Näytetään tekstit, joissa on tunniste tumpeloiden ompelukoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tumpeloiden ompelukoulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kolmen kuun ketut

Terkut lomalta! Nyt on isoimmat reissut tehty ja aikaa tehdä käsitöitä ja kirjoitella blogia. Vielä kuitenkin jotain ennen lomaa valmistunutta.



Maaliskuussa aloittelin pitkästä aikaa uutta paitaa Nöttöselle ikuisuus sitten ostetusta kankaasta. Riemuitsin siitä, miten hommat saatiin etenemään yhteistyössä, kun lapsi poimi nuppineuloja ja irrotti niitä kankaista. Aina ei siis tarvitsekaan odottaa sitä, että muksu on unilla! Hämmästyttävän näppärästi 1,5-vuotias osasikin käsitellä nuppineuloja, kun äiti vain uskalsi antaa mahdollisuuden ja yhdessä opeteltiin. Vasta puhumaan opettelevan lapsen kielellä nuppineulasta tuli pipi ("Varo sitä terävää päätä, siitä voi tulla pipi.") ja on vieläkin niihin ihan himona, jos sattuu jossain näkemään. Taitaa värikkäillä pallopäillä olla osuutensa asiaan... Ja ehkä silläkin, että saa olla tärkeä ja auttaa äitiä.

Kaula-aukko numero 1. Kuva ei valitettavasti tee täyttä oikeutta kaikelle sen rumuudelle ja epäkelpoudelle.

Mainitun nuppineulahimon takia ompeluyhteistyö ei sitten onnistunutkaan ihan yhtä hyvin. Yritä siinä nyt saada sauma suoraan, kun toinen on jatkuvasti repimässä neuloja irti. "Pipi, pipi, pipiiii!" Työpäivien, iltahommien ja lapsen nukutuksen jälkeen (ihana tämä vain-äiti-kelpaa-vaihe...) olen usein niin väsynyt, että turvaudun yleensä tutumpiin neulontapuuhiin, kun ompeluhommat tuntuvat liian riskialttiilta. Jokusenkin kerran on tullut tuskastuttua ompelukoneen ongelmiin ja väärin menneisiin saumoihin, kun liian väsyneenä on yrittänyt tehdä. Paitahan sitten kuitenkin tuli valmiiksi jo kahden kuukauden päästä! Ei siitä nyt niin kauhean nätti tullut, mutta riittävän kelpo kuitenkin. Ainoa vain, että muksun pää tuskin mahtui kaula-aukosta sisään... Korjausyritystä saatiin odottaa vielä muutama viikko, mutta onneksi piti korjata, kun uudesta kaula-aukosta tuli paljon parempi. Ei vielä täydellinen, mutta parempi.


 Mitä: Trikoopaita / Ottobre 4/2013 omin muokkauksin
Miten: Saumurilla ja ompelukoneella
Mistä: Kettutrikoo (Eurokangas) ja pallotrikoo (Kestovaippakauppa)

Nöttönen on malliltaan kapoinen ja kaikki vaatteet jäävät aina pieneksi korkeussuunnasta, vaikka saattavat olla jopa vielä reiluja leveydestään. Valitsin tähän paitaan kaavan naperon pituusmitan mukaan ja lisäsin paidan helmaan pituutta ja leveän reunuksen (onko sillä jokin erityinen nimi?) sekä laitoin hihansuihin oikein leveät käänteet, joita voi kääriä auki sitä mukaa kun on tarve. Kaula-aukon reunan ompelin aluksi parhaani mukaan ohjetta noudattaen, mutta siitä ei kerta kaikkiaan tullut mitään. Uudella yrityksellä kiinnitin reunuksen saumurilla kaula-aukkoon ja ompelin vielä saumavaran kiinni paitaosaan jousto-ompeleella. Ei ehkä ihan oikeaoppista(?), mutta parasta mihin tuolla vanhalla ompelukoneellani pystyin.



Halkion reunusta en saanut millään laitettua siististi ja se jääkin vähän hölmösti törröttämään ulos. Oliko ongelmana tuo painovärjätty trikoo, jota ei voinut venytellä tarpeeksi ulkonäön kärsimättä, vai enkö vain ymmärrä miten nuo oikein tehdään?

Kaula-aukko numero 2. Parempi kuin edellinen, mutta halkiossa olisi parantamisen varaa.

Mitä opimme?

