Joka vuosi varma syksyn merkki on Stephen Westin mysteerihuiviKAListelu. Tänäkin vuonna siihen hullutteluun piti tietenkin lähteä mukaan.
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Canon Handdyes Charles Sock + Lystig Merino Single + Petrichor Yarns Shiny Sock + jämiä, 97 + 52 + 96 + 59 g
Ihan alkuun tuli ohjeistus, että huivia varten tarvitsisi penkoa stashista kolme pääväriä, jotka saisi kivasti feidattua keskenään. Eli niiden pitäisi muodostaa jonkinlainen gradientti. Ja sitten lisäksi tarvitsisi 20 g viittä erilaista iloisen väristä jämälankaa. Kuulosti jokseenkin aika isolta määrältä lankaa. Mutta hei, Steppe-setä on tunnettu shlanket-koon huiveistaan.
Stephenin mysteeriKAListeluun ehdottomasti kuuluu lähteä omia laatikonreunoja reippaasti paukutellen. Niinpä nappasin omaan makuuni melkoisen villin kombon pääväreiksi. Jos lähdetään rauhallisemmasta päästä liikkeelle, niin ensimmäisenä valitsin kauniisti kimmeltävän, sinisen harmaan sukkalangan Petrichor Yarnsilta. Olin ostanut sen kesän neulefestareilta. Sen kaveriksi löytyi helpolla toinen festariherkku, Lystigin sinkkumerino lähes valkoisen harmaana iloisilla sateenkaaren värisillä neonroiskeilla. Erittäin hyvä tähän asti. Ja sitten se laatikon reunojen täyskaato: kolmanneksi väriksi valikoitui nimittäin toissakesäisen Tour de Sockin palkintolankana luokseni lentänyt Canon Handdyesin sukkalanka, jonka väriä kuvaa ehkä parhaiten happotripillä olevan yksisarvisen oksentama sateenkaari. Se oli yhtä aikaa villin vauhdikas ja kuitenkin juuri looginen kolmas lanka tähän gradienttiviritelmääni, koska siitä löytyi vaalealla pohjalla samoja sateenkaaren värejä kuin keskimmäisestä Lystigistä. Ei nyt kuitenkaan ehkä ihan vastaa tämä värivalinta meikäneulojan lajityypillisintä käytöstä.
Syyskuun lopussa alkoi itse neulominen. Ensimmäisessä vihjeessä neulottiin valtaisa puoliympyrän mallinen huitula. Se olisi koonsa puolesta jo yksinään pieni huivi. Siinä muotoiltiin puoliympyrää neulomalla pääväreillä lyhennettyjä kerroksia, joita rytmittivät kontrastiväreillä neulotut reikäraidat. Palan reunoja kiersivät i-cord -nauhat. Heti alkuun homma alkoi epäilyttää. Ensimmäisen palasen muoto oli oikein sievä ja tämä oli aika hauska neulottava, mutta se piti aloittaa räikeimmällä/tummimmalla värillä. Siinä sitä oli yksisarvisen happotripissä nieleskelemistä. Lopulta päästyäni hissukseen feidaamaan sitä rauhallisemmalla kakkoslangalla, olo alkoi helpottaa. Ja nyt valmiissa huivissahan se ei tietenkään näytä ollenkaan niin räikeältä, kun tuo väri on vain osa kokonaisuutta. Mutta kyllä tuntui alkuun haastavalta. Useampi neulojatoveri totesikin, että olenko tullut kipeäksi.
Lisähaastetta ensimmäiseen osioon toivat sen koko ja koko ajan jaloissa pyörivät lankakerät - pääteltävistä langanpäistä puhumattakaan. Kovinkaan moni ei tainnut ehtiä neuloa ykkösvihjettä ajallaan. Itsekin sain kirittyä oikeaan tahtiin vasta kolmannen vihjeen kohdalla. Ja siinäkin kohtaa puolet ensimmäisen osion langanpäistä roikkui yhä päättelemättä.
