maanantai 16. syyskuuta 2013

Ruikset

Tietokoneella istuskellessa tuppaa näpit jäätymään. Olen jo pari vuotta suunnitellut, että ehdottomasti pitää neuloa kämmekkäät. Nyt ne sitten tein. Melko nopeaa toimintaa, etten sanoisi.


Mitä: Ruista ranteeseen / Hanne Katajamäki
Miten: Sukkapuikot 2.5 mm ja 3.0 mm
Mistä: Rowan Fine Tweed, 45 g

Kävin viime viikolla himoneulojien tukiryhmän kanssa lankakauppakierroksella Helsingissä. Oli ihanaa porukalla suunnitella mahdoton kasa neuleprojekteja jonoon. Nämä eilen tein -blogin Hannen kämmekkäät olivat kovasti kaikkien "pakko neuloa" -listalla.


Neulominen oli helppoa kuin heinänteko (ei sillä, että olisin kovasti harrastanut heinäntekoa ja olisin siinä kovinkaan pro). Ohje oli selkeä ja valmistui nopeasti parissa illassa. Ainoa muokkaus, minkä tein oli kokoa pienemmät puikot.


Olen aiemmin ollut mahdollisimman pehmoisten lankojen perään, mutta nykyään eniten tuntuvat viehättävän tämmöiset rouheammat, kunnolla villaisen tuntuiset langat. Ja villaisuushan ei tosiaankaan tarkoita samaa kuin pistävä ja kutittava. Lanka ja ohje sopivat loistavasti yhteen ja kämmekkäistä tuli kauniin rustiikkiset. Erityisen ihastunut olen näihin Menitasta löytyneisiin vaakunakuvioisiin nappeihin, jotka käyvät kauniisti langan kuninkaallisen punaisen kaveriksi.


Kaiken kaikkiaan täytelliset kämmekkäät. Kaikista hauskinta on hokea niiden nimeä ja taivuttaa se väärin. Ruikset. Khihi.

Neulisti

26 kommenttia:

  1. Hienot on! Rouhea villa kolahtaa täälläkin. Ehkä se on sellainen tosineulojan merkki, kehityskaari markettinovitoista pehmoisten merinoiden kautta oikeaan villaan... tai ehkä ei ;) Mulla se kuitenkin on vähän noin mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä musta tuntuu, että justiinsa noin se on mennyt. Oikeita lankakauppoja löydettyään tuli aluksi rakastuttua merinoon ja kaikkiin pehmoisiin halilankoihin. Ja nyt osaa arvostaa kunnon villaisuutta. :)

      Poista
  2. Haha, mulla on just sama malli puikoilla, kolahti kyllä täysillä. Nuo sun on vallan ihanat ja todellakin kuninkaalliset nappeineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  3. Ooh just laitoin noi jonoon! Ihanat!!! Ja Fine Tweed on kyl niin sulosta lankaa! Mä aattelin, että tää "ruikset" oli nyt joku uus kielitoimiston hyväksymä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ne hyväksyisi tuon, niin sitten pitäisi keksiä joku uusi entistä väärempi tapa taivuttaa. :D

      Poista
  4. Nätit on, ja hienot maisematkin taustalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Maisemat ovat peräisin Turun saaristosta. :)

      Poista
  5. Ihanan rouheat kämmekkäät! Nämä on tosiaan pakko neuloa itsekin.

    VastaaPoista
  6. Kivat ruikset - ja on taittu tehdä ihan lammaksesta? ;)

    VastaaPoista
  7. Vautsi, onpa tosi vekkulit! Täytyy vissiin itsekin harkita, omat räpylät tuppaa kohmettumaan työpaikalla juuri silloin kun pitäisi olla "tosi nopee" ;).

    VastaaPoista
  8. Juu, kyllä se on ruikset. Niin kuin on oravoita ja lammaksiakin :D . En muuten ole hetkeen nähnyt noin hienoja nappeja. Ne antavat kämmekkäille suorastaan aatelista näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napit olivat todellinen löytö langan kaveriksi. :)

      Poista
  9. Superhienot! Mahtavan värinen ja näköinen lanka! :D

    VastaaPoista
  10. Todella kuninkaallinen punainen, mainiot kämmekkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuninkaallinen. Mulle tulee noista napeista ja tästä väristä vaan koko ajan mielleyhtymiä Narnian tarinoihin ja Aslaniin. :D

      Poista
  11. Aivan ihanat, tuo väri ja langan rouheus sopii kyllä yhteen ihan täydellisesti! Nämä on pakko saada pian puikoille, heti kun vaan keksin oikean langan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea varmaan arvata, että mä suosittelen tätä lankaa. :D

      Poista
  12. Kauniit! On tämä ohje mun työlistalla kanssa =)

    VastaaPoista
  13. Jei! Ihanat! Kiitos ohjeeseen tarttumisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo oli tähän tarrata. Nää on olleet ihan jatkuvassa käytössä valmistumisestaan saakka. :)

      Poista
  14. Nämä menee to do listalle! Todella tyylikkään näköiset!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...