  1. Lapsi osaa koko ajan enemmän kuin uskoisikaan. Ei se välttämättä olekaan heti suuna päänä nielemässä neuloja.
  2. Saumurin lankojen oikeiden kiristysten löytäminen on aika vaikeaa, etenkin kun ohjekirja on kadoksissa (älkää kertoko äidilleni).
  3. Saumuriin voi ja kannattaa laittaa kankaan värinen lanka edes siihen, mikä tulee reunimmaiseksi saumaan, vaikkei kaikkiin olisikaan laittaa. Valkoinen lanka tummansinisessä kankaassa näkyy – yllätys yllätys – aika hyvin sieltä irvistelevästä saumasta.
  4. Jos kaula-aukon on tarkoitus joustaa, se kannattaa yhä edelleenkin ommella joustavalla ompeleella. Kuinkahan monta toistoa vielä tarvitsen, ennen kuin tuo jousto-ommeloppi menee perille?
  5. Jos haluaa kuvia lapsen uudesta vaatteesta, ne tulee ottaa heti. Ainakin ennen kuin lapsen päästää vapaasti temmeltämään. Noin viisi minuuttia ulos menon jälkeen paita oli yltäpäältä hiekassa ja kurassa.
  6. Uusi ompelukone olisi kiva. Sellainen, johon saa kaksoisneulan. Sellainen, joka ei jatkuvasti sotkisi alalankaa ihan jumiin.
Vaikkei paita täydellisesti onnistunutkaan, niin tykkään siitä kuitenkin kovasti, eikä Nöttöselläkään ollut valittamista. Seuraavaksi sitten työn alle housuja, jotta saadaan tuolle sirppanalle syksyksi housuja, jotka eivät tipu jalasta.

Terkuin Vyyhti

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille: neppareiden kiinnittäminen

Elokuussa valmistui pikku-Nöttöselle ihkaensimmäinen itse ommeltu paita. Tätä en enää lähtenyt kaavoittamaan itse, sillä hihojen onnistuminen epäilytti sen verran paljon. Tällä kertaa ei siis tule paidan ohjetta, mutta kuitenkin ohjeet nepparien kiinnitykseen. Ehkä meitä on muitakin, joille se ei aina ole ihan lastenleikkiä...


Mitä: Trikoopaita / Suuri käsityö 2/2013
Miten: Saumurilla ja ompelukoneella
Mistä: Raidallinen ja valkoinen trikoo (Kestovaippakauppa), resori (Eurokangas) ja Prymin 8 mm metalliset nepparit

Paidan kaula-aukossa on samanlaiset nepparikiinnitykset molemmin puolin. Poikkesin ohjeesta useammassakin kohdassa. Laitoin nepparit suoraan resoriin enkä tehnyt erillisiä napituksen alavarakappaleita. Hihoissa on käänteiden sijaan reilut resorit. Helmakäänteen ompelin yksinkertaisella ompeleella, sillä vanha koneeni ei meinannut millään selvitä ohuesta trikoosta. Peitetikkisaumurista haaveillen... Sekä noista ihanista kesäpäivistä, kun ulkona tarkeni paljain varpain.


Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille, osa 3: Nepparit

Nepparien kiinnittämistä varten ei välttämättä tarvitse vasaraa kummempaa työkalua, mutta huomattavasti helpommin toimitus käy nepparipihdeillä, tai jos oikein haluaa hifistellä, niin pressillä.

Yhtä nepparia varten tarvitaan neljä osaa: kaksi kantaa, jotka tulevat ulkopuolelle, sekä uros- ja naaraspala, jotka ovat ne osat, joista neppari kiinnitetään. Urospalassa on tappi, joka menee naaraspalan koloon. Kannat ovat ne osat, jotka eivät ole uroksia eivätkä naaraita. Ne voivat olla samannäköiset tai sitten uros- ja naaraskappaleelle on kummallekin oma kanta.


Jotkut nepparit, kuten yllä olevat Prymin muovinepparit, kiinnitetään suoraan kankaaseen. Uros- ja naaraspalassa olevat hampaat vääntyvät kantakappaleissa oleviin uriin niin, että osat jäävät kiinni toisiinsa ja (toivottavasti) kestävät nepparin avaamisen aiheuttaman vedon. Näiden nepparien kiinnittäminen on hyvin suoraviivaista.

Vasemmalta oikealle: rei'ityskappaleet; nepparin osat ja näiden kiinnittimet; nepparipihdit.

Jotkut nepparit, kuten raitapaidassa käytetyt Prymin 8-milliset metallinepparit, vaativat hieman enemmän työtä. Ennen nepparin osien yhteen liittämistä tulee kiinnityskohtaan tehdä reikä kaikkien kangaskerrosten läpi.

