lauantai 26. toukokuuta 2012

Amigurumikokeiluja

Virkkasin männäviikolla ensimmäiset amigurumini. Jälki oli ihan kohtuullista ensimmäiseksi kokeiluksi, mutta taisi jäädä myös viimeiseksi. Lopputuloksena oli syötävän söpöjä pehmoja, mutta kaikki se pienten osien kanssa nyhrääminen ja loputon päättelyurakka ei sopinut minulle.

Virkkasin otukset 1.75 mm koukulla.

Hauska kokeilu tämä ehdottomasti oli, mutta toisesta etusormesta on lähtenyt monta kerrosta nahkaa ihan vain ommellessa osia yhteen.

Keltainen lintu söi Madame Tricoten Alminaa.

Punainen lintu söi Madame Tricoten Alminaa.

Possu söi Madame Tricoten Camillaa.

Mitä: Angry Birds -hahmoja / Deborah Hutchinson
Miten: Virkkuukoukku nro 1.75
Mistä: Madame Tricote Almina, Madame Tricote Camilla, Novita Kotiväki

Tein tädin kullalle synttärilahjaksi "änkkäreitä". Onneksi niin pieni ei vielä lue blogeja, niin ei mene yllätys pilalle. Täytteenä on vanua ja silminä mustat helmet. Valkoinen, musta ja oranssi lanka ovat lipastosta löytyneitä jämiä.


Ja sitten sovitaan, ettei kukaan katso turhan tarkasti kuvankäsittelytyöskentelyni laatua. Oli ihan pakko näiden kavereiden omaksi parhaaksi päästää ne luontaiseen ympäristöönsä.


Neulisti

maanantai 21. toukokuuta 2012

Vanhaa posliinia

Minulla on ongelma: sanat eivät riitä kuvaamaan oikein kunnolla, kuinka tyytyväinen ja ylpeä olen eilen yöllä valmistuneesta neuletakistani. Ihana ongelma! Annetaan siis kuvien puhua puolestani.

Neuletakki söi Løve Garnin Soft Bomuld 8/4 -lankaa 240 g.

Mitä: Dianas Cardigan / Amy Miller
Miten: Pyöröpuikot 3.5 mm + pitsipyöröt 2.5 mm
Mistä: Løve Garn Soft Bomuld 8/4, 240 g + Austermann Merino Lace, 12 g

Amy Millerin Diana's cardiganista sain kerrassaan täydellisen parin Skotlannin matkalta ostetulle mekolle, joka tuo mieleeni kauniit vanhat posliiniastiat. Olipa inhottavaa pitkästä aikaa tehdä neuletakki palasina alhaalta ylöspäin ja ommella lopuksi saumat. Lopputulos on kyllä kaiken tuskailun arvoinen.

Puikot 3.5 mm, resoreihin ja röyhelöihin pitsipyöröt 2.5 mm.

Neuletakki on tehty Løve Garn Soft Bomuld 8/4 -langasta, jota löydettiin Karnaluksista eurolla kerä. Reunusten valkoinen röyhelö puolestaan on Austermannin Merino Lace-lankaa.

Röyhelöt söivät Austermmanin Merino Lacea 12 g.

Kesä on täällä, ja olen valmis osallistumaan teekutsuille. En kylläkään juo teetä.


Neulisti

perjantai 18. toukokuuta 2012

Haastava tunnustus

Saimme jälleen kerran yllättyä iloisesti kahdesta tunnustuksesta. Ensiksi saimme Versatile Blogger -tunnustuksen

 
Puikoissa-blogista ja sitten Sydämmellä käsityöt -blogin Essis haastoi meidät vastaamaan 11 kysymykseen. Koska myös Versatile Blogger -tunnustuksessa tulisi kertoilla itsestään 7 faktaa, pääsemmekin sopivasti yhdistämään nämä kaksi.


