perjantai 3. marraskuuta 2017

Super viikonloppu

Pitkästä aikaa raporttia maailmalta! Eli kaukaisesta Kuopiosta asti. Pääsin nimittäin mukaan Kässäkerho Pom Pomin organiseeraamaan Super viikonloppuun. Ja voi jehna, että siellä oli kivaa!

Super viikonloppu oli vähän niin kuin neulefestarit minikoossa. Ensinnäkin, paikalla oli lankaa. Isosti!




Mukaan menoon olivat lähteneet Petrichor Yarnsin herkut.


Lisäksi paikalla olivat lanitium ex machina herkkukoreineen ja Lystig Yarnsin väri-iloittelut.



Eikä sovi unohtaa KVG woolworksia saati Pom Pomin pehmoisia Donegaleja.


Lankojen lisäksi viikonlopun ohjelmaan kuului kursseja. Tarjolla oli Neulovan nartun briossikurssi ja sukkalankun maalaamista. Itse pönötin viikonlopun alla näkyvän pöydän vieressä, sillä paikalla oli myös allekirjoittaneen trunk show! Vein kaikki neulemallini Kuopioon näytille ja kovasti ne pääsivätkin soviteltavaksi.




Paikalla oli Katrine Birkenwasserin neuleshow. Itse meinaan heti kohta pistää puikoille alimman kuvan upean Liinu-huivin.




Kaiken yhteisen hauskanpidon kruunasivat kyllä lauantainen illanvietto ja sunnuntaiaamun neulebrunssi. Olipahan upea viikonloppu. Suosittelen liittymään hauskanpitoon ensi vuonna.

Neulisti

2 kommenttia:

  1. Missä tällasiin voi ilmottautua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä oli infottu Kässäkerho Pom Pomin facebookissa ja muualla somessa. Itse tapahtumaan ja markkinapaikalle oli ihan vapaa pääsy ilman sen kummempaa ilmoittautumista. Kurssit ja illanvietto olivat Pom Pomin verkkokaupassa myynnissä. Ensi syksynä varmaan seuraavan kerran!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...