Vasemmalta: työkalupidike, nepparin osien pidikkeet (työkalut), naaraskappale (yllä) ja kantaosa sekä vasaran käyttöohjeet.

Nepparin puoliskojen paikat voi olla hyvä merkitä etukäteen. Jos nepparit kiinnitetään vasaran avulla, osat kohdistetaan pakkauksessa mukana tulevalla läpyskällä eli työkalupidikkeellä. Joissakin malleissa läpyskään liitetään erilliset nepparin osien pidikkeet, jotka pitävät nepparin osat paikoillaan; toisissa malleissa nepparin osat laitetaan suoraan pidikkeeseen. Läpyskän puoliskot asetetaan haluttuun kohtaan kankaan molemmin puolin siten, että nepparin kantaosa jää näkyvälle puolelle ja uros/naaraskappale sisäpuolelle. Sitten vain vasaroidaan reippaasti, jotta osat painuvat kunnolla yhteen. Käsittely toistetaan nepparin toiselle parille ja jälleen huolehditaan, että kantaosa tulee ulospäin ja naaras/uros sisäpuolelle. Pihtejä käytetään muuten samoin, mutta osien kiinnittämiseen riittää yksi voimakas rutistus. Huolehdi, että nepparin osat ovat varmasti kunnolla kiinni toisissaan. Jos kiinnitys jää liian heikoksi, parhaassa tapauksessa puoliskot irtoavat, kun nepparia avataan; pahimmassa tapauksessa ne repivät kankaan mennessään. Jos neppari jää väärään kohtaan tai muuten huonosti, sen voi poistaa ja yrittää uudelleen uusilla osilla. Helppoa ja mukavaa osien irrottaminen ei välttämättä ole.

Loppuun vielä kuvalliset ohjeet raitapaidassa käytettyyn Prymin kannellisten pikkunepparien kiinnittämiseen. Niissä on niin monia eri kappaleita ja kiinnitysosia ja rei'ittimiä, että tällä ompelijalla meinasi paketin ohjeista huolimatta mennä sormi suuhun.



Kuten jo edellä mainittiin, nämä pikkunepparit vaativat kankaan rei'ittämisen ennen nepparin osien kiinnittämistä. Rei'ittimen osista toisessa on pieni ympyrän mallinen lävistin ja toisessa tasainen metallinen alusta, kiekko, jota vasten lävistin painetaan. Kappaleet kiinnitetään pihteihin tai työkalupidikkeeseen (eli siihen mukana tulevaan läpyskään) ja reikä painetaan halutun nepparin paikan keskelle. Varo, ettei reikä jää liian reunaan – kangas saattaa lähteä purkautumaan, kun neppariin kohdistuu vetoa sitä avattaessa.

Vasemmalla jousiosa ja sen pidike, oikealla hattu ja sen pidike.

Ylhäällä hattu, alhaalla jousiosa.


Nepparin osien kiinnittämisen järjestyksellä ei ole väliä. Tässä kiinnitetään ensin naaraspuoli eli jousiosa ja hattu. Huolehdi, että otat oikean pidikkeen kullekin osalle. Kiinnitä pidikkeet pihteihin/työkalupidikkeeseen ja sitten osat omiin pidikkeisiinsä. Aseta nepparin osat niin, että jousiosa jää sisäpuolelle ja hattu näkyvälle puolelle. Purista osat tiukkaan yhteen pihdeillä tai hakkaa kiinni vasaralla. Jos osat eivät mene tiiviisti yhteen, voit vielä yrittää tiukata niitä. Jos ne jäävät löysästi, on parempi purkaa ja kokeilla uudestaan uusilla osilla.

Vasemmalla kuula ja sen pidike, oikealla niitti ja sen pidike.

Ylhäällä niitti, alhaalla kuula.

Uroskappale koostuu kuulasta ja niitistä. Nämä kiinnitetään samoin pidikkeisiinsä ja puristetaan/hakataan tiukasti kiinni. Huolehdi, että kuula tulee sisäpuolelle jousiosaa vastaan ja niitti ulkopuolelle.

Ylhäällä jousiosa, alhaalla kuula.

Kun nepparin osat ovat paikallaan, testaa vielä, että ne kestävät avaamisen ja sulkemisen. Jos osat ovat liian löysällä ja venyttävät reiän, voit kokeilla poistaa nepparin ja ommella reiän käsin pienemmäksi. Vaihda sitten tilalle uudet osat ja huolehdi, että ne pysyvät tiukasti kiinni. Jos reikä ei ole päässyt kasvamaan liian suureksi, jää reikä ja ommel tiiviisti kiinnitetyn nepparin sisään.

