sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kurret

Mistä näitä kirjoneuleprojekteja oikein sikiää?



Miten: Sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Väinämöinen (Kelo + Kahvi), Novita Ticotico, 63 + 11 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/the-squirrel-socks

Ette ehkä usko, mutta en kyllä mitenkään tieten tahtoen hakeudu kirjoneuleiden pariin. Mutta kun näin Tiinan kurresukat, oli mun ihan pakko saada myös omat! Aloitin sukat jo startiittiviikolla helmikuun alussa, mutta tässähän nyt toki ehti tulla väliin yhtä sun toista neuletta.


En seurannut ohjetta vaan poimin siitä vain kirjoneulekaaviot. Se tuotti vähän vaikeuksia, koska en sitten huomannut, että silmukkamääriä piti kumpaakin kaaviota varten muutella. Noh, yrityksen ja erehdyksen kauttakin pääsee perille ennen pitkää. Olisin myös voinut hetkeksi pysähtyä miettimään, miten asetella tuon varpaspään kuvion, mutta oli liian kivaa ja kiire neuloa. Nyt en ollut tyytyväinen ensimmäisen sukan asetelmaan, joten tein toiseen sukkaan sitten ihan eristi.


Hyvin onnellinen olen ma mun uusista kurresukista. 

Ai niin. Kokeilin muuten uudenlaista kantapäätä. Monestihan ohjeissa on vahvistukset kantapäässä vain takana. Vaikka minulla ainakin pohja on se, mikä kuluu puhki (okei, noin niin kuin käytännössä en ole vielä koskaan kuluttanut yksiäkään sukkia puhki, mutta noin niin kuin teoriassa). Halusin siis myös pohjaan vahvistettua neuletta, mutta halusin sen loppuvan jotenkin sulavammin kuin kerrasta poikki. Niinpä tein tämmöiset kantapäät, missä vahvistettu neule hiipuu pikkuhiljaa pois kiilan mallisesti.


Ilmaisena vinkkinä tähän loppuun voisin vielä sanoa, että jos neuloo kirjoneulesukkia, olisi suotavaa neuloa toinenkin sukka piakkoin, ennen kuin käsiala kiristyy. Ei meinaan meinannut jälkimmäinen sukka mennä kantapään yli ensinkään, kun tässä välissä oli tullut neulottua kaikenlaista muuta. Toisenä vinkkinä voisin vielä sanoa, että jos kokeilee uutta kikkailukantapäätä, olisi suotavaa neuloa toinenkin sukka piakkoin, ennen kuin ehtii ihan tyystin unohtaa, että miten ihmeessä sen kantapään kikkailikaan.

Neulisti

28 kommenttia:

  1. No mutta siinä on niin suloset ekorret että!

    VastaaPoista
  2. Nämä on nyt ihan kertakaikkiaan mun suosikit!!! Valitettavasti en vaan osaa tuota kirjoneuletta (..tai viitsi optella) Nuo vinkkisi ovat käyttökelpoisia ja kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta. Kirjoneule on kyllä semmoinen mörkö, jota ei selätetä kuin harjoittelemalla. Mutta onhan nuo lopputulemat ihan vaivan arvoisia. :)

      Poista
  3. Kyllä on komeet kurret! Jännä kantapää, tätä tartteis tarkastella lähemminkin ihan livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäs nappaan nämä viimeistään viikonloppuna mukaan, niin saat pällistellä rauhassa.

      Poista
  4. Hauskat! Kiitos muistutuksesta. Olen joskus neulonut samoilla silmukkamäärillä kaksi täysin erikokoista sukkaa.

    VastaaPoista
  5. Hienot! Kiva kuvio ja kauniin metsäiset värit. Allekirjoitan kyllä nuo vinkit.... Tuon käsialan muuttumisen etenkin olen huomannut, jos välissä puuhailee muita juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varovainen saa kyllä olla. Oikein ylpeänä kattelin, että kylläpä tein siistiä jälkeä toisen sukan kanssa.. vaan mitä siistimpää, sen kireämpää..

      Poista
  6. Kas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla...

    VastaaPoista
  7. Ihanat kurresukat! Oliko noissa siis käytetty kahta eri Väiskin sävyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on Väiskiä värissä Kelo ja ruskea Väiskiä värissä kahvi. Valkoinen on Novitan ticoticoa.

      Poista
  8. No mutta! Hienosti sait kikkailtua ihanat Kurre-sukat!

    VastaaPoista
  9. Onpa kivat ne..! Ja siis jännä, miten hyvin harmaa ja ruskea käyvät yhteen! Voi oravaiset. Niistä tulee aina mieleen Risto Rasan runo, jonka luin lapsena. Googlekaan ei muista, miten se tarkalleen meni, mutta se loppuu "orava hyppää puuhun, tuuheampaan." :)

    Hei, huomasin, että teillä on minunkin blogi tuolla sivupalkissa, jee! :) Alustamuuton takia se ei vaan näytä päivittävän uusia postauksia, vaikka periaatteessa kai pitäisi. Toimiva syöte nykyään on http://neuloojapurkautuu.net/feed/ :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat sukat! Kunpa itsekin osaisin tehdä kirjoneuleita. Tai osaanhan minä mutta niistä tulee sellaisia ettei mahdu jalkaan ym :D

    Tiedättekö muuten mikä nettisivusto netissä on sellainen jossa voi huhuilla muilta ihmisiltä kaupasta poistuneita lankoja? Itse kaipailisin yhtä Novitan Puro Batik sävyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Facebookissa on ryhmä nimeltä Lankahamsterit, jossa ostetaan ja myydään lankoja ahkerasti.

      Poista
  11. Kauniit Kurret valmiinakin! =)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...