tiistai 30. joulukuuta 2014

Se on pinkki!

Veljentytöllä on todellinen prinsessakausi meneillään. Siihen täytyy ehdottomasti täti-ihmisen ottautua neulomalla mahdollisimman paljon pinkkiä, kun kerran ihan luvan kanssa saa.


Mitä: It's Brrr time / Suvi Simola
Miten: Pyöröpuikot 4.0 mm
Mistä: Yarngrimoire BFL Sport, 47 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/its-brrr-time

Ostin syksyn kuitupitoisista kokoontumisajoista tämän ärhäkän pinkin langan veljentytön synttärilahja mielessäni. Koko syksy hujahti aika lailla joululahjavuoren painaessa harteitani lysyyn. Viimeisen joululahjanhan sain valmiiksi sopivasti aattona kolmen aikaan. Ihan ajoissa siis. Hetken hengähdys ja seuraavana päivänä pistin tämän pipon puikoille. Hyvä päätös, koska synttäreitä juhlittiinkin pari päivää etuajassa ja olin juuri saanut pipon huitaistua valmiiksi.

Ohje oli jämpti ja toimiva. Miinusta ainoastaan siitä, ettei ohje sisältänyt kaaviota vaan pelkät sanalliset ohjeet. Kaaviosta olisin huomattavasti nopeammin nähnyt, ettei tässä tarvi sen kummemmin pohtia mitä tekee, neuloo vaan. Pipohan siis oli erittäin simppeli projekti. Vähän palmikoita, vähän nurjia raitoja. Lopuksi muutamat sivukavennukset ja iso kasa silmukoitavaa. Plussaa siitä, ettei palmikoissa kikkailtu turhia vimpan päälle. Noiden palmikoiden keskellä on kaksi nurjaa silmukkaa ja jos oikein huolella tahtoisi palmikonkierrot tehdä, niin silmukoita saisi siirrellä puikolta toiselle useampaankin otteeseen. Tässä ohjeessa oli ajateltu, jotta mitä suotta - ei se mihinkään näy, että palmikon kierron jälkeen on neulottu nurjaa oikeiden päälle ja oikeaa nurjien päälle. Ja ihan oikeassa ollaan, ei se mihinkään näy ja oli näin paljon helpompi neulottava.


Tädin sydän oli pakahtua, kun synttärisankari viiletti ympäri kämppää uudessa pipossa ja vielä mainosti juhlakansalle omistavansa myös pipoon sointuvan kauniin vaaleanpunaisen huivin. Awws!

Niin, ja pään lainasta kiitos siskolle.

Neulisti

lauantai 27. joulukuuta 2014

Rinsessa

Joululahjojen paljastelu alkakoon.


Mitä: Hitchhiker / Martina Behm
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: Holst Garn Noble, 32 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/hitchhiker-3

Kyselin syksyllä kälyltä, onko heidän perheellään mitään villaisia tarpeita. Eräs maailman suloisin nti 3v. oli kuulemma yhtenä päivänä ihaillut äidilleen neulomaani Hitchhiker-huivia ja ilmoittanut tarvitsevansa samanlaisen vaaleanpunaisena. Siitähän tämä täti riemastui. Olkoonkin, että nti 3v. on aika varmasti ehtinyt unohtaa tämän toiveensa syksyn aikana.


Päädyin Nobleen, koska siitä löytyi sopivasti suloinen ja herkkä vaaleanpunaisen sävy. Sitä paitsi, onhan se nyt korkea aika kolmivuotiasta alkaa totuttaa kasmiriin!


Huivi taas kerran valmistui hujauksessa. En viitsinyt ihan täysimittaista huivia niin pienelle tehdä, joten päädyin 30 sakaraan. Suloista etten sanoisi.

Neulisti

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluarvonta II / Christmas raffle II

Joulun kunniaksi järjestämme kaksi arvontaa yhteistyössä lankakauppa Titityyn kanssa. Osallistumisaikaa on loppiaiseen eli 6.1.2015 saakka ja jompaankumpaan tai kumpaankin arvontaan voi osallistua yhdellä arvalla kommentoimalla kyseisen arvonnan julkaisuun täällä blogissa tai vastaavaan päivitykseen blogin Facebook-sivulla (kommentoithan vain joko blogissa tai Facebookissa, ei molemmissa).


Kumpikin paketti sisältää kaksi vyyhtiä, joista toinen suomalaista lankaa. Tästä maanläheisestä paketista löytyy tummanvihreä Cascade Heritage ja harmaa Rintalan luomutilan Ilo ja Suru -sukkalanka.

