Katsaus kuluneeseen vuoteen

Kulunut vuosi on ollut kovin neuleidentäyteinen! Vuoden aikana valmistui yhteensä 52 neuletyötä - sehän olisi neule joka viikolle. Lankaa näihin töihin upposi 27.642 kilometriä  ja 7.418 kg. Itse jännitän, ehtisinkö saada vielä yhden takin valmiiksi ennen kuin kello lyö puolta yötä.

Tänä vuonna sain valmiiksi 15 takkia/paitaa/mekkoa. Niistä kolme oli lasten koossa, muut aikuisille. Sainpa vihdoin valmiiksi myös edellisvuonna hulluuden puuskassa aloittamani kaksi pitsivahvuista paitaa.

Sukkia hyppi puikoille ja niiltä pois 13 paria. Suosikkijuttuina mainittakoon pariskuntasukat ja Vyyhdille kulkeutuneet sateenkaarisukat, joissa raidoitin kahta hieman erilaista harmaata.

Huiveja tein kahdeksan kappaletta. Laineen ensimmäisestä numerosta löytynyt Nordic arrows -huivi oli niin kiva neulottava, että nyt on puikoilla jo toinen samanmoinen.

Erilaisia päähineitä neuloin vain seitsemän ja käsiasioita vain kuusin kappalein. Tämä on ollut isompien projektien vuosi.

Niistä isommista töistä puheenollen: sain tänä vuonna valmiiksi kaksi peittoa. Toinen oli heti alkuvuodesta neulomani vauvanpeitto kaverille. Mutta se toinen, kuulkaa! Tänä vuonna sain vihdoin valmiiksi viimeisen pienen palasen vuosia työstämääni puffipeittoon. Jaa, miksikö siitä ei ole ollut blogissa kuvaa? No katsokaas, kun palaset on nyt kyllä yhdistetty, mutta mistäs saataisiin semmoinen päättelykeiju, joka piilottaisi vielä kaikki langanpäät palasten sisään? Toivottavasti pääsen palaamaan asiaan ensi vuoden vuosikatsauksessa.

2017 oli paitsi ahkera neulevuosi myös tuottelias neulesuunnitteluvuosi. Suunnittelin, laskin ja kirjoitin vuoden aikana ohjeen 17 neulemalliin! Suunnitteluvuoden kohokohtia olivat Utu-takin esiintyminen Laineen kakkosnumeron kannessa ja marraskuun lopussa julkaisemani e-kirja, The Girl Who Said Baa.

Omista ohjeista puheenollen, kun kello lyö 00.01, saan vihdoin lykätä Ravelryyn syksyllä Kuopion kalakukkoneulojien klubiin suunittelemani Hiplee-puseron. Harvoin neulon omiakaan ohjeita useampaan kertaan, mutta tiedän muutaman innokkaan HipleeKAListelijan ja ajattelin itsekin liittyä joukkoon. Kyllähän sitä ihminen kaksi Hipleetä tarvitsee, eikös? Tulkaahan Ravelryn puolelle mukaan KAListelemaan.

Onnellista neulevuotta kaikille!

Neulisti

Kissanainen

Jos seuraatte meikäneulojaa instan puolella, tiedätte minun osallistuneen tänä vuonna Indie Gift-a-long -tapahtumaan. Siinä valtaisa joukko neulesuunnittelijoita tarjosi viikon ajan ohjeitaan alennuksella ja sitten niistä porukalla KAListellaan joululahjoja. Tästäpä sain hyvän kimmokkeen vihdoin ostaa ja neuloa pitkään ihastelemani sukkaohjeen.

Mitä: Prairie cats socks / Solène Le Roux

Miten: Pyöröpuikko 2.5 mm

Mistä: SweetGeorgia Yarns "Party of five" Tough Love Sock Mini-skeins, 90 g

Sain Vyyhdiltä reilu vuosi sitten lahjaksi ihanan lankapaketin, joka piti sisällään viisi minivyyhtiä SweetGeorgia Yarnsin sukkalankaa toisiinsa sointuvissa väreissä. Hillosin sitä hyvän aikaa lankavarastossani, kunnes tästä löysin sille täydellisen projektin.

