torstai 24. joulukuuta 2015

24. joulukuuta / Dec 24th

Jatka sukkaa A neulomalla 24 kerrosta. Viime vuonna pyysimme teitä poimimaan itselleni viimeisimmästä kommentista värin ja jättämään sinne tilalle uuden. Tällä kertaa voisitte jättää valmiin värin sijasta ohjeen, jonka perusteella seuraavan lukijan väri määräytyy. Ja tietty valitsette oman värinne viimeisimmän kommentin ohjeiden mukaisesti.


Neulisti valitsi värin suosikkijoulukoristeestaan. Se on vaaleansininen ravistettava lumipallo vai miksi niitä kupoleita kutsutaankaan suomeksi. Kaaviota voi jälleen käyttää kirjoneuleeseen.


Nyt sukkien raitaosuudet ovat valmiit. Neulo vielä kumpaankin sukkaan 8 kerrosta (1 o takareunasta, 1 n) -joustinta ja päättele sukat joustavasti.

Viimeiseksi neulotaan vielä kantapäät. Poimi kantapään apulangan ylä- ja alapuolelta silmukat neljälle sukkapuikolle tai jos käytät magic loop -tekniikkaa, niin pyöröpuikolle ja pura sitten apulanka pois. Reikien välttämiseksi, voit poimia myös yhdet silmukat puikkojen välistä, jotka kavennat sitten ensimmäisellä kerroksella pois.


Aloita neulominen oikeasta alanurkasta (varpaat alhaalla, resori ylhäällä). Neulo 6 kerrosta oikein suljettuna neuleena.

Kavennuskerros: Neulo jokaisen puikon lopussa 2 o yhteen. (Jos käytät magic loop -tekniikkaa, kavennukset tulevat kahdesti kummallakin puikolla.)

Toista kavennuskerros joka 4. kerros vielä 3 kertaa, joka toinen kerros 3 kertaa ja vielä joka kerros 3 kertaa. Jäljellä on 20s. Siirrä 2. puikon silmukat ensimmäiselle ja 4. puikon silmukat kolmannelle puikolle. Katkaise lanka jättäen riittävän pitkä häntä ja silmukoi loput silmukat. (Tämä kantapään ohje on suomennettu Crystal-sukkien ohjeesta.) Jos kaipaat kuvallista ohjeistusta kantapäähän, vilkaise viime jouluaaton postausta.

Päättele langanpäät ja sujauta sukat jalkoihisi.



Tällaiset meidän sukistamme tuli tänä vuonna.



Kalenterineulonnan päätteeksi lähilankakauppamme ja kalenterisponssimme TitiTyy tarjoaa kalenterineulontaan hurahtaneille mahdollisuuden voittaa lisää sukkalankaa! Kurkatkaapa tästä postaus yllä.


Olisi jälleen huippua, jos lähettäisitte meille kuvia omista valmiista sukistanne, niin kokoamme niistä kuvakollaasin loppiaiseksi. Kuvia voi lähettää osoitteeseen vyyhti.mnk (at) gmail.com tai neulisti.mnk (at) gmail.com.

Ihanaa ja rauhaisaa joulua rakkaat lukijat!

Vyyhti & Neulisti 

=============================================================

Continue sock A by knitting 24 rounds. Last year we asked you to take the color of the day from the latest comment and leave a new one in the comments. This year we tought, we'd ask you to leave instructions on how to choose the color. And of course, take your instructions from the latest comment.


Neulisti chose her color from her favorite Christmas decorations which is a light blue snow globe. You can use this chart for stranded knitting.


Now the stripes are done. Knit 8 rounds of (ktbl 1, p 1) rib to both socks and bind off loosely.

Last but not least, the heels. Pick up the stitches above and below the heels contrast yarn onto 4 needles and undo the contrast yarn. (If you're using magic loop technique, divide the sts evenly onto a circular needle.) To avoid holes, you can pick up some extra sts between the needles and decrease those extra sts on the first round.


The beginning of round is now at the right bottom corner (toes down, cuff up). Knit 6 rounds in the round.

Decrease round: k2tog at the end of each needle. (If you're using magic loop, you need to do two decreases on both needles.)

