Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälangoista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jämälangoista. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2020

Minun, vihdoinkin

Viime syksynä sain käsiini vyyhdin ihanaa Tukuwoolin Harmasta. Kainuunharmaslanka oli yhtä aikaa rustiikkia ja pehmoista. Siitä piti tuleman jotain spesiaalia. Ja tulihan siitä: yhdistin langan mohairsilkkiin ja neuloin ihanan briossipipon, joka sai nimekseen Yours, always. Sepä vaan istui siskon päähän niin somasti, ettei oikein ollut muita vaihtoehtoja kuin antaa myssy rakkaalle siskolle.

Mitä: Yours, always / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.75 mm
Mistä: Tukuwool Harmas + ITO Sensai, 25 + 21 g

Vuosi siinä vierähti, mutta nyt sain itselleni tehtyä samanmoisen pipon. Loppukesä sai omassa elämässä surkean käänteen ja tuli pitkästä aikaa sellainen tarve ostaa itsensä lohtulangalla onnelliseksi. Etsin pitkään kaupan hyllyltä jotain lohdullisen oloista, mutta mieli maassa mikään lanka ei oikein puhutellut. Lopulta astelin ITOn karkkisten mohairsilkkien hyllylle ja tiesin heti, mitä halusin neuloa - sen käsistäni karanneen myssyn!

Yours, always -pipo tosiaan neulotaan yhdistämällä kaksi ihan erilaista lankaa: villaisa kainuunharmas toimii briossissa (eli patenttineuleessa) päällimmäisenä lankana, jolla neulotaan pinnalle jäävät oikeat silmukat ja hentoinen pitsivahvuinen mohairsilkki jää patenttineuleen pohjalle nurjin silmukoin ja tekee pipon sisuksesta ihanan pehmoista höttöä.

Koska kainuunharmaslanka on sport-vahvuista ja mohairsilkki ohutta pitsilankaa, otetaan jälkimmäistä kolmen säikeen verran. Toki voisi halutessaan ottaa vain kolme samaa mohairsilkkilankaa, mutta tässä on hauska maalata ihan omia väriyhdistelmiä valitsemalla kolme eri väristä lankaa.

Minusta on aina yhtä kiehtovaa, miten mohairsilkki pörröisyytensä ansiosta värjää koko neuleen. Vuosi sitten neulotussa siskon pipossa on sama kainuunharmaslanka "päävärinä", mutta tumman ruskeat ja harmaat mohairsilkit maalasivat pipon rusehtavan violetiksi silmissäni. Omaan myssyyni valikoin ihanan värittömiä mohairsilkkejä: valkoista, beigeä ja hentoa mintunvihreää. Epävärit eivät ole kaikkia varten, mutta itse rakastan sitä, miten tuo väriyhdistelmä ikään kuin imi värit koko piposta. Näen tässä monia sävyjä, mutten yhtään väriä ja olen siihen ihan pähkinöinä.

Pipo on enimmäkseen yksinkertaista patenttineuletta, mutta sitä koristaa kaunis kavennuksista ja lisäyksistä muodostuva lehtikuvio. Myssy valmitui muutamassa päivässä ja sen tekeminen tarjosi kaivatun hengähtämishetken. Olipa hauska vaihteeksi neuloa jostain omasta vanhasta ohjeesta.

Ohje löytyy vaikka mistä: Ravelrysta, verkkokaupasta, Lovecraftsista tai PayHipistä.


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Lanka-arkistojen aarteita

On olemassa lankoja ja Lankoja. On lankoja, jotka täytyy saada puikoille saman tien. On lankoja, jotka ovat niin upeita, ettei niitä uskalla pistää puikoille ennen kuin löytää sen täydellisen ohjeen. On lankoja, jotka hautautuvat lankavaraston pohjalle ja vuosien saatossa menettävät hohteensa. On lankoja, joista pidin vuosia sitten, mutta en enää. Ja sitten on lankoja, joista en ole koskaan hennonut luopua, mutta joille ei vain ole löytynyt käyttöä. Tämä on tarina sellaisesta langasta.