Hyvää joulua toivottaen
Vyyhti ja Neulisti

=================================================================
We celebrate Christmas be organizing two raffles together with our local yarn shop Titityy. You have until 6 January 2015 to participate by leaving a comment for one or both of the raffles. You can leave your comment(s) here in the blog post(s) or in the corresponding Facebook post(s) (please only comment on blog or Facebook, not both).


Both packages include two skeins, of which one yarn is Finnish. This earthy package includes dark green Cascade Heritage and grey Rintala organic farm Joy and Sorrow -sock yarn.

Wishing you all happy holidays
Skein and Knittist

Jouluarvonta I / Christmas raffle I

Joulun kunniaksi järjestämme kaksi arvontaa yhteistyössä lankakauppa Titityyn kanssa. Osallistumisaikaa on loppiaiseen eli 6.1.2015 saakka ja jompaankumpaan tai kumpaankin arvontaan voi osallistua yhdellä arvalla kommentoimalla kyseisen arvonnan julkaisuun täällä blogissa tai vastaavaan päivitykseen blogin Facebook-sivulla (kommentoithan vain joko blogissa tai Facebookissa, ei molemmissa).


Kumpikin paketti sisältää kaksi vyyhtiä, joista toinen suomalaista lankaa. Tästä värikkäämmästä paketista löytyy punertava Berroco Ultra Alpaca Fine ja Louhittaren luolan Väinämöinen värissä Sirkus.

Hyvää joulua toivottaen
Vyyhti ja Neulisti

=================================================================
We celebrate Christmas be organizing two raffles together with our local yarn shop Titityy. You have until 6 January 2015 to participate by leaving a comment for one or both of the raffles. You can leave your comment(s) here in the blog post(s) or in the corresponding Facebook post(s) (please only comment on blog or Facebook, not both).


Both packages include two skeins, of which one yarn is Finnish. This colourful package includes red Berroco Ultra Alpaca Fine and Knitlob's lair Väinämöinen in color Circus.

Wishing you all happy holidays
Skein and Knittist

24.12.

Jatka sukkaa A neulomalla 24 kerrosta. Päivän värin saat poimia alimmasta kommentista. Värin otettuasi, jätä uusi tilalle. Jos kielitaitosi vain riittää, jätä väri mieluusti sekä suomeksi että englanniksi, jotta ulkomaalaisetkin osallistujat voivat napata sen mukaansa.



Neulisti antoi Vyyhdille väriksi oranssin.

Nyt sukkien raitaosuudet ovat valmiit. Neulo vielä kumpaankin sukkaan 8 kerrosta (1 o takareunasta, 1 n) -joustinta ja päättele sukat joustavasti.

Viimeiseksi neulotaan vielä kantapäät. Poimi kantapään apulangan ylä- ja alapuolelta silmukat neljälle sukkapuikolle tai jos käytät magic loop -tekniikkaa, niin pyöröpuikolle ja pura sitten apulanka pois. Reikien välttämiseksi, voit poimia myös yhdet silmukat puikkojen välistä, jotka kavennat sitten ensimmäisellä kerroksella pois.




Aloita neulominen oikeasta alanurkasta (varpaat alhaalla, resori ylhäällä). Neulo 6 kerrosta oikein suljettuna neuleena.

Kavennuskerros: Neulo jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen. (Jos käytät magic loop -tekniikkaa, kavennukset tulevat kahdesti kummallakin puikolla.)

Toista kavennuskerros joka 4. kerros vielä 3 kertaa, joka toinen kerros 3 kertaa ja vielä joka kerros 3 kertaa. Jäljellä on 20s. Siirrä 2. puikon silmukat ensimmäiselle ja 4. puikon silmukat kolmannelle puikolle. Katkaise lanka jättäen riittävän pitkä häntä ja silmukoi loput silmukat. (Tämä kantapään ohje on suomennettu Crystal-sukkien ohjeesta.)


Päättele langanpäät ja villiinny sukistasi. :)

Tällaiset meidän sukistamme tuli tänä vuonna. Valloittavan suloiset, etten sanoisi.


Koska emme ottaneet viime vuodesta opiksemme ja uskoneet hyvällä, että meillä on erilaiset neulekäsialat, ei näistä taaskaan tullut ihan paria tiheyden puolesta. Siksipä emme nyt pistä näitä arpoen. Mutta hätä ei ole tämän näköinen! Ihanista ihanin lähilankakauppamme TitiTyy tarjoaa kalenterineulontaan hurahtaneille mahdollisuuden voittaa lisää sukkalankaa! Kurkatkaapa tästä kaksi postausta yllä.

