perjantai 30. marraskuuta 2012

Villahousut on pop

Tai ainakin villahousut ovat pop, hip ja kovin muodissa, jos seuraa neuleblogeja ja -lehtiä. Niitä on viime aikoina putkahdellut esiin vaikka missä. Uusimassa Novita-lehdessäkin oli villahousujen ohje. Itse asiassa villaisten haaremihousujen ohje. Ja jotenkin omituisesti, vaikka pidän haaremihousuja jo itsessäänkin vallan omituisena ilmiönä, niin villaiset haaremihousut sen sijaan näyttivät hurjan hienoilta.

Löysin mahtavan muikeiden villapöksyjen ohjeen. Mallissa oli todella kauniit muotoilut ja ne näyttivät mallikuvissa istuvan täydellisesti ja korostavan vain parhaita puolia. Lopulta raaskin ostaa näihin lankaakin ja pääsin neulomaan. Housut valmistuivat hissukseen joululahjojen välissä, ja kunhan sain koon soviteltua kohdilleen, lopputuloksena ovat oivallisesti istuvat pöksyt. Villahousujen valmistuttua ja niitä hetken peilailtuani tajuntaan iski aavistuksen hirvittävä ajatus: Jos esittelen blogissa valmistuneita neuleita ja niiden kiinnostavia yksityiskohtia... ja neulon villahousut, joissa on minusta erityisen kauniit muotoilut... niin lopputulemanahan tässä joutuu ottamaan blogiin kuvia omasta takamuksestaan! Ja näin ihan siitä huolimatta, että vaikka pöksyt noin neuleena onnistuivat täydellisesti, ne eivät silti muovanneet alavartaloani ohjeen kuvien mallitytön mittoihin. Jaa, ehkä te lukijat ja minä yhdessä selviämme tästäkin shokista. Minusta nämä villahousut nimittäin näyttävät nätille ihan kaikenkokoisten takamusten peittona. Sovitaan, että tämä on minun osanottoni blogistaniassa villiintyneeseen alaston totuus -ilmiöön.


Mitä: Kalaloch / Andrea Rangel
Miten: Pyöröpuikot ja sukkapuikot 4.0 mm
Mistä: Vuorelman veto, 360 g

Ohje oli muutoin toimiva ja hyvin kirjoitettu, mutta koko meni pieleen. Päätin kerrankin totella ohjetta oikein tosissani. Alussa oli hyvin tarkat ohjeet siitä, mistä kohtaa kehoa otetaan mitat ja kuinka niistä lasketaan itselle tarvittava koko. Näillä laskuilla päädyin XXL-kokoon. (Ja kyllä, minulla oli samanpaksuista lankaa kuin ohjeessa.) Pidin tätä hiukan outona kokona itselleni, mutta ajattelin tosiaan kerrankin kuunnella ohjeen mitoitusta koon suhteen. Ja pieleenhän se meni. Parin päivän neulomisen ja purkamisen jälkeen päädyin L-kokoon, koska se kuullosti oikeammalta, ja sillä sain sitten juuri passelit villapöksyt. Se on usein jännä, miten oma tuntemus siitä, minkä kokoinen mahdan olla, on oikeammassa kuin ohjeessa tarkkaan määritellyt sentit.


Hieman jännitti sekin, osaanko tehdä toisen lahkeen samanlaisella käsialalla kuin ensimmäisen, kun niiden välissä oli valmistunut vaikka kuinka monta joululahjaa. Lopputulos näytti kuitenkin tosi hyvältä jo ennen pingotusta. Ihan ei kolme vyyhtiä Vuorelman Vetoa riittänyt. Yhtä kokoa pienempään olisi varmasti piisannut.

Hauskinta projektissa oli mieheni mutristunut naama, kun kerroin tekeväni villahousut. Kultani luuli, että aion käyttää niitä päällihousuina. Käytän talvisin farkkujen alla välikerroksena sukkahousuja ja nämä on ihanaa päästä töiden jälkeen vaihtamaan farkkujen tilalle. Lisäksi ovat melkoisen lämpimät, en pääse palelemaan. Tämän selvittyä mieskin on pitänyt pöksyjä loistoneuleena.

Neulisti

maanantai 19. marraskuuta 2012

Hyvään tarkoitukseen


Olen hieman tutustunut Naisten pankin toimintaan. Varasimme pankkilaisten kanssa myyntipöydän ensi lauantain Arts and crafts-myyjäisistä, Ilokiveltä, Jyväskylästä. Pöytään pitää tietenkin saada hieman myytävää hyvään tarkoitukseen, joten neuloin jämälangoista muutaman pannan.



