Näytetään tekstit, joissa on tunniste takki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste takki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. heinäkuuta 2018

100% mahtavaa

Kävin keväällä ihka ensimmäistä kertaa Edinburgh Yarn Festareilla. Yksi siltä reissulta mukaan tarttuneista aarteista on tänään ja huomenna saatavissa myös Jyväskylän neulefestareiden markkinoilta. Niinpä nyt onkin erinomainen hetki julkaista ohje tuolle langalle.


Mitä: Dre / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 3.75 mm
Mistä: Walcot Yarns Opus, 350 g
 Ravelryssa

Rakastuin lankaan saman tien sitä myyntikojulla hipeltäessäni ja pistin vielä samana iltana ensimmäisen vyyhdin puikoille. Lanka nimittäin jutteli ahkerasti ja kertoi haluavansa pitkäksi pappatakiksi, jossa olisi erityisen huoliteltuja yksityiskohtia.


Siinä hötäkässä ei ollut aikaa neuloa mallitilkkuja, joten lähdin mutulla liikkeelle. Pääsinkin seuraavana päivänä jo kohtalaisen pitkälle, kunnes varmistui, etteivät suunnittelemani mutulisäykset voisi millään onnistua ja osua kohdilleen. Vaan eipä hätä ollut tuon näköinen, koska siinähän minulla oli hyvän kokoinen mallitilkku. Katsoin takinrepaleesta tiheyden ja istuin Ysoldan festaripuodin sohvan nurkkaan laskemaan takkia vimmaisesti. Toinen kerta toden sanoi ja tässä sitä nyt on aikas ihana takki.



Dre on V-päänteinen pappatakki, jonka hihat ovat hauska hybridi satula- ja raglanhihoja. Yleensä satulahihoissa neulotaan ensin hartialäpät, joiden reunoista poimitaan silmukat muuhun paitaan, mutta tässä takissa kokeilin koko homman neulomista yhdessä palassa heti alusta asti.


Mallissa on paljon kauniita yksityiskohtia. Suosikkijuttuni ovat hartioilla ja kyljissä näkyvät valesaumat. Hartioiden saumat kohtaavat kainalon alla ja sulautuvat palmikkona toisiinsa, jatkuen sitten yhdessä kylkisaumana helmaa kohti. Saumat näyttävät ennen pingotusta herkästi ryppyisille ja kasaanvetäville, mutta oikenevat kyllä kunnon pingotuksella.


Pitkän takin helmassa on reunoiltaan pyöristetty halkio ja takissa on kunnollisen kokoiset taskut. Niin taskunsuissa kuin helmassa ja hihansuissa on koristeena muutama kerros vohvelineuletta eli rikottua joustinneuletta.


Lopuksi poimitaan silmukat etukappaleiden reunoista ja neulotaan ainaoikea nappilista. Sitä muotoillaan lyhennetyin kerroksin niskasta aavistuksen korkeammaksi. Kokonaisuuden kruunaa i-cord -päättely, jonka aikana tehdään myös napinlävet. Takki saikin nimensä näistä julmetun hienoista hirvinapeista, jotka löytyivät myös samaisilta festareilta. Dre on nimittäin hirvi albaniaksi.


Lanka oli tosiaan minulle uusi tuttavuus. Walcot Yarnsin Opus on kerrassaan ihastuttava ja pehmoinen lanka. Etiketti kertoo sen olevan 70% Falkland merinoa, 30 % Baby alpacaa ja 100% mahtavaa. Eivät kuulkaa juksaa! 




Kaiken huipuksi Walcot Yarns on tänään ja huomenna Jyväskylän neulefestareilla lankoineen. Tulkaa vilkaisemaan Dre-takkia heidän kojulleen samalla, kun valitsette takkiin lankoja. Ohjeenkin saa 20% starttialennuksella koodilla OPUS aina tiistaihin 10.07. asti.

Neulisti

torstai 15. kesäkuuta 2017

Rosala

Sain alkuvuodesta vallan ihanan yhteydenoton, kun Lankakauppa Kerän Marika kyseli, olisinko kiinnostunut suunnittelemaan kaupan omalle karitsanvillalangalle neuleohjeen. Meilläpäin ei ole tapana kieltäytyä karitsanvillasta! Niin, että Marika postitti minulle kasan lankaa ja minä suunnittelin langalle mieluusti takin.


Mitä: Rosala / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.0 ja 3.5 mm
Mistä: Vänö Ull Lammull, 285 g
Ravelryssa

Koska ensin oli lanka, aloitetaan siitä. Se on kerrassaan ihanaa. Se on pehmeämpää kuin vauvan peppu, mutta pysyi ainakin minulla silti hyvin kasassa neuloessa. Lanka tuoksuu vielä sen lahjoittaneille karitsoille ja siinä on tallella villan luontainen lanoliini, mikä tekee langasta hiukan rasvaisen tuntuisen.



