perjantai 7. lokakuuta 2016

Metsäneläimiä

Paikallisen neuleporukan tapaamisessa tuli puhetta napeista ja niiden hamstraamisesta. Käsi ylös, kenellä ei muka löydy varastoistaan niitä just ihan täydellisiä nappeja, joita ei koskaan raaski käyttää mihinkään projektiin. No sitähän minäkin, että meitä on aikas monta.


Mitä: Briochevron cowl / Stephen West
Miten: Pyöröpuikko 5.0 mm
Mistä: De Rerum Natura Gilliatt + jämiä, 200 + 166 g
Ravelryssa

Päätettiin porukalla paikata tilanne ja päästää napit vihdoin ja viimein hyötykäyttöön. Ideana oli siis suunnitella projekti valittujen nappien ympärille. Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan tällaiset laittoman somat metsäneläinnapit, eikä mitään ideaa, mihin niitä käyttää.


Sopivasti juuri vähän aikaa sitten rakastuin pohjattomasti toverin uuteen jämälangoista kasattuun kauluriin ja siitä se ajatus sitten lähti - eikun apinoimaan.



Metsäneläimet vaativat metsäisiä värejä parikseen. Kaivelin lankalipastosta kaikki vähänkään paksummat vihreät jämät ja järjestelin ne liukumaan vaaleista vihreistä tummiin ja tummista ruskeaan taittaviin. Lopuksi paritin ne vaalean Gilliatin kanssa.


Kun jämälankojen makuun pääsin, en malttanut lopettaa jämien tuhoamista ajoissa ja kaulurista tuli ihan liian pitkä. Täytyy purkaa siitä kokonaan viimeisen jämän osuus pois ja napitkin asettelin ihan hooposti väärään päähän huivinkutaletta. Ilmaisia vinkkejä on tarjolla taas kerran: Napinlävet pitää tehdä siihen päähän, jonka haluaa jäävän päälle. Ei siihen toiseen. Muistaisinko ensi kerralla?



Meillä on niin hirvittävän nätti pensasaita, että huivi oli tulevista purkuoperaatioista huolimattava kuvattava heti valmistuttuaan. Kas kun, jos odotan parikin päivää, saattaa halla olla tiputtanut nämä huisin punaiset lehdet. Siihen en suostu.



Mutta jopa kaikkine vikoineen, jotka on vielä korjattava, kauluri on jo viallisenakin niin huippu, että piti heti ottaa käyttöön. Suosittelen reippaasti kaikille, joilla on paksulankajämiä.

Neulisti

23 kommenttia:

  1. Aivan ihanan lämmin huivi ja tosi söpöt napit:-)

    VastaaPoista
  2. No mut vitsi miten ihana! Onnistuiskohan fingeringistä, hmmm? Jos tekis koossa peitto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fingeringistä voi tulla ehkä vähän plutku tähän tarkoitukseen, veikkaa hän.

      Poista
  3. Lämpimältäkin se näyttää. :)

    VastaaPoista
  4. Oi, en tekis sais aikaseks, mutta ihana :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava kauluri, käy melkein torkkupeitosta :D Ja mitkä napit! Meillä samanlaista pensasaitaa, joka syksy oon yrittänyt sen edessä jotain kuvata.

    VastaaPoista
  6. Kertakaikkiaan käheä! Mäkin tartten tollasen muhkun talvea varten!

    VastaaPoista
  7. ihanan muhkean näköinen sinun kauluri!!! Wow. Kaksivärinen patentti on hiidas touhu, huomasin sen kun neuloin Exploration Station ja se osuus meni vielä kerran purkuun!!

    VastaaPoista
  8. Ihan tuttu nappiongelma! :) Ja todella kaunis ja muhkea huivi, joten ymmärrettävästi ilmaston lämmetessä lyhyempikin riittänee... ;)

    VastaaPoista
  9. IHANAAAA! siis onko tässä ohjettakin vai ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla ihan alussa on linkki ohjeeseen. Tämä on Stephen Westin Briochevron cowl.

      Poista
  10. Aivan ihana huivi ja nuo napit! <3

    VastaaPoista
  11. Ihanan muhkea huivi, tuo lämmittää taatusti :)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana <3 ja nuo napit kans! Teidän porukalla on kyl mitä mainioimpia haasteita!

    VastaaPoista
  13. Viallinen? Whaat??!! Sanoisin, että ihan täydellinen. Lämmin, pehmoinen, muhku, kietouduttava. Ja napit <3

    VastaaPoista
  14. Tuo on niiiin hieno ja nuo napit niiiin suloisia! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana. IHANA. En keksi mitään muuta sanottavaa, toljotan vaan silmät suurina. IHANA.

    VastaaPoista
  16. Ooh, miten lämpöisen ja suloisen näkoinen! Tahtoo samanlaisen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...