Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peitto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. tammikuuta 2019

Missä kulkee huivin ja peiton raja?

Nykyään neulemaailmassa ymmärretään isojen huivien päälle. Huivin on hyvä olla sen verran valtava, että sen pystyy kieputtamaan kaulaansa muutamaan sataan otteeseen, ja hyvänkokoiseen huiviin menee ainakin kolme vyyhtiä lankaa. Englanninkielellä tälle on termi shlanket (=shawl + blanket), eli huivi, joka on niin iso, että sitä voi erehtyä jo luulemaan viltiksi.


Mitä: Elevate / Susanne Sommer
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Tukuwool Fingering, 735 g

Viime kesänä ilmestyneessä Laine magazinen viitosnumerossa oli Susanne Sommerin suorakaiteen mallinen huivi, jossa yhditstyi monen neulojan lempijutuiksi nousseet ainaoikea ja kaksivärinen patenttineule. Minä silmäilin holtittoman kokoisen näköistä huivia hetken ja päätin siltä istumalta, että siitähän saisi pienellä vaivalla helposti jo ihan kunnollisen kokoisen viltin olohuoneen sohvalle.


Tiesin myös heti, että haluan tehdä viltin Tukuwoolista. Se kun on paitsi ihanan villaista myös riittävän edullista peittoprojektiin. Siihen nimittäin uppoaa lankaa. Pohdin hetken, mitkä värit olohuoneen sohvalle sopisivat, mutta päädyin aika äkkiä luottoväriini, kaurapuuroiseen Ruuraan. Sitä löytyikin lankavarastosta jo ennestään peittoon riittoisa määrä. Kaverikseen se sai ihanan kettuisan oranssin Repo-värin, jota haalin ostoskoriini kuuden vyyhdin verran. Kotoakin sitä löytyi ennestään muutama vajaa vyyhti, mutta eiväthän nekään vielä riittäneet.


Huivi oli jo valmiiksi todella iso, mutta halusin sohvalle kunnollisen, aikuisen ihmisen kokoisen viltin. Lähdin rohkeasti kokeilemaan ohjeen muokkaamista siten, että otin yhtä kokoa suuremmat puikot. Huivi - tai siis tässä tapauksessa peitto - aloitettiin yhdestä nurkasta neulomalla reunusta ja lisäämällä silmukoita reunuksen vieressä. Tein tässä osiossa muutamat ylimääräiset lisäykset ennen kuin siirryin ohjeen seuraavaan vaiheeseen: peiton keskikohdan briossikuvioihin.


Peiton keskellä on viisi patenttineuleista suunnikaskuviota. Joka toisessa aina värit toisin päin. Puhelimen uumenista löytynyt muistiinpano kertoi, että tein pienempiin kuvioihin useamman ylimääräisen toiston, mutta tietysti isompien suunnikkaiden kohdalle päästyäni unohdin, että oli tarkoitus tehdä niistäkin suurempia. No eipä sillä, peitosta tuli ihan valtaisa jo näilläkin muokkauksilla.


Aloitin peiton neulomisen elokuussa. Alku on aina vauhdikasta ja hauskaa, kun pääsee neulomaan jotain uutta. Keskivaiheilla meno alkoi hyytyä loputtomien suunnikkaiden kanssa. Lopulta jouluna pidin hieman lomaa neulesuunnittelusta ja päätin vääntää peiton sinnillä valmiiksi. Voi sitä onnenhetkeä, kun sain viimeisen suunnikkaan neulottua ja ajattelin, että nyt on jäljellä enää kavennuksia, joiden myötä neulottava vähenee koko ajan. Paitsi, että jos peitossa on SATOJA ja SATOJA silmukoita, joista joka toisella kerroksella kavennetaan KAKSI, niin tiedoksenne, että se neulominen ei ihan hetkessä pääse loppumaan.


