Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsikäs. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsikäs. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Mikä vitsi

Päästetäänkö itsemme tänä vuonna vähällä, sanoivat. Ei neulota salapaketteja toisillemme etukäteen, vaan pakkoKAListellaan porukalla kämmekkäät. Se on paljon rennompaa, sanoivat. Suorastaan hauskaa, sanoivat. Okei, jos rehellisiä ollaan, niin olin itse mukana sanomassa näitä kaikkia. Mutta sanoipa sen kuka tahansa, olivat kaikki väärässä, sanon minä nyt.


Mitä: Blended scotch mitts / Thea Colman
Miten: Pyöröpuikko 2.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 35 g
 Ravelryssa

Meillä on ollut kaveriporukalla tapana jo monen vuoden ajan viettää pikkujouluja ja lahjoa siellä toisiamme paketeilla. Kunkin lahjottava on arvottu hyvissä ajoin loppukesästä, mutta silti kaikki ovat neuloneet lahjoja hiki hatussa viime tipassa stressi otsasuonissa sykkien. Niin että päätettiin tänä vuonna päästää itsemme helpommalla. Just.


Sen sijaan, että oltaisiin etukäteen neulottu toisillemme lahjoja, päätettiin tällä kertaa viettää pikkujouluja KAListellen. Tämmöiset pakkoKALit kun on aiemminkin todettu hauskoiksi.

Porukalla löydettiin hyvissä ajoin kerrassaan täydellisen oloinen malli. Sen kuvauksessa oli oikein vielä sanottu, että käpälänlämmittimet on tarkoitus neuloa kavereiden kanssa jämälankoja vaihdellen. Niinpä päätettiin, että nyt osui ja upposi ja jokainen lupasi tuoda jämälankakavalkadin pikkujouluihin mukanaan. Niin. Ymmärrän, että se kuulostaa hauskalta vielä tässä kohtaa. Mutta lukekaapa pidemmälle.


Heti alkuun jämälankojen vaihtelusta katosi idea, koska kaikki halusivat tehdä omansa Tukuwoolista ja toivat mukanaan kasan Tuku-jämiä. No sehän on ymmärrettävää, koska edellisistä Tuku-kämmekkäistä tuli niin mainiot. Mutta lankojen vaihtelulle ei jäänyt tarvetta.


Sitten aloimme kukin lukea ohjetta läpi ja homma levisi käsiin. A) Mallista puuttui kokonaan peukalokiila! B) Peukalokiilan sijasta kämmenen leveimmälle kohdalle oli kätevästi sijoitettu kirjoneuletta, joka kiristää muutenkin. C) Eikä mitä tahansa kirjoneuletta, vaan kirjoneuletta, jossa oli monta kolmen värin kerrosta. D) Ohje sisälsi kaksi kokoa ja kaksi kirjoneulekaaviota, joista toinen ei ollut jaollinen toisen koon silmukkamäärällä. E) Kaiken huipuksi suuremman kirjoneulekaavion epäsymmetrisyys sattui silmiin. F) Ohje oli kirjoitettu DK-vahvuiselle langalle, mutta silmukkamäärät olivat ihan sopivia fingeringille. Huoh. Ei näin.


Niinhän siinä sitten kävi, että kaikki sävelsivät omiaan. Lopulta ainoa osa, jonka otimme ohjeesta sellaisenaan, oli resorin pituus. Ja sen neulominen tuntui kestävän ikuisuuden. Täydeksi mysteeriksi jäi, miksi siinä kohtaa oli pakottava tarve totella ohjetta, kun kaikki muut kohdat vedettiin hatusta.


Neuloin omat kämmekkääni ohjeen pienemmällä koolla. Ihan vaan, jotta ei tarvinut lähteä kikkailemaan lisäysten ja kavennusten kanssa sen toisen kirjoneulekaavion kohdalla. Ikuisuuden mittaisen resorin jälkeen neuloin kirjoneulekaavioista pienemmän heti ja sen jälkeen tein omasta päästä peukalokiilan. Isomman kirjoneulekaavion siirsin peukalon korkeudelta peukalokiilan yläpuolelle ja heti sen perään aloitin sormien tekemisen.