Neulisti Vyyhti
1. Mikä on parhaiten onnistunut käsityösi? Ihanien neuleiden lisäksi erityistä ylpeyttä herättää eräs ilman kaavoja, omasta päästä ommeltu juhlamekko. Varmaankin Haruni-huivi.
2. Jos saisit nyt yhden lankakerän mitä siitä tekisit? Lisää puffeja peittooni. Sukat ja tumput vauvalle.
3. Mikä on lempieläimesi? Miksi? Lehmä. Koska päätin niin 14-vuotiaana. Meidän Paavo-kissa.
4.Jos saisit valita kännykän ja 10 lankakerän välillä, kumman valitsisit? Sehän riippuu tietenkin siitä langasta. Mutta vähän kännykästäkin...
5. Kuinka monta kiloa olet elämäsi aikana suurinpiirtein käyttänyt lankaa? Satoja vai tuhansia? Ei aavistustakaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. :) En kyllä osaa antaa minkäänlaista arviota... Käsityöharrastus on ollut viime vuosiin asti niin heittelevää.
6. Virkkuukoukku vai puikot? PUIKOT! Aiemmin olisin valinnut koukun, mutta kyllä puikot ovat jo vieneet voiton.
7. Kuka on paras käsityöntekijä, jonka tunnet? Voi apua! Ehkä tähän on kuitenkin helpointa vastata omilla mummoilla. Käsityöt kulkevat selvästi geeneissä. Neulisti. :)
8. Oletko ikinä tehnyt mitään, mitä syvästi kadut? Kukapa ei olisi? Olen. Mutta kaikesta oppii.
9. Luetko mielummin kirjoja vai lehtiä? Kirjoja. Paitsi, jos kyse on hyvästä käsityölehdestä. :) Ehdottomasti kirjoja! Niitä kuluu melkein laidasta laitaan.
10. Ulkoilma vai sisäilma? Olen vannoutunut laadukkaan sisäilman puolestapuhuja. Paitsi sateella. Molempi parempi.
11. Mihin maahan matkustaisit, jos saisit valita ihan minkä vaan maan? Yleisesti ottaen kaipaan taas takaisin Skotlantiin. Mutta juuri nyt muistelen hyvin lämmöllä aikoinaan tehtyä Pariisin matkaa. Lomailumielessä tällä hetkellä houkuttaisi Slovenia, mutta todellisuudessa seuraavana määränpäänä on Englanti, johon lähdetään vähän pidemmäksi aikaa.

Jotta homma ei kävisi liian helpoksi, tulee haasteen saajan keksiä uudet 11 kysymystä 11 blogille, joille haasteen laittaa eteenpäin. Tässäpä siis kysymyksiä:
  1. Mikä on mielestäsi maailman hurmaavin lanka?
  2. Kuka on lempineulesuunnittelijasi tai mikä taho julkaisee mielestäsi parhaat ohjeet?
  3. Minkä värisiä neuleita kaappisi pursuavat?
  4. Paljasta jokin ihastuttava tai omituinen käsitöihin liittyvä tapasi.
  5. Millainen langanostaja olet? Halailetko kaupassa luksusvyyhtejä vai juoksetko alennuskerien perässä?
  6. Mikä on ensimmäinen valmistunut neuleesi?
  7. Sulatko sateella? :)
  8. Jollet kilkuttelisi puikkoja/koukkuja, mitä tekisit "säästyvällä" ajalla?
  9. Mikä supervoima sinulla olisi elämästäsi kertovassa sarjakuvassa?
  10. Mitä ruokaa haluaisit päästä maistamaan, muttet koskaan ole saanut tilaisuutta kokeilla?
  11. Mikä sinulle on suurin haaste neuleprojekteissa? Vihaatko kantapäitä, tuskailetko pitsikaavioiden kanssa vai mikä tuottaa eniten päänvaivaa?
Ja näihin kysymyksiin haastamme vastailemaan seuraavat blogit:

PUIKKO HUKASSA
Silmukkasatuja
kokopäiväneuloja
Poni syö lankarahani
Neule-Kirpun neuleet
Villaviidakko
Hopeamuffinssi
Elämää ja neulomuksia
Mammutin puikot
Alpakkaa bambupuikoilla
Purnauskis

Terveisin Neulisti & Vyyhti

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Lisää vanhoja kesäneuleita

Kylläpä nyt löytyy blogattavaa joka toiselle päivälle! Seisoin aamulla avoimella vaatekaapilla ja totesin, että tämän neuletakin lisäksi kaapistani löytyy vielä ainakin kaksi viime kesän neuletta, joita ei silloin tullut kuvattua. Syykin on selvä: silloin ei vielä oltu aloitettu tätä blogia, joten kaikkia töitä ei ole tullut kuvatuksi.


