maanantai 1. lokakuuta 2018

Pioni

Tiedättekö, kun joskus ei ole neuletta kuvatessa hyvä pössis? Ja sitten se kehno pössis tarttuu kuvista itse neuleeseenkin? Meinasin heittää tällä takilla vesilintua, kun sen kuvaamisesta ei tahtonut tulla mitään. Onneksi minä ja useampikin kuvaaja jaksoimme yrittää aina vaan uudestaan, koska nyt takki on taas mieluinen. Ja onhan se nyt oikeasti aikas ihana!


Mitä: Pioni / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 4.0 ja 4.5 mm
Mistä: Little Grey Sheep Stein Fine Wool 4 ply, 430 g
Ravelryssa

Viime keväänä nappasin Edinburghin neulefestareilta matkaani hurmaavaa brittiläistä villalankaa. Ja siitä asti se on huudellut haluavansa puikoille. Lanka on ihanan villaisaa, pienen perheyrityksen oma risteytys. Se on ilmavaa, kevyttä ja lampaisaa. Lisäksi langan vyötteissä on suloinen pieni tarina lampaiden elosta ja siitä, kuka ne kerii joulun alla. Kerrassaan herttaista.



Englanninkielisessä neulemaailmassa on semmoinen termi kuin 'sleeve island', jolla viitataan siihen, kun ollaan haaksirikkouduttu autiolle hihasaarelle, jolta ei ole pois pääsyä. Hihojen neulominen muuten valmiisiin puseroihin kun on usein tappavan tylsää puuhaa. Niinpä tulikin visio takista, jossa hihat neulottaisiin heti alkuun pois tieltä kuleksimasta ja niin syntyi tämä Pioni.


Pioni aloitetaan neulomalla boleromainen yläosa ranteesta ranteeseen. Ensimmäinen hiha neulotaan pyörönä, päätellään kainalossa muutamat silmukat, jonka jälkeen selkä neulotaan tasona, ja sitten lisäillään silmukoita toista kainaloa varten, jonka jälkeen neulotaan taas toinen hiha pyörönä. Hihojen ja selän poikki kulkee iso, muhkea palmikko ja muuten hihatin on (2o, 1n) -rikottua joustinta.


Yläosan valmistutta sen reunoilta poimitaan silmukat, joilla neulotaan vartalo. Vartalo on kauttaaltaan patenttineuletta, yksiväristä tällä kertaa ja siten helpompaa. Vartalossa on kaksi lisäyskerrosta, jotka antavat sille A-linjaista muotoa. Lisäksi takin neulomistapa tekee sen, että etukappaleet ovat ilman mitään erityisempiä kikkoja takakappaletta lyhyemmät.


Lopuksi etukappaleiden reunoista poimitaan silmukat ja neulotaan muutaman ainaoikeinkerroksen verran nappilistaa. Kirjoitin ohjeeseen tavallista suuremmat napinlävet, koska ainakin minun nappikokoelmaani on kertynyt aika lailla sellaisia isoja nappeja, joita pääsee harvemmin käyttämään. Nappilista päätellään i-cord -päättelyllä.



Jos takin neulominen sujuikin sutjakkaasti, sen kuvaaminen tuotti harmaita hiuksia. Aina oli jokin asia pielessä. Joko kuvausvaatteet olivat rytyssä, oli liian kirkasta tai liian hämärää, tai sitten maisema oli kohdillaan, mutta tuuli muotoili kampauksesta petolinnun peräsintä. Onneksi joukosta lopulta löytyi tarvittavat kuvat ja tämäkin ohje pääsi näkemään päivänvalon.



Pioni löytyy nyt Ravelrysta sekä suomeksi että englanniksi tutuissa yhdeksässä koossa. Koodilla SWEETPEONIES sen saa 25 % alennuksella sunnuntaihin 07.10.2018 asti.


Osa käsityöihmisistä harrastaa kausineulomista: he joko jättävät kesäksi puikot kokonaan nurkkaan tai neulovat kesäisin vain puuvillaa. Minä olen villan perään kesät talvet. Vaikka hikoilin tämän kesän helteissä muuten ihan tuskissani, minua ei häirinnyt ollenkaan tämä sylissäni viihtynyt takkimytty. Ja kyllä nyt ilmojen viilettyä kelpaa kääriytyä lämpöiseen takkiin.

