Missä kulkee huivin ja peiton raja?

Nykyään neulemaailmassa ymmärretään isojen huivien päälle. Huivin on hyvä olla sen verran valtava, että sen pystyy kieputtamaan kaulaansa muutamaan sataan otteeseen, ja hyvänkokoiseen huiviin menee ainakin kolme vyyhtiä lankaa. Englanninkielellä tälle on termi shlanket (=shawl + blanket), eli huivi, joka on niin iso, että sitä voi erehtyä jo luulemaan viltiksi.

Mitä: Elevate / Susanne Sommer

Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm

Mistä: Tukuwool Fingering, 735 g

Viime kesänä ilmestyneessä Laine magazinen viitosnumerossa oli Susanne Sommerin suorakaiteen mallinen huivi, jossa yhditstyi monen neulojan lempijutuiksi nousseet ainaoikea ja kaksivärinen patenttineule. Minä silmäilin holtittoman kokoisen näköistä huivia hetken ja päätin siltä istumalta, että siitähän saisi pienellä vaivalla helposti jo ihan kunnollisen kokoisen viltin olohuoneen sohvalle.

Tiesin myös heti, että haluan tehdä viltin Tukuwoolista. Se kun on paitsi ihanan villaista myös riittävän edullista peittoprojektiin. Siihen nimittäin uppoaa lankaa. Pohdin hetken, mitkä värit olohuoneen sohvalle sopisivat, mutta päädyin aika äkkiä luottoväriini, kaurapuuroiseen Ruuraan. Sitä löytyikin lankavarastosta jo ennestään peittoon riittoisa määrä. Kaverikseen se sai ihanan kettuisan oranssin Repo-värin, jota haalin ostoskoriini kuuden vyyhdin verran. Kotoakin sitä löytyi ennestään muutama vajaa vyyhti, mutta eiväthän nekään vielä riittäneet.

Huivi oli jo valmiiksi todella iso, mutta halusin sohvalle kunnollisen, aikuisen ihmisen kokoisen viltin. Lähdin rohkeasti kokeilemaan ohjeen muokkaamista siten, että otin yhtä kokoa suuremmat puikot. Huivi - tai siis tässä tapauksessa peitto - aloitettiin yhdestä nurkasta neulomalla reunusta ja lisäämällä silmukoita reunuksen vieressä. Tein tässä osiossa muutamat ylimääräiset lisäykset ennen kuin siirryin ohjeen seuraavaan vaiheeseen: peiton keskikohdan briossikuvioihin.

Peiton keskellä on viisi patenttineuleista suunnikaskuviota. Joka toisessa aina värit toisin päin. Puhelimen uumenista löytynyt muistiinpano kertoi, että tein pienempiin kuvioihin useamman ylimääräisen toiston, mutta tietysti isompien suunnikkaiden kohdalle päästyäni unohdin, että oli tarkoitus tehdä niistäkin suurempia. No eipä sillä, peitosta tuli ihan valtaisa jo näilläkin muokkauksilla.

Aloitin peiton neulomisen elokuussa. Alku on aina vauhdikasta ja hauskaa, kun pääsee neulomaan jotain uutta. Keskivaiheilla meno alkoi hyytyä loputtomien suunnikkaiden kanssa. Lopulta jouluna pidin hieman lomaa neulesuunnittelusta ja päätin vääntää peiton sinnillä valmiiksi. Voi sitä onnenhetkeä, kun sain viimeisen suunnikkaan neulottua ja ajattelin, että nyt on jäljellä enää kavennuksia, joiden myötä neulottava vähenee koko ajan. Paitsi, että jos peitossa on SATOJA ja SATOJA silmukoita, joista joka toisella kerroksella kavennetaan KAKSI, niin tiedoksenne, että se neulominen ei ihan hetkessä pääse loppumaan.

Tammikuun alussa otin peiton autoon mukaan reissuneuleeksi ja matkalla Helsinkiin sain vihdoin viimeisetkin silmukat kavennettua pois. Avasin ohjeen aukeaman lehdestä tarkistaakseni, miten viimeisten silmukoiden kanssa menetellään... ja vasta siinä kohtaa huomasin, että tässähän on vielä koko peiton kiertävä i-cord -reunus. Ei edes mennä siihen, kuinka kauan siinä kesti. Sovitaanko, että iloitaan vain siitä, että peitto on nyt valmis ja yritetään unohtaa tämä lopun hauska yllätys.

