torstai 29. maaliskuuta 2012

Ohje etsii neulojaa

Muistatteko vielä tämän? Vihreä liivi on vanha suosikkini ja sai lukijoiltakin positiivista palautetta. Se on kuitenkin jo ainakin 7-8 vuotta vanha ja jäänyt vuosien saatossa turhan pieneksi. Ajattelin siis ottaa uusinnan ja kirjoittaa siihen tällä kertaa myös ohjeen.

Tottakai, jottei homma sujuisi liian helposti, päätin tehdä liivin tällä kertaa täysin saumatta ylhäältä alaspäin ja vielä hyödyntää vasta opettelemaani Contiguous-menetelmää pienen pienten hihojen tekemiseen. Liivin etukappaleet menevät ristiin rinnan päältä ja yhdistyvät sen jälkeen suljetuksi neuleeksi. Sivuissa ja alareunassa on joustinneuletta. Tässä tulos:


Mitä: Flappy / oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.5 mm
Mistä: Drops Baby Merino, 185 g

Oli hauskaa pohtia, mistä ohjetta lähtee kirjoittamaan. Ensin laskin vanhasta liivistä neuletiheyden ja silmukkamäärät olkasaumoista, rinnan alta, vyötäröltä jne jne. Sitten piti mittailla vanha liivi ja tarkistuslaskea, pitivätkö mitat ja tiheys kutinsa. Sen jälkeen pengoin netistä kokotaulukon ja kas, vanha liivini oli tasan S-kokoa. Samasta taulukosta sitten vain mitat M-koolle ja laskemaan, paljonko pitää olla silmukoita missäkin kohtaa. Hieman piti pohtia, miten lisäykset ja kavennukset menevät, kun teenkin ylhäältä alaspäin, mutta kyllä se siitä lutviutui. Hauskinta oli huomata, että kun piti pistää kynä paperille ja alkaa kirjoittaa itse ohjetta, totesin heti ensimmäisen rivin jälkeen, että paljon helpompaa on kirjoittaa englanniksi! Olen viime vuosina neulonut vain ulkomaisia ohjeita, joten en osannutkaan enää ajatella suomeksi, miten merkitään oikeita, nurjia, kavennuksia ja lisäyksiä! :D

Suunnittelen ohjeen laittamista myyntiin Ravelryyn, joten nyt kysyisinkin, huolisiko joku teistä toimia testineulojana ohjeen kanssa? :) Ohje on kirjoitettu englanniksi ja sisältää S, M, L ja XL-koot seuraavan taulukon mukaisesti:

Koko Vyötärön ympärys (cm)
S 68
M 76
L 84
XL 94

Oman liivini tein Dropsin Baby Merinolla, mutta tähän varmasti sopii muukin saman paksuinen lanka. Lankaa kului yhteensä 185 g. Olisi huippua, jos muutama teistä tahtoisi testineuloa tätä, mieluiten eri koissa. Ja malttamaton kun olen, on tietty plussaa, mitä nopeammin tämän ehtisit testineulomaan. Jos joku tahtoisi erityisesti testineuloa tätä suomenkielisenä, voin vielä harkita ohjeen kääntämistäkin. :)


Niitä kuvia yritettiin ottaa myös ulkona, mutta kengäthän siinä sai vain täyteen lunta.

Ai niin! Noissa sisällä otetuissa kuvissa näkyy Marjon vintagekorut -blogin arvonnasta voittamani ihastuttava koru. Kiitos vielä siitä Marjo!

Neulisti

19 kommenttia:

  1. Hei, teitä tiuhaan kurkkiva olisi kiinnostunut. Se vain, että en tiedä onnistuuko englanninkielisestä ohjeesta, kun ei ole tullut koskaan kokeiltua ja tuota kokoa en osaa sanoa,kun tuo vyötärö on 70 cm, että pitäiskö sen olla s vai m. Mutta laita mailia, jos kelpuutat. Yleensä teen yhtä työtä kerralla, joten uskoisin suht äkkiä tekeväni. :) Ja se maili: hipsulainen79@gmail.com

    VastaaPoista
  2. minä tahon testineulojaksi! ;) minä oon kokoa s(oikeestaan xs, mutta menee se s kokokin päälle... ;))

    mailiosote on ultsikultsi ät hotmail.com :)

    VastaaPoista
  3. Ihana!
    Minäkin tahtoisin testineulojaksi, mutta lontooksi neulomista vierastan. Suomeksi uskaltaisin luvata aika nopeaa neulontaa... Koko olisi varmaan m tai l.

