keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Ensi näkemältä

Parisuhteista en mene vannomaan, mutta lankojen kanssa on ehdottomasti olemassa rakkautta ensi näkemältä. Kuten vaikkapa tämän Kässäkerho Pom Pomin Donegal DK -langan kohdalla. Tweed-nypylliset langat ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa, mutta tätä ennen en ole törmännyt tällaiseen paksumpaan tweed-lankaan. Ja kyllä, se oli rakkautta ensi silmäyksellä.


Mitä: First sight / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Kässäkerho Pom Pom Donegal DK, 400 g
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/first-sight

Suunnittelin lankaihanuudelle pusero-ohjeen, joka on juuri julkaistu tuoreessa Taito-lehdessä. Teki vaihteeksi mieli tehdä paksummasta langasta laatikkopaita.



Pusero neulotaan saumatta ylhäältä alas. Sen hartiat muotoillaan lyhennetyin kerroksin ja etukappaletta koristaa leveä palmikkopaneeli, jota reunustavat kapeat lettipalmikot. Helmassa on halkio ja takahelma on hieman etukappaletta pidempi. Hihat ovat 3/4-mittaiset. Pääntien resori taitetaan kaksinkerroin ja päätellään paikoilleen virkkaamalla piilosilmukoita. Siinäpä se.


Alun lyhennetyillä kerroksilla pitää hieman keskittyä lettipalmikoiden aloittamiseen, mutta muutoin pusero on leppoisaa neulottavaa. Paksulla langalla ja paksuilla puikoilla tulee nopeasti valmista - etenkin, kun hihat ovat vajaamittaiset.


Pusero pääsi kuvattavaksi kahteen otteeseen. Ensin treffattiin Taito-lehden tuottajan, Sonjan, kanssa neulefestareiden aikaan ja kuvattiin neule lehteä varten. Kyllä oli hauskaa +30 asteen helteillä esittää, ettei hikoillut kuin pieni possu.


Myöhemmin äiti pääsi kuvaamaan paidan kesän Skotlanninmatkalla, Orkneyn saarella. Olipa helpotus kuvata paksua puseroa viileänä, sateisena ja sumuisena aamuna meren rannalla.


Tästä tullee syksyn luottoneule nyt, kun sitä voi alkaa käyttää julkisesti. Oletteko te paksulankapuseroiden ystäviä?

Neulisti

24 kommenttia:

  1. Oih miten ihana pusero! Upeat palmikot ja tuo väri! Eikä kuvauspaikkakaan kalpene puserolle, on juuri passeli maisema. Skotlanti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli aika täydellinen tausta kuvauksille. 💙

      Poista
  2. Kaunis paita, menee ravelry suosikkeihin. Rowaninilla oli aikoinaan SilkyTweed, aranvahvuinen ihanaihana tweedlanka. Siitä tekisin vieläkin vaikka mitä, jos jostain löytäisin.
    kopmar

    VastaaPoista
  3. Kaunis on paita ja upeet nää viileemmän sään kuvat myös! Vielä kun tuota lankaa sais ostettua ilman noita roskia (eli tweediä) :D

    VastaaPoista
  4. I'm personally a big fan of missaneuloimmekerran blog. Thanks for sharing this post.

    VastaaPoista
  5. Usually I don’t learn article on blogs, however I would like to say that
    this write-up very pressured me to take a look at and do it! Your writing style has been amazed me. Thank you, very great article.
    온라인경마
    경마사이트

    VastaaPoista
  6. For the reason that the admin of this website is working, no doubt very shortly it will be well-known, due to its quality contents. 토토

    VastaaPoista
  7. As I am looking at your writing, casinosite I regret being unable to do outdoor activities due to Corona 19, and I miss my old daily life. If you also miss the daily life of those days, would you please visit my site once? My site is a site where I post about photos and daily life when I was free.

    VastaaPoista
  8. Congratulations on your article, it was very helpful and successful. bdf5f76a3be1c8199709b99b074fa9a4
    website kurma
    website kurma
    sms onay

    VastaaPoista
  9. Thank you for your explanation, very good content. 0c9dd41c540cf1473ebf4aabd80989df
    define dedektörü

    VastaaPoista
  10. Dans notre boutique en ligne, vous trouverez des tuyaux de cheminée et des produits pour le conduit de cheminée

    Nous sommes spécialisés dans les systèmes de cheminée et avons l'expérience de la vente en ligne de conduits de cheminée double paroi inox, de systèmes de conduits pour le tubage des cheminées. Nos cheminées de qualité irréprochable doivent répondre à un cahier des charges très strict. Vous pouvez donc être sûr que vous recevrez un produit de première qualité et un excellent rapport qualité-prix. Nous avons plus de 10 ans d'expérience.

    Vous pouvez trouver des conduit de cheminée double paroi inox, des conduit de cheminée simple paroi inox, des conduit de cheminée isolés et bien plus encore dans notre magasin.

    VastaaPoista
  11. Thanks for your article. bfdc09280db74b7aadf236342b8438b8
    evde iş imkanı

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...