Tuoksu varmaan jakaa vähän mielipiteitä, mutta minä tykkään lampaisesta takistani. Valmiin takin pesu häivytti tuoksua tehokkaasti ja nyt sen huomaa vain, jos nuuhkii itse. (Ja joo, minähän nuuhkin. Vähän väliä.) Lanka tuntui lanoliinin vuoksi neuloessa vähän rasvaiselta, mutta pesun jälkeen neulepinta tuntuu vain upean samettiselta. Tykkäsin ihan mahdottomasti, jotta kiitos vaan tilaisuudesta.


Halusin suunnitella pehmolangalle yksinkertaisen mallin. Sellaisen pehmeän ja lohdullisen takin, johon kääriytyä, kun kaipaa hiukan pehmeämpää otetta elämään. Sellainen tästä tosiaankin tuli. Minun ainakin tulee heti hiukan hempeämpi, lempeämpi ja pehmeämpi olo, kun kiskaisen tämän aamulla päälle.



Takissa on täyspitkät raglanhihat ja resoria hihansuissa ja helmassa. Nappilista on ainaoikeaa ja pääntiellä on muutama kerros sileää, joka saa rullata. Takin kohokohtana on geometrinen pitsikuvio kyljissä ja hihoissa.



Ohjeesta löytyy kokoja yhdeksän kappaletta ja ohje on sekä suomeksi että englanniksi. Mallin on tarkoitus olla hiukan väljä, joten kannattaa valita koko, jonka rinnanympärys on n. 5 cm omaa rinnanympärystä suurempi.



Ohje on kirjoitettu sport-vahvuiselle langalle ja sitä tarvitsee malliin koosta riippuen 800-1200 m.


Ohjeen voi ostaa Ravelrysta alla olevaa linkkiä klikkaamalla. Kaiken huipuksi Lankakauppa Kerä tarjoaa alennuskoodin Vänö Ull -lankaan, jos haluatte neuloa omanne samasta langasta. Koodilla "rosalacardigan" saa 10% alennuksen. Aika huippua, eikö?


Niin, ja takin nimi. Malli sai nimensä Rosalan saarelta, jolla Kerä pitää päämajaansa.


Neulisti

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Utu

Tammikuussa soikeistuin (juu, noin se taipuu) onnesta, kun minulta pyydettiin ehdotusta ohjeesta Laine Magazinen kevään numeroon. Mielen päällä olikin sopivasti hetken muhinut keväisen hempeä takkiohje, joten istahdin heti seuraavana päivänä laskemaan sille ohjetta.


Mitä: Utu / oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm ja 3.0 mm
Mistä: Snailyarn Gradient Set, 310 g
Ravelryssa

Viime kesän neulefestareilla oli tarjolla ulkomaan ihmeitä. Oli ranskalainen La bien aimée ja italialainen Snailyarn. Jälkimmäisen kojulla rakastuin päätä pahkaa upeisiin gradienttisetteihin. Yhdessä paketissa on 100 g lankaa viidessä toisiinsa hissukseen liukuvassa värissä. Kaiken huipuksi lanka oli ihanaisen mintunvihreää, joka on ollut suosikkivärini viimeiset pari vuotta. Hillosin festariostoksiani syksyn ajan ja nyt oli oikea hetki pistää ne puikoille.



Suunnittelin takin, jossa on lehtikuvioin koristeltu kaarroke. Lehdet toteutetaan miniriikkisillä kierretyin silmukoin neulottavilla palmikonkierroilla. Lehtien sisustat ovat lehtiruoteja lukuunottamatta nurjaa. Lehtikuvioita lukuunottamatta takki on ihan simppeli ja päästää upean langan pääosaan. Vyötärömuotoiluja ei tässä mallissa ole. Pääntien resori neulotaan pienemmillä puikoilla, jotta pääntie ei pääse lörpöttämään. Takissa on 3/4-hihat, joissa on juuri ennen resoria vielä yhdet lehdet. Aikast kaunista ja herkkää.


Neuloin takin gradienttiseteillä siten, että vaihdoin väriä noin 12 cm välein. Aina värinvaihtokohdassa neuloin muutaman raidan, jotta siirtymä olisi vielä sulavampi, vaikka värien liukumat ovat jo valmiiksikin hyvin hienovaraiset. Vähän meinasi mennä pähkäilyksi, kun pitäisi muistaa jättää hihoihinkin vielä niitä vaaleampia värejä. Lopulta lanka loppuikin kesken ja meinasi päästä parku. Onnea on Ravelry ja stash search. Ravelryssa kun voi etsiä, kellä muulla on samaa lankaa. Bongasin onnekseni, että festareilla oli ollut neljäskin gradienttipaketti myynnissä, jonka oli ostanut neulojakamu tästä ihan lähiseudulta. Ei muuta kuin aneluviestiä eetteriin ja kohta sainkin jo langan melkein kotiinkuljetuksella. Suurkiitos toveri! 



