sunnuntai 21. helmikuuta 2021

Juxtaposition

Nyt päästään puhumaan puserosta, joka saa pienen tilastotieteilijäkoodarin sydämeni läikehtimään lämpimästi.


Mitä: Juxtaposition / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.25 mm
Mistä: Handu Merinosukkis, 340 g

Juxtaposition on suloinen pusero, jota koristaa kauttaaltaan geometrinen kirjoneule. Malli neulotaan saumattomasti ylhäältä alas ja pusero on tosiaan kokonaan kirjoneuletta.


Mallissa on pitkät hihat ja suora, lyhyt helma.


Kirjoneuleen vuoksi mallissa ei ole rinnan muotolaskosta, mutta puseroon on helppo lisätä pituutta. Niska muotoillaan lyhennetyin kerroksin ennen kirjoneuleen aloittamista.


Mallin voi neuloa kahdella eri värillä, mutta mallikappaleen näyttävä väriliuku syntyi käyttämällä samaa monokromaattista liukuväriä seettiä siten, että aloitin päävärin setin vaaleasta ja kontrastivärin setin tummasta päästä.


Helmassa ja hihoissa oli pieni pätkä, jossa värit kohtasivat ja niitä oli haastavaa erottaa toisistaan, mutta langanohjain auttoi siinä. Ja homma oli ehdottomasti vaivan väärti sillä efekti on upea, kun pääväri liukuu hiljakseen pääntien valkoisesta hihansuiden mustaan ja kontrastiväri toisin päin.



Miten tämä kaikki sitten liittyy tilastotieteeseen ja koodaamiseen? Olen monesti puhunut haastatteluissa siitä, miten nautin, kun saan neuleiden sarjoittamisessa hyödyntää yliopistolla kerrytettyjä taitoja. Neuleiden suunnitteleminenhan on matematiikkaa, kun mallit pitää sarjoa moneen kokoon.



Kirjoneulekaarrokkeissa on ihan omanlaisiaan matemaattisia ongelmia ratkottavaksi ja tässä puserossa vielä tuplasti enemmän, koska kirjoneule jatkuu koko paidan pituudelta.


Vei hyvän tovin, kun pähkäilin, miten se ratkotaan, montako silmukkaa kussakin koossa on luotava kainalossa, jotta hihojen erottamisen jälkeen saa kuvion jatkumaan eheänä kaarrokkeesta helmaan. Ja koska minä olen meistä kahdesta (en huono, mutta) vähemmän hyvä koodaaja, huusin arvoituksen ratkaistuani heti miehen paikalle kertomaan, miten se koodataan mahdollisimman tehokkaasti.



Ja voi kuinka koodarin sydäntä lämmittää, kun ongelmat on selätetty ja sen jälkeen ei tarvitse kuin syöttää kaavaan neuleen tiheys, painaa yhtä nappia ja tiedostoon tulostuu virheettömät 12 kokoa. Ai että, tällaisesta minä nautin.


Neulojien onneksi me olemme jo ratkoneet nämä pähkinät ja niinpä te voitte vain keskittyä nauttimaan neulomisesta.


Alta löytyvät kaikki mallin tiedot, jotta pääsette valitsemaan värejä puseroihin. Osa kuvista on Laineen kirjaan ottamia ja osan napsimme itse.

Koko

XXS-XS-S-M1 [M2-L1-L2-XL] 2XL-3XL-4XL-5XL

Puseron on tarkoitus olla istuva. Valitse koko, jonka rinnanympärys on n. 6 cm omaasi suurempi.

Valmiin neuleen mitat

Rinnan- ja vyötärönympärys: 80-86-92.5-98.5 [104.5-111-117-123] 135.5-141.5-154-166 cm

Lanka

Handu Merinosukkis (75% merino, 25% nylon, 210 m / 50 g), tai muu fingering-vahvuinen lanka. Kuvissa mustavalkoinen liukuvärisetti, jossa PV aloitettu valkoisesta ja KV mustasta päästä.

4-4-4-4 [5-5-5-5] 6-6-7-8 vyyhtiä PV:ä ja 3-3-4-4 [4-4-4-5] 5-5-6-6 vyyhtiä KV:ä.

Menekki

PV: 655-725-760-815 [855-930-985-1035] 1145-1245-1370-1500 m,

KV: 545-610-635-680 [715-780-825-865] 960-1040-1150-1255 m.

Puikot

3.25 mm - 100 cm pyöröpuikko ja sukkapuikot, mikäli neulot hihat mieluummin niillä. Säädä tarvittaessa puikkokokoa saadaksesi oikean tiheyden.

Tiheys

26 s x 31 krs = 10x10 cm kirjoneuletta suljettuna neuleena (pingotuksen jälkeen).

Muuta

2 silmukkamerkkiä, päättelyneula.


3 kommenttia:

  1. Sievä pusero. Tykkään tuosta kuviosta - täydellisesti koodattu 👍

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun esittelet kirjan neuleet,näin niitä pääse tutkimaan ja miettimään ennenkuin saa kirjan käteen. ja kun kuvia on joka suunnalta niin sekin auttaa hahmottamaan paremmin.

    VastaaPoista
  3. Hei käsityöntekijä!

    Olisiko sinulla hetki aikaa käydä vastaamassa käsityöaiheiseen kyselyyn? Kysely on osa kahden kasvatustieteen tohtorin post doc -tutkimusta. Kysely käsittelee käsitöiden tekemisen ja arvojen yhteyttä, kestävää käsityötä sekä sosiaalisen median liittymistä käsitöiden tekemiseen. Kysely on tarkoitettu kaikille käsitöitä tekeville ja siihen vastaamiseen menee noin 20-30 minuuttia. Olisitko ystävällinen ja kävisit vastaamassa kyselyyn oheisesta linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/3E7D6087B575421F

    Ystävällisin terveisin: Katja Vilhunen
    (tätä kutsua saa jakaa eteenpäin)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...