Olisi huippua, jos lähettäisitte meille kuvia omista valmiista sukistanne, niin kokoamme niistä taas kuvakollaasin loppiaiseksi. Kuvia voi lähettää osoitteeseen vyyhti.mnk (at) gmail.com tai neulisti.mnk (at) gmail.com.

Ihanaa ja rauhaisaa joulua rakkaat lukijat!

Vyyhti & Neulisti

===============================================================

Continue sock A by knitting 24 rounds in a color you take from the last comment of this post. Take a color and leave a new one. If the last comment is only in Finnish, just take the newest that is in English.




Knittist gave Skein orange.

Now the stripes are done. Knit 8 rounds of (ktbl 1, p 1) rib to both socks and bind off loosely.

Last but not least, the heels. Pick up the stitches above and below the heels contrast yarn onto 4 needles and undo the contrast yarn. (If you're using magic loop technique, divide the sts evenly onto a circular needle.) To avoid holes, you can pick up some extra sts between the needles and decrease those extra sts on the first round.



The beginning of round is now at the right bottom corner (toes down, cuff up). Knit 6 rounds in the round.

Decrease round: k2tog at the end of each needle. (If you're using magic loop, you need to do two decreases on both needles.)

Repeat the decrease round on every 4th round 3 more times, then on every other round 3 times and on every round 3 times. You should have 20 sts left. Move the sts on the 2nd needle onto the 1st needle and the sts on the 4th needle onto the 3rd needle. Break yarn leaving a 20 cm (8") tail and graft together using kitchener stitch. The heel is from Crystal socks.



Weave in the remaining ends and go head over heel crazy for your new socks. :)

This is how our socks turned out. Adorable, if I may say.


For our surprise, our gauges didn't exactly match. (Okay, someone might say we should have seen this coming...) So our socks aren't the most fitting pair of all times even though they seem to match in the pics. For this reason we will not put them up for adoption, but not to worry! Our lovely LYS gave us some sock yarn to raffle. See the two posts above to enter.




It would mean the world to us if you would send us pics of your finished socks so we can gather them all in one post on January 6th.

Merry Christmas and happy holidays to you all!

Skein & Knittist

tiistai 23. joulukuuta 2014

23.12.

Jatka sukkaa B neulomalla 23 kerrosta. Tämän päivän värinä on yötaivas, johon saatte silmukoida suosikki tähtikuvionne. Jos ei missään nimessä lämpene pienelle silmukoinnille, niin raidan inspiraationa voi silti käyttää tähtikuviota: esimerkiksi pieni karhu voi johtaa ruskeaan raitaan jne.


Neulisti ei pahemmin tunne tähtikuvioita, mutta otavaa on tullut tuijoteltua ahkerasti.

===================================================================

Continue sock B by knitting 23 rows. Today's stripe is your favorite constellation. Knit the stripe in the color of the night sky and then decorate it with your favorite constellation using dublicate stitch. If you absolutely don't want to do dublicate stitch you could always just take the inspiration for the color from the name of the constellation.


Knittist doesn't really know too many constellations but has always been very fond of the Big Dipper of Ursa Major.

maanantai 22. joulukuuta 2014

22.12.

Jatka sukkaa B neulomalla 22 kerrosta kotikaupunkisi urheilujoukkueen väreissä.


Neulisti on vannoutunut JYP-fani.

=================================================================

Continue sock B by knitting 22 rounds in the colors of your hometown's sports team.


Knittist roots for JYP hockey team.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21.12.



Jatka sukkaa A neulomalla 21 kerrosta lempipiirroshahmosi väreissä tai etsi/kehittele hahmosta kirjoneulekaavio. Alla taas muutama esimerkki.

Pikku Myy on Vyyhdin suosikkeja.

================================================================

Continue sock A by knitting 21 rounds in the color of your favorite cartoon character or find/make a chart for it. Just a few examples below.


Little My is one of Skein's favorites.


lauantai 20. joulukuuta 2014

20.12.


Jatka sukkaa A neulomalla 20 kerrosta lempivillasukkiesi vastavärillä.

Vyyhdin lempparisukat ovat keltaiset, joten päivän väriksi tuli myös ihan kiva violetti.

==============================================================

Continue sock A by knitting 20 rounds in the opposite color of your favorite woolly socks.

Skein's favorite socks are yellow, so the colour of the day is purple.


perjantai 19. joulukuuta 2014

19.12.

Jatka sukkaa B neulomalla 19 kerrosta värillä, jonka poimit lempikukkasestasi. Tässä voi jälleen halutessaan myös puuhastella kirjoneuleen parissa. Valitse joku alla olevista kaavioista tai kehittele/etsi oma.


Neulistille tämän hetken rakkain kukkanen on neilikka.