Tämmöinen säätämisen määrä saa minut herkästi jättämään neuleen jäähylle pariksikin vuodeksi. Tällä kertaa taistelin toisen kynsikkään valmiiksi heti, jottei niin pääsisi käymään. Neule kyllä valmistui, mutta langanpäät odottelivat päättelemistä pari kuukautta. Oho hups.

Neulisti

torstai 12. tammikuuta 2017

Tosi rakkautta

Meillä asuu semmoinen tyyppi. Semmoinen tyyppi, joka hukkaa kaikki pipot ja käsineet - toisinaan myös takit. Niitä jää ystävien ja sukulaisten eteisiin. Niitä unohtuu bussin penkille ja silloin tällöin muihin maihin. Joskus jokunen löytää tiensä takaisin eteisen hyllyyn, mutta suurin osa jää sille tielleen. Niin, että jos sellaiselle tyypille neuloo kännykkäät, se on tosi rakkautta.


Mitä: Vasamat / oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.5 mm
Mistä: Madelinetosh Sport, 90 g
Ravelryssa

Niin, samalle tyypille on neulottu Vasamat aiemminkin. Itse asiassa, suunnittelin koko kännykäsohjeen sen saman tyypin synttärilahjaksi jokunen vuosi sitten. Tuolta linkistä löytyy suomenkielinen ohje näihin kännykkäisiin ja Ravelryn puolelta sama englanniksi.



Kännykkäissä on kynsikkäiden tapaan puolikkaat sormet, jotka jättävät sormenpäät paljaiksi teknisten laitteiden räpeltämistä varten. Ja kun kännykkä maltetaan sujauttaa takaisin taskuun, voi sormien lämmikkeeksi kiskaista lapasmaisen hupun.



Kännykkäät nämä ovat siksi, että myös peukalonpää on jätetty paljaaksi älyluurin käyttöä varten. Ja toki peukalolle on myös neulottu lämmittävä huppu. Jottei hupun sauma olisi liian silmiinpistävä, kännykkäiden kämmenselkää pitkin kulkee salamakuvio.


Kirjoitin ohjeen alunperin The Uncommon Threadin Everyday Sport -langalle. Nyt päällä on langanostolakko ja sopivan langan täytyi löytyä omista kaapeista. Tarjolla oli Tosh Sportia, joka riitti sopivasti yhteen Vasama-pariin. Mutta kylläpä oli valtaisa ero lankojen paksuudessa. Jouduin muokkaamaan ohjetta reippaasti, jottei kännykkäistä tullut liian isoja. Mutta mikäpä sitä muokatessa - minähän sen alunperinkin kirjoitin, heh.



Se sama meillä asuva tyyppi tulee takuuvarmasti hävittämään nämä kauniit ja lämpöiset kännykkäät viimeistään vuoden, parin päästä. Mutta hällä väliä, sitten teen uudet. Niin paljon sitä tyyppiä rakastan.

Neulisti

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Sata salamaa

Tai oikeastaan ihan vaan kaksi. Neuloin itsellenikin Vasamat.


Mitä: Vasama / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.0 mm
Mistä: The Uncommon Thread Everyday Sport, 69 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/vasama-2

Koskapa siipan kännykkäistä tuli kätevien lisäksi huisin hyvän tuntuiset kädessä, piti tämän tytön saada myös omat. Näihin nappasin lankaa samassa värissä pari vuotta sitten neulomani pannan kanssa, niin että mulla on nyt soma setti.


On aina yhtä hassua neuloa suunnittelemaansa neuletta uudestaan niin, että tällä kertaa seuraa sitä kirjoittamaansa ohjetta. Onneksi tuli testattua, löysin siitä nimittäin yhden virheen. Nou hätä, se oli korjattu jo siinä kohtaa, kun julkaisin ohjeen täällä blogissa.