Tammikuun alussa otin peiton autoon mukaan reissuneuleeksi ja matkalla Helsinkiin sain vihdoin viimeisetkin silmukat kavennettua pois. Avasin ohjeen aukeaman lehdestä tarkistaakseni, miten viimeisten silmukoiden kanssa menetellään... ja vasta siinä kohtaa huomasin, että tässähän on vielä koko peiton kiertävä i-cord -reunus. Ei edes mennä siihen, kuinka kauan siinä kesti. Sovitaanko, että iloitaan vain siitä, että peitto on nyt valmis ja yritetään unohtaa tämä lopun hauska yllätys.


Olkoonkin, että peitossa oli paljon luultua enemmän neulottavaa. Mutta nyt se on valmis - oikeastaan yllättävänkin nopeasti - ja hirmuisen ihana. En mitannut tarkkaan, paljonko sille tuli pituutta kummassakin suunnassa, mutta meitä mahtuu sen alle kaksi aikuista pituussuunnassa perätysten sohvalle pötkimään. Ei enää taistelua siitä, kumpi vie sohvaviltin!


Jos joskus laiskottaakin neuleiden viimeistelyn kanssa, niin tämä kaipaa ehdottomasti huolellisen pingotuksen lopuksi. Reunoissa neulottava briossi kun on tiheydeltään ihan erilaista kuin keskellä neulottava ainaoikea niin ennen pingotusta reunat kiristivät kovasti ja keskusta taas pussitti urakalla. Mutta pingotuksen jälkeen viltti on oikein siisti. Minulla on kaksi Biltemasta ostettua lasten ruutuhyppelysettiä pingotusalustoina ja ne riittivät nippanappa pingotuskehikon rakentamiseen. Nippa nappa riitti myös eteisaulan lattiapinta-ala.

Neulisti

perjantai 10. helmikuuta 2017

Huivi + takki = peitto

Tiedättehän tämän internetin syövereissä pyörivän sanonnan?

Knitting is like sex. If I like you and
you appreciate it, its free. 
Other than that, you can't pay me enough.

Hyvin totta. Suurimmaksi osaksi neulon ihan vain itselleni omaksi iloksi, mutta toisinaan tulee vastaan jotain hauskan näköistä neulottavaa, joka suorastaan huutaa jonkun ystävän tai puolitutun nimeä. Jos näitä satunnaisia lahjoituksia arvostetaan asiaankuuluvalla hihkumisella, niitä saattaa hyvinkin ilmestyä lisää.


Miten: Pyöröpuikko 4.0 mm
Mistä: Drops Baby Merino, 227 g
Ravelryssa

Olen ihastellut linkin takaa löytyvän huivin palmikoita jo pitkään - paitsi, etten itse käyttäisi tämmöistä huivia. Sen sijaan tunnen tyypin, jolle uppoavat kaiken maailman kelttiläiset kuvoinnit ja kaikki ihanat fantasia-aiheiset jutut. Kun sitten kuulin, että sama tyyppi saa vauvan, kehkeytyi suunnitelma.


Niin, linkin takana on tosiaan huiviohje, joka on suunniteltu pitsivahvuiselle langalle. Mutta siinä huivissa on paljon tylsää sileää neuletta ja itse asiassa kaikki mielenkiintoinen tapahtuu huivin keskellä heti aluksi. Ajattelin, että käyttämällä paksumpaa lankaa, tästä huiviohjeesta voisi hyvinkin saada aikaan vauvanpeiton neulomalla vain huivin keskineliön. Enkä ollut yhtään väärässä.


Jotain vuosia takaperin ostin Poppelin loppuunmyynnistä kasan harmahtavan beigeä Dropsin Baby Merino -lankaa. Väri ei puhutellut, mutta lanka on muuten tosi kivaa, joten se pääsi väripataan. Värjääjägurutoveri ihanasti inttää minun värjänneen tämän langan, vaikka omissa muistikuvissani lähinnä seisoin vieressä ja mietin, että vihreä olisi kiva.


