lauantai 28. helmikuuta 2015

Pitkät tunnit

Pitkät on tunnit ihmisellä, joka tekee nirkkopäättelyä huiviin.


Mitä: Distant hours / Boo Knits
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Kraft Hand-dyed Merino Silk Lace, 68 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/distant-hours-2

Jos näyttää tutulta, ei ihme. Neuloin saman huivin itselleni samasta langasta puolitoista vuotta sitten. Tämä yksilö lähti koristamaan toverin hartioita, tällä kertaa ilman helmiä.



Viime kerrasta opin, että yksi vyyhti lankaa riittää paremmin kuin hyvin. Senpä tähden päätin tällä kertaa lisäillä silmukoita sen verran, että huiviin tuli kaksi ylimääräistä kaaviontoistoa. Arvatkaapa olinko iloinen siitä päätöksestä, kun hoksasin, että tähän tulikin nirkkoreunus, jonka oli autuaasti unohtanut viime kerrasta? Kaksi päivää sain päätellä silmukoita, mutta onhan tämä toki niin kaunis, että on vaivan arvoinen.


Toivottavasti toveri on tyytyväinen.

Neulisti

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Pipan tuntomerkit: punainen

Tällä kertaa lupaan, että kyseessä on ihan oikeasti ihan viimeinen viime joulun lahjus. Ai ette usko vai? No, kyllä se näin silti on. Tai tämä ei oikeastaan ollut minun lahjani, vaan isä tilasi tällaisen pukinkonttiin nakattavaksi.


Mitä: Sprig Cloche / Alana Dakos
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Madelinetosh DK, 64 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/sprig-cloche-2

Jos myssy näyttää tutulta, se johtuu siitä, että neuloin samaisen päähineen itselleni viime syksynä.  Ja se oli ihan huippu, joten ei kauheasti tuottanut vaikeuksia suositella tätä mallia isän lahjaksi. Isähän siis oikein huolella selasi kanssani ensin malleja läpi ja valitsi mieluisen. Ja sitten tongittiin yhdessä stashini lävitse ja etsittiin sopiva lanka.


Ketään ei varmaan yllätä kauheasti, että viimeksi täydellisesti onnistunut myssy tuotti tällä kertaa ihan saman tuloksen. Kovasti on kaunis. Ja Toshin väri Tart on yksi syvimpiä näkemiäni punaisia. Ihana!

Blogikuvia ihasteleville knoppina kerrottakoon, että tämän postauksen kuvien napsimisen aikaan taustalla näkyvä kinos oli ainoa laatuaan sinä päivänä. Punainen pipo kaipasi talvisen maiseman taustakseen, joten siinä sitä sitten kyykittiin kinoksen vieressä ja yritettiin kuvata sopivasta kulmasta, jottei taustalla loriseva ränni änkenyt kuviin mukaan. 

Neulisti

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Sporttista menoa

Väärä hälytys, eivät ne joululahjat vieläkään näköjään loppuneet. Esittelemättä on yhä meitin paketti Vyyhdille.



Mitä: Sports / Stephen West
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Berroco Ultra Alpaca, 200 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/sports

Muistelin Vyyhdin joitain vuosia sitten jo haaveilleen villaisista shorteista, joilla pysyä lämpimänä talvipakkasissa. Tänä jouluna päätin yllättää Vyyhdin sellaisilla. Huhu kertoo, että osui ja upposi.


Valinnan vaikeus haihtui sillä hetkellä, kun näin Stephen-sedän hassunhauskat shortsit ensimmäisen kerran. Ehdottomasti nämä. Niihin sopiva minulle uusi lankakin oli testaamatta. Match made in Stash tai jotain semmoista.


Pöksyt olivat hirmuisen helppoa ja nopeaa neulottavaa. Käännettävä reunus, jonka sisässä i-cord -nauha, lyhennetyillä kerroksilla tilaa takamukselle ja loppusilauksena i-cord -reunus vielä lahkeensuihin. Kovasti somat.


Huomattavasti neulomista haastavampaa oli pöksyjen kuvaaminen. Suuri osa neulojista varmaankin tietää, miten höpsöjä poseerauksia Stephen itse harrastaa neulekuvissaan. Sitä haettiin. Vaan ei toimi, kun olen tyttö. Mitä pöhkömmin koetin poseerata sitä korkeammaksi kuvien ikäraja nousi. Olisi pitänyt askarrella tekoviikset! Epäpöhköihin kuviin on tyytyminen. Pah.