Mukavia nepittelyhetkiä toivotellen

Vyyhti

torstai 12. syyskuuta 2013

Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille: trikoohousut

Tättärätää! Saanko esitellä blogin uuden bannerin? Kyselimme mielipidettänne ja vaikka kaikki vaihtoehdot saivat ihan mukavasti ääniä, niin ykkönen voitti ylivoimaisesti. Harmaa tausta ei kuitenkaan lopulta miellyttänyt, joten törkeästi vaihdoimme sen(kin) valkoiseksi. Aika erilainen ilme aiempaan tilkkutäkkiin verrattuna! Mutta sitten itse asiaan: tumpeloiden ompelukoulu jatkukoon.

Joko harjoittelit hameella? Nyt nimittäin siirrytään astetta vaativampaan: ohjelmassa trikoohousut. Nämä ohjeet ovat vauvan housuihin, mutta ihan samalla tekniikalla saat isommatkin.

Kesäkuiset raitapöksyt. Ihanat, mutta kasvunvaraa olisi saanut olla enemmän. Tein näissä taas suosikkivirheeni, eli ompelin toisen lahkeen resorin sauman väärälle puolelle... Minä se en vähällä opi!
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta ja resorista (Kestovaippakaupalta)

Keltapilkkukuumetta heinäkuussa. Näissä taas meni kohdistukset ihan pieleen, mutta se ei menoa haittaa.
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta ja resorista (Eurokankaasta)

Elokuussa jatkettiin pilkuilla – ja keltaisella. Nämä ovat vielä aika reilut, mutta resorien ansiosta pysyvät kuitenkin hyvin päällä. Jo kolmannet pöksyt onnistuivat ilman sen isompia virheitä!
Mitä: Vauvan housut
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta (Kestovaippakaupalta) ja resorista (Eurokankaasta)


Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille, osa 2: Trikoohousut

Tarvitset riittävästi (pestyä ja silitettyä) trikookangasta, riittävästi (pestyä ja silitettyä) resoria, saumurin, lankaa saumuriin, nuppineuloja, sakset ja suunnilleen sopivanmalliset suoralahkeiset trikoohousut, kaavapaperia/leivinpaperia ja kynän (tai valmiit kaavat).

Piirrä ja leikkaa kaavat: jos sinulla ei ole valmista kaavaa, voit piirtää ne itse valmiita trikoohousuja mallina käyttäen. Voit myös helposti muokata niitä: vaikkapa hoikalle lapselle voit ottaa malliksi kokoa tai paria pienemmät housut ja jatkaa lahkeita sopivan mittaisiksi. Housut ovat symmetriset, joten tarvitset vain yhden kappaleen: taita housut kaksinkerroin saumoja seuraten ja piirrä kaava sen mukaan. Ompelussa pääset helpommalla, jos jätät housujen ulkosyrjän suoraksi. Voit piirtää sentin saumavarat mukaan kaavaan (joka reunaan) tai lisätä ne kangasta leikattaessa.


Asettele trikookangas kaksinkerroin. Kohdista kuviot. Esimerkiksi raidallisessa ja pilkullisessa kankaassa saa olla aika tarkka – voit vaikka nuppineulojen avulla kiinnittää kankaanpuolikkaista raidat/pilkut kohdalleen.


Kiinnitä kaava kaksinkertaiseen kankaaseen. Jos et ole lisännyt saumavaroja kaavaan, voit piirtää ne tässä vaiheessa kankaaseen (jos haluat/tarvitset). Leikkaa kappale irti. Muista saumavarat!


Tee toinen lahje kuten ensimmäinen. Kohdista kuviot samoin kuin edellisessä kappaleessa, ellet sitten nimenomaan halua kuvioita eri korkeudelle vasemmassa ja oikeassa lahkeessa. Muista ne saumavarat!


Leikkaa resorista vyötärökaistale ja lahkeen resorit. Mittaa pituutta kaksinkertaisesti lopulliseen pituuteen ja leveyttä korkeintaan yhtä paljon kuin trikoo-osassa. Lisää sentti saumavaroja joka reunaan. Housujen käyttöikää voit lisätä tekemällä resorista niin pitkän, että sen voi aluksi taittaa kaksinkerroin ja myöhemmin avata pitkäksi. Siinä tapauksessa tarvitset resoria nelinkertaisen pituuden.


Taita lahkeet kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain, kumpikin erikseen. Kiinnitä neulat kappaleen alaosaan lahkeen sisäsyrjään. Yläreuna haaroista ylöspäin jätetään neulaamatta. Ompele lahkeen sisäsyrjä saumurilla, kumpikin erikseen.