Repeat the decrease round on every 4th round 3 more times, then on every other round 3 times and on every round 3 times. You should have 20 sts left. Move the sts on the 2nd needle onto the 1st needle and the sts on the 4th needle onto the 3rd needle. Break yarn leaving a 20 cm (8") tail and graft together using kitchener stitch. The heel is from Crystal socks. If you would like a picture tutorial about this heel, just check out last years post.

Weave in the remaining ends and slip on your new socks.




This is how our socks turned out.



To finish off the calendar KAL, our lovely LYS and calendar sponsor TitiTyy gave us some sock yarn to raffle. See the post above to enter.


It would mean the world to us if you would send us pics of your finished socks so we can gather them all in one post on January 6th. Send your pics to vyyhti.mnk (at) gmail.com or neulisti.mnk (at) gmail.com.

Merry Christmas and happy holidays to you all!
Skein (Vyyhti) & Knittist (Neulisti)
 

95 kommenttia:

  1. Choose a colour from a favourite Christmas card you received this year. My friend handmade a beautiful card with lilac coloured Christmas trees so my final colour will be light purple.

    VastaaPoista
  2. Search on your favourite search engine in the word Christmas image and pick the colour that stands out the most to you. Merry Christmas everyone and happy knitting!

    VastaaPoista
  3. Pick colour (and pattern) from Your favourite Christmas candy.
    Valitse väri (ja kuvio) lempi joulukarkistasi.

    VastaaPoista
  4. Are you wearing socks of what color now?
    Now, let's put a 2015 letter by the color of the socks that have.

    VastaaPoista
  5. Pick color from your favourite candle
    Poimi väri lempikynttilästäsi :)

    VastaaPoista
  6. In your ravelry notebook, click "friends," then "search friends projects."
    Choose your colour from the first project you see there.
    Happy Christmas, and happy socks!

    VastaaPoista
  7. Valitse väri joululahjapaperista.
    Choose colour from wrapping paper.

    VastaaPoista
  8. valitse väri ensimmäisestä lahjanarusta jonka näet.

    VastaaPoista
  9. Look to your right. Knit the colour of the first thing you see.

    VastaaPoista
  10. Choose the color of the flower seen today.
    Happy Christmas!

    VastaaPoista
  11. Choose the color from your Christmas tree's decoration! Merry Christmas!

    VastaaPoista
  12. The color of your favorite fruit.
    あなたの好きな果物の色は?

    VastaaPoista
  13. Pick the colour from your Christmas dinner. You can also predict it and start knitting before 😉.

    VastaaPoista
  14. Valitse väri, joka hallitsee kotiasi näin jouluna.

    VastaaPoista
  15. Choose the complementary (opposite) colour to you main colour

    VastaaPoista
  16. Choose the colour of the house you live in.

    VastaaPoista
  17. Avaa Googlen kuvahaku. Kirjoita hakusanaksi kulkuneuvosi nimi – se voi olla autosi merkki, polkupyöräsi merkki, joukkoliikenneyhtiön nimi tai vaikkapa kävelykenkiesi merkki. Valitse väri hakutuloksen KOLMANNESTA kuvasta.

    Open Google Picture search. As your entry word, use the name of your vehicle – it can be the make and model of your car, the model of your bicycle, name of a public transport company, or even the brand of your walking shoes. Pick the colour from the THIRD picture in your search results.

    VastaaPoista
  18. Choose your favorite flower and that's color to knit.

    VastaaPoista
  19. Mikä siusta on joulun väri?

    In your opinion what is tbe colour of Christmas?

    VastaaPoista
  20. Suosikkijoulujuomasi väri.

    Color of your favorite christmas drink/beverage.

    VastaaPoista
  21. Tämänhetkisten lakanoittesi väri?

    What color are your sheets (on your bed) right now?

    VastaaPoista
  22. Valitse joulupöydän kynttelikkösi väri

    VastaaPoista
  23. Suosikkijoulukoristeesi väri. Voi olla kuusenkoriste tai muu.

    The color of your favourite Christmas decoration, from the Christmas tree or anywhere else.

    VastaaPoista
  24. Choose the color of the marker.

    VastaaPoista
  25. Did you knit cristmas gifts this year? Choose the color of the latest project you knit for someone as a gift.

    Valitse väri viimeisimmän jollekulle neulomasi joululahjaneuleen mukaan.

    VastaaPoista
  26. Pick the color from your dining table.
    Poimi väri ruokapöydältäsi.

