Huipulla on hyvä lopettaa

Elkäätten säikähtäkö otsikkoa, blogi ei ole lähdössä mihinkään. Sen sijaan Tour de Sock -kisa on ohi tältä kesältä, ja siihen saa minun osaltani jäädäkin. Nyt olen hullutellut riittävästi viimeiset kolme kesää ja jatkossa aion ottaa kesäni rennommin. Mies on valtuutettu kampittamaan minut, sikäli mikäli yritän lähestyä ilmoittautumislomaketta ensi toukokuussa. Ja jos se ei riittäisi, niin teidät on kaikki valtuutettu muistuttamaan minua, etten saa enää osallistua. Kilpaileminen oli hauskaa, mutta nyt on kilpakunto loppu tältä neulojalta.

Mitä: Entanglements / Shayla Myst

Miten: Pyöröpuikko 2.25 mm

Mistä: Canon Hand Dyes Lewis MCN Sock, 93 g

Tour de Sock -kilpailun viimeinen etappi koostui satunnaisista palmikoista. Ja siinäpä se.

Sukat neulottiin varpaista varteen ja kantapää oli toteutettu lyhennetyin kerroksin, minkä jälkeen kantalapun silmukat poimittiin jalkapohjan reunasta. Kaikki eivät tästä tyylistä pitäneet, mutta minun sukissani silmukoidenpoimimisreunaan ei jäänyt jalkaa painavaa saumaa.

Jalkapöydän päällä ja varressa kulki seitsemän palkin levyinen joustineule, josta arvottiin aina vähän matkan välein, mitkä palkit käytettiin palmikon kiertoihin ja mihin suuntaan palmikot kierrettiin. Tähän olisi pitänyt käyttää noppaa, kolikkoa tai random.orgia, mutta ihan hyvin näitä sai omasta päästäkin heiteltyä. Ja oli pakkokin. Olin nimittäin kisapäivänä konferenssissa, jossa juuri tälle päivälle sattui paitsi oma esitelmäni, myös konferenssi-illallinen. Yleensä olen reipasasenteinen neuloja, mutta illallisella kyllä nolotti kaivaa sukkakutimet esiin. Siksipä kerroinkin kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan, että kisaan parhaillaan maailmanmestaruudesta. Okei, viralliset MM-kisathan nämä eivät ole, mutta ihan riittävän lähellä, koska muitakaan kilpailuja ei tietääkseni aiheesta ole tarjolla.

Täytyy sanoa, että akateemiset illallistoverini yllättivät minut positiivisesti. Kukaan ei nyrpistellyt touhulle nenäänsä, päin vastoin kaikki kannustivat kovasti ja toivoivat kuulevansa seuraavana päivänä, miten kilpailussa kävi.

Tästä taisi tulla lopulta etapeista pisin, vaikka malli ei ollut haastava. Etappi alkoi paikallista aikaa kuudelta aamulla ja sain sukat valmiiksi vasta seuraavana yönä kahden jälkeen. Toki päivän pakolliset aktiviteetit rokottivat neulomisnopeutta aika lailla.Toinen syy etapin pitkään kestoon oli sukkien minimivaatimukset. Tein oman parini pienimmässä mahdollisessa koossa ja siihen hurahti lähes kokonainen lankakerä. Valmiiden sukkien varret yltävät lähes pohkeiden puoliväliin. Ei ihme, jos neulomisessa kesti, kun lankaakin kului 93 g.

Hidasteista huolimatta onnistuin nappaamaan etapin neljännen sijan. Tällä varmistin lopulta kokonaiskisan hopeamitalin. Täytyy sanoa, että hopee ei oo häpee. Ei tosiaankaan, kun tiedän, miten nopeasti kilpasiskot puikkojaan heiluttavat. En suorastaan voi uskoa, että onnistuin tulemaan toiseksi. Toissavuonna sijoitus oli 14. ja viime vuonna 9. Joukkuekisankin taisimme taas voittaa. Hip, hip, hurraa! Huipulla on hyvä lopettaa ja jättää tulevien kesien kisat virkeämmille puikoille. Ensi kesänä minä aion nukkua öisin.

Neulisti