Taita resorit oikeat puolet vastakkain. Neulaa halutessasi. Ompele renkaaksi. Taita resorit kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain.


Neulaa lahkeet yhteen vyötäröltä haaroihin ja takaisin vyötärölle oikeat puolet vastakkain. Ompele kappaleet yhteen, sekä etu- että takasauma yhtä menoa. Huolehdi, että ommeltava reuna ei ole rypyssä eikä ylimääräistä kangasta jää väliin.


Pujota vyötärökaistale housujen sisään siten, että niiden ommeltavat reunat ovat päällekkäin ja osoittavat samaan suuntaan. Huolehdi, että resori on trikookankaan oikealla puolella. Laita resorin sauma samaan kohtaan housujen takasauman kanssa. Kiinnitä resori trikoo-osaan nuppineuloilla siten, että tarvittaessa venytät resoria trikoon levyiseksi. Tarkista vielä, että trikoon oikea puoli on resoria vasten ja että saumat ovat kohdakkain. Ompele resori kiinni housujen vyötärölle. Venytä kankaita tarvittaessa niin, ettei niihin jää ryppyjä.


Pujota pienemmät resorit lahkeiden sisään (oikeat puolet vastakkain), neulaa kiinni kankaita tarpeen tullen venyttäen ja ompele resorit kiinni lahkeisiin, jälleen kankaita venyttäen.


Ihastele/vihastele valmiita housuja.


Mukavaa syyskuuta toivottelee
Vyyhti


P.S. Synttärikilpailu on vielä käynnissä.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille, osa 1: trikoohame

Meidän pikku Nöttönen on alkanut tosissaan reenata potalla käyntiä, ja se sujuukin jo ihan hienosti. Ikävä kyllä samaan aikaan pukeminen ei suju enää ollenkaan hienosti. Se on ehkäpä kamalinta, mitä napero tietää. Mutta ei hätää, neuvokas äitipä keksi, että hame päälle niin näitä törkeitä vapaudenriistotoimenpiteitä ei tarvitse suorittaa läheskään yhtä usein. Vielä kun tämä neuvokas äiti on juuri sattumoisin ottanut itselleen projektiksi opetella ompelemaan ja kangasvarastossakin odottaa yksi jos toinen ihanuus, niin äkkiäkös sitä surauttaa hamosen jos toisenkin. Voiko sen helpompaa ollakaan? Kas näin:

Niin mites päin ne kankaat pitikään laittaa, jos haluaisi sauman nurjalle puolelle?

Äidiltä lainassa olevalla saumurilla trikoon ompeleminen sujuu ihanan helposti, mutta valitettavasti sen kanssa pitäisi tehdä kerralla oikein, purkaminen kun ei oikein enää onnistu. No, saatiin tästä sentään vielä käyttövaate, vähän lyhykäisempi vain. Kun hommaan kerran ryhdyttiin, niin samaan putkeen tehtiinkin sitten neljä hamosta, joista raidallisen kaksonen lähti lahjaksi Nöttösen kaverille.


Mitä: Vauvan hameita / Oma ohje
Miten: Saumurilla
Mistä: Trikoosta, 3 x 20 x 60 cm, ja resorista, 3 x 10 x 36 cm (Kestovaippakaupalta)

Mites se hame sitten tehtiin? No tässäpä sinulle yleisön (eli Heidin) pyynnöstä (joka taisi olla vitsi, mutta yritän olla huomaamatta) ensimmäinen osa Vyyhdin ompelukoulua.

 

Vyyhdin ompelukoulu tumpeloille, osa 1: Helppo trikoohame

Tarvitset trikookangasta (meidän rimpulalle 8-kuiselle korkeutta 20 cm ja leveyttä 60 cm), vähemmän resoria (korkeutta 10 cm ja leveyttä 36 cm), saumurin, lankaa saumuriin, ompeluneulan, (mieluiten hitusen kangasta tummempaa) lankaa ompeluneulaan, nuppineuloja. Voinet korvata saumurin ompelukoneella, kunhan muistat sitten ommella joustavaa ommelta ja huolitella reunat. Suora ommelhan ei sitten muuten jousta. Kokeilin omalla kantapäälläni, niin sinun ei enää tarvitse.