Neulisti

torstai 19. helmikuuta 2015

Punaista pummitytölle

Eräs täti-ihminen on niin onnessaan, kun sillä vuosien odottelun jälkeen on oma pummityttö,  jota lahjoa joka käänteessä. Joululahjaksi pummityttö sai punaisen paidan. Punaisen, koska se sattui olemaan sen päivän lempiväri, jolloin sopivaa väriä satuttiin tiedustelemaan.


Mitä: Britannia / tincanknits
Miten: Pyöröpuikot 4.0 ja 4.5 mm
Mistä: Drops Merino Extra Fine, 163 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/britannia

Mainio lanka. Paksua, pehmeää ja konepestävää. Hiukan tosin tuntuu halkeilevan neuloessa. Nyt täytyy sanoa, että syksyn joululahjauupumuksen jäljiltä mieleen ei jäänyt juurikaan muuta kuin että tämä oli helppo ja nopea projekti. Se näytti vähän pieneltä, mutta venyi ja paukkui ihan riittämiin. Niin, ja valitsin ohjeesta 2-4 -vuotiaan koon.


Loppujen lopuksi päällimäisenä projektista päähän jäi vain maailman hurmaavin kuva, jonka sain tilanteesta, jossa paitaa sovitettiin ensimmäistä kertaa päälle. Niin muikean onnellista ilmettä en muista pummitytöllä ennen nähneenikään. <3

Jokohan siinä olisi ollut kaikki tämän kertaiset joululahjat..?

Neulisti

maanantai 16. helmikuuta 2015

Vasama

Oma kulta tilasi itselleen kynsikäslapaset ja mitäs tässä muuta kuin neulomaan.


Mitä: Vasama / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: The Uncommon Thread Everyday Sport, 68 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/happy-b-day-babe

Kuten vähän aikaa sitten kerroin, tein tämmöiset kännykkäät lankomiehelle joululahjaksi ja niistä tuli aika valtavat ja hiukan tönköt paksun langan takia. Niinpä ajattelin, että kehittelen itse ohjeen ohuemmalle langalle. Jottei neulominen kävisi tylsäksi, piti hieman hifistellä. Tahdoin, että siirtymä kynsikkäistä huppuosioon jäisi mahdollisimman huomaamattomaksi ja siitä se ajatus vasamiin sitten lähti.



Kännykkäiden selkämyksessä kulkee nostetuin silmukoin ja palmikonkierroin tehty salamakuvio, joka jatkuu saumattomasti hupun puolelle. Se toimii kivana katseenvangitsijana, jolloin siirtymä huppuosaan jää vähemmälle huomiolle. Myös näissä on peukalolle oma huppunsa, koska monesti puhelimen käyttöön ei tarvitse kuin juuri sen peukun.



Nythän on niin, että mun täytyy saada omat! Ja jotta tekin voisitte saada omanne, tässä on ohje, olkaatten hyvät. Hurjasti suosittelen tätä Everyday Sportia, tuntuu aivan mielenvikaisen hyvältä kätösissä. Mun onnekseni TitiTyy sponssasi tähän hiukan lankaa, niin saan pian omat.

Neulisti



Vasama


Lanka: The Uncommon Thread Everyday Sport, 1 vyyhti
Puikot: 3.0 mm pyöröpuikko
Tiheys: 8s x 12krs = 3x3 cm
Koko: M
Muuta: Avattavia silmukkamerkkejä, jämälankaa ja ylimääräiset puikot, joille dumpata silmukoita odottamaan


Lyhenteet
1 ot
Neulo 1 s oikein takareunastaan
l1o
Oikealle kaartuva lisäys (Nosta silmukoiden välinen lankalenkki työntämällä vasen puikko sen alle takaa, neulo silmukka oikein.)
l1v
Vasemmalle kaartuva lisäys (Nosta silmukoiden välinen lankalenkki työntämällä vasen puikko sen alle edestä, neulo silmukka takareunastaan oikein.)
ssk
Ssk-kavennus (Nosta 1 neulomatta kuin neuloaksesi oikein, nosta 1 neulomatta kuin neuloaksesi oikein, siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen.)


