sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Luksuslankaa lähitilalta

Miten siitäkin on jo kaksi vuotta aikaa, kun julkaisin Tyttö joka sanoi bää -e-kirjasen? Etsin e-kirjaa varten lammastilaa, jossa kuvata kirjan neuleet ja päädyin Hakamaan lammastilalle Petäjävedelle. Tuon e-kirjan neuleet oli kaikki suunniteltu Tukuwool-langoille, mutta emäntä esitteli ylpeänä tilan omia lampaita ja kuinka niitä on jalostettu erityisesti sitä silmällä pitäen, että villaan saataisiin kaunis kiilto lankoja ajatellen. Muutama vuosi tässä ehti vierähtää, mutta suunnittelin muutaman ohjeen Hakamaan lammastilan langoille. Ja mikä parasta, lankoja ja ohjeita löytyy verkkokaupasta, mutta siitä tarkempaa tietoa jutun lopussa.


Mitä: Tyyne / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikot 3.5 ja 4.0 mm
Mistä: Hakamaan lammastila 2ply, 50 + 65 g

Tyyne-pipo syntyi halusta leikitellä neulepinnoilla. Olen jo jonkin aikaa himoinnut käyttää jossain mallissa stamen stitch -neuletta. En tiedä, onko tälle olemassa suomennosta, mutta neulepinta leikittelee nostetuilla ja nurjilla silmukoilla. 


Yhdistin stamen-neuloksen ainaoikeaan, jolla neuloin hatun reunuksen. Pipo on muuten kovin simppeli, mutta niskassa on kaksi laskosta, jotta myssy asettuisi päähän mahdollisimman hyvin valumatta silmille tai menemättä kurttuun niskassa - siis enempää kuin laskosten verran.


Tyynen ohjeessa on kaksi kokoa ja pienempään kokoon riittää juuri ja juuri 50 g sport-vahvuista lankaa. Jos pitää erityisen muhkeista tupsuista, sitten saattaa olla vähän hilkulla. Itse kokeilin pipoa sekä tupsulla että ilman. Isompaan myssyyn tupsuineen kului 65 g Hakamaan 2-säikeistä lankaa. Pienemmän myssyn menekissä on laskettu mukaan kuvien ottamisen jälkeen tehty tupsu. Koska tupsu!


Jos muuten ette ole aiemmin törmänneet tähän vinkkiin, niin tupsu kannattaa viimeistellä roikottamalla sitä kuumassa vesihöyryssä, esim. kattilan tai vedenkeittimen yllä (veden pitää kiehua). Vesihöyry avaa langanpäistä kierteen ja pörhistää tupsun siistiksi ja pulleaksi.


Mitä: Viljo / Oma ohje
Miten: Pyöröpuikko 4.5 mm
Mistä: Hakamaan lammastial 3ply, 67 g

Halusin suunnitella yhteinäisen neulesetin, joten paksumpi lanka muuttui pipon kanssa yhteensopiviksi lapasiksi. Myös lapaset ovat hauska yhdistelmä stamen-neulosta ja ainaoikeaa.



Lapasissa eri neulepintoja erottaa siksak-kuviota tekevä pieni kahden silmukan palmikko. Myös peukalo on muhkeaa ainaoikeinneuletta.


Itse tykkään omistaa ainakin kahdet lapaset: ohuet, joita voi käyttää pitkin syksyä ja kevättä ja sitten paksummat kunnon pakkaspäivien varalle. Näiden alle mahtunee vaikka ohuet sormikkaatkin, jos kaipaa erityisen paljon lämmikettä.


Hakamaan lammastilan kiiltävistä villoista on tosiaan kehruutettu Pirtin kehräämöllä 2-säikeistä sport-vahvuista lankaa ja 3-säikeistä DK-vahvuista lankaa. Näin villaisten asioiden ystävänä tällainen lähilanka on todellista luksusta. Ja ohjeiden lisäksi myös lanka on ostettavissa verkkokaupastani! Voit halutessasi ostaa pelkän ohjeen tai pelkkää lankaa - vaikka puseromäärän. Mutta jos ostat langat ja pipo-ohjeen tai langat ja lapasohjeen, saat ne edullisesti pakettihintaan 19,90€.


Jos tarvitset toimitusta Suomen ulkopuolelle, lähetä viestiä, niin voin tehdä tarvittavien postikulujen mukaisen laskun.

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...