Huivi - tai siis tässä tapauksessa peitto - aloitetaan keskeltä. Alkuun neulotaan ainaoikeaa ja sen päälle maagisia palmikoita. Kun ensimmäiset palmikot on saatu valmiiksi, kikkaillaan lyhennettyjen kerrosten kanssa, joiden avulla saadaan vaihdettua neulomissuuntaa ja keskineliön nurkkiin neulotaan sileät osiot, joihin tulee lisää palmikoita. Tämän jälkeen heitin ohjeen pois.


Peitto ei ollut vielä ihan riittävän iso, joten päätin tehdä siihen ainaoikeinreunuksen. Tässä kohtaa muistin nähneeni ohjeen, jossa on ainaoikeinreunuksen nurkissa palmikoita, jotka sopisivat tähänkin peittoon kuin nenä päähän. Paha vaan, ettei sitä peitto-ohjetta saanut ostettua erikseen vaan ainoastaan kokoelman osana, eikä huvittanut maksaa pelkistä peitonkulmista. Sittenpä muistin, että olen neulonut siitä nimenomaisesta kokoelmasta vauvantakin, josta voisin varmasti lainata nurkkapalmikon.


Huivin muuttaminen peitoksi onnistui vielä ihan helposti, kun vaan lopetti sopivaan kohtaan. Sen sijaan vauvan neuletakin kaarrokkeen muuttaminen peitonkulmiksi ei ollut ihan niin kivutonta. Höpöttelin koko ajan itsekseni sitä, miten hyvä on, että neulon reunuksen kerralla, jolloin ei tarvitse osata toistaa nurkkaoperaatiota koskaan. Tein nurkkien palmikot suunnilleen neuletakin kaavion mukaisesti. Joka toisella kerroksella lisäsin palmikon kummallakin puolella yhden silmukan, jotta nurkista tuli nurkkien muotoiset.


Lopuksi päättelin reunuksen näin: *neulo 2 o yht takareunoistaan, siirrä silmukka takaisin vasemmalle puikolle*, toista *-*. Tuli sopivan joustava reunus ja pingottaminen onnistui kiltisti.


Tärkein meinasi vielä unohtua! Ne maagiset palmikot nimittäin. Opin ohjeesta helpon, mutta uskomattoman hienon kikan, jolla saadaan aikaan tyhjästä alkavia ja tyhjään päättyviä palmikoita. Vai huomaatteko, missä kohtaa nämä alkavat ja päättyvät? Niinpä! Ja kun kikka oli kerran opittu, sovelsin sitä myös nurkkien palmikoihin. Lisäksi opin, miten saa palmikoita kulkemaan lähes vaakatasossa ilman, että ne kiristävät neuletta. Sanoisin, että ohjeen tekijä on jokusen tunnin saattanut hioa tekniikkaansa. Huh huh.

Ehkä seuraavaksi jotain vähän rennompaa neulottavaa? Niin varmaan...

Neulisti

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Loppukiri

Olen kiihdyttänyt vauhtia melkoisen paljon. Ensimmäisiin 300 puffiin kului 4 vuotta. Ja nyt hyppäsin parissa kuukaudessa 300:sta 400:aan. Kohta on loppubileet!


Alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että tämä peitto oikeasti valmistuu. Ja että siitä tulee oikeasti aika iso.



Sille ei mitenkään varsinaisesti ole edes paikkaa tiedossa. Mies sanoi ymmärtävänsä, että kun tähän on kerran käytetty aikaa viitisen vuotta, täytyy se johonkin ihan näkösälle sitten myös asettaa. Toistaiseksi ei olla kuitenkaan keksitty sille muuta paikkaa kuin sängyn jalkopäähän koristepeitoksi. Mutta onhan se hetki vielä sadan puffin päässä.


Välibileet! Ja kohta loppubileet!

Neulisti

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Väliaika: kahvia ja puffeja

Siitä, kun edellisen kerran olen blogissa kertonut ikuisuusprojektini kuulumisia, taitaa olla niin kauan, ettei monikaan enää muista koko projektia. Vaan nyt tämä suuruudenhullu suunnitelma taitaa olla ylittänyt puolivälin etapin.