Ette ehkä usko, jos vertaatte miehen kännykkäisiin, mutta nämä ovat ihan eri väriset. Ne olivat harmaat ja nämä ruskeat. Mutta ihan varmuuden vuoksi laitoin pinkkiä kynsilakkaa, jotta tunnistatte nämä tyttökäsineiksi! Nih!

Neulisti

maanantai 16. helmikuuta 2015

Vasama

Oma kulta tilasi itselleen kynsikäslapaset ja mitäs tässä muuta kuin neulomaan.


Mitä: Vasama / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: The Uncommon Thread Everyday Sport, 68 g
http://www.ravelry.com/projects/NeulistiMNK/happy-b-day-babe

Kuten vähän aikaa sitten kerroin, tein tämmöiset kännykkäät lankomiehelle joululahjaksi ja niistä tuli aika valtavat ja hiukan tönköt paksun langan takia. Niinpä ajattelin, että kehittelen itse ohjeen ohuemmalle langalle. Jottei neulominen kävisi tylsäksi, piti hieman hifistellä. Tahdoin, että siirtymä kynsikkäistä huppuosioon jäisi mahdollisimman huomaamattomaksi ja siitä se ajatus vasamiin sitten lähti.



Kännykkäiden selkämyksessä kulkee nostetuin silmukoin ja palmikonkierroin tehty salamakuvio, joka jatkuu saumattomasti hupun puolelle. Se toimii kivana katseenvangitsijana, jolloin siirtymä huppuosaan jää vähemmälle huomiolle. Myös näissä on peukalolle oma huppunsa, koska monesti puhelimen käyttöön ei tarvitse kuin juuri sen peukun.



Nythän on niin, että mun täytyy saada omat! Ja jotta tekin voisitte saada omanne, tässä on ohje, olkaatten hyvät. Hurjasti suosittelen tätä Everyday Sportia, tuntuu aivan mielenvikaisen hyvältä kätösissä. Mun onnekseni TitiTyy sponssasi tähän hiukan lankaa, niin saan pian omat.

Neulisti



Vasama


Lanka: The Uncommon Thread Everyday Sport, 1 vyyhti
Puikot: 3.0 mm pyöröpuikko
Tiheys: 8s x 12krs = 3x3 cm
Koko: M
Muuta: Avattavia silmukkamerkkejä, jämälankaa ja ylimääräiset puikot, joille dumpata silmukoita odottamaan


Lyhenteet
1 ot
Neulo 1 s oikein takareunastaan
l1o
Oikealle kaartuva lisäys (Nosta silmukoiden välinen lankalenkki työntämällä vasen puikko sen alle takaa, neulo silmukka oikein.)
l1v
Vasemmalle kaartuva lisäys (Nosta silmukoiden välinen lankalenkki työntämällä vasen puikko sen alle edestä, neulo silmukka takareunastaan oikein.)
ssk
Ssk-kavennus (Nosta 1 neulomatta kuin neuloaksesi oikein, nosta 1 neulomatta kuin neuloaksesi oikein, siirrä silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen.)


Aloita tästä:
Luo 48 s ja jaa ne tasan kahdelle puikolle magic loop –tekniikkaa varten (jos haluat neuloa kännykkäät sukkapuikoilla, jaa silmukat neljälle puikolle) ja yhdistä suljetuksi neuleeksi. Neulo 24 krs:ta (1 ot, 1 n)-joustinta


Peukalokiila ja salamakuvio:
Tee peukalokiilan lisäyksiä puikolla 1 ja seuraa samaan aikaan kaaviota puikolla 2. Tästä eteenpäin on erilliset ohjeet oikealle ja vasemmalle kädelle. Huppujen ohjeet ovat saman molemmille käsille.

Oikea käsi:

Neulo alkuun 9 krs:sta sileää puikolla 1 ja seuraa kaaviota puikolla 2. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset.

1. krs: 2o, l1o, 1o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
2. krs: Neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
3. krs: 2o, l1o, 3o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
4. krs: Neulo kuten 2. krs. 
5. krs: 2o, l1o, 5o, l1v, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2. 
6. krs: Neulo kuten 2. krs.

