perjantai 3. heinäkuuta 2015

Sohvaperunan tunnustukset

Vaikka kuinka olen neuleineni telkkarin ääressä viihtyvä sohvapottu, niin ei ole ihmisen kroppaa suunniteltu 18h putkeen sohvalla pönöämään sukkia vääntäen. Vaan ei auta, kilpailtava on tosissaan.


Mitä: From a distance / Meagheen Ryan
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: MissBabs Cosmic Hand-Painted Sock Yarn, 79 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/from-a-distance

Tällä kertaa ohje julkaistiin kätevästi 4.30 aamuyöllä. Yllätin itsenikin ja onnistuin nousemaan kellonsoittoon. Ja sitten aika lailla sen 18h myöhemmin sukat olivat valmiit ja saavutin tällä etapilla 9. sijan. Ei huono, vaikka top5:stä haaveilinkin.


Tämän kertaisella etapilla haasteena olivat tubular cast-on ja helmet. Tubular cast-onia olen kokeillut kerran aiemmin ja tykkäsin silloin kovasti. Siinä siis hyvin jännittävästi kikkaillaan siten, että silmukoiden luontireuna on ikään kuin putkilo, eikä varsinaista luomisreunaa jää lopulta mihinkään näkyviin. Sukkaohjeessa oli linkki kolmeen erilaiseen tapaan toteuttaa tämä. Itse koin niistä helpoimmaksi sen, että 1) luodaan puolet halutusta silmukkamäärästä jollain toisella langalla ja neulotaan pari kierrosta 2) vaihdetaan työhön se varsinainen käytettävä lanka ja neulotaan muutama kerros 3) seuraavalla kerroksella neulotaan *1o, poimi työn takaa alin mahdollinen lenkki tätä lankaa puikolle ja neulo nurin*. Noin päästiin neulomaan haluttua joustinta, eikä aloitusreunaa jää näkösälle. Paha vaan, että reuna jää herkästi tosi kireäksi. Itse asiassa, minulta se yritti katkaista verenkierron. Onneksi toverilla on kapoisammat jalat ja sukat löysivät uuden omistajan.


Jännittävän aloituksen jälkeen sukat koostuivat lähinnä pitsistä ja helmien pujottelusta. Näitä oli siinä mielessä kiva neuloa, että kaaviot oppi nopeasti ulkoa ja lopputulos on oikein kaunis. Siinä vaan ehtii melko tehokkaasti tympääntyä, kun sukkien neulomisen lomassa pitää kokonaiset kolme ruoka- ja vessataukoa ja muutoin neuloo tauotta. Huh huh.


Viime vuoden kisan voittajajoukkueesta kaikki saivat palkinnoksi kolme vyyhtiä kisasponsoreiden lankoja. Tämä oli saaliistani kaikkein kauneimman värinen minun silmääni ja myös sukkalahjonnan kohde siihen kerta kaikkisesti rakastui. Löysinpä kerrankin myös helmet, jotka yhtä aikaa erottuvat neuleesta kuvissa ja ovat silti aika lailla ihan sävy sävyyn langan kanssa. Mainiota.

Etappi oli mukava. Ohjeessa oli jotain uutta opiskeltavaa, hiukan haastetta, mutta silti ulkoa opittava kaavio, neulominen oli jouhevaa ja lopputuloksena on kovin kauniit sukat. Tätä etappia odotinkin ehkä kaikkein innokkaimmin, koska pidän helmistä neuleissa.

Neulisti

19 kommenttia:

  1. Ihan hurjan kauniit sukat! Ja huikea sijoitus jälleen! :)

    VastaaPoista
  2. Vau, kymmenen parhaan joukossa! Ja sukat on upeat :)

    VastaaPoista
  3. Ihan syvään pitää henkeä vetää, kun katsoo tahtia ja työn tulosta! Omat sukat on varsissa vielä, tosin toinen valmiina ja toinenkin jo puolivälissä. Minäkin pidän mallista ja teen ikinä ekaa neulettani, johon pujoittelen helmiä :)

    Onneksi Olkoon sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sun sukista tuli tosi kauniit! Ei ole ihminen tarkoitettu istumaan, täälläkin paikat puuduksissa.

    VastaaPoista
  5. Kauniit sukat! :) Minusta ei olisi kyllä kisailemaan, en malta nykyään olla juuri hetkeäkään paikoillani. Käsitöitäkin teen vain kuntopyöräillessäni. :D (saattaisi kyllä kunto kasvaa, jos tekisin kisasukkia koko ajan pyöräillen...)

    VastaaPoista
  6. Huh mikä vauhti ihmisillä, jos noinkin moni oli ehtinyt edellesi! Aika kova suoritus. Samaa mieltä helmistä, ihanasti sopii väriltään sukkiin.

    VastaaPoista
  7. Ihan huippu sijoitus ja törkeen upiat sukat!

    VastaaPoista
  8. Söpöset sukat, sanoisin! Kai huippu-urheilijan huoltotiimiin kuuluu fysioterapeutti, urheiluhieroja, naprapaatti, osteopaatti, kiropraktikko, ravitsemusterapeutti, välinehuoltaja ja mitä näitä on? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vaan oma kulta toimii samaan syssyyn huoltajana ja valmentajana. :)

      Poista
  9. Huikealla vauhdilla neulot upeita sukkia!

    VastaaPoista
  10. Kauniit!
    On sulla melkomoinen neulekunto! Onnea hienosta sijoituksesta.

    VastaaPoista
  11. Niin kauniit sukat! Helmet ja lanka sopii kyllä yhteen täydellisesti.

    VastaaPoista
  12. Upeat ovat, seuraan henkeä pidätellen kilpasukkaajia katsomosta:)

    VastaaPoista
  13. Vau, upeat sukat jälleen kerran :). Onnea hyvästä sijoituksesta! Ja rehellisesti sanoen en ole ikinä ajatellut, että sukkiinkin voisi laittaa helmiä, tästähän sai loistavan idean omiin seuraaviin sukkiin!

    VastaaPoista
  14. Tosi kauniit! Nopeutesi on aivan huikea. Minä tein sukkia kolme päivää, joka on minun suoritukseksi nopea. :D

    VastaaPoista
  15. Nämä on kyllä niin kauniit! Värivalinta ja helmet on osunut nappiin!

    VastaaPoista
  16. Wau, kuinka hienot! Ja mikä tahti, kyllä oot mahottoman nopiakin! =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...