Oikeasti tämä kirjoneulesukkien ohje on suunniteltu kahdelle värille, mutta siinä oli juuri sopivasti kissarivistöjä, että kaikki viisi väriä pääsevät käyttöön vähintään kerran.

Sukat aloitetaan varpaista ja niissä tehdään kirjoneuleystävällisesti jälkijättöinen kantapää, jolloin kantapään kohdalle neulotaan vain jämälanka, joka sitten lopuksi puretaan pois ja poimitaan sen reunoilta silmukat kantapäätä varten. Kirjoneuleystävällinen tämä ohje oli, vaan ei käyttäjäystävällinen. Ohjeen mukaan kantapään jämälanka sijoitetaan kirjoneuleessa tietyille kerroksille, mutta missään ei kerrota, minkä mittainen kantapää tulee sitten valmiina olemaan. Että ei ollut mahdollista mitenkään pähkäillä, mikä on omalle jalalle oikea kohta kantapään langalle. Eihän sukkaohjetta voi niin kirjoittaa. Että tee kantapää tähän, se on hyvä paikka.

Minulla meni sukkien koko muutenkin vähän puihin. Ihan ensimmäiseksi nappasin vahingossa 2.5 mm puikot, vaikka yleensä neulon sukkani aina 2.25 mm puikoilla. Lisäksi lankakin oli sitten hiukan tavallista fingering-vahvuista sukkalankaa paksumpaa. Tässä kohtaa mies innostui, että hän voisi kyllä mieluusti tarjoutua sukkien loppusijoituspaikaksi. Mutta eipä tuo kirjoneule mahtunut herran kantapään yli. Että oikeastaan mikään ei mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta tuli suunnilleen tähän 39 jalkaan osuvat sukat. Ajattelin kuitenkin vielä pelata kierroksen sukkarulettia ja paketoida nämä naapuriin.

Nämä olivat hauska projekti, vaikka ohjeesta puuttuikin tuo olennainen kantapääinfo. Ja kovasti sievät sukat tuli, vaikka oma kirjoneulekädenjälki tuolta ikävästi irvisteleekin. Houkuttaisi hankkia pari sukkalankasettiä lisääkin, sen verran kivalta lanka tuntui neuloa. Tämähän olisi oikeasti tarkoitettu käytettäväksi gradienttina, jossa värit hissukseen liukuvat seuraavaan, mutta hoksasin sentään sotkea järjestyksen, jotta kirjoneule erottuu. En muuten varmaan ole ainoa, joka näkee mustan langan kohdalla Batmanin kissan sijaan?

Neulisti

Yksisarvisia

Pienten ihmisten neuleet ovat mainioita. Eivät pelkästään siksi, että ne valmistuvat nopeammin kuin isojen ihmisten neuleet. Niissä voi monesti myös käyttää värejä, joita ei muuten pääsisi neulomaan.

Mitä: Little boxy / Joji Locatelli

Miten: Pyöröpuikot 2.5, 3.0 ja 3.5 mm

Mistä: Lystig Merino Sock, 146 g

Ihastuin Kuopion Superviikonlopussa Lystigin upeisiin karkkiväreihin. Erityisesti tähän mintunvihreään pohjaan, jonka päällä oli roiskeita kaikissa ihanissa karkkineonväreissä. Taitaa olla nimeltään My Little Pony. Olisipa onni neuloa moista, mutta en kyllä osaa kuvitella itseäni tämän värisessä paidassa. Onneksi osaan oikein hyvin kuvitella siinä erään kohta kuusi vuotta täyttävän nuoren neidon.

En ole koskaan neulonut Jojin hittimallia, aikuisten Boxya, mutta nyt tuli kokeiltua tämä lasten malli. Vähän tylsästi se neulottiin alhaalta ylöspäin. Ei sillä, että lahjaneuletta olisi muutenkaan voinut lähteä sovittelemaan. Mutta se tarkoitti sitä, että ennen kuin pääsi tekemään mitään mielenkiintoista, piti posotella pitkät pätkät sileää.