===================================================================

Continue sock B by knitting 19 rounds with a color you pick from your favorite flower. You can again do some stranded knitting if you like. Use the charts below or make/find your own.


Knittist loves carnations.


torstai 18. joulukuuta 2014

18.12.

Jatka sukkaa B neulomalla 18 kerrosta värillä, jonka etsit Wikipediasta:Valitse vasemmasta yläkulmasta satunnainen artikkeli ja yritä päästä artikkelin linkkejä klikkailemalla jonkin värin sivulle.


Neulistin satunnainen artikkeli kertoi, että Popov on yleisimpiä venäläisiä sukunimiä, joita esiintyy myös bulgarialaisilla. Bulgarialaiset taas ovat eteläslaavilainen kansa, joka muodostaa pääosan Bulgarian väestöstä. Bulgaria sitten taas on valtio Balkanilla ja Bulgarian lippu koostuu kolmesta vaakaraidasta väreiltään valkoinen, vihreä ja punainen. Ja se punainen, se on yksi perusväreistä.

Jos tämä tuntuu turhan haastavalta, voithan aina klikkailla satunnaista artikkelia, kunnes saat sellaisen, jossa on jokin kuva. Sitten vaan otat kuvasta värin.

=================================================================

Continue sock B by knitting 18 rounds in a color you find from Wikipedia: From the upper left corner, click on "random article" and try to find an article of a color by clicking the links.


Knittist got Popov, which is a common Bulgarian last name. Bulgarian refers to anything related to Bulgaria. Bulgaria is a country on Balkan. The Bulgarian flag consists of three horizontal stripes that are green, white and red. And red is one of the basic colors.

If this feels to difficult, you could always click on random articles until you come across one with a picture. Then just pick a color from the picture.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17.12.

Jatka sukkaa A neulomalla 17 kerrosta kiinalaisen horoskooppisi innoittamana. Jos haluat, voit valita alta sinulle kuuluvan kirjoneulekaavion. Pohjavärin voit valita horoskoopin kertoman elementin mukaan. Jos et välitä kirjoneuleesta, voit valita värin joko horoskooppieläimesi tai elementtisi mukaan. Kirjoneuleen sijaan voit myös aina silmukoida yhden kaaviontoiston valmiiseen raitaan.


Vyyhdin kiinalainen horoskooppi on härkä ja elementti puu, jonka lehdistä hän valitsi taustaksi vihreän.

Joidenkin kaavioiden asettelu näyttää hassulta siksi, jotta kuvio saadaan keskelle jalkapöytää.


===============================================================

Continue sock A by knitting 17 rounds inspired by your Chinese horoscope. If you like, you can choose the appropriate chart below. Choose the base colour according to your element. If you aren't doing stranded knitting, you can choose the colour either from your animal or the element. Of corse, you could also just use dublicate stitch.


Skein's horoscope is ox and the element is wood, so for the background she chose the green colour of the leaves.

The funny placement of some charts is to make sure the chart is centered on the instep.





tiistai 16. joulukuuta 2014

16.12.



Jatka sukkaa A neulomalla 16 kerrosta. Päivän värin päättää syntymäpäiväsi. Syötä syntymäpäiväsi tänne RGB Color Pickeriin ja katso, minkä värin saat. Voit syöttää päivän, kuukauden ja vuoden laatikoihin toki ihan itse valitsemassasi järjestyksessä.

Vyyhdin syntymäpäivä johti siniseen väriin.

==========================================================

Continue sock A by knitting 16 rounds. The colour of the day is determined by your birthday. Just insert the date of your birth in this RGB Color Picker and go with the color it gives you. It's up to you into which box you insert month, date and year.

Skein's birthday resulted in blue.


maanantai 15. joulukuuta 2014

15.12.

Jatka sukkaa B neulomalla 15 kerrosta suosikkisupersankarisi väreissä. Voit halutessasi myös valita alta aiheeseen sopivan kirjoneulekaavion tai tarvittaessa etsiä/kehitelllä sellaisen itse.


Neulistin suosikki on ehdottomasti Batman. Ja ehdottomasti Tim Burtonin filmaamana.


Muistathan neuloa työhön kantapään apulangan, kun työn pituus on 6.75 cm vähemmän kuin haluttu jalkapohjan pituus.


============================================================

Continue sock B by knitting 15 rounds in your favorite super hero's colors. If you like, you can pick a chart from below and do some stranded knitting. Or find/make a chart yourself.


Knittist's favorite is definately Batman. And most definately as filmed by Tim Burton.


Remember to knit the extra yarn for the heel when the sock measures 6.75 cm less than the desired foot length.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...