Mitä: Beekeeper's quilt / Tiny Owl Knits
Miten: Sukka- ja pyöröpuikot 3.0 mm
Mistä: Jämälangoista
Ravelryssa

Aloitin neljä, siis NELJÄ vuotta sitten tilkkupeiton. Tässä neulotaan pieniä pumpulilla täytettäviä kuusikulmioita niin kauan, kunnes neulojalta pettää mielenterveys. Lopuksi ne yhdistellään nurkista kiinni toisiinsa. Mutta se on edessä sitten joskus neljän vuoden päästä.


Mutta olen antanut itselleni luvan hehkutella tätä projektia satalukujen yhteydessä ja perjantaina sain vihdoin valmiiksi puffin numero 300. Hitaasti ja erittäin epävarmasti, mutta eteneepä kuitenkin. 


Joskin juuri nyt parhaillaan peittoni etenee vain ja ainoastaan siksi, että himoneulojien tukiryhmällä on tipaton tammikuu. Mitään uutta ei saa aloittaa ennen kuin kaikki keskeneräiset on neulottu pois. Julmurit päättivät, että myös ikuisuusprojektit lasketaan.



Tällä hetkellä peitolla on mittaa 76 x 95 cm. Aika paljon, muttei riittävästi. Sanoisin, että tähän tarvittanee vielä ainakin 200 puffia lisää.

Neulisti

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kirjoneulehulluus

Mikähän mielenhäiriö minunkin pääni valtasi, kun keksin, että erinomainen vauvalahja serkun tulevalle pojalle olisi kirjoneulepeitto. Eikä mikä tahansa kivasti toistuvia, helposti opittavia kuvioita sisältävä kirjoneulepeitto, ehei, vaan sellainen, jossa ei ole toistuvaa kaaviota ensinkään. Lumihiutaleet kun ovat kaikki erilaisia ja tämä fakta mainittiin peitto-ohjeenkin kansisivulla.


Mitä: Baby Blanket Snowflakes / Pinneguri
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: BC Garn Semilla, 220 g
Projekti Ravelryssa

Sen verran hoksasin elämääni helpottaa, että valitsin suositeltua paksumman langan ja sen myötä isommat puikot. Tulisi sitten edes vähän nopeammin valmista.

Mutta pääsi kuulkaas käymään niin, että kirjoneule vei mennessään. Ajattelin, että tästä tulisi ikuisuusprojekti, kun kaaviota ei voinut opetella ulkoa alkuunkaan ja sitä piti koko ajan tapittaa silmät solmussa. Väärässäpä olin. Kävikin niin, että oli ihan pakko neuloa vielä muutama kerros, jotta saa seuraavan lumihiutaleen valmiiksi. Paitsi, että sitten sitä seuraava oli jo puolessa välissä menossa ja mitäs jos vielä sen työstäisin ennen nukkumaanmenoa, ja hei, tuollahan on vielä tuo yksi, joka on melkein valmis... Peitto valmistui suorastaan päätä huimaavaa vauhtia. 11 päivää ja päättelin silmukat.


Kuten kaikki kivat kirjoneuleet, peitto neulottiin suljettuna neuleena. Lopuksi piti toki uskaltaa steekata ja leikata se auki. Ensin neulottiin alareunan resori tasona, luotiin vähän silmukoita ja yhdistettiin suljetuksi neuleeksi, neulottiin pieni ikuisuus kaaviota, pääteltiin pari silmukkaa ja neulottiin yläreunan resori taas tasona. Jätin peitosta reunoissa olevan kaavion pois, koska pelkät lumihiutaleet miellyttivät silmääni enemmän. Neuloin lumihiutalekaavion ensin kertaalleen kokonaan ja sitten vielä kerran kerrokset 1-43. Näin peitosta tuli passeli 80 x 60 cm.


