Sattumusten summa

Nyt pääsi käymään niin hupsusti, että opettelin ompelemaan trikoota. Ensin innostuin pitkän ompelumojon piilottelun jälkeen uudestaan koneen ääreen Mekkotehdas Aikuisille -kirjan myötä. Sitten bongasin kaverin Pinterest-seinältä tämmöisen mekon. Sen jälkeen törmäsin ihastuttavan (ihan ilmainen mainos) Käpysen mainokseen postikuluttomasta synttärikamppanjasta. Ja lopuksi kaiken huipuksi anoppi lupasi minulle saumurinsa lainaan. Minkä siinä ihminen mahtaa. Mekkoa pukkaa.

Mitä: Lady Skater Dress / Kitschycoo

Miten: Ompelukoneella ja saumurilla

Mistä: Käpysen Roiske-jersey, 2 m

Olen ommellut jonkun verran. Muutaman juhlamekon ja hamosen olen aiemmin tehnyt itselleni, mutta kuten moni on varmasti huomannut kiihtyneestä ompelutahdista tässä kesällä, niin touhu on lähtenyt lapasesta. Eräästä ikivanhasta juhlamekosta tuli huisin hieno (voi jösses tuota blogin alkutaipaleen kuvanlaatua!), mutta se ei kestä kyllä yhtään tarkempaa tarkastelua saumojen ja muiden osalta. Sen jälkeen olen lähinnä pitäytynyt puuvillan ompelemisessa. Siitä kun on jotenkin turvallinen ja luottavainen olo sen suhteen, miten kangas käyttäytyy. Jos se silittää, siihen tulee taite juuri siihen kohtaan, mihin halusin ja kun sen kiinnittää nuppineuloin, se pysyy aloillaan. Olen ollut siinä ajatuksessa, että trikoo on sitten ihan toinen juttu ja paljon haastavampaa. Sehän venyy, paukkuu ja vaikka mitä. Puhumattakaan siitä, että sen ompeleminen vaatii saumurin. Tai ainakin helpottaa elämää mahdottomasti.

Vaan kun ihminen tahtoo mekon, niin ei siinä auta. On opeteltava uusia ja pelottavia asioita, kuten tulemaan toimeen trikoon ja saumureiden kanssa. Ihanainen anoppi antoi saumurinsa lainaan. Kun kysyin, kauanko sitä saan pitää, niin kuulemma näin alkuun viisi vuotta. Että sillä lailla. Taitaa tulla jatkossakin trikoo-ompeluksia. Saumuri ei ensin tahtonut tulla kanssani juttuun ollenkaan, joten vein sen huoltoon. Huoltotäti tyhjensi laitteen vuosien pölykertymästä ja kiristi kiristyslevyjä, ja nyt laite on toiminut kuin unelma. Jee!

Ostin siis netistä kaavan ja ohjeen mekkoon. Ergonomia oli huipussaan, kun jäljensin kaavoja pdf-lukijasta tietokoneen näytöltä kaavapaperille. Vaan sainpa tehtyä. Oikeasti mekossa oli ihan erilainen helma, mutta minä tahdoin rypytetyn maksimekon, kuten tuolla linkitetyssä blogipostauksessa.

Saumurin huollon lisäksi tenttasin trikoota ommelleita ystäviä ja varustauduin pallokärkisellä neulalla (ei reikiä kankaaseen) ja pallokärkisellä kaksoisneulalla (helmojen huolittelu). Jälkimmäistä olisi tarvittu helman viimeistelyyn, mutta koska mainitun blogipostauksen kirjoittanut rouva ystävällisesti huomautti, että kuka sitä helmaa muka tuijottaa, jätin minäkin sen reippaasti ja röyhkeästi viimeistelemättä mitenkään. Sen sijaan ikävä yllätys meinasi pysäyttää koko mekkoprojektin, kun ohjetta tavatessa selvisi, että olkasaumat ja vyötärösauma pitäisi vahvistaa jollain framilonilla. Onneksi pienen tiedustelukierroksen jälkeen kävi ilmi, että samaan tarkoitukseen käy myös ihan tavallinen kapea kuminauha tai vaikka ihan tämä sama mekkokangas. Minä käytin vahvistuksiin 5 mm levyistä kuminauhaa.

