perjantai 3. helmikuuta 2012

Kerällä

Taas tuli kuvattua. Tämä paita on monen monen vuoden takaa, ehkä ainakin 8 vuotta vanha. Se on aikoinaan tehty oman pään mukaan jostain muhevasta Novitan langasta (jotain Jambon ja Jumbon tapaista, mutten ole varma, onko kumpaakaan niistä). Jos joku tunnistaa langan kuvasta, olisi kiva, jos vinkkaat sen nimen. :)


Mitä: Paita / oma ohje
Miten: Neulonta
Mistä: Novita Jumbo Soft

Paita on viihtynyt vuosikaudet vaatekaapin perällä. Joka ikinen talvi pakkassäillä, ( Joita muuten on todella nyt riittänyt!) kun oikein paleltaa, kaivan sen taas esiin. Tänään oli kyllä töissä niin kylmä, että tuskin olisin ilman tarennutkaan! Kuvausrekvisiittana mm. oven päällä kuivuva lakana. Sen siitä saa, kun ollaan jo valmiiksi myöhässä ja sitten maanittelee miestä kuvaamaan neulepaitaa.


Mutta sitten kerälle! Iki-ihana mies osti mulle tänään tiistaisen hääpäivän kunniaksi vyyhdinpuut ja kerimislaitteen Poppelista!



Vietettiin hääpäivää Tampereella ja piti tietysti katsastaa paikallinen lankatarjonta. Kävin Lankaideassa hullaantumassa vyyhdistä jos toisestakin. Reissun jälkeen laskeskelin miehelle, että meillä olisi nyt sitten ainakin 15 vyyhtiä kerittävää. Ei tarvinut kauaa suostutella, että joskos hankittaisiin asianmukaiset laitteet. :)

Tietysti uutta ihanuutta piti testata useamman vyyhdin verran. Kerälle pääsivät mm. peittoa varten ostettu Malabrigo Sock Playa, Drops Lace ja Zeldan padasta poimitut Salmiakkisuklaa ja Kevätesikko. Voi kun näistä keristä tulee kauniita, eikös? On muuten nopia; 800 m pitsilankaa keriytyi viiteen minuuttiin. Kauankohan sitä olisi käsin rullailtu?


Lopuksi vielä alkuinnostuksen sävyttämä kuva. Puffeja on tullut muutamia lisää. Nyt niitä on 32 kokonaista ja 3 puolikasta. Niitä on niin mukavaa mallailla ja sovitella vierekkäin. Ja hypistellä, kun ovat pehmeitä! Tästä vaan nopeasti huomaa, että jos haluan kunnollisen peiton, se 600 puffia oli varmaankin alakanttiin arvioitu. Ehkä tämä tosiaan on vuoden projekti. Jämälangat varmasti loppuu aika pian, joten ajattelin ylläpitää puff-innostusta hemmottelemalla peittoprojektiani tuolla Malabrigo Sock Playalla.


Huomenna sitten arvotaan Vyyhdin kanssa lankapakettien voittajat!

Neulisti

14 kommenttia:

  1. IHanan värinen ja varmasti lämmin tuo pusero!
    Nuo puffat on kyllä niin houkuttelevan näköisiä...

    VastaaPoista
  2. Onpa lämpimän näköinen neule! Drops Lace, 800 m käsin = 4 tuntia leffan kanssa. Harmi, etten ollut siellä töissä tänään, ois ollu ihan hauska tavata kasvotusten Lankaideassa :) Hyvää hääpäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, kylläpä olen entistä iloisempi, että sain kerimislaitteen.. Keskiviikkona siis kävin Lankaideassa. Olisipa ollut hurjan hauska tavata!!:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On ehdottomasti. Ja ymmärtää myös oman parhaansa. :)

      Poista
  4. Hih, ostaispa mullekin joku tuon laitteen;)Nuo puffat ovat kyllä ihania, villapaita on myös ihana.

    VastaaPoista
  5. Ihana mies sinulla:)Minä ostin ihan itse itselleni tuon kerimislaitteen, enkä ole katunut yhtään. Vyyhdinpuutkin hankin käytettynä neulomosta, mutta niillä ei kyllä tehnyt yhtään mitään kun olivat rikki, harmittaa kyllä....

    Pusero näyttää todella lämpimältä ja puffat taitavat koukuttaa. En taida uskaltaa edes kokeilla, vaikka mieli tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi vyyhdinpuitasi. Voin kyllä suositella korjauttamaan/hankkimaan uudet vyyhdinpuut. Ovat aivan ihana laite. :)

      Poista
  6. Hyviä ostoksia olet tehnyt. Jokainen harrastus tarvitsee asian mukaiset varusteet! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee olemaan iloa vuosiksi eteenpäin. Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  7. Hei!
    Tuo villapuserosi lanka on todennäköisesti Novitan Jumbo soft:ia. Ainakin kovin samanlaiselta vaikuttaa. Olen neulonut siitä v. 2003 vauvanpeiton.
    Heleätä helmikuuta Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onnea kerijälaitteesta! :) Ihania keriä, odotan mielenkiinnolla, mitä noista syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Malabrigo on puff-peittoa varten ja Lacen olen suunnitellut käyttäväni Kim Hargreavesin ohjeeseen. Saa nähdä, mitä noista Zeldan ihanista värjäyksistä vielä kehkeytyy. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...