Neulisti


tiistai 25. syyskuuta 2018

Aikansa kutakin

Tylsiä sukkia erityisen pitkä aika. 


Mitä: Split cells / Jeannie Cartmel
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: Cascade Heritage, 67 g
 Ravelryssa

Sain joskus kauan sitten keväällä päähäni neuloa tänä vuonna laatikollisen sukkia. Kolme kärpästä yhdellä iskulla: eroon yksittäisistä sukkalangoista, tuleepa vihdon käytettyä kauan sitten ostettuja ohjeita, ja mahtaa laatikon lahjakseen saava tyyppi olla onnellinen.



Sitä en pysähtynyt miettimään, onko kaiken maailman vanhojen sukkamallien neulominen mukavaa puuhaa. Voihan olla, että joku malli on jäänyt neulomatta, koska tielle on tullut kaikkea paljon kiinnostavampaa. Esimerkiksi nämä sukat olisin voinut jättää tekemättä - sen verran takkuista niiden neulominen oli.


Aloitin sukkaparin heinäkuun alussa työmatkalla. Sain edellisen neuleen valmiiksi ja innoissani loin silmukat jälleen yhteen sukkalaatikon pariin. Tämä oli erityisen kiva projekti aloittaa, koska minun oli jo pitkään pitänyt neuloa tämä vanha kunnon Cascade Heritage -vyyhti, jonka sain joskus ystävältä lahjaksi. Lisäksi Split cells -sukat olivat roikkuneet Ravelry-jonossani ikuisuuden. Nytpä ottaisin molemmat vihdoin työn alle.


Eikä siinä mitään, lanka oli tuttua ja turvallista ja väri iloisen vihreä. Ohje oli kirjoitettu ihan hyvin ja oli sinällään selkeä. Sepä vaan, että tässä mallissa neulotaan n. miljoona ja kolme (joo, laskin tarkkaan) pienen pientä kahden silmukan palmikonkiertoa, joissa osassa neulotaan toinen silmukka kiertäen ja toinen ei, ja osassa molemmat kiertäen, ja osassa kumpaakaan ei kierretä ja ja ja. Ymmärrätte varmaan yskän.


Tympeyden huippu oli kantalappu. Yleisesti ottaen tykkään kovasti siitä, että pintaneule jatkuu kantalapun yli, mutta nyt se tarkoitti nurjien silmukoiden kiertäen neulomista. Eikä siinäkään mitään muuten, mutta kun ne oikean puolen kerroksilla tehtävät palmikonkierrot vaihtoivat koko ajan niiden nurjien kierrettyjen paikkaa, niin nurjalla puolella oli todella vaikea hahmottaa, että mitkä silmukat piti kiertää ja mitä ei.


Aloitin siis sukat jo heinäkuun alussa, mutta vasta nyt viime viikonlopun neuleretriitissä sain rykäistyä ne valmiiksi. Ja kyllä olinkin onnellinen, kun niistä päästiin. Sukkaboksissa on jo kuusi paria ja vielä sinne muutaman saanee likistettyä. Ehkä ensi kerralla kuitenkin jollain vähän vähemmän neulojan hermoja kiristävällä mallilla.

Neulisti


keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Mutta enhän minä edes pidä mohairista!

Niin. Jos joku ärsyttää niin se, kun joutuu pyörtämään päänsä. Vaan mikäs tässä pyöritellessä, kun on vähän kasmiria ja silkkimohairia tuota päätä pehmentämässä...


Mitä: Still / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko  3.5 mm
Mistä: ITO Karei + ITO Sensai, 22 + 13 g harmaaseen (koko L) ja 17 + 11 g  violettiin (koko M)
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/still-ii
https://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/still

Jos nyt lähdetään ihan alusta, niin neulemaailmassa on viime vuosina ollut vallalla villitys yhdistellä useita erilaisia lankoja yhteen neuleeseen - erityisesti niin, että toisena lankana käytetään silkkimohairia. Olen aina pitänyt silkistä, mutta mohairia en voi sietää. Tai niin ainakin luulin.


