torstai 13. joulukuuta 2012

She's a lady!

Saanen esitellä Lyylin. Lyyli on hieno nainen. Isä yllätti minut iloisesti tuoden meille tässä syksyllä suvun vanhan rukin. Se nimettiin isän mummon, Lyylin, mukaan. Vaikka tosiasiassa se on tainnut kuulua jo isän mummon äidille, ellei vielä hänenkin äidilleen. Lyylillä on siis ihan kunnioitettavasti ikää. Lyyli syö mielellään kuitua, kunhan se ei ole liian paksua. Hän nauttii yöllisistä maratoneista ja pähkinäöljykylvyistä.

Nyt seuraa iso kasa kehnoja kännykällä huonossa valaistuksessa otettuja kuvia, koska kamera on reissun päällä ja elämä ei tapahdu hyvien valaistusolosuhteiden aikaan. Esim. kehrääminen tapahtuu paljon todennäköisemmin keskellä yötä.

Polkimen kunnosta näkee hieman viitteitä Lyylin iästä.

Ensinäkemältä totesin, että kaikki osat tuntuvat olevan tallessa ja lyhtykin pyöri kiltisti rukkia polkien. Puhdistin Lyylin kostealla rätillä pahimmista pölyistä ja kokeilin häntä hieman. Emme tulleet toimeen. Joko Lyyli ei vetänyt takkuista kuitutuppoa ensinkään tai sitten jos vetikin, niin nyöri pompsahti heti pois pyörän päältä. Ajattelin, että ei sitten, en osaa. Lyyli pääsi jäähylle. Tai noh, Lyyli jäi paikoilleen ja minä päätin kävellä tilanteesta pois.

Kävin tällä viikolla Poppelin järjestämällä rukkikurssilla. Kiitos Pauliina ja kurssin mainio vetäjä Susanne! Ensimmäisenä päivänä opeteltiin ihan kädestä pitäen, kuinka vanha rukki laitetaan kuntoon. Ei kun kaupan kautta ja hommiin.


Huolto tapahtui seuraavasti: Levitin lattialle kasan sanomalehtiä, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä yritin levittää lattialle myös puoli pulloa öljyä. Ensin purin Lyylin osiin. Irrotin pyörän ja lyhdyn.  Puhdistin metalliosat vuosikymmenten töhnästä apteekista ostamallani alkoholilla. Kaikki ruosteiset kohdat kävin huolella läpi myös hiekkapaperilla. Hämmästyksekseni huomasin, että niin vaan Lyylinkin lyhdyn koukut olivat vielä käyttökelpoiset, kun hieman niitä kunnostin. Öljysin kaikki puuosat pähkinäöljyllä. Sitä löytyy kaupasta ihan ruokaöljyjen hyllystä. Ah, miten ihanalle Lyyli tuoksui käsittelyn jälkeen. Ja voi, miten vanha kuivunut puu imi öljyä itseensä onnesta soikeana. Lopuksi vielä hieman ompelukoneöljyä kaikkiin kitiseviin ja nitiseviin kohtiin. Voilá, Lyyli oli kuin uudestisyntynyt.



Lopulta pääsin testaamaan, toimiiko kunnostettu Lyyli. Sain rukkikurssilta mukaana pätkän helposti kehrättävää hahtuvaa. Se on siis kuitua, joka on valmiiksi mukavan ohutta ja tasaista, eikä sitä tarvitse kehrätessä venyttää. Helppoa kuin heinänteko. Paitsi että pitääkseen vanhan linjansa, Lyyli pompsautti heti kättelyssä nyörit paikoiltaan. Kokeilin monesti, mutta ne eivät vain pysyneet. Vielä viimeisenä oljenkortena vaihdoin vanhan nyörin tilalle kalalankaa. Ja sehän tepsi! Nyt kulkee. Ihan koko aikaa rukki ei vedä lankaa kiltisti, mutta se wanhalle rouwalle suotakoon. Lyyli on sentään lady, eivätkä todelliset ladyt suostu mihin tahansa töihin milloin vain käsketään.


Tässä ensimmäinen pikkunöttönen, joka Lyylin kyydistä tipahti. Lankaa on kokonaiset 16 m ja 12 g. Lanka on Navajo-kerrattua, koska kaikkea mahtavaa sitä rukkikurssilla oppiikin.


Neulisti

11 kommenttia:

  1. Lyyli on oikea aarre. Hän näyttää niin tyytyväiseltä öljykäsittelyn jäljiltä ja päästyään jälleen käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on tosiaan todellinen perintökalleus. Onneksi pääsin opettelemaan, kuinka Lyyli hoidetaan kuntoon. Rouva on ollut kyllä niin onnessaan öljykäsittelystä.

      Poista
  2. Vautsivau, Lyylistähän kuoriutui tosiaan hieno leidi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päässä soi vaan koko ajan "Nainen tuo pieni onkin lady.." :D

      Poista
  3. Kyllä tosiaan Lyyli on nyt upeassa kuosissa :)

    VastaaPoista
  4. Wautsi wau. Mulla on noi jutut ens vuoden alussa eessä. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseä ainakin helpotti tosi paljon, kun sain yksityiskohtaiset ohjeet, että millä aineella mitkäkin osat puhdistetaan.

      Poista
  5. Mukava lukea onnistumistarinoita :) Onnea yhteiselle taipaleelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Toivotaan, että Lyylissä on vielä kilometrejä jäljellä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...