tiistai 10. helmikuuta 2015

Piäleen mänt

Appiukko on niin kovin tykästynyt huopatossuihinsa, että tilasi uudet. Meikämandoliinihan ei kahdesti samaa mallia neulo, joten etsin uuden ohjeen. Virhe!


Mitä: Vintage Slippers / Anna Meier
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Louhittaren luolan Sampo, 188 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/vintage-slippers

Itse malli on kovin soma. Kivat huopatossuset, joihin saumat tuovat ryhtiä. Ensin neulottiin pohja ja sitten poimittiin pohjan reunasta silmukat. Myös varpaiden päälle tuleva osa saatiin tehtyä saumatta. Mitään ei tarvinut ommella, vaikka langanpäitä jäikin muutamia pääteltäväksi ja ainoa rasittava homma oli noiden saumojen koukkiminen virkkuukoukulla. Oli meinaan hidasta.

Kaksi päivää työstin tossuja. Vaikuttivat ihan järjettömän suurilta, mutta ajattelin totella ohjetta. Eikä kukaan siellä nyt yhtään huutele, että ohjeessakin käskettiin huovuttaa mallitilkku! Lopputulemahan oli nimittäin se, että tossut kävivät neljästi 60 asteen pesussa ja olivat edelleen ihan liian isot. Eivät muutenkaan huopuneet nätisti vaan kurtistuivat ihan vääristä paikoista ja vinoutuivat jajaja. Piäleen mänt! Pah. Alla vielä kuva ennen huovutusta. 


Jos jotain hyvääkin sanottavaa, niin opin tämän myötä, että helmineule toimii paljon sileää paremmin huovutksessa. Siitä tulee selvästi tukevampaa matskua valmiina.

Neulisti

15 kommenttia:

  1. Haa, kiitos huovutusvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä. Itse en jännästi halua kokeilla huovuttamista vähään aikaan.

      Poista
  2. Jotenkin lohduttavaa, että ei ne projektit ihan aina sielläkään päässä onnistu :D.

    VastaaPoista
  3. Oppia ikä kaikki, vai mitenkä se män? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä tiedä, osinko tästä juuri muuta kuin, etten enää luota tähän suunnittelijaan. :D

      Poista
  4. Pelkästään eri lanka kuin ohjeessa saattaa tehdä työstä epäonnistuneen tapauksessa huovutus,(puhumattakaan neuletiheydestä ym. seikoista) ei välttämättä vikaa edes siinä suunnittelijassa ;) Syväänhengitystä ja kokemuksia rikkaampana uudelleen yritys :D

    VastaaPoista
  5. Juu huovuttamisen sietämättömyys...Ikinä ei voi tietää onnistuuko!!!! Mä huovutan nykyään vaan pirtinkehräämön karstalankoja ja kampalankoja kun ne onnistuu yleensä aikahyvin.

    VastaaPoista
  6. Siis huovutus on oikeesti melkein semmosta rajatietoa, et en kyl uskalla kokeilla! Mäki oon tehny just ton saman virheen, et on sillee "nääääh! siirrytän johonki tuntemattomaan ohjeeseen, koska ei vanhaa jaksa" silloin ko on pitänyt tehä lahjaksi jotain!

    VastaaPoista
  7. Nuo voisi ehkä kiinnittää ylösalaisin keittiön seinälle ja säilyttää niissä tuoreyrtti ja -salaattipurkkeja. ;) Ei se niitä opeta tavoille, tietenkään, mutta jos edes itseä vähän helpottaisi... :) Huopuuko se helmineule sitten muuta neulosta heikommin vai mikäköhän tuossa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että se siitä helmineuleesta oli kiinni, koska sillä suunnittelijan mallikappaleetkin oli tehty. Tämä lanka ei varmaan vaan ollut yhtä altista kutistumaan huopuessaan kuin ohjeessa käytetty.

      Poista
  8. Pesukonehuovutus kyllä opettaa neulojalle nöyryyttä :-) Kahta samanlaista kertaa ei taida olla. Käsine- tai tossuparikaan ei huovu välttämättä samalla tavalla. Oon huomannut, että märkähuovutuksella ja rajuilla muotoiluotteilla pystyy pelastamaan paljon, mutta tässä tilanteessa niistäkään ei taida olla apua...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...