    VastaaPoista
  27. The color of your backpack or your handbag, if you do not you backpack.

    Eli reppusi väri ja jos sinulla ei ole sellaista, niin käsilaukkusi.

    VastaaPoista
  28. Choose the color of your towel.

    Valitse väri pyyhkeestäsi.

    VastaaPoista
  29. Look at the next person you see today (maybe some of your loved ones) and pick a colour he or she is wearing.

    VastaaPoista
  30. Katso jääkaappisi kaukaisimpaan nurkkaan, ja valitse väri sieltä löytyvän purkin/pakkauksen etiketistä (älä vilkaise pakkauksen sisään, ellei ole hinkua etsiä homeisen vihreää :D)

    Look at the far end corner of your fridge and choose the colour from the label of the item that hides there (don't look inside if you don't want to use a lovely shade of moldy green :D)

    VastaaPoista
  31. Pick a colour of the day by looking out the window nearest to you.

    VastaaPoista
  32. Valitse väri lempielokuvastasi. Pick the color from your favourite movie.

    VastaaPoista
  33. Valitse väri tyynyliinastasi/Pick the color from your pillow case.

    VastaaPoista
  34. Neulo kuvio lempivärilläsi. What is your favorite color, select it.

    VastaaPoista
  35. Choose a ccolour from the first decoration you see today

    VastaaPoista
  36. Choose the color based on what you will wear for Christmas dinner, or dinner on the day you knit the stripe.

    VastaaPoista
  37. Neulo väri lempijoululaulusi mukaan. Valitse väri siis sen mukaan, mikä väri sinulla tulee laulusta ensimmäisenä mieleen.
    Choose your color according your favourite christmas song.

    VastaaPoista
  38. Take a look at both of your socks and pick a colour which you don't have or is well under represented.

    VastaaPoista
  39. Choose a ccolour from the first decoration you see today

    VastaaPoista
  40. Choose a color from the last music video you have seen. (If you haven't seen any music videos lately, pick one from the last album or song you have listened)

    VastaaPoista
  41. Choose a color from your pillowcase.

    VastaaPoista
  42. Valitse väri lempikirjasi kannesta

    VastaaPoista
  43. Valitse lanka sohvasi värin mukaan.

    VastaaPoista
  44. Choose a color from a wall hanging or painting you see right now. Merry Christmas!

    Valitse väri seinävaattesta tai taulusta jonka näet juuri nyt. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  45. Haha RooKnits got here before me - I was going to say that! OK - choose a colour from today's calendar picture, if you have a calendar on the wall. If not, perhaps you have a journal - choose a colour from its cover.

    VastaaPoista
  46. Choose a color from your favorite shawl/scarf/cowl.

    VastaaPoista
  47. Choose a colour from the musical instrument you play or the musical instrument you would like to learn to play.

    VastaaPoista
  48. Valitse väri päälläsi olevasta puserosta.

    VastaaPoista
  49. Valitse väri oikealta puoleltasi. Choose a colour which is on your right.

    VastaaPoista
  50. Choose your colour from the socks you are wearing today.

    VastaaPoista
  51. Pick the colour from your image of the forest at this very moment.

    Valitse väri metsästä juuri tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  52. Otappa väri lampunvarjostimesta!

    VastaaPoista
  53. choose a color from the front page of the newspaper or from your news feed online

    VastaaPoista
  54. Choose a colour from the nearest candle

    VastaaPoista
  55. Choose a colour inspired by your astrological sign.

    VastaaPoista
  56. Valitse väri, joka alkaa samalla kirjaimella kuin jokin nimesi.

    Choose a colour whose first letter is the same as first letter of your name. You can use either your first name, your surname or your nickname.

    VastaaPoista
  57. Choose a color inspired by your favorite christmas song

    VastaaPoista
  58. Pick a color from your favorite sweet you eat at Christmas time

    VastaaPoista
  59. Pick a color based on your favorite planet.

    VastaaPoista
  60. Valitse väri mukavimman joululahjasi mukaan ja tähän voit valita lahjan vaikka vuosien takaa.

    VastaaPoista
  61. Seuraava mattimyöhänen voi valita värin lähimmästä seinäkoristeesta (taulusta, ryijystä, tapetista jne).

    Pick a color from your nearest wall decor (painting, rug, wall sheet...)

