sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vanhaa lempeä

Oli hömppäromanttinen olo. Se vaati hempeän lempeää neuletakkia. Sellaisen tein.


Mitä: Old romance / Joji Locatelli
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.5 mm
Mistä: Design.club.dk Duo Silke/Merino, 250 + 29 g
 Ravelryssa

Olin aivan hurmioitunut nähtyäni Jojin suunnitteleman neuletakin hihat. Ikävä kyllä en uskonut takin muutoin istuvan kauniisti ylleni. Loppujen lopuksi hihapitsin houkutus kasvoi niin suureksi, että päätin ostaa ohjeen, ottaa siitä hihat ja säveltää lopusta jotain ihan muuta. Jos ohjeet takin muokkaamiseen eivät kiinnosta, hyppää suoraan toiseksi viimeiseen kappaleeseen.


Takin neulominen aloitettiin hihojen pitsipaneeleista. Kun ne olivat valmiit ja pingotetut, niiden reunoista poimittiin silmukat hihoja varten ja keskelle luotiin niskan silmukat. Sitten neulottiin takakappale ja etukappale erikseen, kunnes hihojen ympärysmitta oli sopiva ja sen jälkeen silmukoitiin hihasaumoja kuutisen tuntia. Joo, otin aikaa. Minulta hujahti kolme tuntia ensimmäisen hihan silmukointiin. Onhan se toki kauniin näköistä, kun valmiissa takissa ei näy sauman saumaa. Kun hihat olivat valmiit, yhdistettiin taka- ja etukappaleet poimimalla muutama silmukka kädentieltä niiden väliin. Oikeasti neuleesta pitäisi tulla v-kaula-aukkoinen pappatakki napituksella. Minä sen sijaan neuloin ihan omiani.


Ensinnäkin, heti etukappaleiden alusta asti aloin lisätä silmukoita reippaaseen tahtiin kummankin etukappaleen reunassa. Lisäsin yhden silmukan kummassakin reunassa joka toisella kerroksella 23 kertaa, joka neljännellä kerroksella 4 kertaa ja vielä kahdesti joka 8. kerros.



Kun hihat olivat valmiit ja päästiin varsinaiseen vartalo-osioon, asetin silmukkamerkit kumpaakin kylkeen ja aloin tehdä lisäyksiä etukappaleisiin joka toinen kerros. Näin sain etukappaleet kulkemaan enemmänkin vaakatasossa kuin ylhäältä alas. Jatkoin kylkilisäyksiä niin kauan, kunnes olin tyytyväinen takakappaleen pituuteen.


Kun takakappale oli n. 34 cm kainaloista mitattuna, jätin takakappaleen silmukat odottamaan ja muotoilin etukappaleet lyhennetyin kerroksin - alareuna kun oli paljon yläreunaa kapeampi. Tein ensin yhden setin siten, että neuloin joka toisen kerroksen aina 4 s lyhyemmäksi kuin edelliskerralla. Koska alareunan leveys ei vielä tämän jälkeen riittänyt, tein vielä toisen setin, jossa lyhensin kerrosta aina 10 silmukalla. Jos tekisin tämän takin uudestaan, tekisin kavennuksia alareunassa samalla, kun neuloisin lyhennettyjä kerroksia, jotta etukappaleista tulisi suoremmat.


Lyhennettyjen kerrosten jälkeen poimin puikoille kaikki odottamassa olleet silmukat ja muista kohdista poimin silmukoita 2s/3krs -tahdilla. Sitten vain (2o, 2n)-joustinta kaikilla lähes 800 silmukalla. Etukappaleiden nurkissa tein joustimen aikana lisäyksiä joka toinen kerros, jotta nurkat pysyivät muodossaan. Lisäksi tein etukappaleiden ylänurkkiin napinlävet. Nappeja ompelin kaksi niskaan ja toiset napit neuletakin sisäpuolelle hartioiden kohdalle, jotta tätä voi käyttää usemmalla eri tavalla. Lopuksi ompelin vielä kolmannet napit etukappaleiden sisäpuolelle, jotta ne voi kiinnittää hihapitseihin ja estää hihoja valumasta hartioilta.



Lopuksi täytyy vielä hehkutella lankaa. Mielettömän kevyttä, ilmavaa ja pehmeää. Tässä on 70% merinoa ja 30% silkkiä. Olin viime syksynä käymässä Århusissa, Tanskassa ja kaupungin hurmaavia pieniä kujia kulkiessani ihan sattumalta törmäsin pikkuruiseen lankakauppaan. Putiikin omistaja kertoi itse värjäävänsä langat ja että ne kehrätään läheisellä kehräämöllä, joka on pieni perheyritys jo neljännessä polvessa. Kerrassaan ihastuttavaa. Kerrassaan pakollisia lankatuliaisia itselle ja Vyyhdille.


Takki on niiiiin kevyt, tuntuu niiiiin hyvältä päällä ja näyttää niiiin hempeän romanssiselta. Aijai.

Neulisti

19 kommenttia:

  1. Oi että, tää on aivan ihana! Aivan täydellinen! En oo pitkään aikaan nähnyt mitään näin ihanaa neuletakkia, uuuuu....! Että sä sitten osaat :-o <3 <3 <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä on romanssia tosiaan kerrakseen! 6 tuntia silmukointia kuulostaa hurjalle, mutta ilmiselvästi kannatti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se helppo näin jälkikäteen ihastella siistejä hihoja, mutta ei paljoa naurattanut siinä silmukoinnin lomassa! :D

      Poista
  3. Kaunis takki, mainiot muokkaukset!

    VastaaPoista
  4. Ihana takki! Väritkin puhuttelevat minua ja mitkä modailut!

    VastaaPoista
  5. Hyvät hyssykät miten hieno! Nuo napit on ihan mahtavat, tuo takille huikeasti lisää käytettävyyttä. Ja hyi sitä lukijaa, joka hyppää yli modauskertomuksesta, siinähän sen koko neuleen arvo tulee ilmi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vallan unohdin kuvauttaa vielä yhden käyttötavan tälle, jossa toinen etulärpäke on salanapilla kiinni hartiassa ja toinen sidotaan vyöllä ja annetaan muuten lerputtaa auki. Niin paljon vaihtoehtoja!

      Poista
  6. Ihana takki! Tosi hyvät muokkaukset oot tehny :)

    VastaaPoista
  7. Tästä tuli tosi ihana!

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis! Ihanat hihat, ihana takkimalli ja aivan ihastuttava tuo niskan yksityiskohta.

    VastaaPoista
  9. Nyt nyt nyt on kyllä niin kaunis takki että huhhuh!

    VastaaPoista
  10. Just saw this cardigan on Knitted Bliss - I am absolutely in love with your version!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...