Kun lopulta jaksoi neuloa kädenteille asti, niin johan alkoi tapahtua. Etu- ja takakappaleiden yläosat neulottiin tietty erikseen ja sitten niissä tehtiin nurjia ja oikeita raitoja ja lyhennettyjä kerroksia ja vaikka mitä. Olin jo kerran saanut vartalon valmiiksi ja aloitellut hihaa, kun tulin siihen tulokseen, ettei kädentien mitta riitä ensinkään. Vika ei suinkaan ollut ohjeessa vaan mittanauhan käyttäjässä. Vinkkinä muille kerrottakoon, ettei kädentien korkeutta kannata mitata siitä reunimmaisen silmukan kohdalta, koska se pahalainen pissii linssiin minkä ehtii. Tarkistusmittaus hieman kauempana reunasta kertoi, että pituutta puuttui neljä senttiä. Että melkoinen valepukki se reunasilmukka! Mutta tulipa opittua.

Hihat hujahtivat valmiiksi kuin itsestään ja sitten jäljellä olikin enää pääntie. Siitä poimituilla silmukoilla neulottiin muutama kerros sileää, joiden annetaan rullata rauhassa. Tuli kyllä tehtyä vähän tollon töitä, kun neuloin pääntien ohjetta pienemmillä puikoilla. Nyt se on aika piukka. Toivottavasti mahtuu silti päälle!

Neulisti

Joulukukkia

Serkku sai syksyllä tytön ja minä sain syksyllä hyvän syyn neuloa pikkuinen mekko.

Mitä: Sproutlette dress / Tanis Lavallee

Miten: Pyöröpuikko 3.25 mm

Mistä: Canon Hand Dyes William Sock, 88 g

Olen nähnyt niin monta somaa tällä mallilla toteutettua mekkoa, että olen vain odottanut tilaisuutta päästä itsekin neulomaan maailman sievimmän pikkiriikkisen mekon.

Ainoa onglema oli lanka! Niin kuulkaa, ei välttämättä helposti löydy 30 kilon joukosta sitä juuri oikeaa lankaa. Ainakaan, jos ohjeen mukaan sitä saattaisi mennä enemmän kuin yksi vyyhti. Kriisin paikka selvästi. Lopulta selailin muiden projekteja ja langanmenekkejä tullen siihen johtopäätökseen, että pienimpään kokoon voisi kuitenkin riittää yksi vyyhti. Paha vaan, että toisaalla oli vinkattu tämän ohjeen kokojen olevan vähän naftimman puoleisia. Ei muuta kuin säätämään.

Valikoin lankavarastosta mahdollisimman suurimetrisen fingering-vyyhdin ja lähdin urhoollisesti neulomaan. Tämä herkullinen vadelmanpunainen lanka oli lentänyt luokseni osana toissakesäisiä Tour de Sock -palkintolankoja. Se oli juuri sopivan hempeä olematta överi.

Mekon neulominen aloitettiin pääntieltä. Ensin neulottiin yläosa ainaoikeana tehden samalla raglanlisäyksiä hihoja varten ja edessä neulottiin suloinen lehtikaavio. Siinä kyllä oli virhe. Tai noh. Kaavio meni ihan niin kuin pitikin, mutta koska sen yhdellä kerroksella tehtiin enemmän kavennuksia kuin lisäyksiä, niin mekon silmukkaluku oli pielessä. Lisäsin puuttuvat silmukat itsekseni myöhemmin.

Taakse tehtiin korkea halkio, jotta pukeminen on helppoa. Hihat jätettiin odottamaan myöhempää ja helmaa varten lisättiin tuhottomasti silmukoita. Kun mekon sileällä osuudella oli riittoisasti pituutta, neulottiin helmaan ainaoikeaa ja lisää lehtikuvioita. Lopuksi tehtiin veikeä reikärivistöpäättely. Sama päättely tehtiin myös hihasilmukoille. Reikärivistöä sai kyllä venytellä melkoisesti, jotta sen sai näyttämään ohjeen mukaiselta piparkakkureunukselta.

