Meillä tuntuu Vyyhdin kanssa viimeaikainen teema olleen, että tolloillaan menemään sen tarkemmin alkuun miettimättä ja te muut saatte sitten lukea täältä "älä tee niin kuin minä tein, vaan niin kuin minä sanon" -kertomuksia. Päivän oppituntina on helmien käyttäminen neulomisessa.
Mitä: Distant hours / Boo Knits
Miten: Pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä: Kraft Handdyed Merino Lace, 61 g + helmiä
Savolaisen kierossa neuleretriitissä oli ihanasti myynnissä
lankaa, jota olin tietokoneruudun toiselta puolen jo ehtinyt tovin kuolaamaan. Tulin valinneeksi itselleni hieman epätyypillisen värin ja se ilmoitti ehdottomasti tahtovansa huiviksi kera mustien helmien. Vähän kyllä jännitti, kun en koskaan aiemmin ole käyttänyt helmiä neulomisessa, ajattelin sen olevan jotenkin kovin hankalaa. No, ei se ole, mikäli malttaisi ensin selvittää, miten niitä käytetään. Sen sijaan päätin reippaana tyttönä kiivetä takamus edellä puuhun. Mutta siitä lisää myöhemmin, ensin täytyy hehkutella ihanaa huivia.
Lanka oli loisto ostos. Mietin pitkään, raaskinko kahden sukkalangan lisäksi ostaa vielä huivilankaakin ja kyllä kannatti raaskia. Merinosilkkisekoite liukui puikoilla kuin unelma. Olen hullaantunut langan väriin. Vielä kun bongaisin vaatekaapin kätköistä jotain, mikä sopisi sen kanssa yhteen. Pelkkään huiviin on harvemmin soveliasta pukeutua.
Pidän Boo Knitsin huiviohjeista. Ne ovat selkeitä ja helppoja tehdä, mutta kuitenkin näyttäviä huiveja. Huivit aloitetaan ylhäältä keskeltä ja joka kerroksella lisätään silmukoita. Huivi kasvaa koko ajan leveyttä, eikä yläreunasta tule kireää kuten monesti lyhennetyillä kerroksilla muotonsa saavissa huiveissa. Näistä malleista on myös helppo muokata suurempia, jos tarvitsee jättihuivia. Omien kokemusten perusteella mittaa tulee kyllä ihan riittävästi suoraan ohjetta seuraamalla.
Sitten päästään päivän oppituntiin. Helmien neulomiseen tarvitaan
a) Maailman pienin virkkuukoukku. Omani, 0.6 mm:n koukun löysin Karnaluksista.
b) Siemenhelmiä. Fingering-vahvuiselle langalla sopiva helmien koko pitäisi olla 6/0 ja pitsilangalle 8/0. Itse ostin nämä helmet siltä samalta Karnaluksin reissulta sen enempää helmikokojen päälle ymmärtämättä. Randomhelmistä seuraa se, että osasta virkkuukoukku mahtuu läpi ja osasta ei. Onneksi pieneenkin pussiin mahtuu melkoinen määrä helmiä eikä minun tarvinut pelätä sopivankokoisten loppumista.
Seuraavaksi pitää selvittää, lisätäänkö helmet vasta neuloessa vai pujotellaanko ne valmiiksi lankaan. Tässä huivissa ne lisätään yksi kerrallaan neuloessa. Minä sen sijaan reippaana tyttönä käytin useamman tunnin pujotellen reilut 300 helmeä lankaan. Lanka, jossa killuu 300 helmeä, ei tietenkään kulje kerältä mitenkään turhan kätevästi. Neuloessa sain koko ajan pitää taukoja ja kiskoa helmiä edemmäs, jotta sain riittävästi lankaa vapaaksi aina seuraavaa kerrosta varten. Ei-kovinkaan-yllättäen, petyin melko karvaasti, kun pitsiosiossa tuli ensimmäisen helmen vuoro ja huomasin, että eihän tämä näytä yhtään samalta kuin ohjeen kuvassa. Tässä kohtaa lopulta aloin selvitellä asiaa ja YouTubetin helmien neulomisen. Jaa. Että sillä lailla.
 |
| Ei näin! |
Tässä pieni kuvasarja siitä, miten helmet saadaan neuleeseen yksi kerrallaan sitä mukaa kun niitä tarvitaan.
 |
| Pujotetaan virkkuukoukku helmen läpi. |
 |
| Napataan silmukka koukulle. |
 |
| Ja vedetään silmukka helmen läpi. |
 |
| Helppoa kuin nakki. |
Minä sain tietysti taistella niiden valmiiksi pujottelemieni helmien kanssa huivin loppuun saakka, koska en tahtonut katkaista lankaa. Kuka sitä nyt enää viitsisi, kun on jo tähän asti sinnitellyt? Luin ohjeen huolella läpi ja ärsyynnyin suunnattomasti, kun missään kohtaa ohjetta ei kerrota, kuinka ne helmet saadaan neuleeseen. Vain pitsikaavion merkkien selityksissä sanottiin, että vihreissä ruuduissa helmi asetetaan ennen silmukan neulomista. Ei se vielä minulle ainakaan kerro, että onko helmi ollut valmiiksi pujotettuna lankaan vai ei. Kiukkuisena avauduin neuleillassa, että olisi vähintäänkin kohteliasta laittaa ohjeeseen joku linkki, missä olisi opastusta helmien käyttöön. Eihän ohjeen tekijä voi olettaa kaikkien osaavan näitä asioita valmiiksi. Jännästi, kun luin ohjeen uudestaan, huomasin, että hei täällähän on joku tämmöinen linkki... jonka takaa löytyi sitä opastusta helmeilyyn. Puolustuksekseni on kyllä sanottava, ettei linkissä millään muotoa lukenut, mitä sen takaa löytyy. Iso otsikko sen yläpuolella olisi ollut plussaa.
Taas tuli opittua. Toivottavasti näistä vinkeistä on apua jollekulle toiselle. Oli meinaan melkoisen tympäisevää ihan turhaan pujotella helmiä pari tuntia ja sitten taistella niiden kanssa koko neuleprojektin ajan. Jospa seuraava projekti ei menisi kantapään kautta. Paitsi jos se on sukka. Heh heh.
Yhtä kaikki, huivista tuli upea! Nih! Ja äiti hei, sun pitää tulla kuvaamaan kaikki mun huivit! Tupla-Nih!
Neulisti