Mitä: Pantoja / oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 5.5 mm
Mistä: Novita Jumbo, 100 g

Yksi panta valmistuu mukavan nopeasti muutamassa tunnissa. Neuloin ne suljettuna helmineuleena 54 s:lla. Kun panta on riittävän korkea, neulotaan pieni kaistale, joka ommellaan pannan ympärille, otsalle. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: rahaa hyvään tarkoitukseen ja vanhoista jämälangoista eroon.


Meillä oli viikonloppuna samoihin myyjäisiin liittyen myös askartelutalkoot. Teimme joulukortteja mm. vanhoja Cosmopolitan-lehtiä hyödyntäen. Tarjolle on tulossa myös ainakin rautalankaisia joulukoristeita ja mutakakkuja. Tervetuloa tukemaan Naisten pankin toimintaa ja muutenkin nauttimaan myyjäisistä. :)


Neulisti

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Mihin mä nyt kääriydyn?

Aina eivät jostain syystä täydellisetkään palaset käy yksiin. Tilasin netistä aivan täydellistä lankaa. Se oli ihan justiinsa minun väristäni ja tuntui ihanalta sekä tehdessä että valmiina neuleena. Löysin kauniin ohjeen, upean pitsisen kääriytymishuivin. Loistavan parin tälle langalle.


Mitä: Bayfield / Kerry Milani
Miten: Pitsipyöröt 3.0 mm
Mistä: Black Sheep Dyeworks Lace Weight Silk/Merino Wool Yarn, 54 g

Huivissa oli ei-niin-kaunis joustinneuleyläosa, mutta sekin oli helposti muutettavissa ainaoikeinneuleeksi. Satuin vielä omistamaan juuri oikean kokoiset pitsipyöröt ja olin vastikään saanut hankituksi pingotuskaapelitkin. Ja eilen vihdoin aurinkokin palasi taivaalle mahdollistamaan neuleen kuvaamisen. Oli muuten ihan täydellinen kuvaussää. Ja tiesin juuri oikean paikankin.


Niin... näen kyllä, että huivi on tosi nätti. Se on vaan ehkä puolet siitä, minkä kokoiselle huivi näytti ohjeen kuvissa. Ei tähän voi kääriytyä. Ja nyt harmittaa, kun täydellinen lankalöytö meni hukkaan.  Huivista tuli todella kaunis, mutta ei se käy siihen käyttöön, johon sitä kaipasin. Toivottavasti saan joskus käsiini lisää tätä lankaa ja energianpuuskan siihen, että aloittaisin samalla ohjeella uudelleen, mutta reippaasti leveyttä ja korkeutta lisäten. Tämä yksilö taitaa päätyä joululahjaksi. Huokaus.

Neulisti

maanantai 12. marraskuuta 2012

Väittelysukat

Työkaveri väitteli tuossa taannoin ja tein hänelle pyynnöstä lahjaksi villasukat. Itse tilaisuus juhlineen jäi minulta valitettavasti väliin, koska olin tuolloin sairaalassa vauvan kanssa, mutta tohtori sieltä tuli joten sukat oli saatava. Aloitin nämä jo pitkän aikaa sitten kesällä, mutta loppuraskaudesta käsiäni vaivasi niin kova puutuminen, että toisesta sukasta puuttui vauvan syntymäpäivänä vielä lähes koko varsi. Sittemmin onkin ollut kädet täynnä tuota ihanaa pientä ihmistä ja neulepuolellakin ohi ajoi tärkeä lämmike. Yritin kuitenkin saada tehtyä edes jokusen silmukan päivittäin ja nyt sukat sitten vihdoin ja viimein valmistuivat.


Mitä: Portland Gussets / Marjan Hammink
Miten: Pyöröpuikko 2,5 mm + sukkapuikot 2,5 mm
Mistä: Koigu KPM, harmaankirjava 96 g

Päivänsankari tilasi "ihan yksinkertaiset" sukat, mutta pitäähän niissä nyt vähän jotain juonta olla, että jaksaa tehdä. Portland gussetit täyttävät toivottavasti molemmat ehdot. Langaksi löytyi kesäiseltä Tampereen reissulta ihanaa merinovillaista käsinvärjättyä Koigua.


Sukat neulottiin enimmäkseen pyöröpuikoilla varpaista varteen ja olivat oikein hauskat tehdä. Tämän projektin myötä tuli opeteltua niin Judyn taianomainen silmukanluontitekniikka kuin Jenyn erittäin joustava päättelykin. Molemmat oikein mieluisia uusia tuttavuuksia.

Vyyhti

perjantai 9. marraskuuta 2012

Minifantti

Mulle naurettiin kankaankudonnassa! Kaikki nauroi. Nauroivat sille, miten leveä virne naamalleni nousi, kun tallustelin uudella juuri valmistuneella matollani. En kyllä ihmettele.

