perjantai 30. joulukuuta 2016

Missä välissä se ehtii nukkua?

Uuden vuoden kynnyksellä on syytä tehdä katsaus mennesseen. Kulunut vuosi on ollut ehdottomasti elämäni kiireisin. Tempaisin loppuun yhden väitöskirjan ja sen valmistuttua loppusyksy vierähti opetuksen parissa, mikä omituisesti onnistui viemään vielä väitöskirjaakin enemmän aikaa. Tästä kaikesta huolimatta vuoden aikana on valmistunut vaikka kuinka paljon neuleita. Herääkin kysymys, olenko neulonut niitä unissani vai nukkunut ensinkään? Täytyy sanoa, etten kyllä enää edes muista. Ensi vuodelle toivon lähinnä rennompaa menoa kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Vuonna 2016 neuloin 55 eri neuleprojektia valmiiksi. Niihin upposi lankaa yhteensä 7 kiloa ja 87 g ja suunnilleen 26 kilometriä. Ei huonosti näin kiireiselle vuodelle.

Tässä vuoden aikana on puikoilta pudonnut 10 pipoa ja kuudet kädenlämmittimet.


Olen neulonut myös yhdeksän huivia, joista suuritöisimmän itselleni karonkkaan asusteeksi.


Sukkia olen tahkonnut valmiiksi jopa 15 paria. Niistä kuusi paria kuului kesän Tour de Sock -kilpailuun, jossa onnistuin sijoittumaan niin hyvin, että voin tituleerata itseäni maailman toiseksi nopeimmaksi sukanneulojaksi. Kisa oli rankka, mutta nyt ei ole enää tarvetta kiriä suoritustaan ja ensi kesänä neulon toivon mukaan jotain ihan muuta kuin sukkia.


Identifioin itseni paitojen ja takkien neulojaksi. Niitä tuli tänä vuonna tehtyä 10 aikuisten koossa.


2016 on ollut mainio käsityövuosi. Kotona ja neuletapaamisissa neulomisen lisäksi olen käynyt yhdessä retriitissä ja niin monella neulekurssilla, että meinaan laskuissa seota. Kesän kohokohtana olivat tietysti Jyväskylän neulefestarit, joissa tuli juhlittua ihan koko rahan edestä.


Lisäksi olen ommellut taas kerran kasan mekkoja ja projektipussukoita ja värjännyt lankaa ja kuituja. Niitä ei ole vielä kehrätty eikä neulottu, joten tässä muutama kuva värjäysvaiheista.



Paitsi, että neuloin valmiista ohjeista, julkaisin myös itse kaksi takkiohjetta sekä yhden paita-, pipo- ja lapasohjeen. Ravelryn puolella oli ilahduttavan aktiivinen kalistelu Uan-takkien tiimoilta ja sekä Vyyhdille että itselleni neulomat Uanit ovat molemmat olleet super ahkerassa käytössä. Onnistunut malli siis. Ei voi kuin hymyillä.


Tässä lopuksi vielä pientä tiiserikuvaa alkuvuonna julkaistavasta uudesta paitaohjeesta.


Antoisaa ja rentouttavaa neulevuotta kaikille!

Neulisti

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Neulojan laskuoppi

Varma tapa viedä neulojalta jalat alta, on tuoda tyrkylle herkkulankoja maailmalta. Heinäkuussa järjestettiin Suomen ensimmäiset neulefestarit Jyväskylässä lankakauppa TitiTyyn toimesta ja paikalla oli lankakauppiata myös kotomaata kauempaa. Ja mopohan se lähti käsistä ihan täysin.


Mitä: Danzig / Justyna Lorkowska
Miten: Pyöröpuikko 3.75 mm
Mistä: La Bien Aimée Merino Single + SnailYarn Merino Twist Sock, 200 + 69 g
Ravelryssa

Olin lähdössä heti festareiden jälkeen matkoille ja piti ostaa langat reissuneuleeseen. Olin jo pidempään suunnitellut Danzig-huivin neulomista, mutta omassa stashissa ei ollut sopivia lankoja tarjolla. Joo, luulisihan sitä, että 30 kg lankaa sisältäisi muutaman vyyhdin kaikkiin tarkoituksiin, mutta ei. Onneksi festarikojuista löytyi tarvittavat langat.


