maanantai 12. maaliskuuta 2012

Petrooli klassikko

Eilen illalla valmistui uusi neulepaita, Kim Hargreavesin Blaze. Ohje oli tarkoitettu neulottavaksi kahdesta mohairlangasta, mutta en tahtonut pörröistä neuletta. Vaihdoin ohjeen langat Cascade 220 Heathersiin. Tämä lanka oli ohjeen lankoja ohuempaa ja tarvitsi myös kapoisemmat puikot (4.5 ja 5.0), joten valitsin yhtä isomman koon (L) ja aloin neuloa. Totesin kuitenkin takakappaleen jälkeen, että ihan hyvin olisin mahtunut myös pienempään ja päätinkin käyttää sitä etukappaleena ja neuloa takakappaleen M-koolla. Ihan hyvä paita tuli tälläkin yhdistelmällä. Lankaa kului tasan 400 g. Ideoita, mitä voi tehdä 200 g:lla Cascade 220 Heathersia?


Mitä: Blaze / Kim Hargreaves
Miten: Neulonta
Mistä: Cascade 220 Heathers

Neule viihtyi puikoilla aika lailla tasan kaksi viikkoa. Siinä välissä tuli tosin tehtyä myös MuurLe-pipo, että nopeamminkin olisi tämä valmistunut. Muutoin mukava neulottava, paitsi että hieman ärsyttivät pikkupalmikot, joiden kierrot tuli jokaisella oikean puolen kerroksella. Kaunista jälkeä kuitenkin, ja työn nopeuttamiseksi olen opetellut tekemään palmikot ilman palmikkopuikkoa. Hyvin ne silmukat malttoivat ainakin tällä langalla pysyä hengissä sen aikaa, että sain käännettyä niiden järjestyksen.


Kaunis paita, hyvä mieli. Ei lisättävää. :)

Neulisti

13 kommenttia:

  1. Ihana pusero :) 200g riittäisi ainakin tuubihuiviin ja tavalliseen huiviin, voisit tehdä huovutettuja tossuja, liivin, pipoja, tumppuja, huovutetun laukun, jne.....Ihana lanka.

    VastaaPoista
  2. Todella nätti, sopii hyvin farkkujen pariksi!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis neule! Eikö olekin tosi ihanaa lankaa? Siitähän saa vaikka mitä, esmes lapasia, pipon, kaulurin.

    VastaaPoista
  4. Ihana paita! Tuota lankaa pitäisi joskus kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tulikin nätti neule. Lanka onkin minulle tuntematonta...

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikki ihanista kommenteista. Neule on ollut tänään käytössä ja osoittautui vielä supermukavaksi yllä. Lanka oli mukavaa neulottavaa ja ihanan nopeasti edistyi työ, kun oli pitkästä aikaa vähän paksumpaa lankaa.

    Kaipasin loppulangalle jotain sellaista työtä, mihin saisi kaiken upotettua kerralla.. Bongasinkin jo ihanan huiviohjeen siihen tarkoitukseen. :)

    VastaaPoista
  7. Kiva pusero.
    Lopulangasta saa varmaan pipon ja siihen sopiva kaulahuivin.
    Pienen ihmisen pusero tuosta tulisi myös, jos sellaiselle on käyttöä.

    VastaaPoista
  8. Teille on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis pusero. Hyvä keksintö se isompi etukappale, kun harvalla selkä tarvitsee yhtä paljon tilaa kuin etu. Onneksi jotkut ohjeetkin tehdään niin jo vartavasten.
    Loppulangasta saisi muhkean kaulurin tai hupun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Minä varmaan kokeilenkin josko saisi sellaisen soljen huiviin :)

      Poista
    2. Olen kyllä hyvin tyytyväinen ratkaisuuni tehdä takakappaleesta yhtä kokoa kapeampi. Pitänee soveltaa sitä jatkossa muissakin ohjeissa.

      Poista
  10. Kaunis paita, värikin on nätti. Tosiaan paljon kivempi ilman pörrölankaa. Ja hyvä idea tuo kappaleiden kokojen kanssa soveltaminen, täytyy pistää muistiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...