Mekon yläosasta saisi helposti muokattua itselleen istuvan trikoopaidan kaavan, että melkoisen monikäyttöinen ohje. Kannatti ostaa. Ohjeistus oli englanniksi, mutta hyvinhän meikkiskin selvisi ihan siitä huolimatta, ettei minulla ole mitään kokemusta englanninkielisestä ompelusanastosta. Kovasti tirskuin sille, että saumuri on englanniksi serger. Täytynee ristiä tuo laite Sergeiksi. Suurimman osan mekosta saikin huoletta viilettää Sergein kanssa. Tavallista ompelukonetta sen pallokärkisen neulan kanssa käytin ainoastaan kuminauhavahvistuksen kiinnittämiseen, pääntien viimeistelyyn ja helman rypyttämiseen.

Trikoon ompelminen jännitti kovin ja tiirasin ohjetta hirveän tarkkaan, jotten pilaa hienoa kangasta. Aikaa siis meni, mutta lopputulos kyllä palkitsi. Tästä tuli ihan huikea. Trikoo oli ehkä minulle haastavampi materiaali työstää, mutta lopputuloksesta saa huomattavasti puuvillaa helpommin tyköistuvan, kun kangas venyy. Tästä tuli iiiiiiiihana. Teinkin heti toisen samanmoisen, siitä lisää myöhemmin. Ja juuri parhaillaan pyykkikoneessa pyörii kangas tätä mekkoa varten. Kohta on vaatekaappi täynnä itse neulottujen paitojen ja takkien lisäksi itse ommeltuja mekkoja. Voi onnea.

Neulisti

Nyt riittää

Kisan loppuvaiheilla sukat alkavat tursuta jo korvista ulos, mutta vielä viimeinen pari piti pinnistää ja ponnistaa puikoille ja niiltä pois.

Mitä: Nordic Stripes / Tobi Beck

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: Lanitium ex machina BFL Sock Twist + Basic Sock + Hedgehog Fibres Sock,  37 + 11 + 24 g

Tour de Sock -kilpailun viimeiseksi sukkamalliksi paljastui helppoa, mutta hidasta kirjoneuletta. Tämä malli ei miellyttänyt silmääni. Nämä nyt ovat makuasioita, mutta minua ei viehättänyt se, että kirjoneule on mallissa irrallisina raitoina. Pidän enemmän sellaisista sukista, jotka ovat kokonaan kirjoneuleiset. Vaan makuasioista on turha kiistellä, eikä tässä nyt kyselty kenenkään henkilökohtaisten mieltymysten perään. Pakko oli neuloa, jos halusi kisassa pärjätä.

Kirjoneule on akilleenkantapääni. Saan nykyään aikaiseksi ihan siistiä jälkeä, mutta auttamattoman hitaasti. Yllätin itseni tällä kertaa positiivisesti sijoittumalla tällä etapilla sijalle 13 sekä myös sillä, että sukat mahtui kiskomaan kantapään yli pienestä puikkokoosta huolimatta. Minulle käy erittäin herkästi niin, että käsialan siistinä pitämiseksi tiukkistelen urakalla ja valmiit sukat vaativat usein hiukan väkivaltaa ylittääkseen kantapään.

Suuria ongelmia tuottivat tällä kertaa myös lankavalinnat. Olin etukäteen päättänyt käyttää päävärinä tätä lanitiumin ihanan ärhäkänvihreää tiukkakierteistä sukkalankaa, mutta en tahtonut millään löytää siihen sopivia kontrastivärejä. Niitä kun vaadittiin pisteytettyyn suoritukseen kaksin kappalein. Lopulta vaalea homeenharmaa siililanka pelasti minut pinteestä. Sen sijaan toisena kontrastivärinä käytetty tumma lanka todella kiltisti lopahti kesken juuri ennen toisen sukan viimeistä kirjoneuleraitaa. Pah. Ja korvaava jämälanka ei sitten osunut väreiltään yhtään, vaikka kuinka koetin etsiä samaa sävyä. En kyllä tykkää. Johtunee suurimmaksi osaksi pitkään jatkuneesta kisasta. Mutta en tykkää. Nämä tulee korvista ulos.

Hyvän sijoituksen perässä tein sukat minimivaatimusten mukaisesti ja tuloksena oli koon 37 sukat. Onneksi Vyyhti kuvausmallina toimimisen jälkeen kiltisti adoptoi nämä pois käsistäni.