Miten: Pyöröpuikot 6.0 mm
Mistä: Rowan Silky Tweed, 195 g

Vuosia sitten, kun olin vielä lukiossa, en tainnut edes tietää, että on olemassa lankakauppoja. Neuloin ahkerasti, mutta ostin lankani marketin hyllystä, enkä tiennyt, että maailmassa on muitakin lankoja. Siihen aikaan ei ollut älypuhelimia, eikä kaikkea maailman tietoa selvitetty puolessa minuutissa. Ei minulle siihen aikaan tullut mieleenkään etsiä netistä lankakauppoja tai tilata lankaa verkosta.


En enää muista, miten minulle selvisi, että Helsingissä, Korkeavuorenkadulla on pieni putiikki täynnä lankaa, mutta Menita avasi paitsi mieleni, myös lompakkoni nyörit. Yhdellä ostosreissullani mukaan lähti puserollinen pehmoista ja kauniin röpelöistä Rowan Silky Tweed -lankaa, jota ei muuten tänä päivänä enää edes valmisteta.


Hillosin herkullista lankaa muutaman vuoden, kunnes luin jostain käsityölehdestä jutun eräästä neuleartisaanista. Jutussa esiteltiin paitsi taiteilijaa itseään, tietysti myös upeita neuletöitä. Yksi niistä kiinniti huomioni ja sellainen oli ehdottomasti tehtävä - omasta päästä tietenkin, koska haastattelussa ei toki ollut teokseen ohjetta.


Niinpä loin silmukat ja lähdin neulomaan paksua villaista korsettia! Kyllä, luit oikein. Haaveena oli muhkea, palmikoin koristeltu villakorsetti usealla eri pituisella peplum-helmalla. Olin vastikään tutustunut Kim Hargreavesin englanninkielisiin neuleohjeisiin ja oppinut niistä, kuinka peplum-helmoja muotoillaan lyhennetyin kerroksin. Niinpä paloin innosta kokeilla vasta oppimiani kikkoja. Tässä kohtaa varmaan kauhean moni yllättyy, kun korsetista ei oikein tullutkaan mitään. Onneksi - mitä käyttöä sille olisi ollut?

Usean epäonnisen yrityksen jälkeen meikäneulojalla paloivat hermot, käämit ja muutkin ruuvit ja puikot lensivät lankoineen nurkkaan. Hukkaan heitetyn ajan ja toteutumattoman idean harmitus oli sen verran suuri, etten tahtonut koskeakaan lankaan. Mies luki tilannetta hienosti ja tarjoutui ritarillisesti purkamaan teoksen puolestani. Ja siitä asti langat ovat muhineet laatikossa. Ja tästä kaikestahan on aikaa vasta reilusti yli kymmenen vuotta.


Sitten eräänä iltana toissa viikolla pääsi käymään niin, ettei minulla ollut puikoilla kuin yksi työ. Valtavan ympyränmallisen huivin poikittain tasona neulottava pitsireunus vaatii sen verran keskittymistä, ettei sitä jaksa kuin pienen pätkän kerrallaan. Niinpä oli saatava työn alle jotain kevyempääkin. Totesin jo jonkin aikaa harkinneeni instagramissa väkeä villinnyttä pikkuista Ursa-puseroa. Pieni asian tutkiskelu paljasti ohjeen löytyvän Ravelry-jonostani ja olinpa jo sovittanut sille langankin pariksi! Ei varmaan tarvitse arvuutella, mikä lanka se oli.


Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että yli vuosikymmenen hillottu lanka lopulta oikeasti pääsi käyttöön - ja siitä tuli kaiken huipuksi oivallinen käyttövaate. En sittenkään hillonnut purkukeriä suotta. Lanka oli vähän turhan ohut kyseiseen malliin, mutta muutamalla ylimääräisellä raglanlisäyksellä selvisin helpolla.


Ursa on erittäin yksinkertainen pusero. Se neulotaan ylhäältä alas ja siinä on v-pääntie ja raglanhihat. Mielenkiintoa puseroon tulee siitä, että saumoissa kulkee puolipatenttia. Siinä siis neulotaan patenttia vain oikeilla silmukoilla, kun nurjat neulotaan tavallisina nurjina ilman langankiertoja. Lisäksi puserossa kulkee etu- ja takakappaleiden keskellä puolipatenttiraita, joka helmassa levenee hiljakseen kolmiona, kunnes puolipatentit kohtaavat toisensa kyljissä. Koska helman kolmiot olivat kovin sievät, tein ohjeesta poiketen samanlaiset myös hihansuihin. Ei sillä, että niitä kukaan huomaisi, mutta minä tiedän, että ne ovat siellä.