    VastaaPoista
  4. Onpa kivan näköinen liivi! Voisin oikein mielelläni koeneuloa tuollaisen, tosin tuo englanniksi neulominen on vielä vähän hataralla pohjalla, mutta tiukan paikan tullen sekin voi onnistua! Yleensä neuleet valmistuu melko nopeasti multa. s-posti on pihlajanoksalla ät gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ompa hyvän näköinen!

    Mie voisin haluta myös testineulojaksi koossa M,
    ja englanninkielinen ohje taipuu kyllä helposti valmiiksi (ainakin yleensä).

    VastaaPoista
  6. Onpa kivannäköinen ja etenkin raikkaan värinen liivi. Minuakin kiinnostaisi testineulominen. Vyötärön puolesta olisin kokoa M, mutta kuinka pitkät on olkasaumat "hihoineen"? Luultavasti tarvitsisin enemmän tilaa hartioihin. Ohjeen kielellä ei ole väliä, voisin myös jelppiä käännöksen kanssa, jos on tarvetta. Neulomiseen varmaan menisi pari viikkoa. (llehti (at) gmail.com)

    VastaaPoista
  7. Kiva liivi ja koru sopii sen kaveriski kuin nenä päähän! Täälläkin olisi yksi testineuloja. Englanniksi neulominen on tuttua, minä tekisin luultavasti L-koon hieman pitempänä versiona.

    VastaaPoista
  8. Minäkin tulisin mielelläni testineulojaksi. Purkoosin välttämiseksi tekisin kuitenkin mieluuumin suomenkielisestä ohjeesta.

    VastaaPoista
  9. Kaunis liivi, mukavan yksinkertainen mutta siinä on jujua :D Voisin testineuloa L tai XL -koon jos vielä on tarvetta! Ja englanniksi tietenkin ;)

    VastaaPoista
  10. Hei! Sain juuri valmiiksi villatakin Contiguous-metodilla. Tämä liivi kiinnostaisi kovasti. Se muistuttaa juuri sopivasti Aleitaa, joka on ollut ravelry-jonossani iät ja ajat, mutta johon en ole vielä ryhtynyt.
    Puhut vyötärönympäryksestä, mutta tarkoitat varmaan rinnanympärystä? Jos näin, tekisin mielelläni XL-koon, ja tietenkin englanniksi. Jos tarkoitit vyötäröä, olen L.
    sp löytyy blogistani.

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis !
    Tuo pääntie on ihanan mallinen :)

    VastaaPoista
  12. hei taas!Seurasin omaa linkkiäni, eikä se johtanutkaan suoraan blogiini.
    Olen todella kiinnostunut (ja todella nopea) - tässä blogiosoitteeni:
    http://heles-inki.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  13. Ihana! Ilmoittautuisin riemusta kiljuen betaajaksi, mutta en nyt uskalla luvata mihinkään suuntaan yhtään deadlinea. Noin kauniilla työllä jo näyttää olevan jo tarpeeksi testaajia :) P.S. taas on kommenttiosio kiukutellut eikä ole antanut kommentoida mitään :( onko teidän puolella ollut mitään kommenttiongelmia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt pitkästä aikaa toimineet kommentit ongelmitta. Ihme vaivoja bloggerissa.

      Poista
  14. Voi, miten ihastuttavan monta innokasta teitä löytyi ja hurjan nopeasti! Ihan kamalaa koettaa jollain perusteella tehdä valintoja, mutta pakko. Olen laittanut testineulojille sähköpostia. Kiitos kaikille muillekin tarjoutumisesta!

    VastaaPoista
  15. Tosi nätti liivi, ihania yksityiskohtia! Harmi, etten ehtinyt ilmoittautumaan testineulojaksi, mutta onneksi sait nopeasti monta sopivaa. :) Tuo malli täytyy kyllä pistää muistiin vastaisuuden varalle!

    VastaaPoista
  16. Kaunis! Pitää laittaa malli muistiin ja ostoksille sitten kun ohje tulee myyntiin :)

    VastaaPoista
  17. Kiitos ArualMaria ja helena. Ihana kuulla, että ohjeelle löytyisi ottajia. :)

    VastaaPoista
  18. No en enää ihmettele, miksi toivoit tuon värisen korun :) liivi ja koru sopivat kuin nenä päähän sinulle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...