keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Muskotista sitruunaksi

Mua potkaisi syksyllä onni ja pääsin testineulomaan paria paitaa. Nähkääs, kun Helga Isagerilla on upein kuvin koristettu huikaisevan kaunis neulekirja täynnä kivoja ohjeita, mutta ne ovat ruotsiksi. Syksyn kässämessuilla selvisi, että Lankakauppa Kerän Jonna on suomentamassa kyseistä kirjaa ja tuppauduin heti innolla testaamaan suomennoksia.



Miten: Pyöröpuikot 2.5 ja 3.0 mm
Mistä: Holst Garn Noble, 180 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/lemon

Ensimmäisenä pistin puikoille ihanan kesäisen lötköpaidan. Se odotteli valmiina sohvan nurkassa kuvaamista vaikka kuinka kauan. Mutta kun oli tiedossa täydellinen miljöö, niin mikäs tässä odotellessa.



Paidasta neulotaan ensin erikseen etu- ja takaläppä ja sitten poimitaan sivukappaleiden silmukat etu- ja takaläpän reunasta. Hieman kavennuksia olkapään kohdalla muotoa tuomaan ja lopuksi yhdistetään sivut kolmen puikon päättelyllä. Helppoa ja jouhevaa. Ohje oli toimiva, joskin Helgalla on toisinaan hieman oma tapansa ilmaista asioita. Vaan kyllä siitä selkisi, mitä piti tekemän.



Malli oli muuten helppo, mutta etu- ja takakappeleeseen sekä helmaan ja kaula-aukon reunaan neulotaan kovasti kauniita poikkiraitoja. Vikkelbraideja taitavat olla nimeltään. Niitä ei ole vaikea neuloa, mutta jotta sain raidoista seuraavat kerrokset siisteiksi, poikkiraidat piti neuloa tavattoman tiukasti kiristellen. Siitähän tunnetusti seuraa hartikipu, jota tunnetusti seuraa päänsärky ja sitä vielä mukavasti huono olo. Vaikka onhan tämän näköinen paita pienen kiristelyn arvoinen. Ongelma varmaan muutenkin oli eniten siinä, etten malttanut neuloa paitaa pienissä pätkissä vaan heti mulle kaikki tänne nyt.



Holstin Noble tuntuu paidassa yhtä aikaa kivan kepeältä ja pehmoiselta. Ja sitten kuitenkin mukavan rouhealta. Niin, ja ihan vallan hullaannuin tähän Muskotti-väriin. Hiukkasen olen onnellinen uuden paitani kanssa. Tein muuten M-koon, jos lankamenekki mietityttää.

Neulisti

17 kommenttia:

  1. Jotain keveitä kesäneuleita tarvittaisiin täälläkin. Ja ennen kaikkea inspiraatiota niihin, kun eivät koskaan oikein ole minulta luonnistuneet. Niin ja lankaakin pitäisi ostaa, kun ei varastoista juuri kevyen kesäisiä lankoja löydy.

    On kyllä kuvaukseen ollut hienot puitteet :) Aurinkoa odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän oli ankean sään tuonut tuo takatalvi kotiin palatessa.

      Poista
  2. Ihana paita! Mä oon odotellut kovasti sitä kirjan suomennosta, juuri tuon paidan takia. Tähän kirjakaupan pihalle leiriydyttyäni kevät onkin tuntunut ihan erityisen pitkältä ja ... ei-keväiseltä.

    Mutta hyvä kuulla ja nähdä, että odotus kannattaa.

    Vähän kyllä arveluttaa se paitaan valkkaamani - jos kohta ohjeeseen tarkoitettu - Isagerin villalanka. Että näinköhän se on sitten kiva kesäkuumalla. Mutta ken elää, hän näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo Noblekin on isoksi osaksi villaa. Ja ihan mukavan kevyeltä tuntuu silti. Ei nyt ehkä noihin kuvausmaisemien +30 asteeseen, mutta Suomen kesään ihan mainiosti.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä sitä ja odotettiin, että päästään lopulta kuvaamaan. :D

      Poista
  4. Oi, ihana! Juurikin samainen paita on mulla jonossa, mutta en vaan oo ehtinyt tehdä. Kun jonossa on muutakin. Mutta ihan oikeasti, varmasti aion tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehtiä joskus astialle. Tää on ihana.

      Poista
  5. Upea pusero ja mieletön maisema!

    VastaaPoista
  6. Hieno pusero ja ihan kohtalaiset kuvausmaisemat!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaan käy kalliiksi tämmöset kuvausmatkat. :D

      Poista
  7. Iik, miten ihana! Värikin on hienon elegantti ja ajaton. Ja Suomen kesässä on varmasti sopivan lämmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei varmasti näillä leveysasteilla tarkene kesälläkään ilman villaa.

      Poista
  8. Upea Lemon! Minun Lemonini odottaa vielä kuvausinspiraatiota, mutta voin jo sanoa että kuvauspaikka tulee takuulla olemaan hieman arkisempi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en malta odottaa. Lemon on niin mainio malli. :)

      Poista
  9. Kuvausta varten matka varattu?
    Aivan huippua. Niin, ja on paitakin hieno :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei ehkä sellaiseen kuitenkaan olisi varaa. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...