Olkoonkin, että peitossa oli paljon luultua enemmän neulottavaa. Mutta nyt se on valmis - oikeastaan yllättävänkin nopeasti - ja hirmuisen ihana. En mitannut tarkkaan, paljonko sille tuli pituutta kummassakin suunnassa, mutta meitä mahtuu sen alle kaksi aikuista pituussuunnassa perätysten sohvalle pötkimään. Ei enää taistelua siitä, kumpi vie sohvaviltin!

Jos joskus laiskottaakin neuleiden viimeistelyn kanssa, niin tämä kaipaa ehdottomasti huolellisen pingotuksen lopuksi. Reunoissa neulottava briossi kun on tiheydeltään ihan erilaista kuin keskellä neulottava ainaoikea niin ennen pingotusta reunat kiristivät kovasti ja keskusta taas pussitti urakalla. Mutta pingotuksen jälkeen viltti on oikein siisti. Minulla on kaksi Biltemasta ostettua lasten ruutuhyppelysettiä pingotusalustoina ja ne riittivät nippanappa pingotuskehikon rakentamiseen. Nippa nappa riitti myös eteisaulan lattiapinta-ala.

Neulisti

Tonttu Toljander

Neulon yleensä vaatteita. Tiedättehän, sellaisia neulomuksia, joille on kovasti käyttöä. Ihan muutaman suloisen virkatun eläimen olen tehnyt, mutta yleisesti ottaen en juuri neulo leluja tai koriste-esineitä. Mutta näköjään, jos sorrun, sorrun sitten kunnolla.

Mitä: Here we gnome again / Sarah Schira

Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 3.75 mm

Mistä: Jämälangoista, 118 g

Vuosi sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Indie Design Gift-A-longiin ja silloin koko porukan valtasi tonttuhulluus, mutta itse katselin tyynen viileänä sivustalta ottamatta osaa moiseen hullutteluun. Mihin sitä ihminen oikeasti voisi tarvita neulottua tonttua?

Mutta niinhän siinä aina käy, että kun riittävän pitkään katsoo jotain, se ei vaikuta enää ollenkaan niin pöhköltä jutulta. Ja itse asiassa tämä uusi, entistä komeampi tonttumalli veikin sydämeni jo samantien. Niinpä odottelin pitkään joulun tuloa, koska tällä kertaa aioin hypätä tonttujunan kyytiin.

Aloitin hillitysti yhdellä perinteikkään punaisella tonttu-ukolla. Lankavaraston jämäosastolta löytyi sopivasti ihanan rustiikkia alpakkalankaa punaisen ja kaurapuuron väreissä. Näin pieneksi neuleeksi tontussa oli yllättävän paljon työtä. Ensimmäiseksi neulotaan tonttulakki, jonka alareunasta sitten poimitaan silmukat vartaloa varten. Lopuksi neulotaan toisesta väristä parta ja molemmista väreistä lyhykäiset i-cord -tuppilot käsiksi. Nämä osat ommellaan lopuksi paikoilleen.

Tonttu ei ole mitenkään kauhean iso, mutta sekä hatussa että vartalossa neulotaan kauttaaltaan palmikoita,joiden takia työtä on pakko tuijottaa koko ajan silmät syrjällään ja se sai neulomisen tuntumaan työläältä.

Projekti oli kuitenkin kaiken vaivan väärti. Tonttu-ukosta tuli ihan julmetun suloinen. Toljander ei näyttänyt miltään ennen parran kiinnittämistä, mutta heti, kun sen saa paikoilleen, tonttu herää eloon. Söpöstä tontusta oli vaikea malttaa luopua, mutta ensimmäinen yksilö päätyi kuitenkin joulupakettiin.

Seuraava tonttu valmistui jo paljon sutjakammin ja kun vauhtiin oli päästy, niin kolmas kaveri neuloutui kahdessa illassa eikä tuntunut enää yhtään rasittavalta projektilta. Jämälangat eivät myöskään vielä loppuneet, joten ensi jouluna näitä saattaa olla enemmänkin...

