tiistai 7. toukokuuta 2013

Virta Heponen

Tämä oli aivan pakko tehdä pummitytölle (juu, meillä on pummityttö eikä kummityttöä). Ihan uskomatonta, miten joku voikaan kehitellä näin muikean muotoisen pehmoeläimen ihan vain afrikan kukkasten terälehtien määrää vaihtelemalla.


Mitä: Happypotamus / Heidi Bears
Miten: Virkkuukoukku 1.75 mm
Mistä: Sukkavahvuisia jämälankoja


Tällä kertaa kävi kyllä niin, ettei langankulutuksesta ole mitään tietoa. Täytin nimittäin rva Heposta matkan varrella, eikä sen punnitseminen siis enää auttaisi. Ajattelin, että täyttäminen olisi lopuksi hankalaa ja täytin otusta sitä mukaa, kun uusia palasia valmistui. Tässäkin oli omat pienet haasteensa, sillä uusien palasten kiinnittäminen olisi varmaan ollut helpompaa ilman täytteitä. Ei kuitenkaan mitään oikeasti vaikeaa, reippaasti kaikki jämälankoja tuhoamaan.


Ohje oli helppo. Siinä oli todella paljon sivuja ja alkuun turhaa asiaa, jos osaa virkata. Jos virkkaus on hallussa, voi surutta hypätä suoraan kuviin asti. Ohje sisältää kuvat jokaisen kukkasen kiinnityksestä. Minulle se oli mahtava juttu, sillä ymmärrän kuvia paremmin kuin tekstiä. Itselle ja muille kuitenkin muistutukseksi, että vaikka kaikki muut afrikankukkaset tehdään samalla kaavalla, nenänpäähän tulevat neljä-terälehtiset ei. Enpä sitten itse huomannut sitä virkkuutohinoissani, mutta haitanneeko tuo. Muistan sitten ensi kerralla. Näitä saattaa nimittäin jonain päivänä tulla toinenkin.

Virta Heposesta tuli laittoman söpö. Hän pitää aurinkoisista kevätpäivistä,


ja ruisleivästä juusto alla, makkara päällä.


Rouva Heposella on myös tohtorintutkinto takataskussa. Pääaineena hippologia.


Mutta minusta rouvassa kaikista hauskinta on se, miten muhkeat kankut sillä on! :D


Neulisti

96 kommenttia:

  1. Vallan mainio tapaus tämä hippologian tohtori! Mullekin tällainen.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava ♥ Osaiskohan sen ohjeen tehdä ihan kielitaidotonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika varmasti osaisit, jos virkkaaminen vaan sujuu. Afrikankukkasista oli kaaviot sanallisten ohjeiden lisäksi ja muuuten tuo etenikin lähinnä kuva kuvalta. Eipä siinä muuta tarvinnut osata lukea kuin, että kuinka monta terälehteä seuraavaan kukkaseen tehdään. :)

      Poista
  3. Tämä on kyllä söpöyden huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta virka. Voi näkisittepä sen livenä, se on vielä söpömpi! :D

      Poista
  4. Ihan mahtava persoonallisuus ja kovin on rouva kauniisti tehtykin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin suunnitellulla ohjeella ovat kaikki ravelryssa näkyneet saavan hyvää jälkeä aikaan.

      Poista
  5. ohooh! Mikä hippo! Tämä lienee pakko ottaa työlistalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä lisää Happypotamuksia maailman kartalle! :)

      Poista
  6. Aivan ylisöpö hippo kankkuineen kaikkineen :-D

    Mie tuota ohjetta kattelin tässä yks päivä. Tälläsin mielessäni olohuoneen ikkunalaudalle kököttään. Oon vaan nykysin niin onnettoman saamaton näpertelyjuttujen kans et voi jäädä tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin esim. se puff-peitto on ollut aika lailla jäähyllä pitkään. Tämä kuitenkin oli niin suloinen ja kuitenkin sen verran pieni projekti, että hyvin jaksoin puskea loppuun saakka.

      Poista
  7. MAHTAVA! Tällainen on ihan PAKKO tehdä!