Neulekaapistani löytyy tasan yksi (silkki)mohairneule, jota pystyn käyttämään. Muut olen vuosien saatossa kantanut kirppiksille, koska niistä on seurannut vain kauhea kutina ja epämukavuus. Toisaalta, tuo yksi yhä ahkerassa käytössä oleva silkkimohairpusero ei ärsytä ihoani lainkaan, että ehkä ne toiset ovat olleet sitten vähemmän laadukkaita lankoja.



Oli miten oli, olin vakaasti päättänyt, etten tule toimeen mohairin kanssa ja voisin ohittaa tämän neulevillityksen tyystin. Paitsi, että ITO:n pienet silkkimohairkerät ovat kuin karkkeja, ihan liian kauniita. Ja sitten kaiken huipuksi TitiTyylle tuli lasti ITO:n uutta kasmirlankaa ja löytyipä kaupalta mallipipokin, jossa oli yhdistetty uusi kasmirlanka silkkimohairin kanssa. Ei tuntunut kuulkaa pahalta. Tuntui oikeastaan ihan liian hyvältä. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin aikas taivaalliselta.


Menin ihan viattomasti hipeltämään keriä aikomatta ostaa mitään ja ennen kuin huomasinkaan, olin napannut muutaman ostoskassiini ja se oli menoa - loin silmukat vielä samana iltana.


Suunnittelin lankakombosta hyöhenenkevyen syyspipon. Tässä on korkea resori, jonka ansiosta pipoa voi käyttää kahdella tapaa: löysänä myssynä tai resori kahtia taitettuna, jolloin pipo on istuva. Resorin jälkeen pipossa neulotaan joka kerroksella helppoa pitsiä, joka näyttää näin kasmir-silkkimohairlangoista tehtynä hirmuisen herkältä.



Erityisen upean piposta saa valitsemalla ITO Sensaista jonkin niistä muutamista väreistä, joissa silkkiydin on eri värinen kuin sen ympärillä pörräävä mohair. Nuo värit suorastaan hehkuvat. Ja koska Tyyllä oli niitä useampi tarjolla, oli ihan pakko neuloa vielä toinenkin pipo.



Ohjeessa on kaksi kokoa, M ja L, jotka sopivat päänympäryksille 50 ja 58 cm. Ja sunnuntaihin 23.09. asti ohjeen saa 25 % alennuksella käyttämällä koodia FLUFF.


Neulisti

perjantai 7. syyskuuta 2018

Oi aikoja, oi tapoja

Vieläkö joku muistaa vanhan kunnon La grasse matinéen? Ensimmäisen onnistuneesti sarjoittamani pusero-ohjeen, jonka tarjosin blogissa ilmaiseksi käyttöön joskus muinaisena vuonna 2014. Intouduin muistelemaan menneitä ja siistin tuon ohjeen uuteen uskoon.


Mitä: La grasse Matinée / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 2.5 mm
Mistä: Rowan Fine Tweed, 274 g

En suinkaan neulonut paitaa uusiksi, mutta siistin ohjeen englanninkielisen version samaan muottiin, jolla teen ohjeeni nykyisin. Ja koska en tykkää päästää itseäni turhan helpolla, laskin ohjeen kaikille nykyisin tarjoamalleni yhdeksälle koolle, kun ohjeessa aikoinaan oli "vain" koot S-M-L-XL.



La grasse matinée on eri helppo paita ja sopii erinomaisesti ensimmäiseksi ylhäältä alas -kokeiluksi. Siinä on 3/4 -mittaiset raglanhihat ja hiukan väljä vartalo ilman vyötärömuotoiluja. Helmassa ja hihansuissa on kauniina pienenä yksityiskohtana reikäkerros ja lopuksi muutama kerros ainaoikeaa.


Aikamatka muutaman vuoden taakse oli kovin hauska. Kyllä sitä on tässä ajassa kehittynyt neuleohjeen kirjoittajana huimasti. Samoin tekniset taidot ovat kehittyneet niin sarjoittamisen kuin ohjeen kaaviokuvien tekemisen suhteen. Neuleiden kuvaamisesta puhumattakaan!


Hauskuutin itseäni kuvaamalla puseron samassa vaatetuksessa ja kampauksessa. Huomaako näistä muuta eroa kuin vaalenneen kuontalon?