Aloita tästä:
Luo 48 s ja jaa ne tasan kahdelle puikolle magic loop –tekniikkaa varten (jos haluat neuloa kännykkäät sukkapuikoilla, jaa silmukat neljälle puikolle) ja yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo 24 krs:ta (1 ot, 1 n)-joustinta


Peukalokiila ja salamakuvio:
Tee peukalokiilan lisäyksiä puikolla 1 ja seuraa samaan aikaan kaaviota puikolla 2. Tästä eteenpäin on erilliset ohjeet oikealle ja vasemmalle kädelle. Huppujen ohjeet ovat saman molemmille käsille.

Oikea käsi:

Neulo alkuun 9 krs:sta sileää puikolla 1 ja seuraa kaaviota puikolla 2. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset.

1. krs: 2o, l1o, 1o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
2. krs: Neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
3. krs: 2o, l1o, 3o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
4. krs: Neulo kuten 2. krs. 
5. krs: 2o, l1o, 5o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
6. krs: Neulo kuten 2. krs.

Jatka peukalokiilan lisäyksiä tähän tapaan joka toisella kerroksella, kunnes sinulla on yht. 17 peukalosilmukkaa ja olet neulonut kaavion kerroksen 24. Jatka ilman lisäyksiä vielä 5 krs:ta.

Seuraava krs: 2o, siirrä seuraavat 17s jämälangalle odottamaan, luo 2s, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2.

Jatka sileää puikolla 1 ja kaaviota puikolla 2, kunnes olet neulonut kaavion kerroksen 36. Tähän kerrokselle on hyvä jättää silmukkamerkki tai merkkilanka salamakuvion kummallekin puolelle, jotta hupun silmukoita poimiessa on helpompi löytää oikea kerros. Kun olet jättänyt 4 salamakuvion silmukkaa odottamaan, neulo molemmilla puikoilla sileää 6 krs:ta tai kunnes kännykäs ylettää pikkurilliin.



Sormet:
Pikkurilli 1. krs: Neulo 19o ja jätä ne jämälangalle tai toisille puikoille odottamaan, neulo puikon 1 jäljellä olevat 6s ja puikon 2 ensimmäiset 6s oikein (aseta puikon 2 loput silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s ja yhdistä pikkurilli suljetuksi neuleeksi.
Pikkurilli 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Pikkurilli 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 7, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Ota odottamassa olleet käden silmukat takaisin puikoille ja aloita neulominen nyt puikolta 2 (kämmenselän puolelta).

Seuraava krs: Neulo oikein kaikki puikkojen 2 ja 1 silmukat, poimi ja neulo oikein 3s pikkurillin ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Neulo 3 krs oikein.

Nimetön 1. krs: 6o (siirrä loput puikon 2, eli kämmenselän silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s, siirrä puikon 1 ensimmäiset 13s toisille puikoille odottamaan, neulo loput 9s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Nimetön 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Nimetön 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Keskisormi 1. krs: Ota odottamassa olleista kämmenselän puolen silmukoista 6 ensimmäistä takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, luo 3s, ota odottamassa olleet kämmenpuolen viimeiset 6s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s keskisormen ja nimettömän välistä, yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Keskisormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Keskisormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Etusormi 1. krs: Ota kämmenselän viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, ota kämmenpuolen viimeiset 7s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 4s etu- ja keskisormen välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Etusormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Etusormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 8, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Peukalo 1. krs: Ota odottamaan jätetyt 17s takaisin puikoille ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s peukalon aukon yläreunasta, yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Peukalo 2.-10. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Peukalo 11.-12. krs: (1 ot, 1n) x 10.
Päättele joustavasti.


Vasen käsi:

Neulo alkuun 9 krs:sta sileää puikolla 1 ja seuraa kaaviota puikolla 2. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset.
1. krs: 21o, l1o, 1o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
2. krs: Neulo puikon 1 silmukat oikein, seuraa kaaviota puikolla 2. 
3. krs: 21o, l1o, 3o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
4. krs: Kuten 2. krs. 
5. krs: 21o, l1o, 5o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
6. krs: Kuten 2. krs.