Tontut täytettiin vanulla. Ohjeen mukaan sisälle olisi syytä laittaa myös jonkinlaisia pellettejä tai jotain muuta painavaa, jotta tonttu pysyy pystyssä. Ensimmäisen tontun kohdalla en malttanut odottaa visiittiä askartelupuotiin, joten se jäi ilman painoa ja on vähän vaikeammin tolpillaan pysyvä tapaus. Jälkimmäisten kohdalla hoksasin hyödyntää keittiön kaappien sisältöä ja laitoin tonttuihin painoksi riisillä täytetyn sukan. Se tuntui oikein toimivalta kikalta.

Punaisen tontun käsien sisään ujutin piippurassit, jotta käsiä voi muotoilla ja ne pysyvät asennossa. Kahdelle seuraavalle tontulle keksin käsille tekemistä.

Lapsena joulun taianomaisimpia hetkiä oli joulukoristeiden esiin kaivaminen. Äiti oli saanut isosedältään kokoelman pieniä puupaloista kasattuja tonttuja, joilla kaikilla oli oma luonteensa. Jollain oli nuottivihko käsissään, toinen hiihteli menemään sukset jalassaan. Mummolassa tonttuja oli vielä suurempi armeija ja mikään ei ollut niin ihanaa kuin käydä tonttujen touhuja läpi samalla, kun asetteli koristeita paikoilleen. Tästä inspiroituneena myös neulotuille tontuille piti keksiä jotain omaa.

Gift-A-long -ryhmässä oli näkynyt jo useampi neulova tonttu, joten pitihän minunkin. Vähemmällä vaivalla olisin päässyt, jos olisin vain neulonut tontun huivin alun 2.0 mm puikoilla ja ujuttanut sitten silmukat hammastikkuihin. Vaan kun tapoihin ei kuulu helpolla pääseminen, niin neuloin pienen pätkän ainaoikeaa hammastikuilla. En suosittele! Tikut olivat nimensä veroisesti kovin tikkuiset ja takertuivat lankaan koko ajan. Mutta onpa tontulla ihan oikea neule.

Toiselle tontulle piti sitten keksiä jotain muuta. Lehtikorista löytyi ilmaisjakelulehti ja siitä sopivasti juuri oikean kokoisia juttupalstoja, joista leikellä tontulle oma lehti. Poliisiraporttia lukeva tonttu näyttää ihan etsivältä tai vakoojalta itsekin.

Neulisti

Huivi + takki = peitto

Tiedättehän tämän internetin syövereissä pyörivän sanonnan?

Knitting is like sex. If I like you and

you appreciate it, its free. 

Other than that, you can't pay me enough.

Hyvin totta. Suurimmaksi osaksi neulon ihan vain itselleni omaksi iloksi, mutta toisinaan tulee vastaan jotain hauskan näköistä neulottavaa, joka suorastaan huutaa jonkun ystävän tai puolitutun nimeä. Jos näitä satunnaisia lahjoituksia arvostetaan asiaankuuluvalla hihkumisella, niitä saattaa hyvinkin ilmestyä lisää.

Mitä: Morvach / Lucy Hague

Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm

Mistä: Drops Baby Merino, 227 g

Olen ihastellut linkin takaa löytyvän huivin palmikoita jo pitkään - paitsi, etten itse käyttäisi tämmöistä huivia. Sen sijaan tunnen tyypin, jolle uppoavat kaiken maailman kelttiläiset kuvoinnit ja kaikki ihanat fantasia-aiheiset jutut. Kun sitten kuulin, että sama tyyppi saa vauvan, kehkeytyi suunnitelma.

Niin, linkin takana on tosiaan huiviohje, joka on suunniteltu pitsivahvuiselle langalle. Mutta siinä huivissa on paljon tylsää sileää neuletta ja itse asiassa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu huivin keskellä heti aluksi. Ajattelin, että käyttämällä paksumpaa lankaa, tästä huiviohjeesta voisi hyvinkin saada aikaan vauvanpeiton neulomalla vain huivin keskineliön. Enkä ollut yhtään väärässä.