Mitä: Sage / Kim Hargreaves
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Safran

Jälleen kerran Dropsin valkoista Safrania ja ohjeena Kim Hargreavesin Sage. Pahoittelen kehnoa kuvanlaatua. Meidän kamera on lainassa toisaalla ja Vyyhdiltä itse lainaamani kameran kanssa ei vielä tähän hätään ehditty sinuiksi.


Sen sijaan olen huipputyytyväinen kesän mukanaan tuomasta valosta. Löysin vihdoin oivallisen neuleiden kuvausareenan, kuten näistä ja edellisistä paitakuvista voi huomata. :)


Neulisti

maanantai 14. toukokuuta 2012

Sitruunaiset junasukat

Vauvan vaatevarasto kasvoi taas vähän, kun sain valmiiksi junasukat.


Mitä: Junasukat
Miten: Neulonta
Mistä: Handu Handdyed, 26 g 

Olen näitä monessa blogissa nähnyt ja miettinyt, mistä nimi mahtaa tulla. Koskettava tarina, kun nyt näiden myötä selvisi.
"Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940. Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia. Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja. Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana."

Tein sukat Handun käsinvärjätystä sitruunankeltaisesta merinosukkalangasta, jota kului näihin kokonaiset 26 grammaa. Ostin langan alunperin ajatuksena tehdä siitä pikkuinen neuletakki, mutta koska käsinpestävä lanka ei liene kaikkein kätevin tähän tarkoitukseen, muutin vähän suunnitelmia. Ihana lanka oli kyllä neuloa niin ja kun sitä jäi vielä reilusti jäljelle, taitaa setti jossain vaiheessa täydentyä muillakin asusteilla. Tekisi kyllä mieli tehdä jotain itsellekin, on niin ihana väri, mutta sadan gramman vyyhdistä ei ihan loputtomiin riitä.

Kokeilin sukissa ensi kertaa Karnaluksista hamstraamiani lyhyitä puikkoja ja oli kyllä näin pienen neuleen kanssa huomattavasti miellyttävämpää kuin pitkillä nyhrääminen. Harmittaa vain, kun en tunnu millään saavan puikonvaihtoja nätisti nurjalla neulottaessa. Onko jollakulla hyvää vinkkiä tähän? Näissä korjasin pahimmat kohdat jälkikäteen venyttämällä viereisiä silmukoita, mutta olisi kiva osata tehdä edes kohtuullista jälkeä jo valmiiksi.

Vyyhti

Pitsillä kesää kohti

Tänään tuli jälleen kuvattua yksi vanhempi neule. Tämä taisi valmistua viime kesänä. Kesä ja pitsi on kyllä ehdoton yhdistelmä.


Mitä: Fay / Kim Hargreaves
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Safran

Tämä pitsipaita on Kim Hargreavesin Fay, ja tein sen Drops Safranista. Kesän ja pitsin tavoin ehdottoman toimiva yhdistelmä. :)


Neulisti

perjantai 11. toukokuuta 2012

Kukkia äidille

Joululahjatunika on edistynyt pikku hiljaa, mutta yhä edelleen sitä on sen verran paljon jäljellä, etten olisi saanut sitä valmiiksi äitienpäiväksi. Piti siis keksiä jotain muuta.


Äiti tykästyi joskus Tallinnasta ostamaani huovutettuun kukkarintaneulaan, joten lähdin etsimään jotain samantyyppistä neulotavaa tai virkattua versiota. Virkatun ruusun ohjeen löysin Ravelrysta. En ole aiemmin virkannut tällaisia saati sitten englanninkielisestä ohjeesta, joten sain aloittaa pari kertaa alusta, ennen kuin ruusu alkoi näyttää siltä miltä piti. Ohje sinänsä oli ihan helppo, mutta termit vähän hukassa – jopa suomeksi. Taitaa olla aikaa siitä, kun olen viimeksi virkannut ohjeesta.