Nappasin mukaani kaksi vyyhtiä La Bien Aiméen huikaisevan syvän sävyistä smaragdinvihreää yksisäikeistä merinolankaa ja yhden vyyhdin Etanalankaa, jossa oli sopivasti värivaihteluja huivin raidoitukseen. Jehna, mitä herkkulankoja. Tykkäsin.



Huivi oli juuri kaipaamaani aivotonta neulontaa: loputtomasti ainaoikeaa, jota piristettiin raidoilla. Hauska muoto saatiin aikaan tekemällä lisäyksiä reunoissa ja kavennuksia huivin keskellä. Jännittävin vaihe oli raitojen neulominen. Niihin kun tehtiin pieniä läikkiä neulomalla minimittaisia lyhennettyjä kerroksia. Tässä kohtaa täytyy olla kiitollinen siitä, että kesän Tour de Sock -kilpailun kolmosetapilla opeteltiin neulomaan vasenkätisesti. Kannattaa nähdä hiukan vaivaa tekniikan opetellakseen, koska en voi kyllin hehkuttaa, miten paljon nopeampaa se teki tämän huivin neulomisesta. Olisi ollut tuskaa käännellä työtä vähän väliä ympäri vain neljän silmukan tähden. Kyllä molempikätinen neulonta on poikaa. Suosittelen.


Jos neulominen sujuikin mallikkaasti, onnistuin jälleen kerran sössimään laskelmani tyystin. Ilmaisena vinkkinä muille kerrottakoon, että 366 m + 366 m ei ole 800 m. Nokkelimmat pokkelimmat tämän saattoivatkin tietää ihan kertomattakin. Minä en kuulunut niihin onnekkaisiin. Selailin Ravelrysta muiden langanmenekkejä tälle huiville ja suurin osa oli kuluttanut vain kuutisensataa metriä pääväriä. Nohevana likkana päätin tehdä ylimääräisiä toistoja ennen lopun kavennuksia, jotta saisin hyödynnettyä kaiken langan ja saisin huivista suuremman. Paitsi, että yksisäikeisessä merinossa ei ole niin paljoa metrejä... Niinpä pääväri tietty lopulta lopsahti kesken. Onneksi hätäratkaisuna jatkettu raitaväri ei näytä lopputulemassa kovinkaan pahalle.




Neuloin huivia pari viikkoa raivoisaa tahtia ja sain kuin sainkin sen valmiiksi viime hetkellä, jotta se ehdittiin vielä kuvata reissun päällä. Jouluaattona sen löysi paketistaan äiti.

Neulisti

lauantai 24. joulukuuta 2016

Salapipo

Meikäneuloja oli varsinainen salainen neuloja-agentti. Mies oli reissussa ja neuloin sille salassa salapipon salaiseksi joululahjaksi. Kovin hämäräperäistä. Näin jännittävää meitin elämä on.


Mitä: Miespipo II / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.0 mm ja 3.5 mm
Mistä: Brooklyn Tweed Loft, 42 g
Ravelryssa

Meitin mussukka on semmoinen toivoton piponhukkaajamies. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta toisesta on tykättävä justiinsa sellaisena kuin se on. Niinpä neuloin jälleen kerran uuden myssyn.


Ostin itselleni matkamuistoksi hirmuisen kasan lankaa joskus vuonna miekka ja nakki. Ostoksiin kuului mm. Brooklyn Tweedin loftia kahdessa värissä, kun sitä ei vielä siihen aikaan kotomaasta saanut.