Jotain vuosia takaperin ostin Poppelin loppuunmyynnistä kasan harmahtavan beigeä Dropsin Baby Merino -lankaa. Väri ei puhutellut, mutta lanka on muuten tosi kivaa, joten se pääsi väripataan. Värjääjägurutoveri ihanasti inttää minun värjänneen tämän langan, vaikka omissa muistikuvissani lähinnä seisoin vieressä ja mietin, että vihreä olisi kiva.

Huivi - tai siis tässä tapauksessa peitto - aloitetaan keskeltä. Alkuun neulotaan ainaoikeaa ja sen päälle maagisia palmikoita. Kun ensimmäiset palmikot on saatu valmiiksi, kikkaillaan lyhennettyjen kerrosten kanssa, joiden avulla saadaan vaihdettua neulomissuuntaa ja keskineliön nurkkiin neulotaan sileät osiot, joihin tulee lisää palmikoita. Tämän jälkeen heitin ohjeen pois.

Peitto ei ollut vielä ihan riittävän iso, joten päätin tehdä siihen ainaoikeinreunuksen. Tässä kohtaa muistin nähneeni ohjeen, jossa on ainaoikeinreunuksen nurkissa palmikoita, jotka sopisivat tähänkin peittoon kuin nenä päähän. Paha vaan, ettei sitä peitto-ohjetta saanut ostettua erikseen vaan ainoastaan kokoelman osana, eikä huvittanut maksaa pelkistä peitonkulmista. Sittenpä muistin, että olen neulonut siitä nimenomaisesta kokoelmasta vauvantakin, josta voisin varmasti lainata nurkkapalmikon.

Huivin muuttaminen peitoksi onnistui vielä ihan helposti, kun vaan lopetti sopivaan kohtaan. Sen sijaan vauvan neuletakin kaarrokkeen muuttaminen peitonkulmiksi ei ollut ihan niin kivutonta. Höpöttelin koko ajan itsekseni sitä, miten hyvä on, että neulon reunuksen kerralla, jolloin ei tarvitse osata toistaa nurkkaoperaatiota koskaan. Tein nurkkien palmikot suunnilleen neuletakin kaavion mukaisesti. Joka toisella kerroksella lisäsin palmikon kummallakin puolella yhden silmukan, jotta nurkista tuli nurkkien muotoiset.

Lopuksi päättelin reunuksen näin: *neulo 2 o yht takareunoistaan, siirrä silmukka takaisin vasemmalle puikolle*, toista *-*. Tuli sopivan joustava reunus ja pingottaminen onnistui kiltisti.

Tärkein meinasi vielä unohtua! Ne maagiset palmikot nimittäin. Opin ohjeesta helpon, mutta uskomattoman hienon kikan, jolla saadaan aikaan tyhjästä alkavia ja tyhjään päättyviä palmikoita. Vai huomaatteko, missä kohtaa nämä alkavat ja päättyvät? Niinpä! Ja kun kikka oli kerran opittu, sovelsin sitä myös nurkkien palmikoihin. Lisäksi opin, miten saa palmikoita kulkemaan lähes vaakatasossa ilman, että ne kiristävät neuletta. Sanoisin, että ohjeen tekijä on jokusen tunnin saattanut hioa tekniikkaansa. Huh huh.

Ehkä seuraavaksi jotain vähän rennompaa neulottavaa? Niin varmaan...

Neulisti

Väliaika: kahvia ja puffeja

Siitä, kun edellisen kerran olen blogissa kertonut ikuisuusprojektini kuulumisia, taitaa olla niin kauan, ettei monikaan enää muista koko projektia. Vaan nyt tämä suuruudenhullu suunnitelma taitaa olla ylittänyt puolivälin etapin.

Mitä: Beekeeper's quilt / Tiny Owl Knits

Miten: Sukka- ja pyöröpuikot 3.0 mm

Mistä: Jämälangoista

Aloitin neljä, siis NELJÄ vuotta sitten tilkkupeiton. Tässä neulotaan pieniä pumpulilla täytettäviä kuusikulmioita niin kauan, kunnes neulojalta pettää mielenterveys. Lopuksi ne yhdistellään nurkista kiinni toisiinsa. Mutta se on edessä sitten joskus neljän vuoden päästä.

