sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Lohtuluksusta

Kävin jokin aika sitten Titityyn neuleillassa ja minulla oli mukanani 1,4 sukkaa. Tarkempaa selvitystä löytyy täältä, mutta sanottakoon lyhyesti, että käämit paloivat railakkaasti ja lähtiessäni minulla oli valmiina 1,2 sukkaa. Onneksi paikalla oli riittämiin vertaistukea. Minua neuvottiin (lue: komennettiin ja vannotettiin) jättämään sukat rauhaan vähintään vuorokaudeksi ja ostamaan sen sijaan sille illalle välipalaksi jotain ihkua lohtulankaa. Ei auttanut kuin totella.

Minulla oli oikeastaan mielessäni jotain ihan muuta lankaa, mutta hyllyjä tutkiessani olin poiminut käteeni Madelinetosh-vyyhdin, joka ei sitten jostain syystä koskaan kädestäni pudonnut. Olihan se lopulta pakko ottaa mukaan, kun siitä selvästi oli tarkoitus neuloutua minulle jotain sukkaraivoa liennyttämään.


Mitä: Chandelle Cowl / Megan Goodacre
Miten: Pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä: Madelinetosh Sport, 100 g

Olen jääräpäinen muutoksenvastustaja. Kun uudet muoti-ilmiöt valtaavat kadut, pidän niitä useimmiten ihan urpoina. Vastustan niitä viimeiseen saakka, ja juuri kun suurin aalto on menossa ohitse, haluankin hypätä kyytiin. Tuubihuivit olivat minusta alkuun aivan pöljiä. Tai no, eivät nyt aivan, mutta ärsytti, kun jokaisella vastaantulijalla oli sellainen kaulassaan. Päätin vakaasti, että PYH - tuollaiseen en lähde. Ja nyt vuoden pari tuubihuiveja tuijoteltuani huomasin etsiväni ravelrysta kivoja tuubihuivimalleja.


Muokkasin ohjetta jonnin verran. Ohjeen mukaan tippukivikuvioita pitäisi tehdä neljä ja väliin aina neljä silmukkaa sileää. Koska ostin vain yhden vyyhdin, kokeilin tehdä kolme kuviota ja kolmella silmukalla sileää neuletta kuvioiden väliin. Kuviot olisi myös pitänyt aloittaa samalta riviltä, mutta minusta oli paljon mukavampaa, jos ne kulkisivat eri tahtiin. Niinpä aloitin keskimmäisen kuvion riviltä 17 (jos joku joskus vaikka haluaisi tehdä samanlaisen). Lisäksi loin silmukat ohjeesta poiketen väliaikaisella luonnilla (provisional cast-on), jotta sain lopuksi silmukoitua huivin päät yhteen siististi. Oikeasti huiviin olisi pitänyt myös neuloa enemmän pituutta, mutta minä päätin tehdä siitä tasan yhden kerän mittaisen.


Nätti tuli. Lankaa olisi voinut olla enemmänkin ja päätin korvata langanpuutteen ahkeralla pingottamisella. Virhe! Pingotin huivia sitten ihan liiankin kanssa ja siitä tuli liian pitkän ohut lörppö. Ei kun kastelemaan uudestaan, onneksi sain sen vielä pelastettua.

Neulisti

12 kommenttia:

  1. Hieno tuubihuivi. Minä olen samanlainen, että innostun hitaasti muotijutuista. Ihan viime aikoina olen vasta alkanut tuubihuivejakin katselemaan sillä silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi näissä neulotuissa tuubihuiveissa on valinnanvaraa, niin ei tarvi tehdä ihan samanlaista kuin kaikilla muilla. :)

      Poista
  2. Ihana!!! Onko tossa oikeasti vain yksi vyyhti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. :) Pingotin sen ensin ihan äärimmilleen. Sitten harmitti, kun se oli tietty ihan ohut lörppö. Kivasti se kuitenkin pullahti uudestaan, kun kostutin sen suihkupullolla kunnolla ja jätin henkariin kuivumaan.

      Poista
  3. Hyvät neuvot sait, ihana lohtukauluri :) Miekin tein vasta viime syksynä ekan lenkkikaulurin, se on ihana! Sitten tuhahtelen halveksivasti massaketjujen akryylituubeille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosh sportilla saa kyllä hyvän ylemmyydentunteen akryylituubeja kohtaan. :D

      Poista
  4. Kaunis tuubi! Kannatti siis lopettaa vastustelu ja hypätä mukaan tuubien maailmaan :)
    Joko on seuraava tuubimalli katsottuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan niitä suosikeissa useampikin odottelemassa. :)

      Poista
  5. Nätti!

    Mie oon ihan samanlainen pukeutumiseen liittyvien muotioikkujen suhteen. Lämpenen hitaasti ja innostun vasta, kun villitys on jo menossa ohi. Suositut neuleohjeetki toteutan yleensä vasta sen jälkeen, kun kaikki muut tuntuu tehneen jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, voidaan sitten yhdessä olla se villitysten toinen aalto.

      Poista
  6. Hih, tulin kommentoimaan sitä että minäkin vastustan aikani noita muoti-ilmiöitä mutta näköjään moni muu ehti sanoa jo saman :) Tosin epäilen vahvasti että semmoista jumpsuitia ei päälläni nähdä koskaan...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...