Yksilökisassa näyttäisin nostaneeni viime vuoden sijoitusta huimasti. Viimeksi olin 14. Nyt, mikäli oikein pistelistoja tulkkasin, nousin lopulta sijalle 9. Hurraa! Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue. Yksilökisan lisäksi olin mukana jälleen Speedy Finns -joukkueessa, joka dominoi kisaa melkoisen suvereenisti. Hauskaa sinällään, kun suurin osa joukkueen jäsenistä oli eri tyyppejä kuin viime vuonna, mutta menestys oli yhtä huimaa tälläkin kertaa. Eräs toinen suomalaisjoukkue yritti kovasti pistää kampoihin, mutta loppupeleissä pistimme heillekin luut kurkkuihin. Oli kyllä eri hauskaa, kun oli toinen tiimi kirittämässä ja nostamassa kilpailuhenkisyyttä entisestään. Kiitos teille siitä ja omalle tiimille tietty mahtavasta kisasta.

Neulisti

Minä sulle palmikot näytän

Toisinaan neuleet jäävät hävettävän pitkille jäähyille. Tällä kertaa aloitin innoissani tammikuussa paidan, ärsyynnyin pikkuasioista ja pistin sen lähes puolen vuoden jäähylle. Kun lopulta palasin asiaan, tulin siihen tulokseen, että suotta jäähyilin. Vaan täytyy sanoa, että on se kätevää, kun on kaapissa puolikas paita. Tulee vauhdilla valmista.

Mitä: Moyen age / Hanna Maciejewska

Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 2.5 mm

Mistä: Madelinetosh Merino Light, 321 g

Paita neulotaan kivasti yhtenä kappaleena ilman saumoja, mutta omituisesti alhaalta ylöspäin. Pääsin tammikuussa lähes kainaloihin asti, kun työskentely tyssäsi siihen, että alareuna tuntui kiristävän liikaa ja vyötärökavennukset/-levennykset eivät mielestäni olleet tämän nimenomaisen vartalon malliset. Oikeastihan sillä ei kauheasti ole väliä. Pingottamalla paidasta voi tehdä melkein minkä vain mallisen ja kiristävän luontireunankin voi halutessaan purkaa jälkikäteen, poimia silmukat ja päätellä joustavasti.

Tumman langan kanssa on vaikea vangita kuviin mallin kauniit palmikkokuviot, mutta tietäkäätten, että sellaisia tässä kulkee etukappaleessa koko matkan. Paidan ehdottomasti kaunein katseenvangitsija on kaula-aukko, jossa keskipalmikko nerokkaasti jakautuu kahtia ja kehystää pääntietä.

Hihoissakin kulkee palmikkokoristeita, joskin mielestäni aika turhia. Nämä voisivat aivan yhtä hyvin olla sileää neuletta ja varmaan ovatkin, jos joskus otan uusinnan tästä mallista.

Madelinetoshin Merino Light on yksisäikeisenä merinolankana mielettömän pehmoista ja ihanan tuntuista päällä. Paita on toki jo nyt alkanut pikkuisen nyppyyntyä, mutta ketä se haittaa, jos ei minuakaan? Halusin välttää kaikenlaiset oksansyy- ja nuolikuviot, joita käsinvärjätyillä langoilla herkästi saa aikaan, joten raidoitin vartalo-osan kahdelta kerältä. Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen.

Tästä tuli sievä kuin sika pienenä ja aion käyttää sitä tästä eteenpäin joka ikinen päivä. Tai ainakin joka toinen.

Neulisti

Serpentiiniä ja takaumia

Tour de Sock -kilvan toiseksi viimeinen etappi meni meikäneulojalta ihan penkin alle. Tämä oli tosin tiedossa jo etukäteen, koska olin lomareissussa. Jännästi Skotlannin maisemat nyt päihittivät tämän etapin vetovoiman.

Mitä: Ophidia / Hypercycloid designs

Miten: Sukkapuikot 2.5 mm

Mistä: Lanitium ex machina Basic Sock + Sunrise Fiber Co. Classic Sock, 65 + 1 g

Viitosetapin sukat koostuivat palmikoista ja niiden mukana kiemurtelevista yhden silmukan kontrastiraidoista, jotka ilmeisesti esittivät käärmeitä. Itselleni tuli mieleen lähinnä serpentiini. Raitoja ei tehty kirjoneuleena, vaan jokaiselle raidalle oli oma langanpätkänsä, joka kiepsaistiin päävärin ympäri aina ennen neulomista. Lisäksi näissä isommissa palmikoissa puolet silmukoista neulottiin helmineuleena. Ihan hauska idea, mutta tuli ehkä valittua turhan tumma lanka mallin kannalta.