Ennen peiton steekkamista, poimittiin sivuista silmukoita ja neulottiin lyhyempien reunojen resorit. Tällä kertaa vahvistin steekkauksen ompelukoneella ommellen ja sitten leikkasin auki. Täytyy sanoa, että virkkausvahvistus on enemmän minun makuuni. Siinä jää selkeä väylä, mitä pitkin leikata neule auki ja reunat pysyvät siisteinä. Tällä kertaa sillä ei ollut väliä, koska pienen vauvan peitto kaipasi taustakseen vielä kankaan.

Poimin Eurokankaan palalaarista vaaleansinisen trikoon ja ompelin sen taustaksi. Mietin pitkään, miten ompeleminen olisi helpointa ja siisteintä toteuttaa. Lopulta päädyin kuitenkin vain ronskisti kääntämään kankaan reunat peiton sisään, kiinnittämään sen nuppineuloin ja huristelemaan suorat ompeleet sitä paikoillaan pitämään. Tämä onnistui yllättävän hyvin muuten, mutta tulin venyttäneeksi trikoota vähän turhan paljon, kun neulailin sitä paikoilleen. Nyt valmis peitto pussittaa hiukkasen.


Kaiken huipuksi en edes saanut tämän myötä kirjoneuleesta tarpeekseni, vaan pistin työn alle vielä lumihiutalepöksytkin. Ai niin, tähän kului vähän reilut kolme kerää sinistä ja hiukan yli yhden kerän verran valkoista Semillaa.

Neulisti

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pientä ja pehmeää

Vanhoille opiskelukavereille syntyi äskettäin vauva. Tuleva äiti ihasteli meidän blogia ja tulin sitten kysyneeksi, että onhan vauvalla neulovia sukulaisia ja riittävästi villaista kevään pieniin pakkasiin. Siihen mennessä tulokkaalle oli tullut kahdet tossut. No, sehän ei riitä alkuunkaan, joten pakettia kasaamaan. Tässä ensin Neulistin neulomuksia:


Miten: Sukkapuikot 2.5 mm ja 3.0 mm
Mistä: Handu Handdyed, 21 g

Ensimmäiseksi neuloin pienen myssyn. Myssyn suloinen muoto saadaan aikaan tekemällä kavennuksia ja lisäyksiä. Muokkasin ohjetta ihan pikkiriikkisen. Ohjeen mukaan kavennukset tehdään nostamalla ensin yksi silmukka, neulomalla kaksi takareunoistaan yhteen ja vetämällä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli. Tuolla tavoin tekemällä keskimmäinen silmukka jää alimmaiseksi. Minä tein kavennukset näin: nosta 2 kuin neuloaksesi ne oikein yhteen, neulo 1 o, ja vedä nostetut silmukat sen yli. Tällä tavoin keskimmäinen silmukka jää päällimmäiseksi ja muodostaa kivat rannut pitkin pipoa.


Mitä: Junasukat / Kerttu Latvala
Miten: Sukkapuikot 2.5 mm
Mistä: Zelda's Dippins, 25 g

Seuraavana puikoille pääsivät junasukat. Kokeilin ohjetta ensimmäistä kertaa ja se tuntui oikein ihanalta. Vauvan sukkia on mukavaa neuloa, kun ne valmistuvat ihan silmänräpäyksessä. Toivottavasti nämä ovat maineensa mukaiset ja pysyvät hyvin jalassa.


Mitä: Korrigan / Solenn Couix-Loarer
Miten: Pyöröpuikko ja sukkapuikot 3.0 mm
Mistä: Cascade 220 Superwash + Madelinetosh dk,  117 + 4 g

En tykkää neuloa napinläpiä, lähinnä siksi, kun niistä ei koskaan saa siistin näköisiä. Siispä noudatin muuten takin ohjetta, mutta jätin tekemättä reunoihin resorit. Sen sijaan lopuksi tein takkiin i-cord -reunuksen, joka toimii samalla napinläpinä. Jos Tosh dk:ta olisi riittänyt vielä vähän pidemmälle, olisin jatkanut i-cordia myös takin alareunaan. Ohje oli mukava ja helppo. Valitsemani lanka vaan oli tähän ehkä turhan paksua ja hankaloitti palmikoiden tekemistä. Ihanaa, kun vauvanneuleissakin on ohjeita, jotka tehdään ylhäältä alas ja vältetään kaikenlaisten saumojen kurja ompeleminen lopuksi. Saumat tekevät vauvanneuleista usein aika tönkköjä.


