torstai 12. joulukuuta 2019

Missä juuresi ovat?

Moni neuloja varmaan tietää sen, että neuleisiin voi neuloa mukaan tunteensa. Surutyön keskellä neulottu huivi voi imeä itseensä osan murheesta. Neuleisiin voi kutoa mukaan myös onnea, tai kuten minä neuloin tähän puseroon juureni.


Mitä: Alho / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.5 mm
Mistä: Holst Garn Noble + Isager Silk Mohair, 107 + 47 g

Alho on vanha maatila. Se on maa, joka antoi elämän isovaarilleni, vaarilleni ja sitten äidilleni. En ole koskaan asunut siellä, mutta se on maa, jonne minä kuulun. Se on maa, jossa minun juureni ovat. Ja se maa antoi nimensä myös tälle paidalle, jonka herkkä pitsi muistuttaa minua viljantähkistä.



Minä kun en aiemmin sietänyt mohairia. Ilkeä, pitkäkuituinen villa, joka kutittaa ja ärsyttää ihoa. Vaikka puoli neulemaailmaa pisti mohairia joka toiseen ohjeeseen, minä en tahtonut lähteä moiseen hullutukseen mukaan. Paitsi tietysti kunnes lähdin. Se kun nääs on niin, että jos mohairia yksistään onkin inhaa, silkkiin yhdistettynä se on taivaallinen pehmoista ja pörheää. Ja kun sille tielle kerran lähti, nyt sitä tahtoo joka neuleeseen mukaan.


Useimmissa pusero-ohjeissa silkkimohairia käytetään toisen langan kaverina tuomaan valmiiseen neuleeseen kauniin pörröinen pinta. Halusin jotain hiukan erilaista ja keksin suunnitella puseron, jossa muutoin neulottaisiin silkkimohairia toisen langan kanssa, mutta pitsiosiot tehtäisiin pelkällä silkkimohairilla.


Pitsivahvuinen silkkimohairlanka tekee romanttisesta pitsistä niin herkän kauniin, etten meinaa kestää.


Seuraavaksi piti valita sopiva pitsikuvio. Rakastuin kaavioon, joka oikeasti esitti kai lehtiä, mutta toisin päin käännettynä ne toivat mieleeni viljantähkät. Viljantähkistä mieleen tuli maa ja multa, juuret - ja niin sai alkunsa pusero nimeltä Alho.



Alho neulotaan saumatta ylhäältä alas. Siinä on pyöreä kaarroke kauniilla viljantähkäpitsillä. Pitsi toistuu myös toisessa hihansuussa. Pusero on malliltaan väljän A-linjainen. Siinä on rinnanympäryksen kohdalla 20 cm väljyyttä ja pusero levenee helmaa kohti. Pusero on lyhyehkö ja sen helma muotoillaan takaa pidemmäksi. Mukana on ohjeet myös rinnan muotolaskokseen, jos sellaisen haluaa tehdä.


Pusero tosiaan neulotaan pitäen kahta lankaa yhdessä: light fingering -vahvuista lankaa ja pitsivahvuista mohairsilkkiä. Pitsiosiot neulotaan pelkällä mohairsilkillä. Mallikappaleen neuloin Holst Garnin Noblesta, jossa villan lisäksi hiukan kasmiria pehmeyttä tuomassa, ja Isagerin Silk Mohairista, jossa on 30% silkkiä.


Ohjeesta löytyy kokoja rinnanympäryksillä 95-175 cm. Koko kannattaa valita niin, että tuo valmiin neuleen rinnanympärys olisi n. 20 cm omaasi suurempi. Kaikista uusista ohjeistani löytyy nykyään tämä laajempi kokovalikoima ja kunhan tämä loppuvuoden kiire helpottaa, päivitän vanhojenkin ohjeiden kokovalikoimaa.


Alhon voi ostaa niin Ravelrysta kuin verkkokaupasta. Koodilla ROOTS saa 20% alennusta aina jouluaattoon asti.


Mitä: Alho / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.5 mm
Mistä: Lotus Yarns Mimi Plus + Lang Yarns Lace, 150 + 75 g

Kuten kuvasta näkyy, olen neulonut kaksikin Alhoa. Tämä tummempi versio oli se, joka piti pistää puikoille heti, kun puseroidea iski. Oli vähän turhan kiirus päästä neulomaan, joten mm. mallitilkku jäi välistä. Sanotaanko, että tarinassa oli opetus.


Tiheys pissi urakalla siitä, mitä kuvittelin laskelmia tehdessäni, joten paidasta tuli kaikin puolin tarkoitettua suurempi. Jo pääntie on turhan leveä. Mutta tulipa sitten tehtyä puseronkokoinen mallitilkku, jonka pohjalta tuon varsinaisen ohjeen laskin uusiksi. Ohjeella saa vaalean mallikappaleen mukaisesti istuvan puseron.


Kaiken huipuksi tämän ensimmäisen puseron lanka oli hutiostos. Rakastuin lankakauppakierroksella langan väriin ja katsoin nopeasti, että mukana on kasmiria, joten lanka oli ihanan pehmoista. Oletin tietty, että suurin osa langasta olisi villaa, kuten tapana on. Järkytys oli melkoinen, kun kotona huomasin, että tässä on vyötteen mukaan minkkiä. Olisinpa huomannut tuon jo kaupassa, niin olisin jättänyt vyyhdit hyllyyn. Ei jatkoon. Suosittelen ennemmin Holst Garnin Noblea, jossa myös on kasmiria, mutta sen kaverina turvallisesti villaa.

4 kommenttia:

  1. Kaunis. Onko kukaan testannut vain yhdellä langalla? pitkäselkäisenä pitää varmaan tehdä vähän vähemmän liehuva ja pidempi (ei osaa oikein olla lyhyissä. Tämä taitaa päätyä neulejonoon oottamaan sopivaa lankaa koetilkkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi testineuloja teki yhdellä langalla ja kauniisti toimi niinkin.

      Poista
  2. Aivan ihana, olen odottanut ohjeen julkaisua ja kun saan joululahjat pakettiin tämä lähtee puikoille - ohje on jo kirjastossa! Mohairin kanssa minulla on sama tilanne ;-)
    Testineulojille voisi viestiä vielä, että lisäisivät projekteilleen koko -tiedon, jos sitä siellä ole, kun valitettavasti usealta projektilta se Ravelrystä puuttui - Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkuin Mirella :-)
      p.s. jostain syystä julkaisi tämän tuntemattomana

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...