sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pieniä ihmeitä

Olen halunnut jo pitkään päästä neulomaan tämän haalarin, koska siitä on näkynyt niin kivoja toteutuksia blogeissa. Nyt tarjoutui sopiva tilaisuus, kun ystäville syntyy ihan kohta pikkuinen beibe.


Mitä: Winter Wonder / DROPS Design
Miten: Pyöröpuikko 2.5 mm
Mistä: Jill Draper Makes Stuff Esopus + Black Trillium Fibre Studio Merilon Sock, 100 + 42 g
 Ravelryssa

Aikaisempien kokemusten ja muilta kuulemieni kommenttien perusteella olen ollut siinä käsityksessä, että Dropsin ohjeissa on usein mitoitus pahasti pielessä. Muuten kivan näköisistä paidoista tulee telttoja ja niin edelleen. Tämän haalarin ohjeesta en kuitenkaan löytänyt sijaa moitteelle. Tuli oikein hyvän kokoinen haalari (6/9 kk). Ainoa tekemäni muokkaus oli, että lisäsin takamuksen kohdalle muutamat lyhennetyt kerrokset, jotta vaipoille olisi vähän enemmän tilaa.


Haalarin katseenvangitsija on ehdottomasti kaunis kirjoneuleinen kaarroke. Harmi, ettei sen neulominen ollut ihan miellyttävimmästä päästä. Kirjoneuleen neulominen tasona ei ole ongelma, mutta edellyttää sitä, että kuvio on mietitty tasona neulomiseen soveltuvaksi. Jollei halunnut katkoa lankoja vähän väliä, tässä kaarrokkeessa oli pakko kuljettaa toista lankaa mukana myös niillä kerroksilla, joilla sitä ei käytetty. Siitähän seuraa tietenkin se, että saa olla hirvittävän varovainen, ettei neule mene rypyille ja ala kiristää. Joka ikisen kerroksen jälkeen piti pysähtyä venyttelemään kaarroketta, jotta langat eivät varmasti jää liian kireälle. Hermot siinä kiristyy, sanon minä.


Jatkoin edelleen hyväksi havaitulla herkkulankojen käyttämisen linjalla. Nämä aarteet nappasin mukaani muutama vuosi sitten Portlandin reissulla. Etsin työmatkalla netistä paikallista lankakauppatarjontaa ja onnistun seikkailemaan paikallisbusseilla kahteen kertakaikkisen mahtavaan kauppaan. Nämä herkut löytyivät Happy Knitsistä, jonne tahtoisin ehdottomasti uudestaan. Kauppa oli pullollaan upeita, uniikkeja käsinvärjättyjä ihanuuksia.


Beiben värimieltymyksistä ei ollut tarjolla tietoa, joten koetin valita iloisia, räimeitä värejä. Tämä ajanee asian. Vauvanneuleita tehdessä on tärkeää valita superwash-käsiteltyä villaa, koska jossain kohtaa vanhemmat kuitenkin tulevat heittäneeksi neuleen pesukoneeseen. Ihan en ole yhtä mieltä Dropsin kanssa siitä, että käsinpesua vaativa alpakkasilkki olisi hyvä valinta vauvan haalariin.

Esopus hujahti haalariin kokonaan, Merilonin jämästä täytyy neuloa vielä jotain herkkua omaankin käyttöön.

Neulisti

17 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että ainakin meidän vauvalla tää mitotus meni vähän metsään.. Tein myös 6/9 kk haalarin ja huvikseen testasin sitä joskus 3-4 kk kohdalla ja sehän olikin ihan sopiva! Ei kyllä millään mahtunut enää 9 kk kohdalla, muuten joo mutta vartalo-osuus on liian lyhyt. Tuo ei tosin ole mikään pienin vauva, mutta silti.. Nätti tää haalari on kyllä! Varsinkin näissä väreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou.. Toivottavasti tämä menee tulokkaalle vielä syksyllä.

      Poista
  2. Kaunis haalari. Ihana antaa tuollainen lahjaksi.

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno toteutus tuosta mallista! Jos joskus neuloo tämän, niin pitää ottaa talteen tuo vinkki lyhennetyistä kerroksista... eli yksinkertaisuudessaan siinä kohdalla kun ottaa lahkeet samalle puikolle ja alkaa neuloa vartalo-osuutta niin siihen alkuun neuloo lyhennettyjä kerroksia pepun kohdalle? Vai käsitinkö ihan väärin? :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit värit kuvioiden kera! Ja hirmu tasaista jälkeä, mainio lahja! <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tasaisuus oli tällä kertaa todellinen haaste kaiken sen langankuljettelun jälkeen.

      Poista
  5. Upea haalari ja ihan mahtavat värit!

    VastaaPoista
  6. Räimeä väriyhdistelmä, ja tyylikäs haalari niistä tulikin! Ei-merkkihoroille neulottaessa on tosiaan syytä käyttää superwashia, mutta omaan perheeseen jääviin (eli niihin mitä sit itse huoltaa) neuleisiin voi sit käyttää ne enkelinp*rskarvalangat ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä pohtinut tätä: Irtoaako esim. puklu riittävästi käsinpesussa? :D

      Poista
    2. Meillä ei ainakaan irronnut käsinpesussa, tai siis jäljet lähti mutta haju jäi. Riippuu kyllä varmaan vähän puklun laadustakin. Lisäksi voi ottaa huomioon sellaisia seikkoja kuin että välikerroksena käytettävä haalari ei samalla lailla joudu tekemisiin puklun kanssa kuin sisäkäyttöön tarkoitettu neule ja toisaalta puklailu on yleensä suurin ongelma siellä alussa, kun vauva on vielä täysin maitoruokavaliolla. Yli puolivuotiaat jo syö muutakin eikä ehkä enää puklaile ihan samaan malliin kuin alussa.

      Poista
  7. Todella kaunis haalari! Minulla oli kerran puolet tästä jo valmiina, mutta saajina olivat eräät kaksoset, eikä tsemppi riittänyt tehdä kahta. Olin kuitenkin ehtinyt tehdä hyvät muistiinpanot lisätilasta takamukseen ja kehitellä oman kirjoneuleen, jossa lankaa ei tarvitse katkaista. Ehkä joku päivä jollekin ainokais-vauvalle saan sen neulottua! Tämä sinun versiosi ainakin inspiroi siihen aivan uudella tavalla. :)

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Nätti haalari! Ja kivat värit. Multa jäis kyllä neulomatta tuo kaarroke osuus jos kirjoneule pitää tehdä tasona ja vielä kuljetella toista lankaa kokoajan mukana. Mä kanssa pyrin valitsemaan lankoja jotka kestää konepesua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...