Jatka peukalokiilan lisäyksiä tähän tapaan joka toisella kerroksella, kunnes sinulla on yht. 17 peukalosilmukkaa ja olet neulonut kaavion kerroksen 24. Jatka ilman lisäyksiä vielä 5 krs:ta.

Seuraava krs: 2o, siirrä seuraavat 17s jämälangalle odottamaan, luo 2s, neulo oikein puikon 1 loppuun ja seuraa kaaviota puikolla 2.

Jatka sileää puikolla 1 ja kaaviota puikolla 2, kunnes olet neulonut kaavion kerroksen 36. Tähän kerrokselle on hyvä jättää silmukkamerkki tai merkkilanka salamakuvion kummallekin puolelle, jotta hupun silmukoita poimiessa on helpompi löytää oikea kerros. Kun olet jättänyt 4 salamakuvion silmukkaa odottamaan, neulo molemmilla puikoilla sileää 6 krs:ta tai kunnes kännykäs ylettää pikkurilliin.



Sormet:
Pikkurilli 1. krs: Neulo 19o ja jätä ne jämälangalle tai toisille puikoille odottamaan, neulo puikon 1 jäljellä olevat 6s ja puikon 2 ensimmäiset 6s oikein (aseta puikon 2 loput silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s ja yhdistä pikkurilli suljetuksi neuleeksi.
Pikkurilli 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Pikkurilli 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 7, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Ota odottamassa olleet käden silmukat takaisin puikoille ja aloita neulominen nyt puikolta 2 (kämmenselän puolelta).

Seuraava krs: Neulo oikein kaikki puikkojen 2 ja 1 silmukat, poimi ja neulo oikein 3s pikkurillin ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Neulo 3 krs oikein.

Nimetön 1. krs: 6o (siirrä loput puikon 2, eli kämmenselän silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s, siirrä puikon 1 ensimmäiset 13s toisille puikoille odottamaan, neulo loput 9s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Nimetön 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Nimetön 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Keskisormi 1. krs: Ota odottamassa olleista kämmenselän puolen silmukoista 6 ensimmäistä takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, luo 3s, ota odottamassa olleet kämmenpuolen viimeiset 6s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s keskisormen ja nimettömän välistä, yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Keskisormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Keskisormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Etusormi 1. krs: Ota kämmenselän viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, ota kämmenpuolen viimeiset 7s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 4s etu- ja keskisormen välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Etusormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Etusormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 8, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Peukalo 1. krs: Ota odottamaan jätetyt 17s takaisin puikoille ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s peukalon aukon yläreunasta, yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Peukalo 2.-10. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Peukalo 11.-12. krs: (1 ot, 1n) x 10.
Päättele joustavasti.


Vasen käsi:

Neulo alkuun 9 krs:sta sileää puikolla 1 ja seuraa kaaviota puikolla 2. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset.
1. krs: 21o, l1o, 1o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
2. krs: Neulo puikon 1 silmukat oikein, seuraa kaaviota puikolla 2. 
3. krs: 21o, l1o, 3o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
4. krs: Kuten 2. krs. 
5. krs: 21o, l1o, 5o, l1v, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2. 
6. krs: Kuten 2. krs.

Jatka peukalokiilan lisäyksiä tähän tapaan joka toisella kerroksella, kunnes sinulla on yht. 17 peukalosilmukkaa ja olet neulonut kaavion kerroksen 24. Jatka ilman lisäyksiä vielä 5 krs:ta.

Seuraava krs: 21o, siirrä seuraavat 17s jämälangalle odottamaan, luo 2s, 2o, seuraa kaaviota puikolla 2.

Jatka sileää puikolla 1 ja kaaviota puikolla 2, kunnes olet neulonut kaavion kerroksen 36. Tähän kerrokselle on hyvä jättää silmukkamerkki tai merkkilanka salamakuvion kummallekin puolelle, jotta hupun silmukoita poimiessa on helpompi löytää oikea kerros. Kun olet jättänyt 4 salamakuvion silmukkaa odottamaan, neulo molemmilla puikoilla sileää 6 krs:ta tai kunnes kännykäs ylettää pikkurilliin.