Koska pelkäsin huhupuheiden mukaista napakkaa mitoitusta, lähdin neulomaan mekkoa suurimmassa koossa. Eihän olisi kovin mukava, jos se jäisi samantien pieneksi. Mutta koska suurin koko söisi enemmän kuin yhden vyyhdin lankaa, päätin kuitenkin neuloa helman sileän osuuden lyhyemmäksi. Tähtäsin siinä pienimmän koon mittaan, mutta kuten aiemmin on käynyt ilmi, en ole kovinkaan hyvä mittanauhan käyttäjä. Loppujen lopuksi helmasta taisi tulla hieman pienintäkin kokoa lyhyempi ja lopulta sitä lankaakin jäi yli vielä reippaasti. Että ihan nyt ei mennyt niin kuin piti, mutta tulipa neulottua maailman suloisin mekko.

Tämä lahjapostaus oli tarkoitus säästää aattoa myöhemmäksi, mutta huhu kertoi, että jossain oli availtu paketteja etukäteen. Niin juuri, sinä!

Neulisti

+1

Tuli super suloinen ja nopeatöinen spesiaalitilaus, joten oli suorastaan pakko lykätä yhdet pikkuruiset junasukat puikoille.

Mitä: Junasukat / Kerttu Latvala
Miten: Pyörö- ja sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Väinämöinen + Hedgehog Fibres Sock, 15 + 2 g

Mies tilasi työkaverilleen vauvansukat firman nimen mukaan. Se kun sopii tilanteeseen niin sievästi muutenkin.

Päätin tehdä junasukat, koska ne vaan ovat kaikkien mukaan parhaat ikinä. Varret ja kantapäät tein ohjeen mukaan, mutta jalkaterän jätin kokonaan sileäksi. Ajattelin heti, että johan tässä on sen verran testailtu tuota intarsiaa pyörönä, jotta se on varmaan helpoin tapa toteuttaa tämä koristelu. Ei ollut. Ilmainen vinkki. Opinpa tästä sen, että intarsia pyörönä toimii vain ja ainoastaan silloin, jos kontrastivärillä toteutettava tilkku pysyy saman levyisenä koko ajan. Tässä oli melkoinen säätäminen ja sovitaanko, että kukaan ei koskaan halua nähdä sukkia nurjalta puolelta.

Koska sukkia aloittaessa sopivat pyöröpuikot olivat varattuna toisaalla, päätin pitkästä aikaa kokeilla sukkapuikkoja. Vähän turhan hapokasta oli meininki niillä. Se on kumma, miten nopeasti aivot naksahtavat tiettyyn asentoon. Vielä pari vuotta sitten tein sukat nopeammin sukkapuikoilla kuin magic loop -tekniikalla. Enää ei meinaa onnistua ensinkään. Vauhdilla urautuvat neulojan aivot, sanon ma.

Neulisti

Mitä mä just neuloin?

Joka vuosi varma syksyn merkki on Stephen Westin mysteerihuiviKAListelu. Tänäkin vuonna siihen hullutteluun piti tietenkin lähteä mukaan.

Mitä: Speckle and pop / Stephen West

Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm

Mistä: Canon Handdyes Charles Sock + Lystig Merino Single + Petrichor Yarns Shiny Sock + jämiä, 97 + 52 + 96 + 59 g

Ihan alkuun tuli ohjeistus, että huivia varten tarvitsisi penkoa stashista kolme pääväriä, jotka saisi kivasti feidattua keskenään. Eli niiden pitäisi muodostaa jonkinlainen gradientti. Ja sitten lisäksi tarvitsisi 20 g viittä erilaista iloisen väristä jämälankaa. Kuulosti jokseenkin aika isolta määrältä lankaa. Mutta hei, Steppe-setä on tunnettu shlanket-koon huiveistaan.