Näin lyhythelmaista puseroa minulla ei olekaan ollut sitten niiden aikojen, kun olen tämän langan ostanut. Ehkä voisin tämän verran antautua muodin kiertokululle.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Rennoin rantein

Muutama vuosi takaperin neuloin maailman parhaan paidan. Paitsi, että siinä oli monta pientä juttua, joista mietin, että ensi kerralla tämä olisi parempi tehdä näin tai noin. Että ei täydellinen, mutta maailman paras kuitenkin.


Mitä: 3 in 1 / alfa knits
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Tukuwool -jämiä ja Pirtin kehräämön kampalankaa, 319 g
https://www.ravelry.com/projects/annaj0hanna/3-in-1-2

Näin kun suoltaa hirmuisella tahdilla omia neuleohjeita maailmalle, aina välillä tulee tarve pitää hetki aivolomaa ja neuloa ihan jonkun toisen ohjeella - olla hetki ajattelematta ja pähkäilemättä. Jos yhtään tunnette minua, arvaatte varmaan, ettei siinä koskaan niin käy.


Tuli tarve hermolevolle ja aikani tuijoteltuani olohuoneen lattialla korissa pyöriviä kotimaisen villan jämiä, aloin himoita Suomivillaista 3 in 1 -puseroa. Siihen kun saisi käytettyä viittä eri väristä jämälankaa. Korista löytyi niin Tukuwool Fingeringiä ja Sockia kuin Pirtin kehräämön kampalankaa ja Kässäkerho Pom Pomin Suoma Singleä. Olin neulonut saman puseron aiemminkin, joten hyödynsin vanhan projektin tietoja eri värien menekeistä ja punnailin jämiä keittiövaa'an kanssa huolella. Koetin sovitella yksiin vaikka ja minkämoisia värikomboja, mutta lopulta päädyin siihen, että neulon paidan kuitenkin kokonaan Tukuwoolista. Helman raitapaitaan valikoin väreiksi Ruuran ja Raen, keskimmäiseen puseroon ikisuosikkini Seljan ja siihen varsinaiseen puseroon katsoin hyväksi pariksi Aurin ja Uupon.


Ensinnäkin, mikäli malli ei ole ennestään tuttu, niin siitä on syytä tietää mitoituksen olevan vähintäänkin erikoinen. Viimeksi aloin huolettomasti neuloa M-kokoa, jolla yleensä saan sopivia paitoja aikaan ja siihen paidanalkuun olisi mahtunut koko meidän pariskunta. Niinpä päädyin viimeksi neulomaan lopulta XS-koon. Siinä tosin jäi vähän kaivelemaan se, että hihat olivat turhan kapeat. Niinpä vanhoista viisastuneena loin tällä kertaa silmukat S-koossa. Sen sijaan mistään ikinä koskaan viisastuneena en pysähtynyt pohtimaan, että Tukuwool on aika paljon ilmavampaa lankaa kuin ne viimeksi käyttämäni ja nyt paidasta tuli aika väljä - ja silti hihat saisivat yhä olla hieman isommat.


Tämä paita neulotaan alhaalta ylöspäin. Ensin neulotaan helman alin raitapaita. Se muotoillaan lyhennetyin kerroksin ja voitte kuulkaa uskoa, että raidoittaen neulotut lyhennetyt kerrokset eivät ole maailman rentouttavin konsepti. Ensimmäisen paidan silmukat jätetään toisille puikoille odottamaan sillä välin, kun neulotaan muutama kerros keskimmäistä paitaa. Sen reunus saa rullata ja muutaman kerroksen jälkeen kakkospaidan helma neulotaan yhteen ensimmäisen raitapaidan kanssa. Ja taas muotoillaan lyhennetyin kerroksin. Yksivärisessä paidassa se onkin oikein mukavaa puuhaa. Ja jälleen kerran silmukat jätetään odottamaan.


Alkuperäisen ohjeen mukaan kakkos- ja kolmospaidassa on kummassakin rullaava reunus. Tämä on kuitenkin niitä juttuja, mitkä jäivät viime kerrasta kaivelemaan mieltä. Tehdäkseni paidoista vielä selkeämmin erinäköiset neuloin kolmospaitaan ainaoikeinreunuksen. Lisäksi raidoitin kolmospaidan 2-2 -raitojen sijaan 4-2 -raidoille, jotta se olisi selkeämmin erilainen kuin ykkös- ja kakkospaidat. Ja taas niitä lyhennettyjä kerroksia raitojen kera. Mikä siinä onkin, että joka kerta, kun päätän neuloa toisten ohjeilla rentoilun merkeissä, valitsen ohjeita, jotka estävät rentoilun?