Mitä: Villahousut / Drops Design
Miten: Pyöröpuikko ja sukkapuikot 3.0 mm ja 3.5 mm
Mistä: Cascade 220 Superwash + Vuorelman Veto, yhteensä  79 g

Viimeiseksi neuloin settiin mukaan vielä villapöksyt. Ohje on sama kuin aiemmin Nöttöselle tekemissäni housuissa. En yleensä saa mielestäni aikaan kovinkaan onnistuneita väriyhdistelmiä, mutta näihin housuihin olen todella tyytyväinen. Iso kiitos Pujoliivin blogiin, josta bongasin nämä "etukäteisraidat". Tekemällä aina yhden kerroksen korkuisen ennakkoraidan ennen varsinaista värinvaihtoa, saa hyvin sidottua värit yhteen. Kerrankin sain oikeasti käytettyä vanhoja ylimäärälankoja pois. Vauvanneuleet ovat siitä hyviä, että pienelläkin määrällä lankaa voi saada valmista. Ostin settiin uutena ainoastaan tuon beigen Cascade 220 Superwashin, ja senkin sain jo melkein kaiken kulumaan.


Myös Vyyhti auttoi kasaamaan vauvapakettia:


Mitä: Nallepeitto / Barbara Breiter
Miten: Pyöröpuikot 6 mm
Mistä: Austermann Royal, 171 g

Ostin keväällä langat vauvan unipussia varten, mutta siitä tuli jälleen yksi projekti, joka ei koskaan päässyt suunnitelmaa pidemmälle. Merino-nylon-kašmir-silkkisekoitelanka on ihanan pehmoista ja värikin kiva, mutta ei ollenkaan sellainen, joka sopisi vaatteeksi minulle tai oikein Nöttösellekään. Siitäpä siis peitto. Lankaa tosin tuli varattua sen verran reilusti, että siitä jäi vielä vähintään toiseen mokomaan.


Ohje oli kaikessa yksinkertaisuudessaan yllättävän kiva niin tekovaiheessa kuin valmiinakin. Pelkkää oikeaa ja nurjaa, joten valmista oli helppo saada, mutta kuviota tehdessä ei aika käynyt pitkäksi. Käänteisenä tehdyt kuviot ovat myös siitä mukavat, että peitto on aina "oikein päin". Peitosta tuli pingotuksen jälkeen hurjan paljon suurempi kuin olin ajatellut, mutta onneksi tähtäsin minikokoiseen, joten lopulta siitä taisi tulla aika normaali vauvanpeitto.

Tällainen paketti siis pistettiin matkaan ja se ehtikin perille lähes samaan aikaan kuin tuore pieni ihminen. Pitäähän vauvalla neuleita olla. :)



Kevätterveisin, 
Neulisti & Vyyhti

perjantai 21. syyskuuta 2012

Peiton perässä

Kolmasosa suurprojektistani on vihdoin tehtynä! Eilen illalla valmistui 200. puffi. Kuka tekisi loput 400? Olisi kenties voinut alunperin tehdä itselleen ison palveluksen valitsemalla paksummat langat ja puikot. Mutta näillä mennään. Ja onhan se varmasti palkitsevaa, kun peitto on lopulta valmis.