Mitä: Rose Brooch / Daniela Herbertz
Miten: Virkkaus
Mistä: Austermann Algarve Grande, 12 g

Lankana käytin Karnaluksista ostamaani Austermannin Algarve Grandea, sataprosenttista merseroitua puuvillaa. Uuden kerän aloitaminen tällaiseen pikkuprojektiin on ehkä vähän tuhlausta, mutta lanka tuntui sopivan tähän niin mainiosti, joten annoin mennä. En valitettavasti muistanut punnita pelkkää kukkaa ilman rintaneulaa, mutta kokonaisuudella on painoa 12 grammaa ja leveyttä noin 6 senttiä.


Mitä: Kukka / oma ohje pohjana A Knitted Flower Miss Crafty Fingers
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Lin, 10 g

Vauhtiin päästyäni halusin kokeilla myös neulottua kukkaa. Otin terälehtiin mallia Miss Crafty Fingersiltä ja tein isomman ja pienemmän kukan, jotka sitten yhdistin. Kokonaisuuden kruunaa kolme mummon vanhasta ompelulaatikosta löytynyttä helminappia. Yhdessä näkyy selvä tummempi raita, mutta toivottavasti tämä ei haittaa, kun napit muuten sopivat kukkaan niin mainiosti.


Käytin tähän Dropsin valkoista Lin-pellavalankaa, jota kului 12 grammaa miinus neula ja helmet. Leveyttä kukalla on noin 11 senttiä. Terälehtien päättelemisessä oli hirveä työ, mutta oli se sen arvoista.

Onnea jo etukäteen kaikille äideille!

Terkuin
Vyyhti

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Helmeilevät sukat

Luulin hyppääväni tämän junan kyytiin aivan liian myöhään, mutta nythän näitä on taas alkanut putkahdella esiin blogissa jos toisessakin. Pääsin viimein neulomaan handepanden räjähtävää helmineuletta.

Sukat söivät 39 g Novitan Tico Ticoa ja 24 g Zeldan Kevätesikkoa.


































Mitä: Räjähtävä helmineule -sukat / Handepande
Miten: Sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Novita Ticotico, 39 g + Zeldan Kevätesikko, 24 g

Tarvitsin Tallinnan matkalle jotain sopivasti aivotonta matkaneuletta, ja nämä sukat pystyi hyvin neulomaan omasta päästä kunhan olin vilkaissut ohjeen tähän neulepintaan.

Puikot 2.5 mm.

Aloitin sukat 64 silmukalla ja neuloin joustinneuleen oikeat silmukat kiertäen. Kantapään tein vahvistettuna ja kärjessä päättelin loput silmukat virkkuukoukun avulla. Lankoina toimivat Zeldan Kevätesikko ja Novitan Tico Tico.


Sukissa itsessään ei ollut eikä ole niin mitään vikaa, mutta kylläpä ne herättivät suuria aggressioita seistessään sitten minun ja uusien Karnaluks-ostosteni välissä! Mies kehtasi kieltää minua aloittamasta uusia neuleita uusista langoista ennenkuin nämä matkaneulesukat valmistuvat. Ettäs kehtasi olla oikeassa siinä, että sukkien peli olisi auttamatta pelattu, jos olisin hieronut lähempää tuttavuutta uusien ostosteni kanssa. Ärsytti, mutta valmistuivatpa nämä sentään eilen. Lopputuloksesta tykkään kyllä suuresti.


Neulisti

maanantai 7. toukokuuta 2012

Turinoita Tallinnasta


Kuten tuossa jo aiemmin röyhkeästi hehkutimme, kävimme tosiaan Tallinnassa langanhamstrausreissulla.

Mitäs muuta sitä laivalla tekisikään?

Menimme meren yli perjantaina aamulaivalla, laitoimme miehet urheiluharrastuksensa pariin ja suuntasimme ihanaan Karnaluksin käsityötavarataloon.

Ihanuuksien ihmemaa – joskaan ei sisustuksellisesti.