Jatka peukalokiilan lisäyksiä tähän tapaan joka toisella kerroksella, kunnes sinulla on yht. 17 peukalosilmukkaa ja olet neulonut kaavion kerroksen 24. Jatka ilman lisäyksiä vielä 5 krs:ta.

Seuraava krs: 21o, siirrä seuraavat 17s jämälangalle odottamaan, luo 2s, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2.

Jatka sileää puikolla 1 ja kaaviota puikolla 2, kunnes olet neulonut kaavion kerroksen 36. Tähän kerrokselle on hyvä jättää silmukkamerkki tai merkkilanka salamakuvion kummallekin puolelle, jotta hupun silmukoita poimiessa on helpompi löytää oikea kerros. Kun olet jättänyt 4 salamakuvion silmukkaa odottamaan, neulo molemmilla puikoilla sileää 6 krs:ta tai kunnes kännykäs ylettää pikkurilliin.

Sormet:
Pikkurilli 1. krs: 6o, siirrä puikon 1 loput 19s toisille puikoille odottamaan, luo 3s, siirrä puikon 2 ensimmäiset 18s toisille puikoille odottamaan, neulo viimeiset 6s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Pikkurilli 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Pikkurilli 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 7, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Ota odottamassa olleet käden silmukat takaisin puikoille ja aloita neulominen puikolta 1 (kämmenen puolelta).

Seuraava krs: Neulo puikkojen 1 ja 2 silmukat oikein, poimi ja neulo oikein 3s pikkurillin ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Neulo 3 krs:ta oikein.

Nimetön 1. krs: 6o (siirrä puikon 1 loput silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s, siirrä puikon 2 ensimmäiset 12s toisille puikoille odottamaan, neulo viimeiset 9s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Nimetön 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Nimetön 9.-10. krs:  (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Keskisormi 1. krs: Ota odottamassa olleet kämmenpuolen ensimmäiset 6s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, luo 3s, ota odottamassa olleet kämmenselän puolen viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s keskisormen ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Keskisormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Keskisormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Etusormi 1. krs: Ota kämmenpuolen viimeiset 7s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, ota kämmenselän puolen viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 4s etu- ja keskisormen välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Etusormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Etusormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 8, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Peukalo 1. krs: Ota odottamaan jätetyt 17s takaisin puikoille ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s peukaloaukon yläreunasta ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Peukalo 2.-10. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Peukalo 11.-12. krs: (1 ot, 1n) x 10.
Päättele silmukat joustavasti.

Huppu:
Aloituskerros: Pidä kännykästä salamapuoli itseesi pain, sormet ylhäällä ja poimi ja neulo oikein 8s odottamaan jätettyjen salamasilmukoiden oikealta puolelta, [ota odottamaan jätetty salamasilmukka puikolle, neulo 1o kännykkäästä sen vasemmalta puolen] x 4, poimi ja neulo oikein 8s salamasilmukoiden vasemmalta puolen, luo joustavasti 24s, yhdistä suljetuksi neuleeksi. (48 s)

Seuraavat 5 krs:ta: Seuraa kaaviota puikolla 1 (kämmenselkä) ja neulo puikolla 2 (1 ot, 1n)-joustinta.

Jatka seuraten kaaviota puikolla 1 ja neuloen sileää puikolla 2. Kun pääset kavennuksiin asti, tee ne molemmilla puikoilla. Kun olet neulonut kaavion viimeisen kerroksen, leikkaa lanka jättäen n. 30 cm häntä ja silmukoi kämmenpuolen ja kämmenselän silmukat yhteen.

Peukalohuppu:
Aloituskerros: Poimi ja neulo oikein 7s peukalon takaosasta (4 kerrosta joustimen alapuolelta), luo joustavasti 13s ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Seuraavat 3 krs:ta: 7o, (1 ot, 1n) x 6, 1 ot.

Jatka sileänä neuleena 16 krs:ta tai kunnes huppu ylettää peittämään peukalon.

Kavennuskerros: *2o yht* kerroksen loppuun.

Toista kavennuskerros vielä kerran. Katkaise lanka, vedä se jäljellä olevien 5 silmukan läpi, kiristä ja päättele.





 Huomaathan, että oikean ja vasemman käden kaavioiden merkkien selitykset eroavat kerroksen 36 osalta.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...