sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Jouluinen kilpailu

Ihastelimme viime vuonna bloggaamisen aloitettuamme muiden neuleblogien joulukalentereita. Tänä vuonna ehdimme leikkiin mukaan, ja nyt te voitte halutessanne leikkiä kanssamme. Joulukalenterimme koostuu kuvista ja siihen voi osallistua seuraavasti:

  1. Bongaa kalenterin luukku paikan päällä.
  2. Nappaa siitä kuva, jossa on mukana jokin tunnistettava asia (esim. kätesi tai piposi), jotta tiedämme kuvan olevan sinun ottamasi.
  3. Lähetä nappaamasi kuvat meille sähköpostitse viim. 31.12.2012. Eniten luukkuja bongannut lukija palkitaan Titityyn lahjakortilla. Tasatuloksen sattuessa arvomme voittajan eniten luukkuja bonganneiden kesken.

Jouluista kalenteribongausta toivottelevat Neulisti ja Vyyhti.

4 kommenttia:

  1. Jes, ehdottomasti mukana! Mietinkin jo tuossa ensimmäisen luukun kohdalla, että jyväskyläläisihmisenä voisin yrittää bongailla teidän tekeleitänne, mutta jos siitä kerran voi voittaakin jotain, hah... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipäs kun ei sittenkään - joulukiireet yllättivät, enkä saanut aikaiseksi. :( Tai Harjulla kävin itse asiassa bongausretkellä, mutta sinä päivänä lunta olikin noin puoli metriä enemmän kuin kuvanottohetkellä; kahlasin parikymmentä minuuttia polvea myöten hangessa (kyllä, sainpahan makeat naurut), enkä sitten lopulta löytänyt luukkua. Mutta tulipahan ulkoiltua, kiitos siitä. :D

      Poista
    2. Voi harmi, että jäit tyhjin kameroin siltä reissulta. Kiva jos oli hauskaa kuitenkin! :)

      Poista
  2. Hieno idea! Sitä voisi seuraavana vapaapäivänä lähteä bongaus reissulle :) laittaisi paikat karttaan ja ottaisi koirat kainaloon, jos ei tietty ole kauheasti pakkasta kun ei tuo nakumonsteri varsinkaan niin haltioissaan ole

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...