    VastaaPoista
  8. Aivan upea! Pitää vissiin opetella nuo kukkaset tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä oikein helppoja ja niihin löytyy kai netistä ihan suomenkielisiäkin ohjeita.

      Poista
  9. Aivan mahtava. Tekee mieli itekkin kokeilla.

    VastaaPoista
  10. Pitäisköhän Tiiq seuraavassa retriitissä hippopajan? Ja montakohan tuntia mulla siihen menis... :D Mut on tuo vaan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin tulla rva Heposen kanssa pajan ikkunoiden taakke häirihtemään. :D

      Poista
  11. Hahhhaa! Vallattomat nuo viimeiset kuvat ;) päivän loppuhuipennus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tehnyt mieli lähteä kuvaamaan rva Heposta ympäri kaupunkia, mutta aikataulu ja kehtaaminen eivät antaneet myöten.

      Poista
    2. Ehkä seuraavan kohdalla sitten ;)

      Poista
  12. Tää on kyllä mahtava! :) Oon noita afrikankukkia ihaillut lehdissä ja blogeissa, mutten ole saanut ideaa, mitä haluaisin niistä tehdä. Tällaisen voisi kyllä vaikka tekaistakin, jos vain saa ohjeista selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvallisista ohjeista oli kyllä helppo ymmärtää, mitä tehdä seuraavaksi. :)

      Poista
  13. Ihan törkeän ihana, siisti ja luova ja mitäkaikkea rouva! Jösses, nyt se nasahti! Miten kauan on täällä afrikankukat odottaneet suunnitelmaa korissa - niistä niiin tulee tälle sukulainen! Hän on upea.

    VastaaPoista
  14. Voi jee, tää Hippo on ihan huippu!
    Repesin tuolle tohtori-kuvalle. :D

    VastaaPoista
  15. Tällainen on pakko saada! Kiva jos ohje tähän on jo valmiina siillä viimeksi tämän kuvan nähdessäni ohje oli vasta tekeillä. Minkäbahvuisia lankoja sinä tähän käytit? Ostin kasan erivärisiä sukkalankoja karnaluksista jotka neulotaan 2,5mm puikoilla, mietin jos niitä voisi käyttää. Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin sen paksuisista tein omani. Tärkeintä on, että tekee kaikki palaset samanpaksuisilla langoilla. Muutenhan se langan paksuus vaikuttaa vain siihen, minkä kokoinen valmis virtahepo on.

      Poista
  16. Iiik! Ihana hippo! Mun oli pakko tulla vielä ihailemaan (ja kommentoimaan) tätä :D

    Eilen illalla näin tämän ja mun piti saman tien ostaa tuo ohje ja alkaa virkkaamaan, klo 23 sitte silmät ristissä päätin, että jos jatkais aamulla :D ...ja aamulla piti heti 7 kömpiä ylös jatkamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne... Jos tässä vielä yhden kukkasen ennen töihin lähtöä.. :P

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Samoin. Nyt siitä pitäisi muka malttaa luopua. Jotenkin jännästi pummitytön äiti myös lupasi, että jos tyttö ei osaa arvostaa, niin hän voi kyllä adoptoida..

      Poista
  18. Siis ihan mahtava Hippo! Millä muuten täytit sen?

    VastaaPoista
  19. Varsin valloittava uusi tuttavuus! Mallia oon ihaillu jo jonkin aikaa ravelryssa mut kynnyksenä oli enklantilaiset virkkuutermit. Kuvaohjeilla vois kyllä onnistuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikankukkasiin oli kaaviot, kokoamista varten kuvat ja se palasten toisiinsa kiinnittäminen tapahtui (tai ainakin mä tein sen näin) piilosilmukoilla. Englantia tarvitsi osata sen verran, että tehdäänkö seuraavaksi neljä-, viisi-, kuusi-, seitsemän- vaiko kahdeksanterälehtinen kukkanen.

      Poista
  20. Aivan tajuttoman ihana! Mun on pitänyt opetella afrikankukkien teko ja tämähän sopii siihen passelisti.