Kauppa ei varsinaisesti häikäise sisustuksellaan eikä sinne taatusti onnistu löytämään, jos ei ihan tarkkaan tiedä mistä etsiä. Käynti rakennukseen on huomaamattomasta lasiovesta ja itse tavaratalo löytyy vasta toisesta kerroksesta vaatimattoman metallioven takaa. Sisään päästäkseenkin pitää soittaa ovikelloa. Sisältöhän se kuitenkin tärkein on ja olimme onneksi osanneet varautua tarkalla osoitteella.

Neulisti ja ostoslista

Nappeja, helmiä, puikkoja, kankaita, nauhoja, kirjoja, lehtiä, korutarvikkeita, pitsejä ja ennen kaikkea valtavasti lankoja on kauppa pullollaan niin edullisesti, että ainakin meillä oli hankaluuksia tehdä päätöksiä siitä, mitkä ihanuudet pääsevät mukaan ja mitkä (voih!) jätetään kauppaan. Neulisti oli kylläkin viisaasti varustautunut ostoslistalla, mutta Vyyhti päätti antaa langan viedä.

Vasemmalla Vyyhdin keko, oikealla Neulistin. Varmistettakoon vielä, että Neulistin keko ei muuten sitten todellisuudessa ole yhtään pienempi, vaikka kuvakulman vuoksi siltä vähän näyttääkin. Pitäähän sitä pitää mainetta yllä...

Vietimme kaupassa 3,5 tuntia ja aika lailla samanlaiseen lopputulokseen päästiin molemmilla taktiikoilla: puuvillaa, bambua ja villaa sekä puhtaana että erilaisina ihanina sekotteina mm. silkin ja kashmirin kanssa. Paikasta löytyy sekä tuttuja merkkejä kuten Rowania ja Novitaa että lukuisia uusia tuttavuuksia. Lisäksi puikkoja, koukkuja, nappeja ja neppareita jos jonkinmoisia.


Jos aiot joskus itse suunnata Karnaluksiin ja mennä yhtä sekaisin kuin me, niin pienenä vinkkinä seuraavat: ota mukaan iso ja kestävä ostoskassi, juomista ja vaikka pikku purtavaakin sekä ennen kaikkea riittävästi käteistä. Jos ostat nappeja, niin koko purtilo otetaan mukaan kassalle (emme olleet ainoita, jotka tätä mietiskelivät). Maksettaessa hintoihin lisätään 20 prosentin vero.


Kylläpä muuten oli ihanaa, kun kaupassa erään naisen kanssa kulki mies tarjoillen virvokkeita, "että jaksat". Jäimme ostosten jälkeen juttelemaan toisten suomalaisten asiakkaiden kanssa kaupan edustalle ja eräs totesi heti, että ovat varmaan tuore pariskunta, kun tuskin mies muuten noin omistautuisi naisen shoppailulle. Tottahan se varmasti oli, mutta aika hurmaavaa silti.

Hurmaava pieni leluhiiri huovutetusta pellavasta (Puu- ja putukapood), suloiset pitsikorvikset (Tekstiilistuudio) sekä käsintehtyä saippuaa (joka olikin latvialaista – hupsis!).

Seuraavana päivänä kiertelimme tyttöjen kesken vanhankaupungin käsityöpuoteja ja taisi sieltäkin jotain pientä ihanaa mukaan tarttua.

Suklaaöverit Kohvik Chocolats de Pierressä Meistrite Hoovilla.

Vaikkei kevät ollut vielä Tallinnassakaan kovin pitkällä, oli päivä kuitenkin sen verran lämmin, että kohdattuamme hurmaavan suklaakaupan tarkenimme juoda kaakaot ulkona. Että oli hyvää!

Tiskaajan hommiin olisi päässyt tutustumaan ihan ilmaiseksi. Jätettiin kuitenkin tällä kertaa väliin.
Neulein koristeltu polkupyörä Meistrite Hoovilla.
Lankaöveriterkuin

Vyyhti ja Neulisti

perjantai 4. toukokuuta 2012

Hehkutus

Me mennäänkin tänään Karnaluksiin! Ei meillä muuta. :)

Neulisti & Vyyhti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...