Ihmeiden aika ei ole ohi

Kolme vuotta sitten pidettiin toverin kanssa helmikuun alussa startiittiviikko: joka päivä piti aloittaa joku uusi neuleprojekti. Aloitin takin. Neuloin sitä n. 8 cm. Ja sen jälkeen olen kuunnellut kavereiden kuittailua takista viimeiset kolme vuotta. Eivät olleet uskoa, että nostin sen talviunilta takaisin puikoille ja tein valmiiksi. Siitäs saivat. (Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin välillä epäilytti itseäkin...)

Mitä: Aidez / Cirilia Rose

Miten: Pyöröpuikot 6.0 ja 7.0 mm

Mistä: Cascade Yarns Eco+, 450 g

Aidez on kovasti suosittu ilmainen takkiohje paksulle langalle. Minulle lupailtiin lankakaupassa, että Cascade Eco+:sta riittää kolme jättivyyhtiä takkiin varmasti. Vähän epäilytti, mutta ostin langat ja laitoin työn puikoille.

Nolona on tunnustettava, että kuten monesti aiemminkin, neulominen karahti alkuinnostuksen jälkeen siihen, kun olisi pitänyt jaksaa hetki ajatella. Olin alkuun pohtinut ja muokannut silmukkamääriä jotenkin itselleni sopivammaksi ja sitten unohtanut koko jutun. Muutamaan kertaan vuosien varrella otin työn esille, mutta joka kerta aloin epäillä silmukkamäärän järkevyyttä ja jätin projektin odottamaan parempaa päivää. 

Tuskien tammikuussa, jolloin on kiellettyä aloittaa uusia projekteja, jollei ole tehnyt valmiiksi tai purkanut kaikkia vanhoja keskeneräisiä, Aidez nousi taas ajankohtaiseksi. Tällä kertaa päätin hillonneeni muutaman sentin takinalkua riittävän pitkään ja aioin purkaa sen. Vedin puikot pois työstä ja sovitin helmaa ympärilleni. Kah! Olinkin näköjään säätänyt silmukkamäärät ihan just kohdilleen, koska se olikin sittenkin juuri oikean kokoinen. Eikun puikot äkkiä takaisin silmukoihin ja neulomaan!

Takissa on ainakin neljää erilaista palmikkokaaviota, jotka kaikki kulkevat keskenään eri tahtiin. Heti takin aloitettuani yritin helpottaa neulomista tekemällä oman kaavion, jossa näkyisi kerralla kaikki, mitä etu- ja takakappaleissa tehdään. Ilman sitä projektin pariin palaaminen olisi saattanutkin tuntua ihan ylivoimaisen työläältä. Loppujen lopuksi, vaikka kaavioita onkin paljon, ne oppi ihan hetkessä ulkoa, enkä vilkaissutkaan jättikaaviotani alun jälkeen. Olkoonkin, että takin valmistuttua huomasin neuloneeni yhden palmikon koko ajan väärin, mutta hälläpä väliä, hyvältä se näyttää silti.

Ohje on tehty palasina neuloen. Ihan pöhelöä moinen. ohjeen muokkaaminen saumattomaksi onnistui ihan kivuttomasti. Loin puikoille kaikki taka- ja etukappaleiden silmukat kerralla ja neuloin yhtenä pötkönä kainaloihin asti. Sen jälkeen neuloin hihat samalle korkeudelle ja yhdistin ne vartaloon. Tässä mallissa kun on raglanhihat, ne oli helppo tehdä saumatta ilman sen kummempia kommervenkkejä. Koska halusin välttää kaikki saumat, neuloin shaalikauluksenkin siten, että yhdistin sitä samalla neuloessani takakappaleen yläreunaan. Neuloin kummankin puolen kauluksen niskan keskelle ja yhdistin silmukoimalla. Yritin myös muotoilla reunusta neulomalla kauluksessa muutamat lyhennetyt kerrokset juuri ennen niskaa, jottei kauluksen yläreuna lörpöttäisi niin pahasti.

Jälleen kerran pingottaminen teki taikojaan. Juuri puikoilta pudonnut takki vaikutti turhan naftilta ja näytti peilatessa pöljältä. Teki mieli nakata se nurkkaan unohtumaan, mutta tiesin antaa pingotukselle mahdollisuuden. Kyllä kannatti, koska takki venähti pingotuksessa huisin paljon ja siitä tuli just eikä melkein hyvän kokoinen. Lanka venähti kastelussa kuin alpakka, vaikka vyötteessä lukee, että tämä on ylämaan villaa Perusta.

Ja voi kuulkaa, miten pehmeää lanka onkaan! Se on uskomattoman kevyttä ja ilmavaa. Se tuntuu lämpöiseltä pilveltä päällä. Ja en ollut uskoa silmiäni, kun takki ei vienyt edes kahta kokonaista jättivyyhtiä. Saisin langoista vielä melkein toisen samanmoisen.

Kolme vuotta jäähyllä istunut takkiprojekti osoittautukin ihan helpoksi neulottavaksi ja lopputuloksena on erinomaisen kokoinen lötkötakki ylipitkillä hihoilla. Tämä pääsee varmasti ahkeraan käyttöön.

Neulisti