Neulisti

torstai 23. elokuuta 2018

Neulojan reppu

Ai miten niin? No siten niin, miten mahtavan kätevästi tähän laukkuun mahtuu paitsi valtaisa keskeneräinen neulemekko, myös puoli peitollista lankaa. Ei sillä, että olisin juuri ostanut puoli peitollista lankaa. Ehei, pois se minusta...


Miten: Ompelukoneella
Mistä: Puuvillapellavaa Almandiinilta + kanvasta ja villakangasta Eurokankaasta, tilpehöörit Kangaskapinalta

Vaikka ompelen myös innokkaasti, olen halunnut pitää tämän blogin pääasiassa neuleblogina. Välillä tulee kuitenkin ommeltua jotain sellaista, mikä istuu neulojan selkään erityisen kivasti, kuten tällä kertaa tämä reppu.


Hommahan lähti siitä, että törmäsin instagramissa tähän reppuun neulesuunnittelijaguru Joji Locatellin ompelemana ja heti piti selvittää, kukas moisen repun kaavat on suunnitellut. Siitä ei sitten mennyt montakaan minuuttia, kun olin ostanut paitsi repun, myös käsilauk-ku/projektipussiyhdistelmän kaavat ja klikkailin jo toisessa nettikaupassa laukkujen vaatimia metalliosia ostoskoriini. Heti maanantaiaamuna hain Eurokankaasta vielä puuttuvat tarvikkeet ja tiistai-iltana minulla oli uusi reppu. Sepä lähti lapasesta vauhdilla.


Bongasin siis tosi sievän repun mallin ja tiesin kokemuksesta, että selviän hommasta kyllä. Edellisen laukkuprojektin jäljiltä oli tiedossa, että Kangaskapinasta löytyy kaikki tarvittavat kilkkeet sekä paksuja silitettäviä tukikankaita ja huopia. Muuten leikkelin palat ohjeen mukaan, mutta tukikankaat laittelin miten ne sattuivat riittämään. Ja aivonyrjähdyksen seurauksena säästin kotoa löytyneet tukihuovan palaset repun päällyskankaan etupuolelle, kun tukihuovalla olisi ollut enemmän käyttöä tuolla selkäpuolella. Vanhasta kokemuksesta lainkaan viisastumatta valikoin paksut kankaat ja menin sitten vielä kiinnittämään niihin paksut tukikankaat, jotta ompelukoneeni olisi mahdollisimman pulassa. Onneksi se lopulta kuitenkin selvisi kaikista saumoista, vaikka osa ompeleista onkin melkoista krunttua. Onneksi pahimmat jäljet piiloutuivat kiltisti repun sisään.



Reppu on hauskasti putkilon mallinen. Pohja on tukevaa kanvasta ja päällyskangas Almandiinilta shoppailtua japanilaista puuvillapellavaa. Koska reppu oli syysprojekti, halusin siihen ehdottomasti villaisen vuorin. Se oli hieman turhan paksua kangasta ommeltavaksi moninkerroin, mutta pitääpä repun ryhdikkäänä. Vuorikankaasta tehtiin myös repun kantohihnat ja kiinnitysnauhat. Ulkona edessä on laskostettu vetoketjullinen tasku ja repun sisällä pieni avotasku. Mietin jo tähän yksilöön modaavani läppäritaskun, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut alkaa heti säätämään. Vaan miespä tilasi itselleen saman tien oman - ja tietysti pehmustetulla läppäritaskulla. Että eiköhän sitäkin pääse sitten kohta kokeilemaan.


Tykkään repun mallista valtavasti. Putkilon mallisena sen voi taittaa kiinni hiukan eri kohdista sen mukaan, miten täynnä tavaraa se on ja D-lenkeillä tehty kiinnitysmekanismi on todella kaunis. Se tuntuu paljon kaupan reppuja isommalta ja eilisessä neuleillassa tuli tosiaan kokeiltua repun tilavuutta. Sinne mahtui helposti puolen kilon keskeneräinen neulemekko, kaksi paksua käsityölehteä ja puolikas peitollinen lankaa. Tässä kohtaa joku blogin alkuaikojen lukijoista saattaisi esittää kysymyksen, että onkohan viisasta aloittaa uutta peittoprojektia, kun puffipeiton langanpäät ovat odottaneet päättelyä kohta kaksi vuotta. Jospas nyt vaan pidätte mölyt mahassanne? Kuvan langat eivät liity tapaukseen.