Takki valmistui pienen paineen alla sopivasti ulkomaan reissulle kuvattavaksi. Hyvissä ajoin pari iltaa ennen reissua pistin sen pingottumaan, mutta siinä meinasi käydä hupsusti. Superwash-käsitelty merino lörähti neuleen painosta pesussa ja takki venähti ihan liikaa. Niin. Mallitilkut tosiaankin sietää pestä ja kuivattaa... Lopulta päädyin kastelemaan ja pingottamaan takin uusiksi lähtöä edeltävänä iltana. Asettelin hyvän aikaa neuletta mittoihinsa ja silittelin ylimääräiset rypyt pois. Onneksi temppuiluni toimi ja neule kuivui juuri oikeisiin mittoihin.



Kyllä kelpasi kuvata takkia ikivanhan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, kun Britannian talvi maineestaan huolimatta tarjoili meille pelkkää auringonpaistetta ikuisen tihkusateen sijaan.



Olen ihan holtittoman innoissani siitä, että ohje tosiaan on mukana Laineen uudessa, juuri ilmestyneessä kevät/kesänumerossa. On päässyt kovin komeaan seuraan ja upeisiin kuviin.

Neulisti

maanantai 27. helmikuuta 2017

Ihmeiden aika ei ole ohi

Kolme vuotta sitten pidettiin toverin kanssa helmikuun alussa startiittiviikko: joka päivä piti aloittaa joku uusi neuleprojekti. Aloitin takin. Neuloin sitä n. 8 cm. Ja sen jälkeen olen kuunnellut kavereiden kuittailua takista viimeiset kolme vuotta. Eivät olleet uskoa, että nostin sen talviunilta takaisin puikoille ja tein valmiiksi. Siitäs saivat. (Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin välillä epäilytti itseäkin...)


Mitä: Aidez / Cirilia Rose
Miten: Pyöröpuikot 6.0 ja 7.0 mm
Mistä: Cascade Yarns Eco+, 450 g
Ravelryssa

Aidez on kovasti suosittu ilmainen takkiohje paksulle langalle. Minulle lupailtiin lankakaupassa, että Cascade Eco+:sta riittää kolme jättivyyhtiä takkiin varmasti. Vähän epäilytti, mutta ostin langat ja laitoin työn puikoille.



Nolona on tunnustettava, että kuten monesti aiemminkin, neulominen karahti alkuinnostuksen jälkeen siihen, kun olisi pitänyt jaksaa hetki ajatella. Olin alkuun pohtinut ja muokannut silmukkamääriä jotenkin itselleni sopivammaksi ja sitten unohtanut koko jutun. Muutamaan kertaan vuosien varrella otin työn esille, mutta joka kerta aloin epäillä silmukkamäärän järkevyyttä ja jätin projektin odottamaan parempaa päivää. 


Tuskien tammikuussa, jolloin on kiellettyä aloittaa uusia projekteja, jollei ole tehnyt valmiiksi tai purkanut kaikkia vanhoja keskeneräisiä, Aidez nousi taas ajankohtaiseksi. Tällä kertaa päätin hillonneeni muutaman sentin takinalkua riittävän pitkään ja aioin purkaa sen. Vedin puikot pois työstä ja sovitin helmaa ympärilleni. Kah! Olinkin näköjään säätänyt silmukkamäärät ihan just kohdilleen, koska se olikin sittenkin juuri oikean kokoinen. Eikun puikot äkkiä takaisin silmukoihin ja neulomaan!


Takissa on ainakin neljää erilaista palmikkokaaviota, jotka kaikki kulkevat keskenään eri tahtiin. Heti takin aloitettuani yritin helpottaa neulomista tekemällä oman kaavion, jossa näkyisi kerralla kaikki, mitä etu- ja takakappaleissa tehdään. Ilman sitä projektin pariin palaaminen olisi saattanutkin tuntua ihan ylivoimaisen työläältä. Loppujen lopuksi, vaikka kaavioita onkin paljon, ne oppi ihan hetkessä ulkoa, enkä vilkaissutkaan jättikaaviotani alun jälkeen. Olkoonkin, että takin valmistuttua huomasin neuloneeni yhden palmikon koko ajan väärin, mutta hälläpä väliä, hyvältä se näyttää silti.