Mutta olen antanut itselleni luvan hehkutella tätä projektia satalukujen yhteydessä ja perjantaina sain vihdoin valmiiksi puffin numero 300. Hitaasti ja erittäin epävarmasti, mutta eteneepä kuitenkin. 

Joskin juuri nyt parhaillaan peittoni etenee vain ja ainoastaan siksi, että himoneulojien tukiryhmällä on tipaton tammikuu. Mitään uutta ei saa aloittaa ennen kuin kaikki keskeneräiset on neulottu pois. Julmurit päättivät, että myös ikuisuusprojektit lasketaan.

Tällä hetkellä peitolla on mittaa 76 x 95 cm. Aika paljon, muttei riittävästi. Sanoisin, että tähän tarvittanee vielä ainakin 200 puffia lisää.

Neulisti

Sadan vuoden aarre

Nyt on kuulkaas sellainen ihme tapahtunut, että minun ja puolison pitkäikäinen kaappiprojekti on valmis! Aloitimme työn 2010 ja lupailin siitä valmista täällä bloginkin puolella ensimmäistä kertaa kesällä 2012 ja myöhemmin tämän vuoden alkupuolella.

Kaappi on mummuni isän opettajaseminaarissa tekemä harjoitustyö jostain 1910-luvun alkupuoliskolta. Kuulemma alkujaan pintaa peitti ruskea maali ja ovissa oli vihreät lasit, mutta kaappia oli uudistettu ainakin kerran 60- tai 70-luvulla, jolloin vihreät lasit oli vaihdettu kirkkaisiin ja ruskea maali vaaleanharmaaseen. Mummuni säilytti kaapissa lasitavaraa, joista parhaiten mieleeni ovat jääneet uraanilla värjätty kellanvihreä astiasto sekä nykyään meidän perheen käytössä olevat Oiva Toikan Flora-lasit.

Me halusimme puupinnan näkyviin, joten suunnitelmana oli poistaa maalit ja laittaa tilalle tumma petsi. Meinasimme teettää työn ammattilaisella tai opiskelijalla, mutta sukulainen sai meidät puhuttua tekemään sen itse. Arvatkaa vaan miten monta kertaa saimme tuota päätöstä katua! Käytimme tuhottomasti aikaa ja vaivaa maalinpoistoon, kunnes loppumetreillä luovutimme hyllylevyjen kiinnikkeiden kohdalla. Viistoon sahattu puupinta oli imenyt niin paljon maalia ja oli niin hankala työstää, että meidän rahkeet eivät enää riittäneet. Suunnitelmat tummasta petsistä haudattiin ja vaihdettiin valkoiseen maaliin. Uudet lasit rikkoutuneiden tilalle vaihdatettiin ammattilaisella.

Viistoon sahattu puu aiheutti harmaita hiuksia.

Mitä tästä neljän vuoden projektista opimme:

• Maalipoistoaine on myrkyllistä, pahanhajuista ja sotkuista eikä silti riittänyt poistamaan kaikkia maalikerroksia. Kaapimiseen käytetty lasta tarttui kaikkiin koloihin ja irrotti lastuja pinnasta.
• Käsin hiominen on ihan epätoivoista hommaa.
• Kuumailmapuhallinta voi käyttää maalin irrotukseen. Siitä ei tule ylimääräisiä myrkkyjä ja se on tehokas. Palovammojen vaara.
• Kuumailmapuhallinta ei kannata käyttää lasien läheisyydessä. Räks!
• Saranat ja lukot kannattaa ihan tosi irrottaa ennen maalaamista.
• Maalattava pinta kannattaa pyyhkiä ennen maalaamista. Varsinkin, jos työstettävää kaappia säilyttää pölyisessä varastossa.
• Telalla saa tasaisemman pinnan kuin pensselillä.
• Jos tuntuu, ettei oma osaaminen riitä, ei kannata antaa sukulaisten ylipuhua.
 

Kaapin päällä toinen aarteeni, isoisoisotätini jouluna 1945 lahjaksi saama ompelulaatikko.