Stephenin mysteeriKAListeluun ehdottomasti kuuluu lähteä omia laatikonreunoja reippaasti paukutellen. Niinpä nappasin omaan makuuni melkoisen villin kombon pääväreiksi. Jos lähdetään rauhallisemmasta päästä liikkeelle, niin ensimmäisenä valitsin kauniisti kimmeltävän, sinisen harmaan sukkalangan Petrichor Yarnsilta. Olin ostanut sen kesän neulefestareilta. Sen kaveriksi löytyi helpolla toinen festariherkku, Lystigin sinkkumerino lähes valkoisen harmaana iloisilla sateenkaaren värisillä neonroiskeilla. Erittäin hyvä tähän asti. Ja sitten se laatikon reunojen täyskaato: kolmanneksi väriksi valikoitui nimittäin toissakesäisen Tour de Sockin palkintolankana luokseni lentänyt Canon Handdyesin sukkalanka, jonka väriä kuvaa ehkä parhaiten happotripillä olevan yksisarvisen oksentama sateenkaari. Se oli yhtä aikaa villin vauhdikas ja kuitenkin juuri looginen kolmas lanka tähän gradienttiviritelmääni, koska siitä löytyi vaalealla pohjalla samoja sateenkaaren värejä kuin keskimmäisestä Lystigistä. Ei nyt kuitenkaan ehkä ihan vastaa tämä värivalinta meikäneulojan lajityypillisintä käytöstä.

Syyskuun lopussa alkoi itse neulominen. Ensimmäisessä vihjeessä neulottiin valtaisa puoliympyrän mallinen huitula. Se olisi koonsa puolesta jo yksinään pieni huivi. Siinä muotoiltiin puoliympyrää neulomalla pääväreillä lyhennettyjä kerroksia, joita rytmittivät kontrastiväreillä neulotut reikäraidat. Palan reunoja kiersivät i-cord -nauhat. Heti alkuun homma alkoi epäilyttää. Ensimmäisen palasen muoto oli oikein sievä ja tämä oli aika hauska neulottava, mutta se piti aloittaa räikeimmällä/tummimmalla värillä. Siinä sitä oli yksisarvisen happotripissä nieleskelemistä. Lopulta päästyäni hissukseen feidaamaan sitä rauhallisemmalla kakkoslangalla, olo alkoi helpottaa. Ja nyt valmiissa huivissahan se ei tietenkään näytä ollenkaan niin räikeältä, kun tuo väri on vain osa kokonaisuutta. Mutta kyllä tuntui alkuun haastavalta. Useampi neulojatoveri totesikin, että olenko tullut kipeäksi.

Lisähaastetta ensimmäiseen osioon toivat sen koko ja koko ajan jaloissa pyörivät lankakerät - pääteltävistä langanpäistä puhumattakaan. Kovinkaan moni ei tainnut ehtiä neuloa ykkösvihjettä ajallaan. Itsekin sain kirittyä oikeaan tahtiin vasta kolmannen vihjeen kohdalla. Ja siinäkin kohtaa puolet ensimmäisen osion langanpäistä roikkui yhä päättelemättä.

Toinen vihje oli onneksi ensimmäistä paljon nopeampi neulottava. Siinä tehtiin pääväreillä raidottaen kapea epäsymmetrinen kiila juuri neulotun puoliympyrän alareunaan. Kai sillä oli tarkoitus hieman muokata huivin muotoa epäsymmetrisemmäksi. Lähinnä kuitenkin tuntui, että Stephen oli keksinyt uuden hauskan neulepinnan, jota halusi päästä testailemaan. Sen pintaneule oli jonkinlainen sekoitus rikottua helmineuletta ja linen stitchiä (linnunsilmä suomeksi?). Pinnasta tuli ihan hauskan näköistä, mutta kiehtovinta siinä oli se, miten se sai päävärit sekoittumaan niin, ettei niitä edes erota toisistaan. Onneksi tämä osio oli kuitenkin hyvin kapea kaistale, koska pintaneule on mielestäni turhan jämäkkää huivimatskuksi. Huivi kun saisi mieluummin laskeutua kuin vaikuttaa tärkätyltä.