Ohje on tehty palasina neuloen. Ihan pöhelöä moinen. ohjeen muokkaaminen saumattomaksi onnistui ihan kivuttomasti. Loin puikoille kaikki taka- ja etukappaleiden silmukat kerralla ja neuloin yhtenä pötkönä kainaloihin asti. Sen jälkeen neuloin hihat samalle korkeudelle ja yhdistin ne vartaloon. Tässä mallissa kun on raglanhihat, ne oli helppo tehdä saumatta ilman sen kummempia kommervenkkejä. Koska halusin välttää kaikki saumat, neuloin shaalikauluksenkin siten, että yhdistin sitä samalla neuloessani takakappaleen yläreunaan. Neuloin kummankin puolen kauluksen niskan keskelle ja yhdistin silmukoimalla. Yritin myös muotoilla reunusta neulomalla kauluksessa muutamat lyhennetyt kerrokset juuri ennen niskaa, jottei kauluksen yläreuna lörpöttäisi niin pahasti.


Jälleen kerran pingottaminen teki taikojaan. Juuri puikoilta pudonnut takki vaikutti turhan naftilta ja näytti peilatessa pöljältä. Teki mieli nakata se nurkkaan unohtumaan, mutta tiesin antaa pingotukselle mahdollisuuden. Kyllä kannatti, koska takki venähti pingotuksessa huisin paljon ja siitä tuli just eikä melkein hyvän kokoinen. Lanka venähti kastelussa kuin alpakka, vaikka vyötteessä lukee, että tämä on ylämaan villaa Perusta.



Ja voi kuulkaa, miten pehmeää lanka onkaan! Se on uskomattoman kevyttä ja ilmavaa. Se tuntuu lämpöiseltä pilveltä päällä. Ja en ollut uskoa silmiäni, kun takki ei vienyt edes kahta kokonaista jättivyyhtiä. Saisin langoista vielä melkein toisen samanmoisen.


Kolme vuotta jäähyllä istunut takkiprojekti osoittautukin ihan helpoksi neulottavaksi ja lopputuloksena on erinomaisen kokoinen lötkötakki ylipitkillä hihoilla. Tämä pääsee varmasti ahkeraan käyttöön.

Neulisti

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Esikko

Hyvin suunniteltuhan on tunnetusti puoliksi tehty? Tämän takin ohje ainakin ehti muhia huolella pääkopan pimennossa semmoiset puolitoista vuotta. Se lienee siis erittäin kypsää kauraa nyt, kun vihdoin ehdin idean toteuttamaan.


Mitä: Primrose (Esikko) / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Madelinetosh Sport, 370 g
Ravelryssa

Heti neulottuani nämä kämmekkäät, tiesin, että tahdon suunnitella takkiohjeen, jonka kaarrokkeeseen tulee samaa reikäkuviota - paitsi jotenkin niin, että kuvio ole ihan noin säännöllinen. Muuten takki saisi olla simppeliä sileää neuletta. Ei huono idea, sillä näin nätti takista tuli.


Suunnittelin takin niin, että etukappaleiden puolella on enemmän tilaa kuin selässä, koska minä ainakin olen vatsan puolelta huomattavasti selkäpuolta pyöreämpi. Lisäksi tein vyötärömuotoiluja myös selkään, koska yleensä takit ja puserot tuppaavat hiukan pussittamaan selän puolelta juurikin tuosta samasta syystä, kun en ole identtinen edestä ja takaa. Miksi vaatteidenkaan siis pitäisi? Varmaan siksi, että suunnitteleminen, leikkaaminen ja ompeleminen on huomattavasti nopeampaa sillä tavoin. Mutta sitten vaatteet eivät istu täydellisesti. Niin, että se ongelma on nyt tässä takissa korjattu.


Minun vyyhtini taisivat kaikki olla reippaasti ylipainoisia, sillä takkiin kului vain hiukkasen yli kolme vyyhtiä. Ja se silti painaa 370 g. Ja siihen neljänteen kerään jäi vielä 107 g! Mahtavaa. Sen sijaan vähemmän mahtavaa oli se, että tämä nimenomainen lanka pissi väriä käsiin neuloessa. Tassuni ovat edelleen ihan harmaanruskeat ja näyttävät siltä kuin en olisi pessyt käsiäni viikkoon. Kumma kyllä valmiista takista ei liotuksessa irronnut väriä juuri yhtään. Mystisiä ovat langat.


Kirjoitin ohjeen useassa koossa ja se on nyt testineulonnassa. Tarkoitus on saada ohje myyntiin toukokuun lopussa. Se tulee tarjolle sekä suomeksi että englanniksi. Koot 32'' ja 46'' (rinnanympärys) kaipaavat vielä testineulojaa. Kuvaukseen sopivat halukkaat voivat hihkaista aiheesta täällä Ravelry-ryhmässä.


Itse hotkaisin takin puikoille ja niiltä pois kahdeksassa päivässä. Testineulojille annetaan kyllä aikaa sinne toukokuun loppuun.

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...