  1. Leikkaa trikookankaasta suorakulmio, jonka korkeus on n. 4 cm enemmän (saumavarat) kuin haluamasi hameosa, ja leveys n. 2 cm enemmän kuin haluamasi helman leveys.
  2. Leikkaa resorista suorakulmio, jonka korkeus on kaksi kertaa + n. 2 cm enemmän kuin haluamasi resorin korkeus, ja leveys n. 2 cm enemmän kuin haluttu vyötärön leveys.
  3. Laita saumuri käyttökuntoon. Jos luet näitä ohjeita, et varmaankaan osaa, joten kysy apua tai katso saumurin käyttöohjeista. Kokeile ensin koetilkulle, että ompeleesta tulee oikeannäköistä (ks. käyttöohje). Jos ei tule, säädä lankoja.
  4. Huolittele hameen helma eli ompele saumurilla (yksinkertaisen) kankaan alareunasta, ettei kangas lähde purkautumaan. Tarkista, että ompelet varmasti sen sivun, jonka haluat alareunaksi.
  5. Taita trikookaitale puoliksi oikeat puolet vastakkain sivusuunnassa (eli niin että leveys pienenee, korkeus pysyy samana). Jos kankaassa on kuvioita, kohdista ne ja kiinnitä taite nuppineuloilla. Nuppineulat kannattaa laittaa niin, että päät osoittavat ommeltavan reunan suuntaan (tai sen yli). Trikoo joustaa, joten ainakin raidallisen kankaan kanssa kannattaa tarkistaa kohdistukset koko matkalta. Jos siis haluaa, että raidat/kuviot ovat samassa kohtaa molemmilla puolilla saumaa. Jos ei halua, niin sitten voi hypätä suoraan seuraavaan kohtaan.
  6. Tarkista, että olet ompelemassa saumaa oikeaan kohtaan ja oikein päin. Ompele saumurilla sauma ja vähän yli. Katkaise langat vaikkapa sentin päästä kankaan loppumisen jälkeen. Lyhennä myös ompeleen alkupään lankoja.
  7. Ota resorikaitale ja taita se kahtia oikeat puolet vastakkain siten, että saat siitä suljetun ympyrän. Tämän ympyrän tulisi joustaa enemmän sivu- kuin korkeussuunnassa. Jos haluat, kiinnitä reunat kohdakkain neuloilla. Tarkista, että sauma tulee nurjalle puolelle. Tässä vaiheessa resori on vielä kaksi kertaa korkeampi kuin valmiissa vaatteessa.
  8. Taita resori korkeussuunnassa kaksinkerroin niin, että sauma jää sisäpuolelle. Nyt se on halutun korkuinen + saumavarat.
  9. Pujota resori hameen päälle siten, että niiden ommeltavat reunat ovat päällekkäin ja osoittavat samaan suuntaan. Huolehdi, että resori on trikookankaan oikealla puolella, jotta sauma tulee nurjalle puolelle. Laita resorin sauma samaan kohtaan hameosan sauman kanssa. Kiinnitä resori trikoo-osaan nuppineuloilla siten, että venytät resoria trikoon levyiseksi. Tarkista vielä, että trikoon oikea puoli on resoria vasten ja että saumat ovat kohdakkain.
  10. Ompele saumurilla resori ympyränä kiinni hameosaan siten, että samalla venytät kankaita. Voi olla helpompi ommella niin, että trikoo on päällä, jotta voit varmistaa, että se ei jää ruttuun. Leikkaa langanpäät.
  11. Sittenpä ryhdytään hurjiksi ja ommellaan alareuna käsin, jotta saadaan käänne mahdollisimman huomaamattomaksi. Voit toki myös ommella helman ompelukoneella, mutta olen ymmärtänyt, että piilo-ompeleen säätäminen on sen verran tarkkaa puuhaa, että oletan selviäväni tuosta nopeammin käsin. Toki voit käyttää myös muuta joustavaa ommelta, jos sillä ei ole väliä, että ommel jää näkyviin. Taita hameen alareuna nurjalle. Huolehdi, että helmasta tulee suora. Jos olet noheva, voit silittää taitteen, mutta kuviollista kangasta voi taittaa myös käsin matkan varrella, jos on laiska niin kuin minä. Huomaamattomin sävy langalle on sellainen, joka on aavistuksen tummempaa kuin ommeltava kangas. Solmi lanka kiinni saumaan ja ompele helma kiinni joustavin aitapistoin. (Ai miten? No näin eli näin.) Tee oikealle puolelle näkyvä pisto mahdollisimman pienenä ja huomaamattomana. Päättele lanka.
  12. Leikkaa saumurin jättämät hännät ja muut turhat langanpäät.
  13. Ihastele/vihastele valmista hametta.
Oliko riittävän rautalangasta väännetty ohje makuusi? Hyvä, sillä jatkoa seuraa. Seuraavassa osassa siirrytään astetta haastavampaan vaatekappaleeseen ja tehdään trikoohousut.