Kontrastiraitojen langat tuppasivat menemään koko ajan solmuun keskenään, mutta onneksi ei mahdottoman monesti tarvinut pysähtyä niitä setvimään. Raidat jatkuivat kantapään jälkeen myös jalkapohjaan, jossa niitä sai kuljetella mielensä mukaan. Itse pyrin pitämään niiden kuviot suunnilleen symmetrisinä.

Kantapää oli mielenkiintoinen. Siinä ei tehty tavalliseen tapaan kantalappua ja kiilakavennuksia, vaan kantapään silmukat lisättiin sukan takaosan keskelle ja kun niitä oli riittoisasti, käännettiin kantapää. Ja siinä se sitten olikin. Ei kiilaa, ei mitään. Hiukan ihmetytti, mutta hyvin tuntuu istuvan jalkaan.

Jos tekisin sukat uudestaan, valitsisin jonkun solidin ja vaaleamman päävärin. Jättäisin isompien palmikoiden välissä olevat kummahkot pikkupalmikot välistä ja neuloisin niillä silmukoilla ihan tavallista joustinneuletta. Ja ehdottomasti tekisin isot palmikot peilikuvana toiseen sukkaan. Nyt en jaksanut. Jättäisin myös jalkapohjasta kontrastiraidat pois.

Neuloessa tämän etapin sukat tuntuivat jotenkin valjuilta ja puhuttelemattomilta. Jalkaterää neuloessa luulin saavani aikaan hehtaarisukat, joille on hankala löytää käyttäjää, mutta valmiit sukat olivatkin just eikä melkein minun jalkoihini sopivat. Lisäksi jalkaan sujautettuna sukat alkoivat muutenkin jutella mukavia ja nyt näistä tulikin kisan ensimmäiset sukat, jotka pidän itselläni.

Pienenä miinuksena se, että vaikka langat muuten olivat mainioita, tästä harmaan ja tumman sinisen sekamelskasta tulee turhan vahva takauma yhteen männävuosien Nallelangan musta-harmaaseen väriin. Taidan kuitenkin olla solidimpien väritysten ystävä.

Neulisti

Minun oma

Kehräsin muutama vuosi sitten huisin kauniin väristä Gotlanninlampaan villaa huivilangaksi. Paitsi, etteivät sen metrit riittäneetkään alkuperäiseen suunnitelmaan ja sitten lanka jäi odottamaan täydellistä mallia parikseen. Alkukesästä lopulta hoksasin, että tähän tarkoitukseen kävisi mainiosti toverillekin neulottu Line break -huivi. Sitä kun voi neuloa juuri niin paljon kuin lankaa riittää, yksinkertainen malli päästää langan pääosaan, ja meinasinkin pitää toverin huivin itse, kun siitä tuli niin ihana kääriytymishuivike.

Mitä: Line break / Veera Välimäki

Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm

Mistä: Käsinkehrätty Gotlantilainen, 203 g

En lopulta päätynyt muokkaamaan ohjetta kuin sen verran, että tein reikäreunuksesta hiukan korkeamman. Sain käytettyä melkein kaiken langan - vain 17 g jäi, mutta jääköön.

Gotlanninvilla oli kovin pitkäkuituista ja hiukan karvaista ja karheaa. En tarjoaisi tätä kellekään pehmomerinofanaatikolle, mutta itse alan olla jo aika tottunut pisteleväisempiinkin villoihin.

Tämä on ihan minun ikioma. Näpit irti, tähän kääriydyn minä!

Neulisti

Eikö ne lopu koskaan?

Jämät. Ei ne lopu. Niitä jostain ryömii koko ajan lisää kaappeihin ja laatikoiden pohjalle. Itse asiassa nämä jämät jäivät siitä, kun neuloin äidille kämmekkäät äitienpäivälahjaksi joskus taannoin. Heti niiden valmistuttua päätin käyttää loput langat siihen, että teen itselleni samanmoiset. Eihän tässä vielä vierähtänytkään kuin 1,5 vuotta.

Mitä: Värikartta / Heidi Alander

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: Holst Garn Noble, 17 g

Heidi aikoinaan suunnitteli kämmekäsohjeen Holstin ihanille pussukoille, joissa oli useampaa eri väriä Noblea. Äidin kämmekkäisiin meni hieman vajaa puolet pussukan langoista, joten ajattelin saavani vielä toisen parin aikaiseksi. Hiukan jännitin langan riittävyyttä, joten tein nämä pienemmällä silmukkamäärällä (50 s) ja pienemmillä puikoilla. Ja kah, nyt sitä lankaa jäi ehkä vielä kolmanteen pariin. Että sillä lailla. Pussissa näyttää olleen paljon luvattua 50 g enemmän lankaa, mutta tulipa käytettyä edes osa näistä jämistä.