Hillosin lankoja pitkään, mutta sisuunnuin lopulta kokeilemaan, kun himoneulojien tukiryhmä jutusteli siitä, miten helposti tämä lanka napsahtaa poikki. Niin, että masokistineuloja täällä taas kerran päivää. Heti piti laittaa puikoille. Lanka katkesi kerran pipoa neuloessa. Ei ihan niin paha kuin pelkäsin. Langanpäätä päätellessä kieritin siihen lisää kierrettä, jotta se kesti pienen kiristämisen.


En jaksanut kolmatta kertaa neuloa miehelle samaa pipoa, joten kehittelin mallin omasta päästä. Tein tuplapaksun reunuksen, jonka alapuoli on hauskasti eri värinen. Ja varsinaiseen pipo-osaan tein pienen pätkän mallineuletta. Muuten myssy on sileä.


Tämä näyttää meitin päässä jättimyssyltä, mutta miehellä on isompi polla.

Jaa niin, ohje löytyy alta. Hyvää joulua!

Neulisti





Miespipo II


Lanka: Brooklyn Tweed Loft, 1 vyyhti kahta eri väriä
Puikot: 3.0 mm ja 3.5 mm
Tiheys: 23 s x 40 krs = 10 x 10 cm sileää neuletta
Muuta: 2 silmukkamerkkiä

Lyhenteet:

knk = kahden noston kavennus. Nosta 1 s kuin neuloaksesi oikein, nosta 1 s kuin neuloaksesi oikein, siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen.
3nk = kolmen noston kavennus. Samoin, kuin knk, mutta nosta 3 s ja neulo 3 o yht takareunoistaan.

Aloita tästä:

Luo väliaikaisella aloituksella 110 s. Yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo suuremmilla puikoilla kontrastivärillä 25 krs oikein. Neulo 1 krs nurin ja katkaise lanka. Vaihda työhön toinen väri.

Seuraava krs: 40 o, aseta merkki, 1 o takareunasta, 21 o, 1 o takareunasta, aseta merkki, neulo oikein kerroksen loppuun.

Neulo 24 krs siten, että neulot muuten oikein, mutta silmukkamerkkien vieressä neulot yhden silmukan oikein takareunastaan.

Käännä seuraavaksi helma. Pura väliaikainen aloitus ja poimi siitä silmukat toiselle puikolle. Käännä helma siten, että nurja puoli jää käänteen sisään ja kontrastivärin silmukat ovat puikoilla pipon sisäpuolella, kun päävärin silmukat ovat puikoilla pipon ulkopuolella. Neulo 1 krs siten, että neulot aina yhden päävärin silmukan ja yhden kontrastivärin silmukan oikein yhteen.

Ota työhön pienemmät puikot ja aloita mallineule silmukkamerkkien välissä.

Seuraava krs: neulo oikein merkkiin asti, 1 o takareunasta, neulo kaavion mukaan 21 s, 1 o takareunasta, neulo oikein kerroksen loppuun.

Neulo näin, kunnes pipon pituus alareunasta on 19 cm. Aloita sitten kavennukset.

Kavennuskrs 1: (4 o, 2 o yht) x 6, 4 o, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, (4 o, 2 o yht) x 7, 3 o, 2 o yht.

Neulo yksi välikerros.

Kavennuskrs 2: (4 o, 2 o yht) x 5, 2 o, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, (4 o, 2 o yht) x 6, 3 o.

Neulo 1 välikerros.

Kavennuskrs 3: (3 o, 2 o yht) x 5, 2 o, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, (3 o, 2 o yht) x 6, 3 o.

Neulo 1 välikerros.

Kavennuskrs 4: (2 o, 2 o yht) x 5, 2 o, siirrä merkki, 3nk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 3 s ennen merkkiä, 3 o yht, siirrä merkki, (2 o, 2 o yht) x 6, 3 o.

Kavennuskrs 5: neulo oikein merkkiin, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, neulo oikein kerroksen loppuun.

Toista kavennuskrs 5 vielä kerran.