Vyyhti

P.S. Kyllä täällä muuten puikotkin heiluvat ja työn alla on oikein villapaita itselleni, piiiitkästä aikaa. Siitä on tulossa aika ihanan värikäs ja muutenkin kiva, mutta se ei ole varmaankaan valmis vielä piiiitkään aikaan.


tiistai 21. toukokuuta 2013

Sewing for Dummies

Täällä kärsitään pahasta ompelukärpäsen puremasta. Edellisen kerran kun niin kävi muutama vuosi sitten, into tyssäsi heti ensimmäiseen työhön, kun valitsin aivan liian monimutkaisen mekon. Nyt päätin vahingosta viisastuneena aloittaa pienestä, jotta taidot saisivat karttua rauhassa pikku hiljaa. Helpommalla tietysti voisi päästä, jos kävisi ompelukurssilla tai edes ompelisi valmiilla kaavoilla ja ohjeilla. Minä päätin tietenkin noudattaa lähestymistapaa "yrityksen ja erehdyksen kautta".

 

Mitä: Lasten kääntöpipoja / oma ohje
Miten: Ompelukoneella
Mistä: Trikoosta (Kestovaippakaupalta) 

Ensi alkuun siis pipoja, nehän on helppoja. Eikö? Vaikka sellaisia käännettäviä versioita, niin saa kivan vuorikankaankin näkyviin halutessaan.

Mitä opimme?
  1. Vaikka olisikin kiva aloittaa ompeleminen heti, niin kankaat kannattaa pestä, koska ne kutistuvat kuitenkin.
  2. Vaikka olisi kiva aloittaa ompeleminen heti, niin kankaat kannattaa silittää, koska reunat ovat pesun jäljiltä ihan kippuralla.
  3. No ne reunat on silti ihan kippuralla, mutta sentään vähän vähemmän.
  4. Kirkkaanvärisiä kankaita ei välttämättä kannata pestä samassa pesussa valkoisen resorin kanssa. Ellei sitten halua esimerkiksi vaaleansinistä resoria.
  5. Jos kuitenkin haluaisi vaikka laittaa valkoista resoria johonkin värikkääseen vaatteeseen, niin puuvillakangas kannattaa pestä (ainakin) ensimmäisen kerran 60 asteessa, koska se sitoo värejä.
  6. Kankaan kuviot saa kivasti samalle korkeudelle, kun etu- ja takakappaleen leikkaa vierekkäin eikä päällekkäin.
  7. Trikoo joustaa, joten sitä ommellaan jousto-ompeleella. Ainakin ne pipon reunat. Ei siis suoralla ompeleella, koska sehän ei muuten jousta.
  8. Kääntöreuna on huomattavasti helpompi tehdä, kun ompelee ensin nurjalta melkein yhteen ja kääntää sitten pienestä aukosta kankaat oikein päin. Jos on oikein noheva, niin voi ommella pienen aukon varovasti umpeen käsin, ennen kuin tekee viimeisen reunaompeleen oikealle puolelle. Mutta eihän me sellaisia jakseta. Ja vaikka jaksettaisiin, niin sitten ne ompeleet näkyisivät rumasti, koska ei osata paremmin.
  9. Kun ommellaan reunaommelta, kannattaa se aloittaa langan värisen kuvion kohdalta, niin että aloitus/lopetuskohta jää mahdollisimman huomaamattomaksi.
  10. Kun ommellaan reunaommelta, kannattaa kankaat kiinnittää nuppineuloilla niin, että se nurjan puolen ommel olisi ihan reunassa, jotta kankaat pysyisivät nätisti omilla puolillaan.
  11. Huomataan, että toinen kangas kurkistaa silti toisen reunan yli. Päätetään olla välittämättä.

Mitä: Vauvan kuolalappuja / oma ohje
Miten: Ompelukoneella
Mistä: Etupuoli trikoosta, nurja puoli trikoosta tai velourista, sisäpuoli froteesta tai flanellista, nepparit Prymiltä (kaikki Kestovaippakaupalta)

Kuolalappuja tarvittaisiin myös lisää. Sellainen kolmionmallinen olisi kiva. Sellainen mikä menee päältä hauskasti ruttuun niin kuin yhdessä minkä näin kaupassa.

Kuolalappu testissä. Huomaa esimerkinomainen kuolapisara Nöttösen kaksoisleualla. (Oo, meidän rimpulalla on kaksoisleuka!)