Loppuun voisin vielä todeta, että ohje oli erinomainen. Siinä oli selkeät kuvat kaikista työvaiheista, eikä ompeleminenkaan ollut kovin vaikeaa. Hyvä niin, sillä muutama reppu on jo tilauksessa.

Neulisti

maanantai 13. elokuuta 2018

Suunnittelijan kesäloma

Koska arvasin, että varsinainen kesälomani kuluu varmasti neulesuunnitteluinspiraation syövereissä, päätin jo hyvissä ajoin aiemmin kesällä pitää hieman lomaa suunnittelusta - siis tasan sen verran, että neuloin yhden puseron jonkun toisen ohjeella.


Miten: Pyöröpuikot 2.5, 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Madelinetosh Merino Light (ja muutama metri muuta), 430 g

Mitäpä sitä neulesuunnittelija fanittaisi kuin toisia neulesuunnittelijoita. Olen jo tosi pitkään ihastellut instagramin välityksellä puolalaisen Marzena Kolaczekin neuleita. Hän neuloo omaksi ilokseen toisten ohjeilla, suunnittelee omia malleja, kirjoittaa blogia (puolaksi, mutta google translate on yllättävän toimiva tässä yhteydessä), pitää lankakauppaa ja värjää vielä omia lankojaankin. Ja sitten siinä kombossa on vielä mies, joka käyttelee kameraa paremmin kuin hyvin. Lisäksi meidän neule-estetiikat kolahtavat ihan yksiin, että fanityttö täällä huutelee.


On jo pitkään ollut haaveissa neuloa jotain Marzenan ohjeilla. Kun sitten sain ajatuksen ottaa lomaprojektiksi työn alle jotain neulottavaa toisten ohjeilla, ei ollut vaikeaa valita, kenen. Kaiken huipuksi puolalaissuunnittelijan toiseksi uusin paitaohje on huudellut kovaa tahtovansa lämmittää minua syksyn tullen. Kirsikkana kakun päällä, lankavarastostani sattui vielä löytymään vaaditut neljä vyyhtiä lankaa yhdessä värisssä. Kyllä kannattaa ostaa lankaa puseromäärissä, sanon ma. Mistä sitä muuten saisi keskellä yötä matkalaukkuja pakatessaan puserollisen verran lankaa, jollei omista varastoistaan?


Projekti oli äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta rennoksi lomaneuleeksi en tätä kutsuisi missään nimessä. Onneksi meikäneuloja nimenomaan nauttii haasteista.


Puseron työstäminen aloitettiin neulomalla etukappale sivuttain. Näin siksi, että etukappaleen neulepinta oli näyttävää toimikassidosta (näin ainakin sanakirja tuon twill-termin kääntää). Tosiaankin, tämä pusero oli sekoitus neulomista ja kankaankudontaa. Kudotun näköinen pinta saatiin aikaan nostamalla silmukoita lanka työn edessä. Lisähaastetta toi vielä se, että myös nurjan puolen kerroksilla nostettiin silmukoita - lanka työn takana. Ja jotta upea chevron-kuvio saatiin aikaan, piti tuota nostettavien silmukoiden paikkaa koko ajan vaihdella. Ai ei kuulosta rennolta? No ei kyllä ollutkaan, mutta monin muin tavoin aivan mahtavaa.


Etupaneelin valmistuttua sen yhdestä reunasta poimittiin silmukat ja jatkettiin neulomista ylöspäin, muotoillen samalla pääntie paikoilleen. Tällä kertaa pintaneuleena oli linen stitch eli linnunsilmä. Toisin sanoen jatkettiin silmukoiden nostelua.