Kolmatta samanlaista paria en taida jaksaa. Ehkä joskus jokin kirjoneule kaipaa näitä. Olen nimittäin ihan tosi huono heittämään langanjämiä roskiin.

Neulisti

Pussukkanaisen paluu

En ole pitkään aikaan viitsinyt enää kirjoitella hullusta projektipussukoiden ompeluhimostani koskapa ne ovat kovin samanlaisia keskenään eikä niistä sinällään olisi paljonkaan uutta sanottavaa. Vaan nyt ette kyllä välty maailman suloisimmilta pussukoilta.

Mitä: Projektipussukoita

Miten: Ompelukoneella

Mistä: Sekalaisia puuvilloja

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, tämä viaton harrastelijakäsityöläinen lähestulkoon huijaroitiin kangasostoksille ja lähestulkoon siis vasten tahtoaan pistettiin ostamaan kassillinen kankaita ja muita tarpeita. No jaa. Ehkä on mahdollista, että ihan vapaaehtoisesti ja tietoisesti astuin kauppaan sisään ja saatoin jopa ihan omin pikku kätösin kauhoa tavaraa ostoskassiini.

Täysin maksamattomana mainoksena kerrotakoon vielä toistamiseen, että Mikkelistä löytyvä Korunappi yllätti iloisesti valtavan suloisella kangasvalikoimallaan, nappi- ja nauhatarjonnallaan ja kaiken huipuksi löysin vihdoin näitä ihanaisia pitsivetoketjuja. Ihan huippua! Sinne on mentävä toistekin. Ehkä myös kolmannen ja neljännen kerran. Mahdollisesti ihan vaikka aina joka toisella mökkireissulla.

Söpöt kissa- ja lammaskankaat myytiin ihan rullalta metritavarana ja vuorikankaat taas kaupattiin kätevinä pieninä paloina, joista sai sopivasti leikattua vuorin juuri kahteen pussukkaan. Niissäkin oli aivan mieletön valikoima. Lisäksi tahtoisin kiinnittää vielä huomionne pitsivetoketjuun ja maailman suloisimpaan kettunauhaan. Harvemmin sitä kuitenkaan ihan niin söpöjä projektipussukoita tulee ommeltua, että niille on pakko sössöttää kuin pienille pilteille. Mutta näille on ihan pakko. Pakko.

Vetoketjujen rajallisesta pituudesta johtuen näistä kahdesta tuli minipussukat. Aika sopivan kokoiset sukkaprojekteille. Pitsivetoketjujen ompeleminen toi pussukointiin uutta haastetta. Tulee vaatimaan harjoittelua ennen kuin osaan kohdistaa vetoketjut ja kankaat sopivasti. Nyt tahtoi herkästi käydä niin, ettei ommel osunut kankaisiin ensinkään. Vaan harjoitus tehnee mestarin tässäkin.

Meikkis siirtyy tästä lepertelemään pussukoilleen.

Neulisti

Mekkohulluus

Melkein jo uskoin hetkeksi tehneeni riittoisasti mekkoja omaan kaappiin Mekkotehdas aikuisille -kirjasta. Paitsi, että sitten näin toverin ompeleman Ainon. Ja se oli pakko saada.

Mitä: Aino / Mekkotehdas aikuisille

Miten: Ompelukoneella

Mistä: Amy Butler -puuvilla, 2m

Samainen toveri houkutteli mökkireissun matkan varrella Mikkeliläiseen lankakauppaan. Lankaa ei lähtenyt sillä kertaa mukaan, mutta voihan jehna, mitkä kangasvalikoimat! Meikäläinen lappoi sitten kassin täyteen kankaita ja tykötarpeita. Pääsinpä ensimmäistä kertaa ihastelemaan ja hypistelemään ihan naamatusten Amy Butlerin kuosejakin. Ja eihän siinä sitten mikään auttanut. Mekkoa taas tulille.

Aino näyttää vyön kanssa käytettynä hyvin saman henkiseltä kuin meitin ihanaiset Ingeritkin. Erotuksena on lähinnä se, ettei Ainossa tehdä rypytyksiä vyötärölle ja Ainossa on taskut. Taskut! Miksei kaikissa mekoissa ole taskuja? Nämä on meinaan ihanat.

