perjantai 3. kesäkuuta 2016

N-Y-T

Paikoillanne. Valmiina. Hep!


Mitä: Twists & turns / Adrianne Fong
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Cauldron's Path Yarns Frost Moon, 64 g
Ravelryssa

Kesä alkaa perinteisesti Tour de Sock -kilpailusta (Jos kisa ei ole tuttu, siitä voi lukea vaikka täältä). Eväät oli ostettu. Oli mansikoita ja suklaata. Huoltotiimi oli velvoitettu sekä laittamaan ruokaa että kiikuttamaan sitä neulontanurkkaukseen, jotta kilpailijan verensokeri ja vireystaso pysyisivät riittävän ylhäällä koko urakan ajan. Sormet oli laastaroitu vammojen minimoimiseksi ja lankavaihtoehtoja oli kerittynä viisin kappalein. Talouden parhaat puikot oli myös kaivettu hyvissä ajoin esille. Kaiken maailman älylaitteet oli ladattu ja dvd-soitin oli varustettu riittävällä määrällä taustahömppää, jota ei tarvitse oikeasti seurata, mutta joka viihdyttäisi kilpailijaa läpi illan ja yön.


Kisan ensimmäinen etappi oli mukavan leppoisaa neulottavaa. Pitsisukat. Näistä selvittiin muutamilla kiertäen neulotuilla silmukoilla, kavennuksilla ja lisäyksillä. Tällä kertaa muistin olla neulomatta liian tiukkaa, jolloin kädetkin selvisivät vammoitta. Sukkiin toi lisäilmettä se, että kantapään kiiloissakin oli samaa pitsiä kuin muualla sukissa. Joskin ohjetta lukiessa sai olla tarkkana, kun kiilojen selitykset oli hiukan hankalasti ilmaistu.


Ensimmäinen etappi sujui leppoisasti vaikka kisasinkin tosissani. Pitsikuvion oppi nopeasti ulkoa ja sen neulominen oli vauhdikasta. Etappi alkoi puoli neljältä iltapäivällä ja sukkani valmistuivat tasan 12 h myöhemmin. Tulin ensimmäisellä kisaetapilla kolmanneksi. Hävisin nopeimmalle tunnilla ja toiseksi tulleelle puolella tunnilla. Tässähän alkaa olla kisavireessä. Mainittakoon vielä, että kumpikin nopeammista neulojista kuuluu samaan joukkueeseen kanssani. Kisaan jälleen kerran Speedy Finns -tiimissä.


Mutta kuka malttaa odottaa seuraavan etapin alkua?

Neulisti



21 kommenttia:

  1. Huh huh! Mä jätin tänäkin vuonna osallistumatta, koska meillä alkaa pian olla muuttotohinat täydessä vauhdissa. Ensi vuonna pitää varmaankin sitten ajoittaa kesäloma TDS:n aikaan, että ehtii tikutella menemään puikot sauhuten! :) Nämä on kauniit ja värikin passaa just eikä melkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ajoittaminen lienee suht helppoa, kun kisa kuitenkin kestää koko kesä- ja heinäkuun. :)

      Poista
  2. Täällä ollaan kanssa kisassa mukana, mutta kisaamme ensikertalaisina Äidin kanssa ensin keskenämme ja toivomme ensimmäisen satasen tai kahden joukkoon sitten oikeassa skabassa.. Työt vain meinaa haitata harrastusta tässä kohtaa pahasti. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kovasti molemmille! Tässä kisassa on kyllä isosti iloa liukuvista työajoista ja etätyömahdollisuudesta.

      Poista
  3. Hyvä Neulistiiiii! Hyvä Speedyyyyyt! Hyvä Suomiiiii!
    Tää on vaan aina niin huiman jännä kisa. Itse osallistun omin nokkineni ilman raportoimista nyt toista kertaa, kolmena vuonna olen seurannut tiiviisti. Kannustusjoukkojenkin uni jää vaillinaiseksi :D Ootte te melkoisia kutojia, huh huh <3

    VastaaPoista
  4. On se nopee! Eikä työn laadussakaan ole moittimista! :)

    VastaaPoista
  5. Nopeaa toimintaa! :) törmäsin tds:ään ekaa kertaa tänä vuonna, mutten ainakaan vielä uskaltautunut mukaan. Ehkä ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi osallistumaan ensi kesänä. :)

      Poista
  6. Käsittämätön vauhti! Niin ja kauniit sukat :)

    VastaaPoista
  7. Hurja vauhti, hienot sukat! Musta tää oli jotenkin kiva malli, aloitin bussissa eikä ole tainnut bussimatka kertaakaan näin joutuisasti mennä. Olisin istunut toisenkin mokoman, jos olisivat antaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmiit sukat ovat turhan reikäiset mun makuun, mutta näiden neulominen oli eri kivaa.

      Poista
  8. Ei vitsi kuinka nopeaa toimintaa :D Ihanat ja kauniin väriset sukat niistä tuli! Tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  9. Onnea nopeasta suorituksesta! Omat sukat sain valmiiksi tänään, nyt on kieltämättä "mitäs sitten neulois" -olo.

    VastaaPoista
  10. Onnittelut hienosta sijoituksesta! Torstaiaamuna katsoin, et täällähän on jo kymmenen valmiina, en tuu pärjäämään tässä kisassa. Vaan siinä tais olla ne tosissaan kisaavat kun pääsin torstai-iltana vielä sijalle 23 :) (Odotin jotain sijaa väliltä 200-300...)

    VastaaPoista
  11. Onnittelut huimasta aloituksesta - ootte todelliset Speedyt! nimim. sijalla 73. Tapaamisiin Tour de Stopilla, eikö?

    VastaaPoista
  12. Wau, hienot sukat! Vähän harkitsin että jos ois osallistunut itsekin, mutta työ häiritsee vapaa-aikaa ;) eikä toi ohjeiden lukeminen oo mun vahvin puoli :P Tsemppiä kisaan!

    VastaaPoista
  13. Kauniit sukat, lykkyä seuraavalle etapille!

    VastaaPoista
  14. Mulla meni tämä etappi niin penkin alle :P Noh, seuraavaa odotellessa...

    VastaaPoista
  15. Nämä sinun sukkakuvat on tosi kauniita. Takuulla kuvaäänestykseen menossa. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...