Jos lyhennetyt kerrokset eivät kylliksi kiristäneet hermoja, teki tässä kohtaa muuten pistää pillit pussiin ja heittää pussi jäämereen. Koskaan aiemmin ei ole käynyt niin, etteivätkö kaikki Tukuwoolin värit olisi käyneet täydellisesti yhteen keskenään. Mutta nytpä kävi. Kolmospaidan vihertävänkeltainen Uupo sai koko neuleen näyttämään likaiselta, vaikka se kuuluu suosikki Tuku-väreihini. Pistin paidan jäähylle ja päätin jäähdytellä tunteitani sen suhteen viikon tai pari. Myöhemmin neuleillassa sitten päätin korvata Uupon oranssilla Repolla, vaikka se tarkoittikin sitä, että minun piti ostaa uutta lankaa tähän jämälankapuserooni. Oranssi ja harmaa pelasivat yhteen paljon toimivammin ja paitaprojekti sai armoa.


Alun lyhennettyjen kerrosten jälkeen kolmospaita eteni hyvää vauhtia. Vähän huolestuttavankin hyvää. Aloin tässä kohtaa katsella, että tiheyteni tällä langalla ei taida olla mitään sinne päinkään, mitä pitäisi, koska paidasta oli tulossa tooodella pitkä. Päätin, etten purkaisi enää, mutta tiesin, että kädenteiden ja hihapyöriöiden muotoilussa pitäisi olla tarkkana, jotta paidan kainalot eivät roikkuisi vyötäröllä asti. Lisää pähkäiltävää.


Onneksi tässä välissä piti jättää vartalon silmukat odottamaan ja neuloa hihat. Niissä en muistaakseni tehnyt mitään kummempia säätöjä. Vaan sitten, kun lopuksi neulottiin hihat ja vartalo yhdessä puseron yläosaa, niin jouduin kyllä muokkaamaan raa'alla kädellä kavennusten tahtia, jotta sain puseron yläosasta sopivan.


Jos vilkaisette vuosien takaista puseroa täältä, voitte nähdä, että sen pääntie on aika eri näköinen. Ohjeen mukaan pääntiellä neulotaan vain muutama kerros nurjaa ennen kuin siirrytään paidasta toiseen. Harmittelin viime kerralla sitä, miten puserot tosiaan näyttävän irrallisilta helmassa, mutta pääntiellä eivät niinkään. Niinpä viimeisenä muokkauksena tein vielä pääntien omasta päästä. Vaivaahan siitä oli, kun päättelin aina silmukat yhdellä värillä poimiakseni ne muutamaa kerrosta alempaa toisella värillä, mutta lopputulos on tosi onnistunut.


Viimeisimmän haasteen tarjosivat vielä langat. Alkuperäinen ajatus oli neuloa vanhoja Tukujämiä pois, mutta ensin päädyin ostamaan uutena Repoa ja sitten kolmospaidan Aurikin loppui kesken. Korvasin sen ensin Pirtin kehräämön ohuella Kampalangalla, joka sattui olemaan ihan saman väristä. Sekin lopsahti muutamaa kerrosta liian ajoissa ja niinpä ihan viimeiset kerrokset on neulottu Tukuwool Sockilla. Onhan niissä paksuuseroa, mutta ei se muutaman kerroksen verran haittaa.

Rentoa tämä ei ole nähnytkään, mutta onneksi yläosasta tuli kauniisti istuva. Paita on vähän turhan pitkä, mutta muutoin aikas ihana. Ja suurin osa kaikesta tästä säätämisestä oli ihan oma valinta. En tunnetustikaan osaa ottaa rennosti. Mitä vaikeampi, sen parempi! Vaikeimman kautta! Ja mitä näitä vanhoja kansanviisauksia nyt onkaan.

Anna Johanna

lauantai 29. joulukuuta 2018

Tonttu Toljander

Neulon yleensä vaatteita. Tiedättehän, sellaisia neulomuksia, joille on kovasti käyttöä. Ihan muutaman suloisen virkatun eläimen olen tehnyt, mutta yleisesti ottaen en juuri neulo leluja tai koriste-esineitä. Mutta näköjään, jos sorrun, sorrun sitten kunnolla.


Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 3.75 mm
Mistä: Jämälangoista, 118 g

Vuosi sitten osallistuin ensimmäistä kertaa Indie Design Gift-A-longiin ja silloin koko porukan valtasi tonttuhulluus, mutta itse katselin tyynen viileänä sivustalta ottamatta osaa moiseen hullutteluun. Mihin sitä ihminen oikeasti voisi tarvita neulottua tonttua?


Mutta niinhän siinä aina käy, että kun riittävän pitkään katsoo jotain, se ei vaikuta enää ollenkaan niin pöhköltä jutulta. Ja itse asiassa tämä uusi, entistä komeampi tonttumalli veikin sydämeni jo samantien. Niinpä odottelin pitkään joulun tuloa, koska tällä kertaa aioin hypätä tonttujunan kyytiin.

Aloitin hillitysti yhdellä perinteikkään punaisella tonttu-ukolla. Lankavaraston jämäosastolta löytyi sopivasti ihanan rustiikkia alpakkalankaa punaisen ja kaurapuuron väreissä. Näin pieneksi neuleeksi tontussa oli yllättävän paljon työtä. Ensimmäiseksi neulotaan tonttulakki, jonka alareunasta sitten poimitaan silmukat vartaloa varten. Lopuksi neulotaan toisesta väristä parta ja molemmista väreistä lyhykäiset i-cord -tuppilot käsiksi. Nämä osat ommellaan lopuksi paikoilleen.


Tonttu ei ole mitenkään kauhean iso, mutta sekä hatussa että vartalossa neulotaan kauttaaltaan palmikoita,joiden takia työtä on pakko tuijottaa koko ajan silmät syrjällään ja se sai neulomisen tuntumaan työläältä.

Projekti oli kuitenkin kaiken vaivan väärti. Tonttu-ukosta tuli ihan julmetun suloinen. Toljander ei näyttänyt miltään ennen parran kiinnittämistä, mutta heti, kun sen saa paikoilleen, tonttu herää eloon. Söpöstä tontusta oli vaikea malttaa luopua, mutta ensimmäinen yksilö päätyi kuitenkin joulupakettiin.


Seuraava tonttu valmistui jo paljon sutjakammin ja kun vauhtiin oli päästy, niin kolmas kaveri neuloutui kahdessa illassa eikä tuntunut enää yhtään rasittavalta projektilta. Jämälangat eivät myöskään vielä loppuneet, joten ensi jouluna näitä saattaa olla enemmänkin...


Tontut täytettiin vanulla. Ohjeen mukaan sisälle olisi syytä laittaa myös jonkinlaisia pellettejä tai jotain muuta painavaa, jotta tonttu pysyy pystyssä. Ensimmäisen tontun kohdalla en malttanut odottaa visiittiä askartelupuotiin, joten se jäi ilman painoa ja on vähän vaikeammin tolpillaan pysyvä tapaus. Jälkimmäisten kohdalla hoksasin hyödyntää keittiön kaappien sisältöä ja laitoin tonttuihin painoksi riisillä täytetyn sukan. Se tuntui oikein toimivalta kikalta.


Punaisen tontun käsien sisään ujutin piippurassit, jotta käsiä voi muotoilla ja ne pysyvät asennossa. Kahdelle seuraavalle tontulle keksin käsille tekemistä.

Lapsena joulun taianomaisimpia hetkiä oli joulukoristeiden esiin kaivaminen. Äiti oli saanut isosedältään kokoelman pieniä puupaloista kasattuja tonttuja, joilla kaikilla oli oma luonteensa. Jollain oli nuottivihko käsissään, toinen hiihteli menemään sukset jalassaan. Mummolassa tonttuja oli vielä suurempi armeija ja mikään ei ollut niin ihanaa kuin käydä tonttujen touhuja läpi samalla, kun asetteli koristeita paikoilleen. Tästä inspiroituneena myös neulotuille tontuille piti keksiä jotain omaa.