Sormet:
Pikkurilli 1. krs: 6o, siirrä puikon 1 loput 19s toisille puikoille odottamaan, luo 3s, siirrä puikon 2 ensimmäiset 18s toisille puikoille odottamaan, neulo viimeiset 6s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Pikkurilli 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Pikkurilli 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 7, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Ota odottamassa olleet käden silmukat takaisin puikoille ja aloita neulominen puikolta 1 (kämmenen puolelta).

Seuraava krs: Neulo puikkojen 1 ja 2 silmukat oikein, poimi ja neulo oikein 3s pikkurillin ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Neulo 3 krs:ta oikein.

Nimetön 1. krs: 6o (siirrä puikon 1 loput silmukat toisille puikoille odottamaan), luo 3s, siirrä puikon 2 ensimmäiset 12s toisille puikoille odottamaan, neulo viimeiset 9s oikein ja jatka suljettuna neuleena.
Nimetön 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Nimetön 9.-10. krs:  (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Keskisormi 1. krs: Ota odottamassa olleet kämmenpuolen ensimmäiset 6s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, luo 3s, ota odottamassa olleet kämmenselän puolen viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s keskisormen ja nimettömän välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Keskisormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Keskisormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 9.
Päättele silmukat joustavasti.

Etusormi 1. krs: Ota kämmenpuolen viimeiset 7s takaisin puikolle 1 ja neulo ne oikein, ota kämmenselän puolen viimeiset 6s takaisin puikolle 2 ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 4s etu- ja keskisormen välistä ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Etusormi 2.-8. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Etusormi 9.-10. krs: (1 ot, 1n) x 8, 1 ot.
Päättele silmukat joustavasti.

Peukalo 1. krs: Ota odottamaan jätetyt 17s takaisin puikoille ja neulo ne oikein, poimi ja neulo oikein 3s peukaloaukon yläreunasta ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.
Peukalo 2.-10. krs: Neulo kaikki silmukat oikein.
Peukalo 11.-12. krs: (1 ot, 1n) x 10.
Päättele silmukat joustavasti.

Huppu:
Aloituskerros: Pidä kännykästä salamapuoli itseesi pain, sormet ylhäällä ja poimi ja neulo oikein 8s odottamaan jätettyjen salamasilmukoiden oikealta puolelta, [ota odottamaan jätetty salamasilmukka puikolle, neulo 1o kännykkäästä sen vasemmalta puolen] x 4, poimi ja neulo oikein 8s salamasilmukoiden vasemmalta puolen, luo joustavasti 24s, yhdistä suljetuksi neuleeksi. (48 s)

Seuraavat 5 krs:ta: Seuraa kaaviota puikolla 1 (kämmenselkä) ja neulo puikolla 2 (1 ot, 1n)-joustinta.

Jatka seuraten kaaviota puikolla 1 ja neuloen sileää puikolla 2. Kun pääset kavennuksiin asti, tee ne molemmilla puikoilla. Kun olet neulonut kaavion viimeisen kerroksen, leikkaa lanka jättäen n. 30 cm häntä ja silmukoi kämmenpuolen ja kämmenselän silmukat yhteen.

Peukalohuppu:
Aloituskerros: Poimi ja neulo oikein 7s peukalon takaosasta (4 kerrosta joustimen alapuolelta), luo joustavasti 13s ja yhdistä suljetuksi neuleeksi.

Seuraavat 3 krs:ta: 7o, (1 ot, 1n) x 6, 1 ot.

Jatka sileänä neuleena 16 krs:ta tai kunnes huppu ylettää peittämään peukalon.

Kavennuskerros: *2o yht* kerroksen loppuun.

Toista kavennuskerros vielä kerran. Katkaise lanka, vedä se jäljellä olevien 5 silmukan läpi, kiristä ja päättele.





 Huomaathan, että oikean ja vasemman käden kaavioiden merkkien selitykset eroavat kerroksen 36 osalta.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...