Kavennuskrs 6: (2 o, 2 o yht) x 4, 1 o, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, (2 o, 2 o yht) x 5, 1 o.

Kavennuskrs 7: 2 o yht x 6, 1 o, siirrä merkki, knk, neulo kaavion pintaneuletta, kunnes jäljellä on 2 s ennen merkkiä, 2 o yht, siirrä merkki, 2 o yht x 8.

Kavennuskrs 8: 2 o yht x 10.

Katkaise lanka, pujota langanpää jäljellä olevien silmukoiden läpi, kiristä ja päättele.
VALMIS!


maanantai 19. joulukuuta 2016

Villikissoja

Mihin puoli joulukuuta on kadonnut? Täällä on hiljaisuuden vallitessa kilkuteltu puikoilla salaneuleita pukinkonttiin. Jotain sentään saattaa esitellä jo ennen aattoa. Himoneulojien tukiryhmällä olis nääs jälleen kerran pikkujoulut, joihin arvottiin parit hyvissä ajoin ja sitten ihan viime tipassa neulottiin omalle parille sukat - perinteitä kunnioittaen.


Mitä: Navajokerrattu, 223 m / 53 g ja 318 m / 59 g
Miten: Martin malliin
Mistä: Yarngrimoire SW BFL/nylon, 115 g
Ravelryssa

Aloitetaanpa ihan alusta. Heti, kun pikkujouluparit oli arvottu, tiesin tahtovani kehrätä sukkalangan itse. Minulla oli varastossa juuri sopivan väristä kuitua nylonvahvikkeella. Reippaana aloitin kehräämisen hyvissä ajoin. Jaoin villan kahtia, jotta voisin kehrätä suoraan kaksi vyyhtiä ja neuloa niiltä sukat yhtä aikaa. Kaikki sujuikin mallikkaasti ensimmäisen säikeen valmistumiseen asti. Ja sitten viimetippailijoiden heimolle lajityypillisesti jätin lopun kehruun myöhemmäksi. Joulukuun alussa havahduin siihen, ettei aikaa kehräämiselle saati neulomiselle ollut enää montaakaan päivää. Lanka valmistui lopulta ajoissa, mutta yllättäen säikeistä, joiden kehräämisen välissä vierähti kuukausi jos toinenkin, ei sitten tullut yhtään saman paksuisia. Toinen vyyhti oli suunnilleen fingering-vahvuista ja toinen lähenteli enemmänkin pitsilankaa.


Mitä: Kotitiikerit / Jenni Österman
Miten: Sukkapuikot 3.0 mm ja pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Käsinkehrätty, 67 g
Ravelryssa

Neulesivistyksessäni on pitkään ollut Kotitiikereiden mentävä aukko. Olen ihastellut mallia vuosia, mutta vasta nyt sain sen puikoille. Tämä oli täydellinen pari käsinkehrätylle langalle, koska Kotitiikereissä lanka saa olla pääosassa.


Sukissa neulotaan ensin varren käänne tasona, johon tehdään lopuksi napinlävet. Sen jälkeen poimitaan käänteestä silmukat ja neulotaan perussukat. Onneksi simppeli malli oli nopea toteuttaa, kun lanka vihdoin valmistui. Sukat valmistuivat kahta päivää ennen pikkujouluja. Aikaahan jäi suorastaan ruhtinaallisesti.



Koska kehruu ei varsinaisesti mennyt ihan suunnitelman mukaan, jouduin säätämäään alkuperäistä suunnitelmaa. Neuloin kummankin sukan käänteen ja varren ohuemmasta kerästä ja loput sukista neuloin yhtä aikaa paksumman kerän kummastakin päästä. Erityisesti kantapään kohdalla on syytä käyttää riittävän paksua lankaa, jottei se kulu heti puhki.


Käänteen ansiosta sukissa on kaksinkertainen, lämpöinen varsi ja suloiset napit kruunaavat kokonaisuuden. Tarvitsen ehdottomasti myös omat käsinkehrätyt Kotitiikerit.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...