Gift-A-long -ryhmässä oli näkynyt jo useampi neulova tonttu, joten pitihän minunkin. Vähemmällä vaivalla olisin päässyt, jos olisin vain neulonut tontun huivin alun 2.0 mm puikoilla ja ujuttanut sitten silmukat hammastikkuihin. Vaan kun tapoihin ei kuulu helpolla pääseminen, niin neuloin pienen pätkän ainaoikeaa hammastikuilla. En suosittele! Tikut olivat nimensä veroisesti kovin tikkuiset ja takertuivat lankaan koko ajan. Mutta onpa tontulla ihan oikea neule.


Toiselle tontulle piti sitten keksiä jotain muuta. Lehtikorista löytyi ilmaisjakelulehti ja siitä sopivasti juuri oikean kokoisia juttupalstoja, joista leikellä tontulle oma lehti. Poliisiraporttia lukeva tonttu näyttää ihan etsivältä tai vakoojalta itsekin.

Neulisti

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Ystävälle

Kuten moni luki blogista, Vyyhti karkasi maailmalle. Eipä hätiä, nääs kun tiedän osoitteen ja voin mennä silloin tällöin perässä. I know where you live, ja kaikkea muuta rakkaan ystävän stalkkaukseen sopivaa tekstiä. Kävin siis Vyyhdillä kylässä ja neuloin matkalla sukat. Ja jätin ne Vyyhdin jalkaan.


Mitä: Perussukat / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm
Mistä: La Bien Aimée MCN Light + The Uncommon Thread Twist Sock, 42+16  g
Ravelryssa

Kuten kuvasta näkyy, tein raitasukat. Ai ei näy vai? En nimittäin tarkoita raidoilla näitä värikkäitä pätkiä. Tässä on raidoitettu kahta harmaata lankaa, joista toisessa on värikkäitä pätkiä seassa. Joo, en erota itsekään, missä kohtaa yksi harmaa vaihtuu toiseen. Uskokaa silti, kun kerron, että tässä on tehty kahdella harmaalla kolmen kerroksen raitoja.



Ennen joulua kalistelin toverin kanssa onnelliset sukat meidän ja maailman välejä pehmentämään. Meiltä molemmilta jäi niistä lankaa yli ja etenkin toveri on sitä mieltä, että kerran korkattu lanka on so last season. Ostin toverilta sekä kalistelusukista jääneen jämän että yhden toisen harmaan langan, jonka jälkeen minulla oli hyppysissäni yhteensä 90 g lankaa. Siitähän saa kevyesti sukat.



Iloisen kirjava La Bien Aiméen lanka ei olisi yksinään riittänyt toisiin sukkiin, mutta raidoittamalla sen sai venymään toiseenkin pariin. Resorin, kantapäät ja varpaat tein yksin sillä ja muut osat raidoitin toisella harmaalla. Raitoja tästä ei erota, mutta lopputulos oli paljon hauskempi kuin osasin odottaakaan. Oikeastaan kävi paremmin kuin hyvin, kun raitoja ei erota. Nyt sain toisella harmaalla venytettyä herkkulankani riittävyyttä ja raidoitus näyttää ainoastaan hieman harventaneen väriläiskien tahtia.



Vyyhdille sukat kelpasivat paremmin kuin hyvin. Erityisesti sen takia, että raidoitus toisella langalla rauhoitti väriläiskälangan ilmettä sopivasti. Olipa ihana pitkän tauon jälkeen pitää neulekuvaussessiot vanhan bloggaajakamun kanssa. Pysyköön jalkasi taas hetken lämpöisempänä!

Neulisti

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Neulojan sivupersoona

Tässä vuosien varrella on alkanut epäilyttää, että neuloja sisälläni omaa sivupersoonia. Semmoisia ketkumaisia tyyppejä, jotka saavat ne kaikista "parhaat" ideat.


Mitä: Stormcloud mitts / William Nelson
Miten: Sukkapuikot 2.25 mm
Mistä: The Uncommon Thread Silky Merino Fingering, 36 g
Ravelryssa

Olen melkoisen vakuuttunut, että se oli joku täysin hallintani ulkopuolelle jäävä sivupersoona, jonka mielestä oli kannattavaa pitää startiittiviikkoa kahtena vuonna. Pidin siis sekä 2014 että 2015 helmikuun ensimmäisellä viikolla startiittipirskeitä, joissa joka ikinen päivä aloitettiin joku uusi projekti - ja viimeiset kaksi tammikuuta olenkin sitten viettänyt yrittäen tuhota startiittiviikkojen tuotoksia.