Uskomatonta, mutta kaikkien vaiheiden jälkeen saimme kuin saimmekin räpellettyä työn valmiiksi. Projektin aloituksen ja lopetuksen välissä ehdimme mm. muuttaa ja saada lapsen, joten kaappi valmistui aika erilaiseen kotiin kuin alunperin luulimme. Ihan paraatipaikkaa sille ei tästä meidän nykykodista löydy, mutta sitäkin tarpeellisempaan käyttöön se pääsi lankojen, kankaiden ja käsityötarvikkeiden säilytyspaikkana. Tykkään!

Kiitos isovaari!

Terveisin Vyyhti

Paha saa palkkansa, tyhmä hartiansa kipeiksi

Tulipahan taas kudottua.

Mitä: Eteisen matto / oma ohje
Miten: Kangaspuilla, sidontana palttina ja ripsi
Mistä: Kauhavan kangasaitta Miniontelokude + Lilli-ontelokude, 1900 g + 200 g

Joskus voisi ottaa opikseen, viisastua iän myötä tai jotenkin muutoin kehittyä henkisesti sen verran, että ymmärtäisi omien voimavarojensa rajallisuuden. Voisin nimittäin ymmärtää, ettei ole järkevää kuvitella kutovansa mattoa kahdessa illassa. Tein saman harhaoletuksen jo syksyllä, enkä ollut tällä kertaa yhtään vahingosta viisastunut.

Kansalaisopistolla on täällä hurjan kätevä käsityöneuvonta, josta voi varata itselleen kangaspuu- tai ompeluajan. Paikalla on ohjaaja neuvomassa ja saa tulla valmiisiin puihin kutomaan. Sen sijaan, jos ei ymmärrä kysyä, niin kukaan ei kerro sinulle, ettet ehkä ole ihan niin nopea matonpaukuttaja kuin luulet. Tein syksyllä keittiöömme maton ja hiki hatussa kudoin sitä niska limassa kaksi päivää, koska en ollut varannut puita sen pidemmäksi aikaa. Tekemisen ilo alkaa sillä vauhdilla olla jo aika kaukana takavasemmalla. Niin, että hirmun fiksusti ja filmaattisesti ajattelin nytkin tekeväni maton yhtä vauhdikkaasti. Aikahan loppui kesken, samoin kuin kude. Onneksi isä ei ole kovin nirso asiakas. Mittaa tuli nyt 110 x 170 cm.

Autoin isää vähän sisustamisessa ja tarjouduin kutomaan eteiseen maton. Väreinä piti olla harmaata ja piristeenä limenvirheää. Keittiön mattoon mallailemani raidat näyttivät kuulemma kivoilta, mutta niitä pitäisi olla enemmän. Näillä mentiin ja tämän näköistä jälkeä tuli. Päätin vielä sormenpäitteni iloksi kieritellä nuo hapsut. Suomeksi sanottuna siinä saa tehokkaasti hierrettyä sormensa helliksi.

Tykkään edelleen siitä, miten kevyen maton miniontelokuteesta saa aikaiseksi. Sitä käyttäessä matto toki edistyy hitaammin. Vaan kyllä tästäkin tuli taas niin hieno, että enköhän ole hetken päästä unohtanut luomisen tuskat ja valmis lupautumaan uusiin mattoprojekteihin.

Neulisti

Kaikki pässit kyytiin

Himoneulojien tukiryhmään saatiin maisteri syksyllä. Maisteria lahjottiin langalla, neuleohjeilla ja teepannulla. Löydettiinpä jopa erityisen soma pannumyssyn ohjekin, mutta maisterin tiukalla käsialalla kirjoneule olisi ollut tuhoon tuomittu ajatus. Nyt jouluksi en kyennyt vastustamaan kiusausta myssyttää teepannu.

Mitä: Sheep carousel / Kate Davies

Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm

Mistä: Rowan Fine Tweed, 34 g

Minähän tunnetusti inhoan kirjoneuletta, mutta tämä projekti oli niin pikkuruinen ja sisälsi niin paljon vaihtelua, että tällä kertaa nautin kirjoneulomisesta. Ohjeessa ihan parasta oli kaikki. Parasta oli se, että koko ajan sai tehdä jotain uutta. Parasta oli älyttömän söpö lampaskarusellikaavio ja parasta oli myös hirmun kaunis karusellin katto. Ei kun parasta oli se, että kaikki neulottiin nätisti suljettuna neuleena. Pannumyssy valmistui parissa illassa ja söi kumpaakin väriä vajaan kerän. Ihan mahtavaa! Joisinpa itsekin teetä, että voisin tehdä samanmoisen meille kotiin.