    VastaaPoista
  62. Valitse väri kauneimman kuusenpallosi mukaan!

    VastaaPoista
  63. Valitse väri (ja miksei kuviokin) yöasustasi!

    Pick the colour from your nightwear

    VastaaPoista
  64. Katso ulos lähimmästä ikkunasta: mitä näet? neulo tällä värillä viimeinen kuvioraitasi.

    Look out to your window: what can you see? Pick the colour from the first thing you notice and knit the last stripe with that colour!

    VastaaPoista
  65. The Care Bears, who is you'r favourite one?

    Halinallet, mikä niistä sykähdyttää eniten?

    http://vignette3.wikia.nocookie.net/maditsmadfunny/images/e/e9/Care_Bears.jpg/revision/latest?cb=20111016002212

    VastaaPoista
  66. Is there still someone who hasn't finished xmas calendar socks? :)
    Who's your favourite Star Wars character? Use your favourite character to pick the colour.

    VastaaPoista
  67. Please pick a color from your favorite Japanese food.

    VastaaPoista
  68. I'm so behind. So pick a colour from what's behind you right now. Your chair? Your wall? 😈

    VastaaPoista
  69. Pick your favourite from the previous comments and follow the instructions in it to pick a colour.

    VastaaPoista
  70. Valitse väri neuleesta, jonka sait viimeksi valmiiksi.

    Pick a color from a knitting project you finished last.

    VastaaPoista
  71. Look out of the nearest window. What is the dominant colour you see? Use that colour in your stripe.

    VastaaPoista
  72. Birds are beautiful, pick a colour that you associate with a favorite bird. The bird can be from the natural world, like the New Zealand Tui, or a myth like the Phoenix, or something from tv, like Big Bird or Gonzo from the muppets.

    VastaaPoista
  73. Pick out the colour you'd want the wall in front of you to be - if you like it as it is pick the colour it now or if you don't pick the colour you'd paint it!

    VastaaPoista
  74. Valitse väri viimeksi lukemasi kirjan kannesta.

    VastaaPoista
  75. Pick the color of your first bike.

    VastaaPoista
  76. Pick out the colour you'd want the wall in front of you to be - if you like it as it is pick the colour it now or if you don't pick the colour you'd paint it!

    VastaaPoista
  77. Pick a color from the cover of the book you are reading, or the last one you read, or your favorite book of the year.

    VastaaPoista
  78. pick the colour of the frame of your glasses if you wear. If not, pick the colour you would like to wear.

    VastaaPoista
  79. Pick the color from a candle in your room.

    VastaaPoista
  80. Pick the color from your favorite flower.

    VastaaPoista
  81. Pick one color you have in your storage, but you haven't use it yet in this project.

    VastaaPoista
  82. Pick a colour from your christmas tree ornaments.

    VastaaPoista
  83. Valitse parhaan ystäväsi lempiväri.
    Pick your best friend's favourite colour.

    VastaaPoista
  84. Pick a color from what is on your tv screen right now.

    VastaaPoista
  85. Valitse väri, jonka väristä lankaa viimeksi ostit.

    Choose the colour from your latest yarn purchase.

    VastaaPoista
  86. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  87. KIITOS teille molmmille ja yhtä paljon tästä mahtavasta joulukalenterista. Hyvää Uutta Vuotta, toivoopi Selma :-)

    Komiat sukat tuli teille kuin mullekin :-)

    VastaaPoista
  88. Sain vasta valmiiksi, vielä päättelyä vaille. Yksi iso virhe oli käynyt toisessa sukassa eli jäänyt joku päivä joku raita neulomatta jo ennen puoltaväliä. Sen siitä sai kun itse etsin kuvioita niin menin sekaisin. Lopussa ei sitten täsmännytkään toisen sukan viimeinen kuvio vaan piti jättää matalammaksi. Siinä se käsityön leima.

    VastaaPoista
  89. Choose your yarn color from the color of the shirt of the next person you see.

    VastaaPoista
  90. Choose your yarn color from your own or your childs toy :)

    VastaaPoista
  91. Valitse lanka lempivärisi mukaan.
    Pick the yarn of your favourite color.

    VastaaPoista
  92. Choose the the colour of your least favourite vegetable.

    VastaaPoista
  93. Please choose the color of your first project in 2016.

    VastaaPoista
  94. Please choose today's birth color

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...