Toverin neuvosta helpotin elämääni jättämällä turhan vetoketjun ja vuorin pois mekosta. Lisäksi lisäsin helmaan sellaiset 15cm pituutta. Kerrassaan ihastuttava mekko. Kangas on vaan aika paksua. Se tekee mekosta kivasti kyllä ryhdikkään, mutta ei sitten tietty laskeudu yhtään. Ja kuvauspäivän hellelukemat eivät varsinaisesti käyneet paksun kankaan kanssa yksiin.

Joku on ehkä vähän onnellinen uuden mekkonsa kanssa. Nyt mä tarvin ainakin kolme Ainoakin lisää. Eikö tälle näy koskaan loppua?

Loppuun on ihan pakko huomauttaa, että oikeasti aion käyttää tätä paljon nätimmän ihan ohuen ruskean nahkavyön kanssa. Nyt vaan pääsi käymään niin, että tukka oli hyvin, kuvausryhmä oli paikalla, mutta vyö jäänyt kotiin. Kai kaikilla muillakin on takakontissa aina varavyö?

Neulisti

Sohvaperunan tunnustukset

Vaikka kuinka olen neuleineni telkkarin ääressä viihtyvä sohvapottu, niin ei ole ihmisen kroppaa suunniteltu 18h putkeen sohvalla pönöämään sukkia vääntäen. Vaan ei auta, kilpailtava on tosissaan.

Mitä: From a distance / Meagheen Ryan

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: MissBabs Cosmic Hand-Painted Sock Yarn, 79 g

Tällä kertaa ohje julkaistiin kätevästi 4.30 aamuyöllä. Yllätin itsenikin ja onnistuin nousemaan kellonsoittoon. Ja sitten aika lailla sen 18h myöhemmin sukat olivat valmiit ja saavutin tällä etapilla 9. sijan. Ei huono, vaikka top5:stä haaveilinkin.

Tämän kertaisella etapilla haasteena olivat tubular cast-on ja helmet. Tubular cast-onia olen kokeillut kerran aiemmin ja tykkäsin silloin kovasti. Siinä siis hyvin jännittävästi kikkaillaan siten, että silmukoiden luontireuna on ikään kuin putkilo, eikä varsinaista luomisreunaa jää lopulta mihinkään näkyviin. Sukkaohjeessa oli linkki kolmeen erilaiseen tapaan toteuttaa tämä. Itse koin niistä helpoimmaksi sen, että 1) luodaan puolet halutusta silmukkamäärästä jollain toisella langalla ja neulotaan pari kierrosta 2) vaihdetaan työhön se varsinainen käytettävä lanka ja neulotaan muutama kerros 3) seuraavalla kerroksella neulotaan *1o, poimi työn takaa alin mahdollinen lenkki tätä lankaa puikolle ja neulo nurin*. Noin päästiin neulomaan haluttua joustinta, eikä aloitusreunaa jää näkösälle. Paha vaan, että reuna jää herkästi tosi kireäksi. Itse asiassa, minulta se yritti katkaista verenkierron. Onneksi toverilla on kapoisammat jalat ja sukat löysivät uuden omistajan.

Jännittävän aloituksen jälkeen sukat koostuivat lähinnä pitsistä ja helmien pujottelusta. Näitä oli siinä mielessä kiva neuloa, että kaaviot oppi nopeasti ulkoa ja lopputulos on oikein kaunis. Siinä vaan ehtii melko tehokkaasti tympääntyä, kun sukkien neulomisen lomassa pitää kokonaiset kolme ruoka- ja vessataukoa ja muutoin neuloo tauotta. Huh huh.

Viime vuoden kisan voittajajoukkueesta kaikki saivat palkinnoksi kolme vyyhtiä kisasponsoreiden lankoja. Tämä oli saaliistani kaikkein kauneimman värinen minun silmääni ja myös sukkalahjonnan kohde siihen kerta kaikkisesti rakastui. Löysinpä kerrankin myös helmet, jotka yhtä aikaa erottuvat neuleesta kuvissa ja ovat silti aika lailla ihan sävy sävyyn langan kanssa. Mainiota.

Etappi oli mukava. Ohjeessa oli jotain uutta opiskeltavaa, hiukan haastetta, mutta silti ulkoa opittava kaavio, neulominen oli jouhevaa ja lopputuloksena on kovin kauniit sukat. Tätä etappia odotinkin ehkä kaikkein innokkaimmin, koska pidän helmistä neuleissa.

Neulisti