tiistai 22. tammikuuta 2019

Missä kulkee huivin ja peiton raja?

Nykyään neulemaailmassa ymmärretään isojen huivien päälle. Huivin on hyvä olla sen verran valtava, että sen pystyy kieputtamaan kaulaansa muutamaan sataan otteeseen, ja hyvänkokoiseen huiviin menee ainakin kolme vyyhtiä lankaa. Englanninkielellä tälle on termi shlanket (=shawl + blanket), eli huivi, joka on niin iso, että sitä voi erehtyä jo luulemaan viltiksi.


Mitä: Elevate / Susanne Sommer
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 735 g

Viime kesänä ilmestyneessä Laine magazinen viitosnumerossa oli Susanne Sommerin suorakaiteen mallinen huivi, jossa yhditstyi monen neulojan lempijutuiksi nousseet ainaoikea ja kaksivärinen patenttineule. Minä silmäilin holtittoman kokoisen näköistä huivia hetken ja päätin siltä istumalta, että siitähän saisi pienellä vaivalla helposti jo ihan kunnollisen kokoisen viltin olohuoneen sohvalle.


Tiesin myös heti, että haluan tehdä viltin Tukuwoolista. Se kun on paitsi ihanan villaista myös riittävän edullista peittoprojektiin. Siihen nimittäin uppoaa lankaa. Pohdin hetken, mitkä värit olohuoneen sohvalle sopisivat, mutta päädyin aika äkkiä luottoväriini, kaurapuuroiseen Ruuraan. Sitä löytyikin lankavarastosta jo ennestään peittoon riittoisa määrä. Kaverikseen se sai ihanan kettuisan oranssin Repo-värin, jota haalin ostoskoriini kuuden vyyhdin verran. Kotoakin sitä löytyi ennestään muutama vajaa vyyhti, mutta eiväthän nekään vielä riittäneet.


Huivi oli jo valmiiksi todella iso, mutta halusin sohvalle kunnollisen, aikuisen ihmisen kokoisen viltin. Lähdin rohkeasti kokeilemaan ohjeen muokkaamista siten, että otin yhtä kokoa suuremmat puikot. Huivi - tai siis tässä tapauksessa peitto - aloitettiin yhdestä nurkasta neulomalla reunusta ja lisäämällä silmukoita reunuksen vieressä. Tein tässä osiossa muutamat ylimääräiset lisäykset ennen kuin siirryin ohjeen seuraavaan vaiheeseen: peiton keskikohdan briossikuvioihin.


Peiton keskellä on viisi patenttineuleista suunnikaskuviota. Joka toisessa aina värit toisin päin. Puhelimen uumenista löytynyt muistiinpano kertoi, että tein pienempiin kuvioihin useamman ylimääräisen toiston, mutta tietysti isompien suunnikkaiden kohdalle päästyäni unohdin, että oli tarkoitus tehdä niistäkin suurempia. No eipä sillä, peitosta tuli ihan valtaisa jo näilläkin muokkauksilla.


Aloitin peiton neulomisen elokuussa. Alku on aina vauhdikasta ja hauskaa, kun pääsee neulomaan jotain uutta. Keskivaiheilla meno alkoi hyytyä loputtomien suunnikkaiden kanssa. Lopulta jouluna pidin hieman lomaa neulesuunnittelusta ja päätin vääntää peiton sinnillä valmiiksi. Voi sitä onnenhetkeä, kun sain viimeisen suunnikkaan neulottua ja ajattelin, että nyt on jäljellä enää kavennuksia, joiden myötä neulottava vähenee koko ajan. Paitsi, että jos peitossa on SATOJA ja SATOJA silmukoita, joista joka toisella kerroksella kavennetaan KAKSI, niin tiedoksenne, että se neulominen ei ihan hetkessä pääse loppumaan.


Tammikuun alussa otin peiton autoon mukaan reissuneuleeksi ja matkalla Helsinkiin sain vihdoin viimeisetkin silmukat kavennettua pois. Avasin ohjeen aukeaman lehdestä tarkistaakseni, miten viimeisten silmukoiden kanssa menetellään... ja vasta siinä kohtaa huomasin, että tässähän on vielä koko peiton kiertävä i-cord -reunus. Ei edes mennä siihen, kuinka kauan siinä kesti. Sovitaanko, että iloitaan vain siitä, että peitto on nyt valmis ja yritetään unohtaa tämä lopun hauska yllätys.


Olkoonkin, että peitossa oli paljon luultua enemmän neulottavaa. Mutta nyt se on valmis - oikeastaan yllättävänkin nopeasti - ja hirmuisen ihana. En mitannut tarkkaan, paljonko sille tuli pituutta kummassakin suunnassa, mutta meitä mahtuu sen alle kaksi aikuista pituussuunnassa perätysten sohvalle pötkimään. Ei enää taistelua siitä, kumpi vie sohvaviltin!


Jos joskus laiskottaakin neuleiden viimeistelyn kanssa, niin tämä kaipaa ehdottomasti huolellisen pingotuksen lopuksi. Reunoissa neulottava briossi kun on tiheydeltään ihan erilaista kuin keskellä neulottava ainaoikea niin ennen pingotusta reunat kiristivät kovasti ja keskusta taas pussitti urakalla. Mutta pingotuksen jälkeen viltti on oikein siisti. Minulla on kaksi Biltemasta ostettua lasten ruutuhyppelysettiä pingotusalustoina ja ne riittivät nippanappa pingotuskehikon rakentamiseen. Nippa nappa riitti myös eteisaulan lattiapinta-ala.

Neulisti

7 kommenttia:

  1. Tää on ihan huikea! Varmasti kaiken vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuntuu olevan! Mikäpä sen ihanampaa kuin kiskoa tämä ylle, kun sohvalla pötkiessä paleltaa.

      Poista
  2. Siitä tuli aivan ihana. Ja huikeat värit. :) Varmasti lämmittää!

    VastaaPoista
  3. Onpas arvokas peitto! Onnellinen olkoon miehesi, kun saa tuon alla kölliä sinun vieressäsi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...