Kirjoneuleesta nauttimisen lisäksi rupesin niin hurjaksi, että suostuin ensimmäistä kertaa eläessäni steekkaamaan. Steekaamisessa siis neulotaan kirjoneuletta suljettuna neuleena, kun se on helppoa ja lopuksi kaikki tarvittavia aukkoja varten pitää ottaa sakset käteen ja leikata juuri valmistunut neule. Hui! Kuka semmoista uskaltaa? Katen sivuilla oli piiiitkät tutoriaalit aiheesta. Hieman rasitti lukea niin pitkiä sepustuksia, mutta toisaalta ilman niitä en olisi tähän uskaltanut lähteä. Tutoriaaleissa kovasti puheltiin rauhoittavaan sävyyn ja ymmärrettiin saksiintarttumisenpelkoa. Siellä myös opastettiin, ettei tässä käy kuinkaan, koska neule tahtoo purkautua pituus- ei sivusuunnassa. Erityisesti tykkäsin siitä, että yleensä steekkausohjeissa pitää käytellä ompelukonetta, mutta tässä riitti virkkuukoukku.

Meiltähän ei tietenkään löytynyt kotoa teepannua neuleen pingottamiseen eikä kuvaamiseen. Vyyhdille kiitokset lainasta, mutta lupaattehan kuvitella tähän sisään semmoisen perinteisemmän mallisen pannun, jossa on pitkä nokka. O-ou... minkähän mallinen se maisterin pannukaan oli?

Neulisti

Värillä on väliä

Kylläpä voi yhden maton vaihtaminen muuttaa huoneen ilmettä.

Mitä: Keittiön matto / oma ohje

Miten: Kangaspuilla, sidonta palttina ja ripsi

Mistä: Kauhavan kangasaitan miniontelokude, 2.2 + 0.3 kg

Viime lukuvuonna osallistuin kansalaisopiston kankaankudontakurssille kudoin vaikka mitä. Meillä oli kuitenkin rajallinen määrä kangaspuita käytössä ja piti saada yhdessä sumplittua, mitä tehdään. Uusi keittiönmatto jäi kaivelemaan mieleen, mutta aika ja kangaspuut loppuivat kesken. Onneksi opettaja vinkkasi käsityöneuvonnasta. Sieltä saa varata aikoja ja mennä valmiisiin kangaspuihin kutomaan pientä vuokraa vastaan.

Suunnitelmat olivat selvillä keväästä asti, mutta toteutus venähti tänne meikäläisen myöhäiseen kesälomaan saakka. Halusin keittiöön mustan maton pienellä keltaisella mausteella. Se piti ehdottomasti myös kutoa miniontelokuteesta, jotta se olisi mahdollisimman ohut. Levein tarjolla ollut musta mattoloimi kun oli 140 cm leveä ja pöydässä istuessa tuolin takajalat menevät maton yli. Jos matto on paksu, tuolit lenksuvat inhottavasti. Nyt niin ei toivottavasti käy. Mustalla kuteella kudoin koko ajan palttinaa, keltaiset raidat on tehty kolmen levyisellä ripsillä (kielipoliisi saa tulla kertomaan, miten tuo taipuu). Kokoa matolle tuli 140 x 180 cm

Ilmaisena vinkkinä sanottakoon, että jos on tarjolla seisaaltaan kudottavat kangaspuut, niitä kannattaa käyttää seisaaltaan. Rehkin ekana päivänä istumalihakseni ruville ja selkäni poikki. Kun lopulta lopetin jääräpäistelyn ja aloin kutoa seisaaltaan, homma hoitui huomattavasti helpommin ja kymmenen kertaa nopeammin. Jatkossa tahdon aina kutoa seisaaltaan, jos se vain on mahdollista.

Loppuun vielä kuvaa siitä, miltä keittiö näytti vanhan maton kanssa. Melkoinen parannus, eikö?