Olen aika varma, että se sama sivupersoona on se, jonka mielestä neuleprojekteista ei tarvitse tehdä muistiinpanoja, koska voihan kaiken sitten laskea myöhemmin, jos on tarvis. Ja ihan ehdottoman varmasti se on se sama sivupersoona, joka sitten jättää laskematta kämmekäs nro ykkösestä siihen tehdyt muokkaukset kämmekäs nro kakkosta neuloessaan. Itse olen epäilemättä syytön tähän kaikkeen ketkuiluun.


Faktat pöytään: Helmikuun 2015 startiittiviikolla tuli aloitettua kämmekkäät masokistineulojalle tyypilliseen tapaan: "Onpa erikoisen näköinen pintaneule! Näitä pitää kokeilla." Aloitin neulomaan kämmekkäitä, joissa on hyvin erikoinen ja vähän haastava pintaneule, joka koostuu nostetuista lankalenkeistä, helmistä ja vaikka mistä. Haastavan pintaneuleen lisäksi malli oli kirjoitettu tasona neulottavaksi, mihin piti tietysti puuttua. Erityisen lisähaasteen hommaan toi se, että pintaneuleen jännittävimmät asiat tapahtuvat nurjan puolen kerroksilla, jolloin ohjeen kuvatutoriaalia katsellessa pitäisi se päänsä sisällä osata kääntää toisella puolella neulottavaksi. Helppoa kuin nakki, eikö?

Kämmekkään alku jäi kaikessa ärsyttävyydessään lähes vuoden jäähylle. Viime vuonna tuskien tammikuussa päätin palata asiaan ja sain neulottua ensimmäisen kämmekkään peukaloa vaille valmiiksi. Tänä vuonna tuskien tammikuussa ärsyynnyin parittomaan kämmekkääseen ja päätin vihdoin saattaa projektin loppuun - ja kaikki meni suorastaan kuin elokuvissa. Not.


Manasin ohjetta, joka piti paitsi muuntaa suljettuna neulotuksi, sain myös itse soveltaa toisen kämmekkään ensimmäisen peilikuvaksi. Noin puoli kämmekästä myöhemmin huomasin, että ohje sisälsi kyllä oman ohjeistuksensa toisenkin käden kämmekkäälle, en vain ollut huomannut sitä. Hyvä minä.

En ole aikoihin neulonut mitään sukkapuikoilla. Mutta koska muistin neuloneeni ensimmäisen kämmekkään neliskanttisilla sukkapuikoilla, joilla on usein eri tiheys pyöreisiin puikkoihin verrattuna, oli ne pakko ottaa toiseenkin kämmekkääseen. Ja koska nykyisin käytän kaikessa aina magic loop -tekniikkaa pyöröpuikoilla, sukkapuikot olivat koko ajan tiellä ja tökin niillä itseäni vähän väliä.

Jos ohjeärsytys ja puikkojen tiellä olo unohdetaan, neulominen sujui muuten yllättävänkin jouhevasti. En toista kämmekästä neuloessani ymmärtänyt enää yhtään, mikä siinä pintaneuleessa muka oli ollut niin vaikeaa sisäistää ja neuloa. Kunnes lopulta tajusin unohtaneeni, että kuvatutoriaalin kuvat oli piirretty kämmekkään nurjalta puolen. Lopputuloksena näissä kämmekkäissä on ainakin kolmella eri tavalla neulottua pintaneuletta - liekö mikään niistä tehty oikein.


Ja paras oli vielä edessä. Kun loppu alkoi vihdoin häämöttää ja tarkistuslaskin mallikuvioiden toistoja, huomasin kämmekkäiden olevan ihan eri kokoiset. Tässä kohtaa oli kauhean hauska huomata, että olin ensimmäisen kämmekkään kohdalla päättänyt tehdä siitä ohjetta selvästi lyhyemmän. Niin. Kuten aiemmin totesin, se sama ketkumainen sivupersoona unohtaa aina kaiken tämmöisen tärkeän. Tässä kohtaa pääpersoona, elikkäs meikäneuloja, päätti vähät välittää ja neuloi kämmekkäät loppuun. Olkoot ihan minkä kokoiset keskenään huvittaa.

Että tulipahan kämmekkäät. Pingottamisella sai pahimman kokoeron piilotettua. Sovitaanko kuitenkin, etten enää anna sivupersoonan pitää startiittiviikkoja?

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...