lauantai 6. huhtikuuta 2019

Kimalletta kansalle

Ilahduin syksyisillä Tampereen kässämessuilla suuresti, kun bongasin lankakauppa ILOn kojulta uuden kotimaisen värjärin lankoja. Ja vielä enemmän ilahduin, kun värjäri itse otti minuun yhteyttä, josko huolisin tutustua lankoihin lähemmin. Todellakin huolisin!


Miten: Pyöröpuikot 2.0 mm
Mistä: Ullrike by Anki Glitter Sock, 63 g

Sovimme, että Anki lähettää minulle lankaa kokeiltavaksi ja minä teen sitten langasta arvostelun blogiin. Voi, miten yllätyinkään iloisesti, kun paketista paljastui yhden sijasta kolme vyyhtiä kimmeltävää sukkalankaa.


Juuri sillä hetkellä oli kiirus, joten päätin vaihteeksi neuloa sukat jonkun toisen ohjeella. Valitsin sukkamallin, jota minun piti kokeilla jo yhdessä joululahjaneulomuksessa, mutta siinä ei sitten ollutkaan sopivaa kokoa. Vaan nyt loin sukkiin silmukat herkullisen semisolidilla vaaleanpunaisella langalla ja aloin neuloa.


Jos nyt aloitetaan siitä arvosteltavasta langasta, niin sepä vasta onkin herkkua! Tykkään siitä, että värit ovat eläväisen semisolideja. Niissä on siis vaaleampia ja tummempia kohtia, mutta väri on riittävän rauhallinen, että siinä näkyvät erilaiset neulepinnat hyvin. Ja lankapohja kuuluu suuriin suosikkeihini. Siinä on ihanan tiukka kierre, mutta lanka on kuitenkin todella pehmoisen tuntuista. Ja erityisesti pidän siitä, että tässä lankapohjassa kimmeltävä stellinakuitu on sekin tosi pehmoista. Kimalteet ovat langan seassa kauniin ohuina ja hentoisina mausteina, mutta niitä on tosi paljon, joten kimallusta kyllä riittää - vaikkei sitä koskaan kuviin onnistukaan vangitsemaan. Joissan bling-langoissa kimallekuitu on karheaa ja käy neulojan käsiin, mutta tämä oli tosi hellän tuntuista neulottavaa. Että näin virallisena lanka-arvostelijana annan tälle 5/5 kimmeltävää tähteä.


Jos lanka olikin enemmän kuin mieluisaa, niin sukkien neulominen tökki heti alkuunsa. Mallin sukat neulotaan varresta varpaisiin. Niissä on nurjilla ja oikeilla silmukoilla neulottava kuvio, joka näyttää kyllä hienolta, mutta jestas, kun sitä oli täysin mahdotonta oppia lukemaan. Tykkään, että hyvä kaavio on sellainen, jonka oppii nopeasti ulkoa. Semmoinen, jossa on niin selkeä logiikka, että pystyy helposti päättelemään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, vaikkei jaksaisikaan kaivaa kaaviota esille.


En koskaan oppinut tulkitsemaan tämän kuvion logiikkaa. En millään oppinut sitä ulkoa ja joka ikistä kerrosta piti tankata kaaviosta. Niinpä neuloin puolikkaan sukan ja hautasin koko projektin jonnekin unholaan.


Tämän viikon alussa sitten vihdoin päätin toimeentua, kun olin arvostelunkin luvannut kirjoittaa. Olihan nämä sukat nyt tehtävä loppuun - vaikka pelkällä sinnillä sitten. Vaan tietysti siinä kävi niin, että kun kerran hommaan ryhdyin, se alkoikin sujua ihan mallikkaasti. En vieläkään oppinut muistamaan kuviosta kuin muutaman kerroksen kerrallaan, mutta enää se ei maistunut niin kauhealta pakkopullalta ja huitaisin ensimmäisen sukan valmiiksi hetkessä.


Toisen sukan syndrooman välttääkseni keksin, että minähän voisin tekaista toisen sukan eri värissä. Kun niitä vyyhtejäkin oli kerran kolmin kappalein! Ja mikä mainio idea se olikaan. Tykkään valtavasti eriparisukista ja toisen sukan neulominen uudessa värissä oli kuin olisi päässyt kokonaan uusia sukkia aloittamaan.


Loppujen lopuksi sukat valmistuivat sitten ihan muutamassa päivässä ja niistä tuli tosi sievät. Jos ei tykkää tuijottaa kaaviota ahkerasti, en ehkä suosittelisi juuri tätä mallia, mutta lanka on ihanan pehmoista, hurmaavan kimmeltävää ja siinä on kauniit värit. Sitä voin vilpittömästi suositella.

Kaiken lisäksi päässä pöhisee sukkasuunnitelma, joten saattaapi kolmaskin vyyhti päästä piakkoin puikoille.

Neulisti

4 kommenttia:

  1. Minä en vielä ole innostunut kimallelangoista, mutta nyt heräsi kiinnostus. Kauniit sukat ja lanka on todellakin sopivan semisolidia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä käy herkästi niin, että sitä vallan villiintyy. :D

      Poista
  2. Lankoja löytyy esim. Turun taitoshopista, myös ilman kimalletta.

    VastaaPoista
  3. Hienoja ja todella kauniin värisiä. En ole suuri kimalteen ystävä, mutta taidanpa tuntea muutaman neidin jotka olisivat onnesta soikeana kun tästä tekisi. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...