sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Elsa

Huomasin syksyllä neulepakkomielteeni nousseen jo ihan uudelle tasolle. Pistin nimittäin puikoille huivin ihan vaan, jotta pääsisin kuvaamaan sen. Toveri kun oli bongannut netistä hienon kuvauspaikan. Paitsi että ei sitten koskaan saatu säätä ja kaikkien aikataulua pelaamaan yksiin. Mutta ei ollut hätä tämän näköinen; luonto puuttui peliin ja loihti takapihalle talven ihmemaan. Lisäksi joku kommentoi instagramin puolella, että huivistani tulee mieleen Frozen, niin eipä tarvinut kauaa miettiä, miten tämän kuvaisi.


Mitä: Wintersweet / Booknits
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Ystävän värjäämä pitsilanka, 60 g
Ravelryssa

Malli on tyypillistä Booknitsiä. Tällä kertaa tosin huivin vartalo-osuus (miksei tälle ole keksitty hyvää suomennosta?) ei ollut sileää neuletta, vaan siinä tehtiin nostetuilla silmukoilla pienen pieniä rusettikuvioita. Lopuksi tuli tavalliseen tapaan hulppeita pitsikaavioita toistensa perään ja kaikki kruunattiin sadoilla helmillä.



Lanka ei ollut mitä tahansa varaston kätköistä löytynyttä. Tämän oli tuonut hyvä ystävä lohtulangaksi, kun oli murheita. Ja mikä ihaninta: se oli itse värjätty ja värin nimeksi oli merkitty "ei-minkään-värinen-lanka". Joku tuntee meitin hyvin.



Koska langassa oli riittoisasti metrejä, päätin tehdä huivistani ohjetta suuremman. Tarkastin vartalo-osiota seuraavasta kaaviosta, kuin monen silmukan toistoja huivissa jatkossa tehdään ja jatkoin sitten lisäyksiä sopivan määrän. Paitsi että olisi pitänyt katsoa vielä seuraavaa kaaviota. Tulin päätyneeksi sen kanssa täysin yhteensopimattomaan silmukkamäärään ja sainkin sitten koko loppuhuivin ajan pysähtyä joka ikisen kerroksen alussa pähkäilemään, että mistäs kohtaa kaaviota minun pitää aloittaa neulominen. Auts. Mutta tämmöinen mä vähän olen, harrastan turhankin paljon tuskaneulontaa - enkä mitenkään vähiten huonon sisälukutaitoni ansiosta.


Lisää haasteita tuli helmien mukana. Minähän tykkään kyllä käyttää helmiä neulomisessa ehkä enemmän kuin olisi tervettä. Harmi vaan, että laatikossa ne tähän parhaiten sopivat, ihan läpinäkyvät helmet sattuivat olemaan niitä heikkolaatuisia tsekkihelmiä. Joukossa oli niin paljon käyttökelvottomia yksilöitä, että lopulta helmet meinasivat loppua kesken ennen huivin valmistumista.



Mutta hällä väliä kaikki vaikeudet. Huivi on mielettömän kaunis ja sitä oli huippu hauskaa kuvata lumihangessa. Vähän meinasi toki tulla vilu ja kuvissa on hyvin onnistuttu piilottamaan kuvattavan kirkuvan punaiset haisaappaat.

Neulisti

43 kommenttia:

  1. Näitten täytyy olla kaikkien aikojen hienoimmat huivikuvat!

    VastaaPoista
  2. Hyisen hienoja kuvia, ihan paleltaa katsella jääprinsessaa huiveineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sentään räpsittiin jo joskus marras-joulukuussa, kun täällä oli ainoa luminen viikonloppu ennen joulua. Silloin ei ollut lähimainkaan niin kylmä kuin nyt.

      Poista
  3. Hieno on mutta pakko myöntää, että tekee mieli tulla tuomaan joku palttoo päälle. Samaa kyllä aina mietin Annastakin, joka pikku mekkosessa ratsastaa siskonsa perään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sillä on hyvät villahousut mekon alla? :D Kuvia räpsiessä ei onneksi ollut montaakaan astetta pakkasta, mutta kyllä siinä lämmittelytaukoja pidettiin.

      Poista
  4. U-pei-ta kuvia!! Huivikin on ihan mielettömän kaunis, varmasti saa jääprinsessafiiliksen aina kun siihen kietoutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että alkaa viluttaa jo siinä kohtaa, kun näkee huivin kaapissa.:D

      Poista
  5. Ihan mielettömän hienoa! Kaikki! Huivi, kuvat, taustat, meikki. Täydellistä!