    VastaaPoista
  21. Iih, hauskin ja ihanin juttu pitkään aikaan! Kaunis, muodokas (sieltä takamuksesta etenkin) ja älykäs hippo-rouva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Näistä muodoista on kyllä jo melkein kade. :D

      Poista
  22. sehän on upeampi kuin sun kaikki lehmät yhteensä!! etenkin noi muhkeat kankut...

    VastaaPoista
  23. Saisko sulta suomenkielisen ohjeen virtahevolle. Ei taivu englanti. Ois kiva lapsenlapselle.
    Tiina
    tintsu1961@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje ei ole omani, enkä siis voi maksullisia ohjeita suomentaa ja lähettää eteenpäin. Netistä kyllä löytyy englanti-suomi virkkaussanastoja. Esim. täältä:

      http://www.katajala.net/marjut/neuleet/virkkaussanasto.shtml

      Poista
  24. Että onkin ihana virta heponen.. tykkään:)

    VastaaPoista
  25. Aivan upia! Menee listalle (ja voi hitsi kun se on pitkä...)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi listan järjestystä voi aina muokkailla. ;)

      Poista
  26. Siis mä en oo ikinä nähnyt mitään noin ihanaa, suloista ja hauskaa yhdessä! Mahtava! Pelastit ehdottomasti tämän päivän ja pääsen hymyssä suin nukkumaan! Kiitos, ja listalle menee mullakin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttien perusteella näitä alkaa pian ilmestyä kuin sieniä sateella. :)

      Poista
  27. Aivan ihana Hippo. Tuollainen on pakko tehdä. Olipa kiva löytää sivuillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne. Blogiahan täällä pitää kaksin kappalein neulojia. :)

      Poista
  28. AIVAN IHANA!!! :) Tällaista täytyy ehdottomasti kokeilla, mä haluan kans virtahevon. Pakko saada! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemällä saa ja heposella pääsee, vai miten se nyt meni.. :D

      Poista
  29. Iik, pakko laittaa selain heti kiinni ennen kuin jälkikasvu huomaa tämän. Muutoin joudun uhraaman koko helatorstain ja kaikki jämälangat tämän projektiin. :D Ihana otus ja hauskasti kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi toki kauhian rankkaa ja hirmuinen rangaistus, jos joutuisit happypotamusta virkkaamaan... ;D

      Poista
  30. Ihana, Ollapa sun pummityttö kun tuollaisia lahjoja saa =) Tää on mullakin jonossa, joten on tää joskus tehtävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä lahjoa kunnolla, kun kyseessä on kummankin ensimmäinen pummilapsi. :)

      Poista
  31. Aika hauska kaveri :) Täytyy laittaa korvantaakse, että jos sitä kummitytölle tekis kanssa tommosen jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suottaapi korvat kipeytyä. Kevythän tämä on, mutta ihan kookas. ;)

      Poista
  32. Voihan ihme, on se kyllä tosiaan laittoman söpö! Ihan pakko tehdä tuollainen. Ihan pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vien tämän kohta eteenpäin, niin mun ei enää tarvi pelätä, että joku tulee sakottamaan söpöydestä. :D

      Poista
  33. WAU! Ehkä paras jämälankatyö, minkä olen ikinä nähnyt. Ja paras afrikkalaisten kukkien työ, minkä olen nähnyt. Toivottavasti pummilapsi osaa arvostaa Hippoa! Ihana.

    VastaaPoista
  34. Oi apua! Aivan sanattomaksi vetää tän hipon edessä! Katson kuvia lumoutuneena ja hymyilen. :) Niin hellyyttävä ja ihana ja hyvänmielentuoja. Kiitos piristyksestä!

    VastaaPoista
  35. Aivan ihana! Eiköhän sitä pitänyt itsekin ruveta tuota tekemään.

    VastaaPoista
  36. siis aivan ihana hippo! <3 Tällästä on kyl pakko kokeilla!! aivan syötävän suloinen!<3

    VastaaPoista
  37. Tämä on niin söpö, että sen voisi antaa esim. lahjaksi kenelle vaan! Raija

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...