maanantai 17. syyskuuta 2012

Katu-uskottavuutta

Pienille lapsille on tosi harvoin tarjolla mustia vaatteita. Ne eivät ilmeisesti ole riittävän söpöjä. Minusta musta voi kuitenkin tosi kivasti korostaa jotain sen kanssa käytettävää väriä ja niinpä tahdoin ehdottomasti tehdä meidän tulevalle kummilapselle katu-uskottavan mustan haalarin.



Mitä: Zzz-jumpsuit / Anna & Heidi Pickles
Miten: Pyöröpuikot 5.5 mm ja sukkapuikot 4.5 mm (kun ei isompia löytynyt)
Mistä: Cascade Yarns 220 Superwash Sport + Ilun Handu Handdyed + mustia jämiä, 200 + 21 +20 g

Projekti sujui kaiken kaikkiaan ihan kivasti. Tässä kuitenkin muutama ihan ilmainen vinkki: 

1. Jos ohjeen Ravelry-sivulla ilmoitettu langantiheys ja puikkokoko sekä menekki tuntuvat jotenkin oudoilta, kannattaa selvittää asiaa ohjeesta ennen kauppaan menoa.

2. Jos kysyy lankakauppiaalta apua langanvalintaan ja -menekkiin, kannattaa myös kuunnella niitä neuvoja. Se ihminen kun kuitenkin lankaa työkseen myy.

Jos ei noudata näitä kahta neuvoa, saattaa käydä vaikkapa näin: Ohjeen Ravelry-sivulla neuvottiin ostamaan ohjeeseen ohutta lankaa, mutta kuitenkin käyttämään melkoisen paksuja puikkoja. Tuntui tyhmältä, joten päätin ottaa hieman paksumpaa lankaa. Myös ilmoitettu langanmenekki tuntui jotenkin älyttömältä, joten kysyin kauppiaalta neuvoa. Kauppias neuvoi ottamaan neljä vyyhtiä. Kysyin, eikö kolme muka riitä ja ostin kolme... 

Aloitin neulomisen ja huomasin, että ohjeessa pyydettiin ohutta lankaa, koska se neulotaan kaksinkertaisella langalla. Koska valitsemani lanka ei kuitenkaan ollut ihan kamalan paljon paksumpaa, päätin tehdä ohjeen mukaan kaksinkertaisella. Lanka tietenkin loppui kesken, koska olin varannut sitä yksinkertaiseen. Ei muuta kuin lankakauppaan hakemaan sitä neljättä vyyhtiä (jonka siis olisin jo omistanut, jos olisin uskonut pyytämiäni neuvoja).

Oikeastaan olisin tässä kohtaa ostanut varmuudeksi kaksi lisävyyhtiä, mutta lanka oli kaupasta loppumassa ja jäljellä oli vain yksi. Lopulta se ei sitten aivan riittänyt, ja nyt haalarin toinen hiha on osin korvattu toisella langalla. Musta on tietysti helposti omista lankavarastoista löytyvä väri, mutta ei kyllä näin pehmoisena lankana. Niisk. Ei sitä kukaan huomaa, mutta minua surettaa vauvaparan iho karheaa villaa vasten.


Napit ovat Popperin. Niitä tuli hamstrattua kasa Silmä, pisto, tikka, takki -markkinoilta keväällä Jyväskylässä.

Olemme Vyyhdin kanssa saaneet edellisen postauksen Post it -tunnustuksia myös Kirsikka-aika -blogista, Poni syö lankarahani -blogin Annalta. Essikin muisti meitä tällä, mutta linkki ei toiminut ja Essi jäi mysteeriksi. Kiitos teille kaikille, muistamisenne lämmittää mieltä.

Neulisti

20 kommenttia:

  1. Musta on kyl tosi kiva väri vauvoillekin, varsinkin just tollee jollakin koristevärillä maustettuna! Tosi ihana haalari :) Ohjeiden luku on kyllä tosi pop, täytyy myöntää, et tämä lankakaupan tyttökin on sortunut lukemisen skippaamiseen joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin siihen Pomme de Pin -takkiin osattii lukemattomuudesta huolimatta valita justiinsa eikä melkeen oikea määrä lankaa. Sitä jäi yli ehkä 15 g.

      Poista
  2. Oikein tyylikäs haalari, samaa mieltä mustasta värinä. Aina ei langanosto onnistu :D Joskus kyllä ei kannata uskoa lankakauppiastakaan, mie kävin tänään uudehkossa lankakaupassa Kuopiossa ja päädyin esitelmöimään myyjälle alpakan ominaisuuksista :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Varmaan se menee jotenkin Murphyn lain mukaan. Että kun on osaava kauppias, sitä ei kuuntele ja sitten jos ei ole osaava, niin tietenkin uskoo sen neuvoja.

      Poista
  3. Tykkään niin väristä kuin mallistakin! Sama jumpsuit on mullakin tehtävälistalla, mutta tässä on vielä kevääseen aikaa. Toivottavasti muistan sitten sun vinkit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Olisi tosiaan kannattanut lukea ohje läpi ennenkuin läksin lankaostoksille. Ja kaksinkertaisella langalla se menekki on sitten aika iso.

      Poista
  4. Tosi kiva haalari, nappivalinta osunut nappiin! Ihan samaa mieltä, musta tosiaankin korostaa värejä. Kuulostaa jotenkin tutulta tuo langanostoprosessi, :köh:.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan hulluna näihin nappeihin. Tässä ne saa haalarin näyttämään söpösti minikokoiselta klovniasulta. :)

      Poista
  5. Tosi söpö haalari! Kätevä tuo malli kun kädet ja jalat saa piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ovat tosi kätevät minunkin mielestä nuo läpät.

      Poista
  6. Tosi hieno ja nuo läpät on tosiaan oikein hyvät pienelle vauvalle!

    VastaaPoista
  7. Musta on mahtava! Kyllä mustaa saa vauvallekin pukea, minä ainakin teen niin. Nuo napit kyllä mukavasti piristävät ja tulevat hienosti esiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin hankkinut ne jotain omia neuleita varten, mutta sopivat tähän niin täydellisesti.

      Poista
  8. Hieno haalari. Musta on juuri oikea väri noiden nappien kanssa.

    VastaaPoista
  9. Huippu! Kyllä musta mustakin vauvalle passaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pitänee tehtailla jatkossakin mustia kuteita kummilapselle.

      Poista
  10. Hauska haalari! Minua on joskus kummastuttanut sama yhdistelmä ohut lanka/paksut puikot. Kaikki nuo vinkkisi ovat tosiaan huomionarvoisia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, kyllä sitä lankakaupan myyjän kanssa ihmeteltiin, etteivät tiedot voi mitenkään pitää paikkaansa.. vaan ohjetta lukemallapa tuo olisi selvinnyt.

      Poista
  11. Tämä on tosi hauska ja tyylikäs :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...