    VastaaPoista
  6. Tuskaneulontaa, mahtava termi! :D Sitähän se taitaa joskus olla :D Upea huivi ja upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon huomannut olevani turhankin usein suorastaan masokistineuloja. :D

      Poista
  7. Huikeita kuvia, panostaminen näkyy :)) (Voin kuvitella, miten katot akkunasta ulos, huomaat lumen, rupeat kiljumaan, miehesi ihmettelee, soitat ystävälle, hänkin kiljuu. Meikkaat, föönäät, puunaat itsees sen pari tuntia tuli perseen alla ennen ku tulee pimeetä. Sitten koreana kuin riikinkunkko poseeraat hangessa ja naapurit kurkkii verhojen takaa. Respect! Kunpa itelläkin olis aikaa kuvata tunti tolkulla :D)ja huivi on hienon hieno. Toivottavasti huiville tulee paljon käyttöä, hienoja juhlia, jossa huivi pääsee oikeuksiinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Monesti oon kyllä miettinyt, mitähän naapurit mahtaa ajatella tästä touhusta, mutta ajatelkoot. On toki helpompaa järjestää kuvaussessioita, kun ei asu tässä taloudessa kuin kaksi aikuista ja työajatkin on kovin joustavat. Mutta ei tässä sentään tuntitolkulla aikaa mene. :D Tukan ja meikin saa useimmiten laitettua puoleen tuntiin ja mies ei malta kuvia räpsiä kymmentä minuuttia pidempään. Se mihin aikaa todella uppoaa on kuvien valikointi ja blogitekstien kirjoittaminen.

      Poista
    2. Heh Joo :D sepä hyvä, ihana mies sulla. Ehkä ei tosiaan mee tunteja :) Joka tapauksessa sun kuvat on upeita aina ja neuleet myös.. Tämä on jo oikeaa taidetta :) Niin ja elämä on kyllä liian lyhyt siihen, että alkaa miettiä mitä naapurit aattelee :D Luovaa ja tuottoisaa neulevuotta!!

      Poista
  8. Ihku!! Eikö tuon vartalo-osuuden voisi kääntää perusosaksi? "Perusosan jälkeen siirrytään pitsiin."

    ???

    VastaaPoista
  9. Kyllä onkin hienoja kuvia mutta huivi kruunaa kaiken. Tuskaneulontaa minäkin harrastan joskus. Sitä vaan ihminen vaatii jotain vaikeampaa kuin suoraa sileää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaan sitten hyvin herkästi käy niin, että tulee päädyttyä jo turhankin hankaliin tai työläisiin neuleisiin.

      Poista
  10. Onpa kaunis! Hirmu hyvää alkanutta vuotta :-)

    VastaaPoista
  11. Mielettömän kaunis huivi ja ihanat kuvat!!!

    VastaaPoista
  12. Todella kaunis huivi ja ihanat kuvat.

    Body- mulle se on yhtä kuin runko.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, huivin runko-osa kuulostaa järkevältä. Kiitoksia.

      Poista
  13. Kylläpä siinä on hallittu kokonaisuus huiveineen (pääosassa, toki) ja kuvausjärjestelyineen! :D

    VastaaPoista
  14. Upea huivi ja upeita kuvia! En silti yhtään kaipaa lunta :-)

    VastaaPoista
  15. Kaunis on huivi ja niin on kauniit kuvatkin!

    VastaaPoista
  16. Aivan mielettömän hienot kuvat!! Frozen mullakin tuli eka mieleen :) Kiva, kun joku muukin neuloo jotain ihan vaan päästäkseen kuvaamaan sen tietyssä paikassa :D

    VastaaPoista
  17. Hyytävän kauniita kuvia! Ja on tuo huivikin ihana!

    VastaaPoista
  18. Nää kuvat on kyllä upeita, niinkuin sinäkin. <3
    Huivin toivoisin näkeväni joskus livenäkin, näyttää niin henkäyksen hienolta ja herkältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a.. Saas nähdä, ehditkö nähdä tätä livenä, kun täti jo varasi sen itselleen. :D

      Poista
  19. Jäätävän upea projekti, kaikilla mittareilla!

    VastaaPoista
  20. Kauniita kuvia, kaikkeen sitä joutuu hyvien kuvien tähden. Toivottavasti ei tullut paleltumia ;) Niin ja kaunis huivi!

    VastaaPoista
  21. Kaunis huivi. Kun joskus tuskaneuloo niin lopputulos on sitäkin palkitsevampi. Kuvat on huikeen hienoja =)

    VastaaPoista
  22. Hyytävää hianoutta, joka tavalla!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...