perjantai 30. elokuuta 2019

Valuvaa hunajaa

Jotkut asiat ottavat aikansa. Tämä on pusero, jonka olen oikeastaan suunnitellut jo useampi vuosi takaperin. Koskaan ei vaan tullut sopivaa hetkeä neuloa sitä - ennen kuin tietty nyt.


Mitä: Dripping Honey / oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 3.75 mm
Mistä: SnailYarn Merino Sport, 341 g

Tykkään kauheasti käyttää väljiä laatikkopuseroita ja ne yleensä ovat tyylikkäimillään silloin, kun ne ovat pääasiassa sileää neuletta. Mutta meikäneulojan mielenkiinto ei pysy pelkällä sileällä neuleella millään yllä. Että pähkin joskus pari vuotta sitten, että sellaisen sileän puseron jaksaisi ehkä neuloa, jos olisi kuitenkin vaikka pieniä palmikonkiertoja, joilla mitata homman edistymistä.



Laatikkopaitojen lisäksi fanitan kovasti epäsymmetrisyyttä. Nuorena tykkäsin neuloa eriparisukkia, joissa oli vaihdettu värit päikseen. Minä olen se tyyppi, johon syyttävällä sormella kannattaa osoitella, kun joku tavara on vinossa. Niinpä keksin ajatuksen valuvista palmikoista puseron olkapäillä - ja tietysti niin, että ne ovat hiukan erilaiset niin edessä kuin takana että vasemmalla ja oikealla hartialla.



Dripping Honey on siis ylhäältä alas neulottava laatikkopusero, jonka hartioilta valuu pieniä palmikoita. Laitimmaiset palmikot valuvat aina helmaan asti, jossa on sitten resorin korkeuden verran halkiota. Puserossa on V-pääntie ja hihojen mitta on n. 3/4.



Paidan alussa tapahtuu paljon, kun hartioita muotoillaan, palmikoita neulotaan ja pääntiellä lisäillään silmukoita, mutta sitten suurin osa paidasta onkin tosiaan ihan vain leppoisaa sileää muutamalla palmikolla kyljissä.


Ohjeen nimi sai inspiraationsa langasta. Pari vuotta sitten Utu-neuletakkini sai koristaa Laine magazinen kakkosnumeron kantta ja langan värjäri halusi kiitokseksi lähettää minulle pienen paketin lankaa. Tai pientä pakettia minä odotin, mutta postista tupsahti parikin puserollista, mm. tämä ihanan pömpseä Merino Sport -pohja kauniissa Honey-värissä. Lopulta se pääsi puikoille ja antoi nimensä myös neulemallille.


SnailYarnilta onkin juuri sopivasti luvassa verkkokauppapäivitys, jossa on luvassa ainakin uutta superwash-käsittelemätöntä sporttilankaa mm. tässä Honey-värissä. Että kipinkapin lankaostoksille.


Ohje löytyy tuttuun tapaan Ravelrysta (englanniksi ja suomeksi) ja verkkokaupasta (suomeksi). Koodilla HUNAJA saa 25% alennusta aina ensi viikon loppuun asti. Tätä mallikappaletta pääsee huomenna ihastelemaan lankakauppa ILOn neulemiitissä Turussa klo 13-16. Nähdäänkö siellä?

3 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä juuri niin kaunis kuin odotinkin. Onnea uudesta mallista.

    VastaaPoista
  2. Yhtä kaunis kuin suunnittelijansakin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...