Jos tähän asti ei ollut vielä riittävän jännittävää, niin kolmas vihje kyllä räjäytteli meikäneulojan pollaa useampaankin otteeseen. Se lähti liikkeelle kovin villisti. Puoliympyrän alareunaan neulottiin kolmioita. Joo, ainaoikein kolmioita. Ajattelin hetken, että liekö ne muodostavat reunuksen ja sitten siirrytään neulomaan jonnekin ihan toiseen kohtaan huivia. Väärässä olin. Kolmioiden perään työstettiin jäätävän kokoisia reikiä. Toisaalta teki mieli luottaa ohjeeseen ja siihen, että kyllä Steppe tietää, mitä tekee. Mutta sitten sitä pysähtyy ajattelemaan, että kyseessä on kuitenkin Stephen West. Että tästä voi tulla ihan mitä tahansa. Siitä voi tulla jotain tajunnanräjäyttävän hienoa tai sitten jotain, mitä en ikinä itse käyttäisi. Jättimäisiä reikiä neuloessa ajatus oli kyllä lähinnä, että mitä?! En tajua, mitä juuri neuloin. Epäilytti suuresti, että huivineulonta saattaakin olla suuri huijaus ja oikeasti tässä työstettiin verkkoja ensi kesän kalavesille.

Kolmioita seuranneiden reiänjärkäleiden perään alettiin neuloa sikin sokin ainaoikeaa ja kaksiväristä patenttia. Sai kyllä hyvän pätkän neuloa ennen kuin huivin reunus alkoi hahmottua. Työssä killui tässä kohtaa 62 silmukkamerkkiä ja kerroksella oli joku 800 silmukkaa. Ihan hetki vierähti yhden kerroksen neulomisessa ja briossia tehdessähän pitää oikeastaan neuloa kaksi kerrosta, jotta saa yhden kerroksen verran korkeutta. Tässä kohtaa tipahdin auttamatta KAListelujunan kyydistä, mutta alkoipa huivi sentään näyttää taas huivilta.

Viimeinen vihje sisälsi ohjeet päättelyyn. Olipahan muuten operaatio sekin! Huivin reunus pääteltiin i-cordia neulomalla, mutta ei nyt sentään ihan tavallista i-cord -nauhaa. Ehei. Jokainen ainaoikein- ja briossi siksakin muodostama kolmion kärki piti i-cord -päätellä eri kontrastivärillä. Ihan pieni hetki viivähti päättelyssä, kun vähän väliä piti solmia langanpäitä yhteen ja koettaa ujutella niitä i-cordin sisään siinä jo neuloessa. Aina välillä heräsin pohtimaan, että kylläpäs tämä nyt alkoi sujua joutuisasti - joka kerta vain huomatakseni, että olin unohtanut kuljettaa langanpäitä reunan mukana piiloon.

Jesta, mikä operaatio! Villeimmillä KAListelijoilla ohjeessa vielä vinkattiin, että ne jättimäiset reiät voisi reunustaa virkaten kontrastiväreillä. Minäpä ehdin kuitenkin nähdä instagramista yhden tähän tapaan koristellun huivin ja täytyy sanoa, että neonpersikkaiset virkkuureunukset piirsivät vähän turhan anatomisia mielikuvia verkkokalvoilleni. Päätin sitten jättää sen homman välistä, vaikka omat kontrastivärini seikkailivatkin sinisten ja vihreiden maailmassa.

Summa summarum: tästähän tuli aika sievä huivi. Happotripit rauhoittuivat kokonaisuudessa huomattavasti ja jättireiätkin saatiin ojennukseen lopulta. Oli ehdottomasti mielenkiintoinen neulottava, kun siitä näin irtosi asiaa.