Mitä opimme:
  1. Velourista lähtee hirveästi nukkaa, kun sitä leikkaa.
  2. Kaareviin saumoihin pitää muistaa leikata koloja, koska muuten ne menevät ruttuun kun kankaat käännetään oikein päin.
  3. Jos yläkangas meinaa jäädä liian löysälle ja aiheuttaa ruttuja, alempaa kangasta voi venyttää ommellessa. 
  4. Jos ei jaksa ommella sitä pientä kääntöaukkoa umpeen (ks. edellinen mitä opimme -osa), niin kannattaa ainakin huolehtia, että päälle tuleva reunasauma tulee ommeltua molempien kankaiden päältä.

  5. Kääntöaukko kannattaa jättää kaulan puolelle. Sieltä se näkyy vähemmän kuin ulkoreunalta.
  6. Neppareiden kiinnittäminen on kivaa, kun saa käyttää nepparipihtejä.
  7. Nepparipihdit on ihanat!


Mitä: Vauvan mekko / oma ohje
Miten: Ompelukoneella ja saumurilla
Mistä: Velourista (Kestovaippakaupalta), vuori vanhasta lakanasta, Koh-i-Noorin nepparit (Karnaluksista)

Edeltävien pikku harjoitteiden jälkeen oltiinkin jo sitten valmiita ihan kokonaiselle vaatteelle. Mekko olisi kai helppo, sellainen hihaton. Reteästi tietenkin edelleen ilman kaavoja. Otin mallia eräästä Nöttösen ostomekosta, mutta halusin omaan mekkoon enemmän kokoa ja vähemmän saumoja. Ensimmäiset kaavat piirrettyäni äitini tuli onneksi kylään ja piirsimme yhdessä uudet paremmat kaavat, ennen kuin aloin kankaan leikkuuseen. Enpä tälläkään kertaa malttanut jäädä yksinkertaisimmalle tasolle vaan väkisin piti laittaa vielä sivulle nepparilla kiinnitettävät aukot, jotka aiheuttivat aivoille melkoisesti haastetta.



Mitä opimme:
  1. Etukappaleeseen kannattaa piirtää suurempi kädenaukko, koska kädet kääntyvät eteenpäin.
  2. Kun leikkaa kankaita, kannattaa leikata yksi etukappale ja yksi takakappale.
  3. Jos kuitenkin leikkaa kaksi takakappaletta, saa toisesta vielä muokattua etukappaleen enemmittä ongelmitta. Toisin päin on vaikeampaa.
  4. Kun leikkaa vuorikangasta, kannattaa siihen muistaa jättää samanlaiset saumavarat kuin päällikankaaseen.
  5. Kun leikkaa vuorikangasta, kannattaa siihen muistaa jättää samanlaiset saumavarat kuin päällikankaaseen. (Minähän se en kerrasta opi.)
  6. Sivusaumoihin kannattaa jättää saman verran saumavaraa. Myös siinä vaiheessa, kun kiinnittelee neppariläpyköitä.
  7. Saumavaroja on tosi vaikea jättää sopivan verran, kun kiinnittelee neppariläpyköitä.
  8. Nepparia varten kannattaa ommella päällikangasta myös siihen osaan, joka on kiinni vuorikankaassa, jotta siitä saa tukevamman ja nätimmän. (Tämän keksin jopa ennen erehdystä, ajatelkaa!)
  9. Sivusaumat kannattaa ommella ennen helmaa.
  10. Neppareiden kiinnittäminen ilman pihtejä ei ole kivaa.
  11. Jos kiinnittää nepparit ilman pihtejä, kannattaa ne laittaa kerralla oikeaan paikkaan.
  12. Ei kannata ostaa Koh-i-Noorin neppareita. Minulla meni huonon kiinnityssysteemin takia hukkaan viisi terävää osaa, kun ne eivät pysyneet paikallaan.
Ei siis mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Helmakangas on vähän kiero ja kainalon neppariaukot jäävät repsottamaan, kun en jaksanut enää taistella nepparien kiinnitysten kanssa. Mekosta tuli lisäksi aivan liian iso, joten en vielä oikein tiedä, miten paljon viat häiritsevät, kun vaate on päällä. Tuskin kuitenkaan niin paljoa, etteikö tulisi käytettyä.

Joko olisitte valmiita Vyyhdin ompelukouluun?

Kesäisen lämpöisin ja auringosta huumaantunein terveisin
Vyyhti

P.S. Joko huomasit, että blogia voi nykyään seurata myös Facebookissa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...