sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Höyhenenkevyt

Jos tällä hetkellä inspiraationi huiteleekin jo palmikoissa tulevan talven varalle, viime syksynä kaikki ajatukseni olivat yhä kirjoneuleissa. Lehtiin tulevilla ohjeilla on aina pitkä matka ajatuksesta painettuun lehteen. Niinpä Taito-lehden tuoreen numeron keväisen kepeä Höyhen-pusero oli puikoillani tosiaan jo viime syksynä.


Mitä: Höyhen / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Kettu Yarns Highland Wool + Silk Mohair, 88 + 50 g

Lehtiin on hauska tehdä neuleohjeita, sillä suunnittelutyön tueksi on yleensä tarjolla inspiroiva mood board. Tämän lehden aiheena olivat linnut ja koskapa minua kovasti yhtä kirjoneulotutti, päädyin suunnittelemaan puseron, jonka kaarroketta koristavat eri kokoiset höyhenet ja untuvat.



Pusero ehkä neulotaan villalangasta, mutta se on malliltaan lyhyt ja hihatkin ovat vain pikkuruiset resorit. Niinpä se on erinomaisen kevyt pusero vaikkapa kesämekon kaveriksi. 



Kaarroketta koristavien untuvien lisäksi puseron kaikki joustimet neulotaan kaksivärisenä ja myös puseron vartaloa koristaa yksinkertainen pisarakuvio. Koska mallissa on lyhennetyin kerroksin tehtävää muotoilua, kannattaa pisarakuvio lopuksi silmukoida lyhennettyjen kerrosten alueelle. Näin langat eivät ole koko ajan solmussa ja säästät hermojasi. Toki vartalon voi myös neuloa kokonaan pelkällä päävärillä - ja useampi testineuloja näin tekikin.



Tässä mallissa lisää mielenkiintoa tuovat myös valitsemani langat. Päävärinä nimittäin toimii Kettu Yarnsin ihana, fingering-vahvuinen Highland wool -villa, mutta kontrastivärinä käytin hauskasti kaksinkertaista, pitsivahvuista mohairsilkkiä. Kontrastivärin lanka tuokin kuvioihin kaunista pörheyttä.


Ohje löytyy siis Taito-lehden uusimmasta numerosta. Myöhemmin syksyllä sen oikeudet palaavat minulle ja silloin se tulee saataville myös Ravelryyn ja verkkokauppaani yksittäisenä ohjeena. Näistä jälkimmäisistä kuvista on kiittäminen Taito-lehden Sonjaa.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...