Toinen vihje oli onneksi ensimmäistä paljon nopeampi neulottava. Siinä tehtiin pääväreillä raidottaen kapea epäsymmetrinen kiila juuri neulotun puoliympyrän alareunaan. Kai sillä oli tarkoitus hieman muokata huivin muotoa epäsymmetrisemmäksi. Lähinnä kuitenkin tuntui, että Stephen oli keksinyt uuden hauskan neulepinnan, jota halusi päästä testailemaan. Sen pintaneule oli jonkinlainen sekoitus rikottua helmineuletta ja linen stitchiä (linnunsilmä suomeksi?). Pinnasta tuli ihan hauskan näköistä, mutta kiehtovinta siinä oli se, miten se sai päävärit sekoittumaan niin, ettei niitä edes erota toisistaan. Onneksi tämä osio oli kuitenkin hyvin kapea kaistale, koska pintaneule on mielestäni turhan jämäkkää huivimatskuksi. Huivi kun saisi mieluummin laskeutua kuin vaikuttaa tärkätyltä.
Jos tähän asti ei ollut vielä riittävän jännittävää, niin kolmas vihje kyllä räjäytteli meikäneulojan pollaa useampaankin otteeseen. Se lähti liikkeelle kovin villisti. Puoliympyrän alareunaan neulottiin kolmioita. Joo, ainaoikein kolmioita. Ajattelin hetken, että liekö ne muodostavat reunuksen ja sitten siirrytään neulomaan jonnekin ihan toiseen kohtaan huivia. Väärässä olin. Kolmioiden perään työstettiin jäätävän kokoisia reikiä. Toisaalta teki mieli luottaa ohjeeseen ja siihen, että kyllä Steppe tietää, mitä tekee. Mutta sitten sitä pysähtyy ajattelemaan, että kyseessä on kuitenkin Stephen West. Että tästä voi tulla ihan mitä tahansa. Siitä voi tulla jotain tajunnanräjäyttävän hienoa tai sitten jotain, mitä en ikinä itse käyttäisi. Jättimäisiä reikiä neuloessa ajatus oli kyllä lähinnä, että mitä?! En tajua, mitä juuri neuloin. Epäilytti suuresti, että huivineulonta saattaakin olla suuri huijaus ja oikeasti tässä työstettiin verkkoja ensi kesän kalavesille.
Kolmioita seuranneiden reiänjärkäleiden perään alettiin neuloa sikin sokin ainaoikeaa ja kaksiväristä patenttia. Sai kyllä hyvän pätkän neuloa ennen kuin huivin reunus alkoi hahmottua. Työssä killui tässä kohtaa 62 silmukkamerkkiä ja kerroksella oli joku 800 silmukkaa. Ihan hetki vierähti yhden kerroksen neulomisessa ja briossia tehdessähän pitää oikeastaan neuloa kaksi kerrosta, jotta saa yhden kerroksen verran korkeutta. Tässä kohtaa tipahdin auttamatta KAListelujunan kyydistä, mutta alkoipa huivi sentään näyttää taas huivilta.
Viimeinen vihje sisälsi ohjeet päättelyyn. Olipahan muuten operaatio sekin! Huivin reunus pääteltiin i-cordia neulomalla, mutta ei nyt sentään ihan tavallista i-cord -nauhaa. Ehei. Jokainen ainaoikein- ja briossi siksakin muodostama kolmion kärki piti i-cord -päätellä eri kontrastivärillä. Ihan pieni hetki viivähti päättelyssä, kun vähän väliä piti solmia langanpäitä yhteen ja koettaa ujutella niitä i-cordin sisään siinä jo neuloessa. Aina välillä heräsin pohtimaan, että kylläpäs tämä nyt alkoi sujua joutuisasti - joka kerta vain huomatakseni, että olin unohtanut kuljettaa langanpäitä reunan mukana piiloon.
Jesta, mikä operaatio! Villeimmillä KAListelijoilla ohjeessa vielä vinkattiin, että ne jättimäiset reiät voisi reunustaa virkaten kontrastiväreillä. Minäpä ehdin kuitenkin nähdä instagramista yhden tähän tapaan koristellun huivin ja täytyy sanoa, että neonpersikkaiset virkkuureunukset piirsivät vähän turhan anatomisia mielikuvia verkkokalvoilleni. Päätin sitten jättää sen homman välistä, vaikka omat kontrastivärini seikkailivatkin sinisten ja vihreiden maailmassa.
Summa summarum: tästähän tuli aika sievä huivi. Happotripit rauhoittuivat kokonaisuudessa huomattavasti ja jättireiätkin saatiin ojennukseen lopulta. Oli ehdottomasti mielenkiintoinen neulottava, kun siitä näin irtosi asiaa.
Neulisti