Hartiat muotoiltiin lyhennetyin kerroksin ja puseron takakappale neulottiin sileänä neuleena. Oikeastaan ohjeen mukaan etu- ja takakappale olisi yhdistetty suljetuksi neuleeksi vasta helmaresorin kohdalla, mutta minä päätin, että kun tähänkin asti oli selvitty mallin haasteista, voisin yhtä hyvin hieman säätää. Laskin keskeneräisestä neuleesta summittaiset tiheydet etukappaleen pintaneuleelle ja takakappaleen sileälle neuleelle. Niiden pohjalta päättelin, mitä kerrostahtia niitä voisi kiinnittää toisiinsa ja yhdistin etu- ja takakappaleet sitten lennossa. Minä kun en sitten yhtään tykkää ommella saumoja valmiista neuleista. Sitä paitsi tällä tavoin pystyin koko ajan seuraamaan neuleen edistymistä. En ole "neulo sileää suoraan 40 cm" -tyyppisten ohjeistusten ystävä. Aina, kun mittaat, että enää puuttuu 10 cm, seuraavalla mittauskerralla puuttuukin mystisesti 11 cm, vaikka olet välissä neulonut lisää.



Kun haastavammat osuudet oli selätetty, edessä oli kestävyyskisa. Kas kun kaksinkerroin taitetuissa resoreissa on sellainen piirre, että resori pitää ensin neuloa kaksi kertaa niin pitkäksi kuin yksinkerroin oleva resori. Eikä siinä vielä kaikki: lopuksi resori piti ommella käsin paikoilleen. Vietin kesän työmatkalla 5 h lentokentällä helman resoria ommellen samalla, kun odotin 5 h myöhässä olevaa lentoani. Ja hei, I hear you, miksen vain neulonut joko yksinkertaisia resoreita tai sitten kiinnittänyt niitä taitoksia kolmen puikon päättelyllä? Noh... Jos rehellisiä ollaan, niin erityisesti ja nimenomaan juuri nämä tuplaresorit toivat ohjeen mallineuleelle sen kauniin viimeistellyn ilmeen, jota itsekin himosin uudelta syyspusakaltani. Ja olen kokeillut aiemmin kolmen puikon päättelyä taitoksiin, mutta se kiristää herkästi ja tämän paidan ykkösominaisuus on sen rentous. Että olihan siinä ihan älyttömästi työtä, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen koettelemus. Hiukan jäi kuitenkin korpeamaan se, että ompelemista varten lanka on pakko katkaista, eikä langan hännän pituudesta annettu mitään vinkkiä. Itse mittasin n. kolme kertaa helman ympärysmitan verran lankaa, mutta sepä kehtasi loppua muutamaa senttiä etuajassa.


Lopuksi pääsin vielä jännittämään langan loppumista. Siitä huolimatta, että Toshin vyyhdit ovat lähes aina ihanasti ylipainoisia, ei neljä vyyhtiä aivan riittänyt. Langat olin tietenkin ostanut jo useita vuosia sitten, eikä kyseistä väriä ollut parhaillaan tarjolla TitiTyyssä. Lisäksi käsinvärjätyissä langoissa on usein isojakin eroja värjäyserien välillä eikä minulla muutenkaan ollut aikomustakaan odottaa esim. kuukautta saadakseni neuloa puseron viimeiset sentit paikoilleen. Onneksi Tyystä löytyi ihan eri värjärin ihan erilaisessa lankapohjassa ihan käsittämättömän lähellä oleva väri, joka pelasti päiväni. Hieman ärsyttävästi jouduin korkkaamaan hätävyyhdin vain kahden hihakerroksen ja pääntien resorin takia, mutta tokihan lähes käyttämättömälle vyyhdille vielä neulottavaa löytyy.



Niin mitä tästä kaikesta opimme? A) Ylläpidän urhoollisesti masokistineulojan mainettani himoitsemalla lomaneuleisiinkin haastetta. B) Erilaiset pintaneuleet syövät petollisia määriä lankaa. C) Näköjään myös epävärien kruunaamaton kuningatar voi yllättäen viihtyä värillisissäkin neuleissa. D) Jestas, miten ihana paita! Tosiaankin, tämä maratonpostaus ei ole tarkoitettu nurinaksi ohjeesta tai sen neulomisesta. Tekstin pituus kertoo eniten siitä, että tämä oli hirvittävän mielenkiintoinen projekti. Ei ehkä rento sitten millään tavalla, mutta nautin siitä hirmuisesti ja nyt minulla on ihana merinoinen panssari lämmittämään syksyn viimoissa.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...