keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. joulukuuta

Jatka sukkaa B neulomalla 11 kerrosta kulkuvälineesi värisellä langalla.


Vyyhti kulki punaisella autolla.

9 kommenttia:

  1. Lintsasin taas kerran kotitöistä, kun halusin heti aamusta neuloa päivän pätkän :)

    Mulla alkais kohta olla sukat kantapäissä, kun teen vähän paksummasta langasta ja oon pienijalkainen. Olenko ymmärtänyt ton kantapään oikein, että tulevan kantapään kohdalle neulotaan apulanka, ja jatketaan sitten vaan vartta eteenpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin. Kun työn pituus on 6.75 cm lyhyempi kuin haluttu lopullinen jalkaterän mitta, neulotaan työhön apulanka (puolen sukan mitalle, eli meidän silmukkamäärillä 30s). Sitten vain jatketaan neulomista samaan tapaan sukan loppuun asti. Sukkien valmistuttua apulanka puretaan ja poimitaan sen ylä- ja alapuolelta silmukat kantapäätä varten.

      Poista
  2. Teen kanssa paksummalla langalla ja olen viimeisimpiä kerroksia tehnyt vähän vähemmän kuin ohjeessa (vaikka sitten ei mene ihan päivämäärien mukaan).

    Minkä pituinen suunnilleen ohuemmalla langalla tehty sukka on nyt, niin tietää paremmin sopeuttaa kerrosmääriä?

    Kulkuväline on tummansininen, joten toinen sukka sai toisen tummansinisen raidan. Värithän näyttää melkein siltä kuin niitä olisi suunniteltu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs ihmettä, vastaukseni ei olekaan tullut näkyviin ollenkaan... Minun B-sukkani on 11. päivän jälkeen n. 12,5 cm pitkä, mutta vaihteluahan voi toki olla paljonkin kerrostiheydestä riippuen. Kunhan vain muistat laittaa kantapään 6,75 cm ennen haluttua sukan pituutta ja varressa lisäillä silmukoita pohkeen kohdalla, ei muilla mitoilla ole niin väliä.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta :)

      Nyt vasta huomasin tuon joulukalenteripostauksen, missä homma kuvattiin tarkemmin (aiemmin luin vain 1. päivästä eteenpäin) ja sieltähän kokonaiskerrosmääräkin löytyi :) Mun langoilla ja puikoilla sukat tulisi vähän polvien yli, niin täytyy tehdä vähän kapeampia raitoja eli vähemmän kerroksia, kun ihan niin pitkiä sukkia mulla ei tulisi käytettyä.

      Poista
  3. Kulkuväline on valkoinen sinisellä raidalla. Kaksiväristä siis tulossa.

    VastaaPoista
  4. Ja enemmän mustaa. Meillä on näköjään kaikki samanväristä - paidasta autoon. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin hyppään tähän mukaan näin kesken kaiken. En voinut millään vastustaa kiusausta ja tänään sain vihdoin teidät kiinni. Blogista löytyy postaus aiheesta.

    Meillä on kaksi menopeliä, joista valitsin punaisen.

    VastaaPoista
  6. Hih, vähän on ollut töissä kiirettä ja vapaa-aika kortilla, kun vasta tänään ehdin etsiä jämislangat tälle 11. päivälle :) Meiltä löytyy sinivihreän metallin värinen auto, petroolin sininen on tosi lähellä... sillä siis päivän raita :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...