Neulisti

Ruso

Kirjan viimeisenä mallina valmistuivat sukat. Tiesin heti, että sellaiset oli kokoelmaan saatava mukaan, kun kerran tarjolla on maanmainion Tukuwool Fingeringin lisäksi nylonilla vahvistettua Tukuwool Sockia.

Mitä: Ruso / Oma ohje

Miten: Pyöröpuikko 3.0 mm

Mistä: Tukuwool Sock, 82 g

Ruso-sukat ovat yhdistelmä joustinneuletta ja Alma-piposta tuttua palmikkoa. Palmikko kulkee jalan ulkosyrjässä niin edessä kuin takana ja ulottuu takana kantalappuun asti. Kantapään käännös tehdään ranskalaisittan. Pohja on toki sileää, mutta muuten sukat ovat joustinneuletta.

Sukkien mallikappaleen neulominen jäi melkoisen viime tippaan. Meillä oli nääs Hakamaan lammastilan ja kuvaajan kanssa sovittu treffit eräälle päivälle. Pari päivää ennen sovittua kuvausta oli tarjolla uskomattoman kauniita maisemia kirpeässä pakkassäässä, mutta sää uhkasi lauhtua vauhdilla. Lammastilan emäntä soitteli jo huolissaan, että olettehan seuranneet sääennusteita.

Päätin ottaa kilpajuoksun kellon kanssa. Jos saisin ensimmäisen sukan parissa tunnissa kantapään yli, uskaltaisin soittaa kuvaajalle ja siirtää kuvaussession seuraavalle päivälle. Paksusta langasta sukat onneksi neuloutuivat vauhdilla ja ehdin lopulta jopa ajoissa nukkumaan, ettei kuvissa tarvitsisi ihastella polvissa roikkuvia silmäpusseja.

Sää tosiaankin lauhtui uskomatonta vauhtia. Ehdimme saada kuviin kauniin talviset maisemat, mutta tosiasiassa taistelimme koko ajan ympäriltä sulavaa talvea vastaan. Kuvausten alussa oli talvi ja kuvausten lopussa loskaroska. Kiirettä piti, vaan ehdittiinpä.

Itse sukista minulle välittyy sellainen rouhea mökkitunnelma. Sellainen, että nämä pitää kiskoa jalkaan, kun lämmittelee varpaita takkatulen ääressä.

Huh, siinä niitä neuleita piisasi! Mitäs te meinasitte kirjasta ensimmäiseksi neuloa?

Näistäkin kuvista kiitos Miikalle ja vielä kerran erityiskiitos Hakamaan emännälle, joka otti neulekuvien onnistumisen sydämenasiakseen.

Neulisti

Alma

Koska pipoja ja myssyjä ei koskaan voi olla liikaa, halusin sisällyttää kokoelmaan ohjeen useampaan sellaiseen.

Mitä: Alma / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.0 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 48 g

Tämän pipon halusin pitää yksinkertaisena. Enimmäkseen sileää, vähän palmikkoa, jotta neulominen pysyy mielenkiintoisena ja lopuksi hauska kirjekuoripäättely, johon tutustuin Hiekkamyrsky-pipoa suunnitellessani.

Sievä pieni palmikko kulkee samassa kohtaa pipon kummallakin puolella ja kohtaa toisensa lopulta päälaella kirjekuoripäättelyssä.

Kirjekuoripäättelyn kanssa kannattaa pitää huolta siitä, että neuloo myssyihin riittävästi pituutta, sillä taitosten tekeminen haukkaa siitä hyvän palan. Päättelyn tekemiseen löytyy ohjeesta yksityiskohtainen ohjeistus sekä kuvalliset ohjeet taitoksen avuksi.

Itse en saa tarpeekseni Tukuwoolin Selja-väristä. Tämä on kerrassaan täydellinen vihreä. Sitä löytyi myös Manta-takin reunuksesta ja taskuista. Pitäisiköhän seuraavaksi neuloa siitä kokonainen takki?

Näistäkin kuvista on kiittäminen Miikaa.

Neulisti