Ilmoittauduin syksyllä kansalaisopiston kankaankudontakurssille, koska tuli sellainen olo, että täytyyhän nämä tämmöiset asiat osata. Minulle on muutenkin tullut viime aikoina polttava tarve oppia kaikki mahdollinen, missä ollaan langan ja villan kanssa tekemisissä. En ole koskaan ennen kangaspuita käyttänyt ja tällaisen maton tein nyt alkuun. Ja voi sitä riemua, kun valmiin maton sai kantaa kotiin ja asettaa eteisaulan lattialle.


Mitä: Matto 80x150 cm
Miten: Kangaspuilla
Mistä: Kauhavan kangasaitan miniontelokude + Fanttilanka, 860 + 762 g

Minulla oli tarkka visio siitä, että haluan maton, jossa on rakennetta - sellaista pintakuviota, joka tuntuu jalkapohjissa. Opettaja kuunteli kärsivällisesti haaveitani ja auttoi suunnittelemaan toiveiden mukaisen maton. Jos joku harrastaa kankaankudontaa, niin käsittääkseni kangaspuissa oli sokeripalasidonta. Matto on suurimmaksi osaksi miniontelokuteella kudottua palttinaa ja aina kahdeksan kerroksen välein on laitettu sitten fanttilankaa.


Loimilangat sidottiin lopuksi ja niihin olisi ollut vaikka mitä vaihtoehtoja. Minä ihastuin näihin kierrettyihin solmuihin. Olivat vain melkoisen hitaat tehdä.

Ehdottomasti on sitten kiellettyä huomata, että kuvat ovat ihan epätarkkoja johtuen valottomista aamuista. Myöskään ei saa nähdä noita kaikkia pieniä sukanpohjista pudonneita nukkia maton päällä.

Neulisti

lauantai 3. marraskuuta 2012

Hätäapua syyskylmään

Hei taas pitkästä aikaa! Meille syntyi syyskuussa suloinen tytär ja tämä pieni sylitakiainen on vienyt äitinsä ajan niin täysin, ettei käsitöille (tai oikein millekään muullekaan) ole juuri jäänyt aikaa. Syksyn kylmenevät ilmat toivat kuitenkin pakottavan tarpeen saada jotain lämmikettä imetyksestä herkille rinnoille, joten jotain oli tehtävä.


Mitä: Rinnanlämmitin / oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 7 mm + virkkuukoukku 6 mm
Mistä: Løve garn Cosy wool, harmaa + Novita Tempo, keltainen, 200 g + 26 g sekä Popperin mustia kangaspäällysteisiä nappeja

Minulla oli alunperin suunnitelmissa tehdä tähän tarkoitukseen aivan muuta jo raskausaikana, mutta päivät loppuivat kesken. Vauvan myötä vähäinen aika ja nopea tarve saivat kaivamaan kätköistä paksun langan, josta tehtäisiin jotain mahdollisimman yksinkertaista periaatteella "kunhan on jotain". Siispä 40 silmukkaa ainaoikeaa harmaasta villasta, jota olin ostanut keväällä Karnaluksista.


Yksinkertaisuudestaan huolimatta neule eteni hiiiiitaasti ja minun lisäkseni sitä tulivat lopulta neuloneeksi myös äiti ja anoppikin, jotta joskus tulisi valmista. Lopulta innostuin sitten kuitenkin vielä koristelemaan harmaan pötkön keltaisilla reunavirkkauksilla ja sanoisin, että hätäaputyöksi tuosta tuli lopulta ihan kiva. Palataan sitten paremmalla ajalla siihen nätimpään versioon.

Syysterveisin
Vyyhti ja Nöttönen

P.S. Pahoittelen, etten ole pitkään aikaan ehtinyt lukea ja varsinkaan kommentoida teidän muiden blogeja. Toivottavasti siihen alkaisi jossain vaiheessa löytyä taas aikaa, kunhan vauva tästä vähän kasvaa.

torstai 1. marraskuuta 2012

Movember

Saako Movemberiin osallistua tekoparta/viiksiyhdistelmällä?


Mitä: Dwarven Battle Bonnet 2 / Sally Pointer
Miten: Sukka- ja pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä: Novita Isoveli, harmaa ja 7veljestä, ruskea, 62 + 94 g

Askartelin veljelle joululahjaksi kääpiökypärän partoineen päivineen. Hauska projekti, joka valmistui hetkessä ja hävitti tehokkaasti jämälankoja. Tiedä sitten, voiko tällaiselle myssylle olla koskaan käyttöä, mutta jotenkin se vaan kutsui tekemään. Huomattavasti vakavahenkisemmän lämmikkeen veli sai jo aiemmin syksyllä.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...