keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Liian söpöä

Nyt tuli tehtyä jotain niin sievää, etten tahdo kestää.


Mitä: Alice pleated dress / Bella sunshine designs
Miten: Ompelukoneella
Mistä: Puuvillan jämiä

Pummityttöni on kuuleman mukaan viime aikoina viehtynyt vaaleista kukkamekoista. Eipä paljon ole tarvinut miettiä, mitä mahtaisin postikustin matkassa laittaa nimipäiväpaketiksi.



Netti on pullollaan toinen toistaan ihanampia ompelukaavoja. Neuloessa on nykyisin päivänselvää, että parhaat ohjeet löytyvät Ravelrysta, mutta ompelemisen suhteen minulla ei ole kokemusta kaavojen metsästämisestä. Niinpä lähdin etsimään sopivaa mallia suunnittelijalta, jonka ohjeet olen aiemmin jo todennut hyviksi. Tai siis yhden ohjeen, mutta kumminkin.


Selasin suunnittelijan kaikki mekko-ohjeet läpi ja päädyin tähän Peter Pan -kauluksiseen malliin. Ja tästä tuli onnistunein mekko aikoihin. Ohje oli aiemman kokemuksen tapaan kerrassaan moitteeton.


Mekossa on istuva yläosa pienillä holkkihihoilla ja peter pan -kauluksella. Ohjeen mukaisesti ala-osa olisi vekitetty, mutta koska työstin mekkoa kotoa löytyneistä jämäkankaista, päädyin rypytettyyn helmaan. Ei tarvinut miettiä, onko kangasta riittävästi, kunhan sitä on enemmän kuin yläosan alareunan leveydeltä. Rypytyksen olen oppinut Mekkotehdas aikuisille -kirjasta. Ommellaan vain mahdollisimman pitkällä piston pituudella kaksi ommelta, joiden alalankoja kiskomalla saadaan rypyt aikaan. Sitten ommellaan varsinainen sauma noiden ompeleiden välistä ja poistetaan lopuksi rypytyslangat. Ylimääräisenä söpöstelyelementtinä lisäsin vielä mekon helmaan pitsinauhan.


Kaiken huipuksi mekossa on taskut! Kuten olen aiemminkin todennut,  kaikissa mekoissa pitäisi olla taskut! (En ryhdy tässä kummemmin politikoimaan, mutta mikäli taskujen seksistinen historia kiinnostaa, niin täältä voi lukea naisten vaatteita vaivaavasta törkeästä kunnollisten taskujen puutteesta.) Täytyy myös sanoa, että tämän jälkeen on ehdottomasti saatava yksi peter pan -kauluksellinen mekko aikuistenkin koossa. Ehdottomasti.



Ja se ompeluprojektin onnistuneisuus (ihan oikea sana, uskokaa vaan), se näkyy ehkä parhaiten takaa. Enpä muista, milloin viimeksi olisin saanut ylä- ja alaosien reunat noin täydellisesti kohdistettua vetoketjua ommellessani. Tällä kertaa kaikki vain sujui kuin tanssi. Toivottavasti mekko on sopiva ja pääsee ahkeraan käyttöön.

Neulisti


10 kommenttia:

  1. Iik, miten söpö! Voi kun uskaltaisi ommella tällaisia itsekin. Ps. Kummityttöni nimitti minua Pummitädiksi, sama logiikka vissiin...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vaan kokeilemaan. Tekemällä oppii! Meistä tuli pummeja, kun ei missään virallisissa kirjoissa kummeina olla.

      Poista
  2. On kyllä ihan laittoman söpö, en kestä! Ja niin sievä kuosi, mie haluun kans tällasen kukkamekon ja sit lähen lavatansseihin. Tai niitylle juoksemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi kuule isännät ihimeissään ;) <3

      Poista
    2. Ihan on Eurokankaan tarjontaa tämä kangas. Mä tein siitä pari vuotta sitten itselleni mekon:

      http://missaneuloimmekerran.blogspot.fi/2015/05/kesahepenia.html

      Poista
  3. Kertakaikkiaan söpönen mekkonen.

    VastaaPoista
  4. Ai miten ihana! Kiitos muuten kaavavinkistä, kävin heti kurkkimassa. Olen vielä melko epätietoisuuden jamassa suht tuoreena ompelijana. Ravelry - selvä peli, mutta hyvien kaavojen löytäminen ei ole yhtään niin itsestäänselvää. Ja Peter Pan- kaulus on kyllä nätti!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...