torstai 20. lokakuuta 2011

Nappikauppoja

Kävin vähän ostoksilla, ja mieheni totesi, että kuka ikinä onkaan keksinyt sanonnan nappikaupoista, ei ole niitä itse tehnyt. Kalliiksi nimittäin käyvät, ainakin jos koettaa kerätä nappivarastoa. :)

Tällä kertaa valmistuneiden listalla on äidin joululahja ja kesästä asti nappeja odottanut neuletakki. Äiti pitää kovasti kaikista kirkkaista väreistä, oransseista ja vihreistä. Niinpä ajattelin ilahduttaa äitiä jouluna oranssilla liivillä.


Mitä: Liivi / Suuri Käsityölehti 7/2011
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Muskat, 400 g

Ohje löytyi Suuresta Käsityölehdestä 7/2011, ja lankana käytin Dropsin Muskatia, jota kului yhteensä 400 g. Aikaa neulomiseen meni taas noin viikko. Tuntui tehdessä todella hitaalta, kun piti neuloa pelkkää sileää neuletta niin pitkästi. Kaipaan neuloessa paljon vaihtelua ja siksi pidän kovasti kaikenlaisista muotoiluista ja kuvioista. Jo sekin, että sopivin väliajoin lisätään ja kavennetaan silmukoita auttaa paljon.

Tässä työssä suosikkini on kyllä tuo nappi, se oli oivallinen löytö. Sitten pitäisi malttaa jouluun asti.


Toinen työ valmistui tosiaan jo kesällä, mutta kotona ei ollut sopivia nappeja, enkä saanut aikaiseksi mentyä nappikaupoille ennen kuin nyt. Ohje on Kim Hargreavesin, ja löytyy täältä. Hassua oikeastaan, kun kuvasta ei tahdo nähdä takkia kunnolla, kun se on musta.. Mutta jokin tässä, ehkä nuo napit, välittivät kyllä viestin klassikkoneuleesta.


Mitä: Raven / Kim Hargreaves
Miten: Neulonta
Mistä: Drops Safran, n. 350 g

Lankana käytin Dropsin Safrania. Se on suosikkilankojani, tuntuu tosi pehmeältä ja ihanan viileältä kesäneuleissa. En enää millään muista, paljon työhön meni lankaa ja aikaa, mutta veikkaisin n. 7 kerää ja reilua viikkoa.


En olekaan ennen tehnyt näin jakkumaista neuletakkia. Kuitenkin nämä ihanat napit - joissa on samaa tunnelmaa kuin ohjeen kuvassa, mutta jotka ovat modernimman malliset - ja heleä vihreä väri tekevät neuleesta sopivan nuorekkaan makuuni.


Loppuun vielä pieni maistiainen tulevasta. Olen pitänyt tämän viikon syyslomaa ja koko viikko on kulunut juhlamekkoa ommellessa.


Neulisti

7 kommenttia:

  1. Järkytyin itsekin, kun kävin hiljattain OSTAMASSA elämäni ensimmäiset napit. Aina aikaisemmin niitä on jostain löytynyt niihin vähäisiin ompeluksiin, joita olen tehnyt. Tulin siihen tulokseen, että halvemmaksi tulisi käydä etsimässä kirpparilta vaate, jossa on nappeja ja irrottaa ne uusiokäyttöön. Se on sotasuunnitelma seuraavaa kertaa varten! :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania neulomuksia. Tuo neuletakki on aivan suloinen! Rupesin itsekin miettimään, pitäisikö rohkaistua tuollaisen neulomiseen vai tehdäkkö ennemmin vanhat ikuisuusprojektit loppuun...
    Napit on kyllä ongelmallisia. Miulle ongelmallisinta lienee se, että kauneimpia nappeja en raaski käyttää mihinkään!

    VastaaPoista
  3. Rohkaistu ihmeessä! Tätä vihreää neuletakkia oli jotenkin ihan erityisen kiva neuloa. Helmineule oli sopivan mielenkiintoista ja takin malli oli minusta kauniin yksinkertainen.

    Ja napeista. Niitä saa onneksi aina lisää. (Joskaan ei mitenkään ilmaiseksi.) :)

    VastaaPoista
  4. Tulin vastavierailulle. Upeita töitä sinulla! Etenkin tuo aiemmin esitelty pitsineule oli todella kaunis.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anne K. Pitsineule onkin itse asiassa Vyyhdin käsialaa, sillä meitä on täällä kaksi toikkaroimassa neuleiden valtatiellä.

    VastaaPoista
  6. Minä mitään tekstejä lukenut, kunhan vaan kattelin kuvia ja innostuin näkemästäni... Ja niistäkin kuvista huomasin vain ja ainoastaan teidän tekemät neuleet. Hih.

    VastaaPoista
  7. Mielettömän ihana nappi! Tykkään tuosta liivistä ja takkikin on kiva.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...