Yksi virkattu matonkudekori on jo ääriään myöten puffeja täynnä. Joudun tehtailemaan lisää koreja, jotta voin jatkaa puff-tehtailua. Kylässä käynyt suloinen pieni poika oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että meitin puffit ovat palikkapelin palasia. Toisin sanoen, niitä pitää työntää kaikkiin kolosiin, johon ne vain sopivat. Ehdin viime hetkellä pelastaa yhden puffin joutumasta kastelukannuun. :D


Yleisön (lue: kaverin) pyynnöstä tällä kertaa myös mitat mukana. Ehkä tästä vielä jonain päivänä kasvaa riittävän iso peitoksi. Tästä eteenpäin voi olla jo melko haastavaa koota palasia lattialle kuvattavaksi.


Jo loppuun vielä pähkinä purtavaksi. Kuinka monta puffia kuvassa on? Arvon oikean vastauksen bonganneiden joukosta yhden, jolle lähetän suklaata päivän piristykseksi.

Edit: Sovitaanpa, että pistän kisan poikki sunnuntaina 12.00. Saa sitten heti maanantaina suklaat postiin. :)

Neulisti

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Aurinko armas

Onpa täällä ollut kamalan hiljaista! Syynä Vyyhdin seikkailut maailmalla ja minun hieman isompi, vihdoin valmistunut projekti. Tällä kertaa valmistui ihanan aurinkoinen pieni peitto. Olin ihastellut ohjetta jo pitkään, mutten raaskinut ostaa, peitto kun syö niin paljon lankaa. Karnaluksin reissulta lopulta kotiutui juuri oikean sävyistä keltaista ja pääsin pistämään peiton puikoille.

Peitto söi Rowanin Cotton glacea 750 g.

Puikot olivat 4.5 mm pyöröpuikot.
Mitä: Sunbreak / Margaret Mills
Miten: Pyöröpuikot 4.5 mm
Mistä:  Rowan Cotton glace, 750 g

Peitto neulottiin ensin suljettuna neuleena, kunnes aurinkokuvio oli valmis. Sen jälkeen tehtiin kumpikin reuna erikseen. Lopuksi neulottiin hauska palmikkoreunus ja ommeltiin se kiinni peittoon. Sitten vain kastelu ja pingotus. Ohjeessa neuvottiin neulomaan reunus neljässä palassa ja ompelemaan sitten kulmistaan yhteen. Laiskuri minussa kysyi heti, miksi ihmeessä? Ihan kätevästi sen sai neulottua yhdessäkin palassa. Tämän verran siis muokkausta ohjeeseen.



Oli vaihteeksi jotenkin omituisesti mukavaa aloittaa työ, jonka tiesi kestävän hyvän aikaa. Jostain syystä tuntui rentouttavalta tietää, että tässä sitten piisaa neulottavaa. Lisäksi tämä ohut puuvillalanka tuntui monen muun jutun jälkeen ihanan paksulta ja nopeasti etenevältä! :D


Viikon neulomisen jälkeen iski tietenkin lopulta kyllästyminen. Vieläkö tätä kestää pitkään? Painava työ rasitti ranteita ja on tylsää neuloa pelkkää sileää, vaikka se helpottaakin tv:n seuraamista. Lopulta jäljellä oli enää reunus, jonka ajattelin valmistuvan nopeasti, mutta väärässäpä olin. Siinä sitä vasta urakkaa riittikin, viikko vierähti pelkissä palmikoissa. Ennen pitkää peitto kuitenkin valmistui ja lopputulos on aivan ihana! Mittaa peitolle tuli noin 110 x 130 cm. Ja loppujen lopuksi sitä lankaakin jäi sitten yli, koska kuka sitä nyt jaksaa koko sängyn kokoista peittoa nyhrätä viikko toisen perään? :)


Mikä siinä onkin, että uutta lähtee aina innolla aloittamaan ja kahden päivän innokkaan neulomisen jälkeen homma alkaa maistua puulta ja tahtoo vain saada mahdollisimman äkkiä valmista, jotta pääsee seuraavan työn kimppuun? Orastavan startiitin oireita havaittavissa?

Neulisti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...