perjantai 21. kesäkuuta 2019

Esiäiti

Keväällä iski hetkeksi neulejumi. Tiedättehän, se kaikkien kammoama alakulo, kun mikään puikoilla jo oleva projekti ei innosta, eikä edes tiedä, mitä muuta neuloisi. Olin alamaissa: aioin elokuviin seuraavana päivänä, eikä mikään työn alla ollut projekti ollut sopivaa leffaneulottavaa, Ravelryn jonossa ei mikään houkutellut ja kaikki kenkutti. Kirjoitin itselleni reseptiksi sukeltaa lankavarastoon ja ottaa puikoille samantien sen langan, joka eniten inspiroisi, olisipa mikä hyvänsä. Tämä konsti on ainakin tähän asti aina toiminut tilanteen korjaajana ja niin tälläkin kertaa.


Mitä: Vieno / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm ja 3.5 mm
Mistä: Martin's Lab Tibetan Singles, 355 g

Kaivelin sängynaluslaatikosta syksyn kässämessuilta shopatut jakki/merino/silkit. Minulla oli visio, että niistä pitäisi suunnitella mekko, jonka kaarrokkeessa olisi briossia. Vähät siitä, ettei uuden mekon suunnittelu varsinaisesti kuulostanut optimaaliselta leffaneuleelta - tärkeintä oli päästä neulealakulon yli!


Suurimman osan elokuvaa käytinkin kerien lankoja. Lopulta oli aika luoda silmukat ja katselin viitteitä sopivasta silmukkamäärästä muista neulomistani mekoista ja kaarrokepaidoista ja ryhdyin neulomaan huolehtimatta sen kummemmin mallitilkuista tai edessä häämöttävän briossikaavion leveydestä.


Joskus kaikki vaan sujuu. Tiheys osui kohdilleen, umpimähkään arpomillani silmukkamäärillä sai kaarrokelisäykset asettumaan kauniisti tasavälein ja kaiken huipuksi sain briossikaaviostakin muokattua juuri omille silmukoilleni sopivan. Lopuksi vielä onnistuin arpomaan oikein langan käyttäytymisen kastellessa ja arvasin täsmälleen oikein sen kasvavan pesussa pituutta kymmenisen senttiä. Yleensä sitä saa katua katkerasti, jos neuloo ensin ja laskee ohjeen myöhemmin, mutta tällä kertaa kaikki palaset loksahtelivat kohdilleen. Tämän mekon oli tarkoitus syntyä.


Vieno neulotaan ylhäältä alaspäin saumattomasti - tietty. Siinä on pyöreä kaarroke, jossa on näyttävä kaksivärisen patentin osio. Se on suunniteltu niin, että kuvion pitäisi asettua joka koossa yhtä kauniisti rinnan päälle. Mekossa on pitkät hihat ja hihansuissa korkea resori.


Mekossa on vyötärömuotoilut: siinä tehdään kavennuksia kyljissä ja vyötärölle päästyä aletaan tehdä lisäyksiä tasaisesti ympäri helman. Juuri ennen helman joustinta neulotaan komea kirjoneulekuvio. Se ei ole ihan perus kirjoneuletta, vaan kuvio tulee siinä nurjilla silmukoilla. Se on kaiken vaivan arvoinen näyttävyydessään.


Suunnittelin mekon yksisäikeiselle merino/jakki/silkkisekoitteelle, joka on ihan parhaita mahdollisia komboja. Silkin lisäksi jakki tuo lankaan ihan omanlaisensa kiillon. Lisäksi tämä kuitusekoitus laskeutuu ihanasti. Kannattaakin pitää valitsemansa langat ominaisuudet mielessä mekkoa neuloessa, sillä painava neule venyy herkästi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin neulomaan puolalaisen Martin's Labin lankoja, mutta ei viimeinen. Siinä on miehellä upea värisilmä.


Ohje löytyy niin Ravelrysta (englanniksi ja suomeksi) kuin verkkokaupasta (suomeksi). Ohjeessa on kokoja kymmenen kappaletta, rinnanympäryksille 73-151,5 cm (sinun, ei valmiin neuleen). Olen seurannut kovasti neule( ja ompelu-)ohjeiden kokoihin liittyvää keskustelua Instagramissa ja tullut siihen tulokseen, että on syytä tarjota enemmän kokoja. Niinpä halusin laskea tähän ohjeeseen mukaan vielä yhden koon (151,5 cm), vaikka sitä ei nyt ole ehditty testineuloa. Koetan etsiä sille testineulojia nyt jälkikäteen ja päivitän sitten ohjetta, jos jotain ongelmia ilmenee. Uskon kyllä kaikkien kokojen toimivan yhtä lailla, sillä matematiikka ei valehtele.

Julkaisun kunniaksi Vienon saa tämän ja ensi viikon ajan 25% alennuksella käyttämällä koodia MOTHER.


Niin, tosiaan. Mekko sai nimensä isoisoäidiltäni, Vienolta. En ole koskaan itse tavannut vaarini äitiä, mutta olen kuullut paljon tarinoita äidiltäni. Teemaan sopivasti moni on kommentoinut tämän mekon ja sen kuvien tuovan mieleen myös lohikäärmeiden äidin, Daeneryksen.


Mikään ei ole niin hyvä vaate kuin neulemekko. Se on yhtä aikaa hirvittävän tyylikäs ja mahdottoman mukava päällä.

5 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Ravelry väittää että koodi on jo vanhentunut. Onkohan koodin kestoa mahdollisuus uusia tai jatkaa tälle "ensi viikolle"? Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
  2. Äh, olenpa taas osunut hiirellä harhaan lopetuspäivää valitessa. Kokeiletko nyt uudestaan, pitäisi taas toimia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...